Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa kiinnyitte/ rakastuitte vauvaanne?
30.10.2014 |
Meillä eka ultra edessä ja vieläkin jotenkin "kylmä" olo. Ei kauheasti huoleta vauvan terveys. Keskenmenokaan tuskin olisi järkytys. Jotenkin kauheaa, kun tiedän miten muut ystäväni ovat vuolaasti itkeneet ultrassa, kun ovat ensi kertaa kuulleet sydämenlyönnit ja itselläni olo on vaan jotenkin niin tasainen. Varmaan syy on siinä, että mulla on tähän asti ollut minimaalisesti mitään oireita, joten vaikea uskoa, että raskaana edes olen. Ainoa oire on pieni paine alavatsalla ja vihlaisut jos vaihdan asentoa tms. Haluaisin innostua tästä raskaudesta, se oli kuitenkin toivuttu ja kaiken pitäisi olla hyvin. Mikä mua vaivaa? Miksi olen niin tunteeton?
Kommentit (51)
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:15"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:05"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:04"]
Heti. En tajua miten kukaan ei yhtäkkiä rakasta vauvaansa. Neuvolassa sanotaan tämän kiintymisongelman olevan normaalia raskausmasentuneiden ja muiden vajakkien vuoksi. Yhtäkkiä jokainen onkin ottanut asiakseen toitottaa että ei heti kiintynyt vauvaansa. :) ei tätä ilmiötä vielä 90-luvulla ollutkaan, silloin suurin osa äideistä rakasti vauvaansa..
Vai onko tämä joku "tiedostavan" äidin merkki tänäpäivänä?
[/quote]
Tolla empatiakyvyllä taidat olla jäävi huutelemaan mitään mistään "normaaleista".
[/quote]
perustele?
Minusta osoittaa päinvastoin empatiakykyä lasta kohtaan ettei hyväksy äidin valitusta siitä ettei rakasta vauvaansa. Tämä on tabu ja syystä. Vauvalle rakkaus on erittäin tärkeä asia mielenterveyttä ajatellen. Minusta tällaisen asian hvväksyttäminen täällä on osoitus kylmyydestä ja tietämättömyydestä. Yksivuotias, jota äiti ei ole rakastanut on jo suuressa riskissä, jos se tarkoittaa sylin puutetta, ilmeiden vihaisuutta..
jos se ei tarkoita näitä asioita niin sitten ilmiselvästi rakastatte lastanne, mutta jostain ihmeen muotisyystä väitätte muuta. Rakkaus vaikuttaa aivojen kehittymiseen ihan konkretian tasolla, joten kannattaisi laittaa koko energia edes rakkauden näyttelemiseen eikä tänne kirjoittamiseen. Niin on tärkeä asia.
[/quote]
Perustelen: synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja muista ongelmista kärsivien nimittely vajakeiksi antaa sinusta todella epäempaattisen kuvan. Lisäksi viitteitä siitä antaa myös tuollainen mouhottaminen siitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Mä en ole kuullut kenenkään toitottavan sitä, ettei olisi kiintynyt vauvaansa. Keskustelupalstoilla olen kyllä nähnyt keskustelua käytävän nimettömänä, koska asia on tabu.
Se, että asiasta puhutaan, on hyvä, koska näin äidit voivat antaa vertaistukea toisilleen. Se, että kuulee jonkun toisen kokeneen jotain samaa, antaa luottamusta tulevaan: minäkin voin oppia rakastamaan vauvaani, vaikka juuri nyt en tunne palavia tunteita. Jos asiaa pohtii vain yksinään, ajatukset alkavat kiertää ikäviä ratoja, eikä siitä ainakaan mitään apua ole kiintymyksen syntymisessä. Rakkaus ei synny siitä, että ahdistaa, eikä sen syntymisessä auta se, että sinä ja kaltaisesi syyllistätte ja nimittelette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen kanssa muistan että meni jokunen viikko syntymän jälkeen kun vasta syntyi rakkaus häneen.
Olihan se jännää kuulla ne sydänäänet mutta ei se ollut mikään sen ihmeempi minulle.
En taida olla paras vastaamaan, mutta... Mä tunsin ekan kerran kiintymystä ja rakkautta lasta kohtaan hänen ollessaan n. 2-vuotias. Siitä asti olen häntä rakastanut enemmän kuin elämää.
