Ennen kun tuomitset lapset tappaneet äidin, lue tämä:
Kirjoitus oli niin suosittu, että Zonerin palvelin meni tukkoon. Laitan sen nyt kokonaisuudessaan tänne:
LUE TÄMÄ ENNEN KUIN TUOMITSET LAPSENSA TAPPANEEN ÄIDIN
Yleensä en kirjoittele tunnekuohun vallassa, koska silloin ajatteluni taso on laskenut.
Tänään teen poikkeuksen.
Juuri nyt minua itkettää, vituttaa ja tekee mieli ravistella kaikkia niitä, jotka paheksuvat pienten lasten äitiä, joka on niin sekaisin, että ajaa autolla päin bussia ja tappaa itsensä lisäksi kolme pientä lastaan.
Kahden pienen lapsen äitinä, joka on välillä ollut niin umpiväsynyt, että on kaupassa tuntenut hyllyjen kaatuvan kirjaimellisesti päälle, voin kuvitella miltä tästä äidistä on tuntunut.
Pystyn samaistumaan hänen tuntemuksiinsa äitinä, joka on maannut yön pimeydessä ajatellen, että haluaa tappaa itsensä, koska ei jaksa herätä taas puolen tunnin päästä rauhoittamaan lasta. Lasta, joka on hänelle rakkain ihminen maailmassa, mutta jonka takia hän on nukkunut useamman kuukauden ajan kaikki yöt 30-90 minuutin pätkissä.
Tiedän miltä tuntuu menettää hermonsa totaalisesti alle kymmenessä sekunnissa kun lapsi kaataa maidot ties monettako kertaa samana päivänä. Tiedän miltä tuntuu lannistua kun lapsen toista lapasta ei löydy mistään.
Tiedän miltä tuntuu maata illalla sohvalla ajatellen että lapsille pitäisi laittaa ruokaa samaan aikaan kun koko kroppa tuntuu lyijyltä tehdyltä. Tiedän myös sen, miltä tuntuu olla vainoharhainen ja alkaa epäillä omaa puolisoaan asioista, joita hän ei ole tehnyt.
Se on vitun paskaa, rumaa ja kamalaa. Se on kaikkea muuta mitä odotin äitiydeltä. Se on hävettävää. Se on itkettävää. Se on jotain sellaista, jota en toivo kokevani enää koskaan.
En tietenkään tiedä mitä Rautavaarassa oikeasti tapahtui ennen äidin epätoivoista tekoa -- saati mitä hän oikeasti ajatteli tehdessään viimeisen valintansa.
Tiedän lehtijuttujen perusteella että äidillä oli hoidettavanaan yksi eskari-ikäinen ja kaksi pientä lasta, jotka olivat syntyneet alle kahden vuoden välein. Mies teki keikkatöitä ja oli välillä viikkokaupalla pois kotoa. Äitiä on kuvattu lapsirakkaaksi, mutta sairaalloisen mustasukkaiseksi. Sitä en tiedä oliko hän sitä aina vai vasta lasten synnyttyä.
Tiedän että perheeseen oli jo kertaalleen kutsuttu poliisi, koska äiti oli yrittänyt estää isää lähtemästä työreissulle. Nyt hän oli ajanut kymmeniä kilometrejä bussin perässä pysäyttääkseen sen. Hän oli noussut busiin ja riidellyt miehen kanssa poliisin mukaan lastenhoidosta. Ei pettämisestä vaan lastenhoidosta.
Nainen oli heitetty pois bussista, hän oli ajanut bussin ohi, kääntynyt takaisin ja ajanut kohtalokkain seurauksin päin bussia kolme rakasta lastaan kyydissään.
Jos sinulla on lapsia joita rakastat, mieti miten epätoivoinen ja sekaisin sinun pitäisi olla, että bussia päin ajaminen tuntuu hyvältä ajatukselta.
Jos ajattelet ettet ikinä tekisi sellaista, vaikka olisit kuinka väsynyt ja sekaisin, mieti uudestaan.
Minä en ajatellut ennen lapsia, että voisin kokea niin hirvittävää epätoivoa kuin mitä pahimpina valvomiskausina olen kokenut.
Jopa nyt, kun olen vähän väsynyt herättyäni viime yönä kaksi kertaa siihen, että lapsi puhui unissaan, en pysty enää kunnolla muistamaan miltä tuntui seistä kaupassa ja tuntea hyllyjen kaatuvan päälle.
Ja silti tiedän, että minä olen joskus ollut tilassa, josta ei ollut enää kauhean paljon matkaa siihen, että pikaistuksissani olisin tehnyt jotain tyhmää ja peruuttamatonta.
Se pelottaa, hävettää ja surettaa minua, mutta haluan sanoa tämän ääneen, koska pelkään, että jos äiti leimataan nyt "hulluksi mustasukkaiseksi akaksi, joka pimahti", suljemme silmämme kaikilta niiltä uupuneilta, masentuneilta ja epätoivoisilta äideiltä, jotka tarvitsevat apuamme.
Minä olin onnekas. Minulla on puoliso, äiti, sisaruksia ja ystäviä, jotka tajusivat että olin kovilla ja olivat tukenani. Minä ymmärsin että mieleeni nousseet hullut ajatukseni kertoivat siitä, että olen aivan järkyttävän väsynyt -- ei siitä, että minun pitäisi toteuttaa kyseiset ajatukset. Minä osasin hyödyntää kirkkaat hetket ja hakea apua lapseni päiväkodista, neuvolasta, varhaisen tuen yksiköstä ja lastenlääkäriltä.