Minun vauva nyt jo 4 kk enkä vieläkään koe sellaista äidinrakkautta, mitä ajattelin kokevani. Tosin en ota tästä hirveästi paineita, kun tiedän, että kaikki eivät rakastu lapseensa samantien.
Nyt olen kyllä jo jollain tasolla kiintynyt lapseen enkä kyllä antaisi häntä pois vaikka syvimmät äiti-tunteet puuttuvat. On hän ihana siitä huolimatta.
Raskausaikana myös minulla oli kuvailemasi tunteeton ja tasainen olo vaikka raskaus oli toivottu. En usko, että tunteiden puuttuminen mikään vika on. Ihmiset kokee asioita niin eri tavalla.
Jossain siinä vaiheessa kun lapsi oli muutaman kuukauden - puolen vuoden ja alkoi ottaa kontaktia minuun.
Ei sillä solumöykyllä tai sikiöllä ollut merkitystä, se vain oli, vastasyntynyt oli jotain mistä piti vain pitää huolta kun meillä nyt sellainen oli.... eikä hommaa helpottaneet teho-osaston lässyttävät hoitust yhtään.... voooi kuiiin iiihana pikku vauveli, katso äiiitii tuli käymään... plääh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka lapsi oli reilun vuoden. Toista rakastin syntymästä asti . Kolmatta jo raskausaikana.
Lapset tekemällä tehtyjä joten ole "kiintynyt" vauvaan heti kun testi näytti +.
Ja siitä samasta hetkestä asti tietysti pelännyt että tulee keskenmeno tai vauva ei ole terve.
Vatsan kasvaessa ja kun tunsin potkut ja liikkeet niin tunteet vaan voimistui.
Rakkaus molempiin lapsiin on syntynyt heti kun katsoin heitä silmiin synnytyksen jälkeen. Olo oli tietysti helpottunut kun synnytys ohi ja kaikki ok mutta samalla mielessä oli ihana rauha ja tunne että näin sen pitääkin olla ja vauva on minun ja olen äiti ja suojelen ja rakastan. Mikä on sinänsä hassua kun muuten olen aika ailahtelevainen ja itsekäskin ihminen enkä mikään muumi-mamma tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvahan on vielä vieras sinulle, ei millään lailla kovin konkreettinen vielä. On ihan luonnollista että kiintymys kasvaa pikkuhiljaa. Itse tunsin vauvan synnyttyä lähinnä suurta huolenpidon tarvetta ei niinkään sellaista "suurta rakkautta", joka alkoi kehittyä vasta kuukausien kuluessa kun vauva tuli tutuksi ja "persoonaksi".
Ihmettelen itseäni. Olen normaalisti hyvin tunteellinen ihminen ja tavallaan kyllä nytkin itken helposti elokuvien tms. takia, kun katson esim. toisenlaiset äidit -sarjaa niin itken joka kerta synnytyskohtauksessa. Silti on nurinkurista, että omaa raskauttani kohtaan olo on kylmä ja tunteeton. Ihana tietää, että muillakin on ollut vastaavia tunteita, jopa senkin jälkeen kun vauva on syntynyt.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tein positiivisen raskaustestin. Tunne vahvistui, kun aloin tuntea vauvan liikkeitä. Olen itsekin ällistynyt, miten suurta rakkautta voi tuntea, kun joku potkii masussa. Ja en ole mikään vauvaihminen ollut aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoiseen kiinnyin raskausaikana kun tunsin liikkeet. Vauva-arki kuitenkin yllätti ja lasta rakastin vasta n vuoden ikäisenä. Toista lasta rakastin syntymästä asti ja se yllätti! Raskausaikana en tuntenyt mtn kakkosta kohtaan ja varauduin, että rakkaus tulee sitten aikanaan. Tulikin heti niin lujaa että meinasin jäädä alle. Ap:lle, älä huoli, omia tunteita ei voi pakottaa. Kyllä se rakkaus jossain vaiheessa tulee, aivan varmasti
Tuo voi olla myös alitajuista itsesuojelua, ei uskalla kiintyä kun mikään ei vielä ole kovin varmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heti. En tajua miten kukaan ei yhtäkkiä rakasta vauvaansa. Neuvolassa sanotaan tämän kiintymisongelman olevan normaalia raskausmasentuneiden ja muiden vajakkien vuoksi. Yhtäkkiä jokainen onkin ottanut asiakseen toitottaa että ei heti kiintynyt vauvaansa. :) ei tätä ilmiötä vielä 90-luvulla ollutkaan, silloin suurin osa äideistä rakasti vauvaansa..
Vai onko tämä joku "tiedostavan" äidin merkki tänäpäivänä?
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:59"]
Ihmettelen itseäni. Olen normaalisti hyvin tunteellinen ihminen ja tavallaan kyllä nytkin itken helposti elokuvien tms. takia, kun katson esim. toisenlaiset äidit -sarjaa niin itken joka kerta synnytyskohtauksessa. Silti on nurinkurista, että omaa raskauttani kohtaan olo on kylmä ja tunteeton. Ihana tietää, että muillakin on ollut vastaavia tunteita, jopa senkin jälkeen kun vauva on syntynyt. Ap
[/quote]
Ihan sama juttu mulla. En ole ollut yhtään liikuttunut omasta raskaudestani tai kiintynyt "masuvaaviin" (oks). Syntyneisiin vauvoihin (2 kpl) olen kiintynyt heti ensipäivinä. Olin liikuttunut toisen vauvan synnyttyä, ensimmäisen en (ensimmäinen synnytys meni huonosti, toinen hyvin). Luulen, että on aika yleistä, ettei tunne syntymätöntä lasta kohtaan oikein mitään. Sitä ei kuitenkaan hehkutella samalla tavalla kuin sitä, että tralalalalaa, ihanaa, ihana vaavi ja sen miljoona masulempinimeä.
Älä siis huoli :)
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:04"]
Heti. En tajua miten kukaan ei yhtäkkiä rakasta vauvaansa. Neuvolassa sanotaan tämän kiintymisongelman olevan normaalia raskausmasentuneiden ja muiden vajakkien vuoksi. Yhtäkkiä jokainen onkin ottanut asiakseen toitottaa että ei heti kiintynyt vauvaansa. :) ei tätä ilmiötä vielä 90-luvulla ollutkaan, silloin suurin osa äideistä rakasti vauvaansa..
Vai onko tämä joku "tiedostavan" äidin merkki tänäpäivänä?
[/quote]
Tolla empatiakyvyllä taidat olla jäävi huutelemaan mitään mistään "normaaleista".
Älä huoli. Kyllä se kiintymys ja rakkaus sieltä tulee. Kuten joku jo sanoi, tyyppi on sinulle vielä ihan vieras. Ja vielä pitkään syntymän jälkeenkin. Ota oma aikasi, äläkä kuuntele muiden "kyllä sinun sitä pitää heti rakastaa" -kommentteja.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:04"]
Heti. En tajua miten kukaan ei yhtäkkiä rakasta vauvaansa. Neuvolassa sanotaan tämän kiintymisongelman olevan normaalia raskausmasentuneiden ja muiden vajakkien vuoksi. Yhtäkkiä jokainen onkin ottanut asiakseen toitottaa että ei heti kiintynyt vauvaansa. :) ei tätä ilmiötä vielä 90-luvulla ollutkaan, silloin suurin osa äideistä rakasti vauvaansa..
Vai onko tämä joku "tiedostavan" äidin merkki tänäpäivänä?
[/quote]
Minusta taas tuntuu että kaikki ei oikein osaa erottaa mikä on rakkautta ja mikä taas jokin muu tunne. Mun mielestä on jopa jotenkin valheellista väittää että rakasti sikiötä yhtä paljon kuin vaikkapa taaperoikäistä. On luonnollista että rakkaus kasvaa vastavuoroisuuden kautta sitä mukaa kuin toista ihmistä alkaa tuntea. Se että se tunne vastasyntyneeseen on erilainen kuin isompaan ei tietenkään tarkoita että olisi jotenkin välinpitämätön tai kylmä vauvaa kohtaan!
Kiitos teille! Ehkä tämä tosiaan voi olla jotain itsesuojelua, jos vaikka vauva kuolee kohtuun tms. Ehkä mä kiinnyn vasta sitten kun saan vauvan syliini. Voimakas suojeluntarve mulla tosin jo on, kun kyttään syömiseni ja juomiseni tarkkaan, hinkkaan käsiäni puhtaaksi yms. Mutta olen luonteeltani muutenkin velvollisuudentuntoinen.
Ap
Kun kaks viivaa ilmestyi tikkuun.