Kolmen kuukauden valvomisen jälkeen pääsimme sairaalaunikouluun, jossa lapsi oppi nukkumaan ja äiti nukuttamaan lastaan. Sinne pääsyä sai odottaa kuukauden ajan. Se oli elämäni pisin kuukausi.
Olisin voinut saada apua vieläkin nopeammin, jos en normaalisti olisi niin hyvin pärjäävä ja jos väsyneenä avun pyytäminen ei tuntuisi niin ylivoimaisen vaikealta.
Koska en ollut ulospäin "hullu mustasukkainen akka" vaan olin usein päivisin hyvällä tuulella ja jaksoin huolehtia lasten perustarpeista, väsymykseni todellinen syvyys ei ollut niin ilmiselvää.
Mikään ei oikeuta Rautavaaran äitiä toimimaan niin kuin hän toimi. Hänen lähipiirinsä syyttely tapahtuneesta on turhaa. Mutta hänen leimaamisensa sairaaksi ihmiseksi ja poikkeustapaukseksi on vaarallista.
Sinunkin lähipiirissäsi voi olla pienten lasten umpiväsynyt äiti, joka on katkeamispisteessä. Se voi olla jopa oma puolisosi tai tyttäresi. Väsynyt äiti voi jättää hakematta apua koska ei jaksa hakea apua -- ei siksi ettei tarvitsisi sitä.
Jos kyseinen nainen on vieläpä tottunut tulemaan hyvin toimeen omin avuin, avun pyytäminen ja vastaanottaminen voi tuntua väsyneenä nöyryyttävältä ja hävettävältä. "Kyllähän jokaisen äidin pitäisi jaksaa hoitaa omat lapsensa."
VÄÄRIN!
Ihmiskunnan historiassa on täysin ennenkuulumatonta, että äidit jäisivät täysin yksin kotiin pienten lastensa kanssa. Muissa kulttuureissa ja muina aikoina äideillä on aina ollut tukena mummoja, vaareja, vanhapiikatätejä, kotiapulaisia ja lapsenpiikoja.
Vaikka lähipiiriisi kuuluva äiti ei ikinä ajautuisi niin synkkään hetkeen, että aidosti uskoisi oman ja lasten elämän lopettamisen olevan ainoa vaihtoehto, hän tarvitsee apuasi.
Monista toisten asioiden puuttuminen tuntuu kiusalliselta. Voi olla että äiti ensialkuun jopa torjuu apua. Se ei tarkoita sitä etteikö hän tarvitsisi sitä.
Kysele lähipiirisi äideiltä miten hyvin he nukkuvat. Jos äiti valittaa valvottavasta lapsesta, hän tarvitsee jo apua. Ehdota että viet hänen lapsensa rataskävelyllä että äiti saa ottaa päiväunet. Tarjoudu käymään kaupassa. Tule pitämään seuraa ja viihdytä vauvaa sen aikaa että äiti pääsee suihkuun rauhassa. Tuo tullessasi runsaat eväät, joista riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi.
Jos kyseessä on oma puolisosi, pysähdy, vedä henkeä ja mieti miten paljon voisit vielä itse joustaa.
Voi tuntua vaikealta myöntää että oma puoliso on katkeamispisteessä, etkä ole nähnyt sitä. Jos itse tekee pitkää päivää, voi tehdä mieli viettää vapaa-aika omien harrastusten parissa. Kukapa meistä haluaisi herätä keskellä yötä monta kertaa.
Se että puolisosi pärjää jotenkuten ei tarkoita sitä, että hän voi hyvin. Ja jos hän ei voi hyvin, se heijastuu pian lapsiinkin. SINUN lapsiisi.
Onneksi pikkulapsiaika on oikeasti aika lyhyt. Valitettavasti se on lapsen kehityksen kannalta tärkeintä aikaa. Vastuu lapsen hyvinvoinnista ei voi olla vain äidin harteilla -- se kuuluu jakaa. Ei vain puolisoiden kesken, vaan koko lähipiirin kesken.
Äläkä tuomitse äitejä, jotka eivät saaneet apua ajoissa, vaan tuomitse tilanne, jossa äitien uupumus ja mielenterveysongelmat jäävät huomaamatta ja hoitamatta.
Auta koska voit. Auta koska se on hirvittävän tärkeää.
Kommentit (267)
Onko pakko hankkia lapsia tuollaisten urpomiesten kanssa, jotka eivät osallistu mitenkään lastenhoitoon? Ja vieläpä kolme lasta. Luulisi sen ensimmäisen lapsen jälkeen tajunneen, mikä on homman nimi. En kuitenkaan syytä miestä tästä kamalasta teosta. Syy on pelkästään äidin ja mitään lieventäviä asianhaaroja on näin kamalaan tekoon turha etsiä. Suomessa saa apua, jos sitä osaa pyytää ja varmasti tälläkin naisella oli ystäviä tai sukulaisia, jotka olisivat voineet auttaa, jos olisi uskaltanut kertoa, miten rankkaa on. Vaikka em. Ei olisikaan, niin onneksi ainakin yhteiskunnalta saa apua.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:55"]
En jaksanut mylskään lukea loppuun, mutta se että ei jaksa valvoa joka yö lasten takia tai pyyhkiä kaatuneita maitoja vaikka kymmenettä kertaa pöydältä, ei ole mikään syy tappaa pieniä lapsia!
[/quote]
Ei niin, terkuin 2,8v ja kaksoset 1,4v
En minäkään jaksanut lukea. Muutenkin sais jo poistaa kaikki viestit tähän aiheeseen liittyen, kun kellään ei oo mitään järkevää sanottavaa.
kaikki pienten lasten äidit ole väsyneitä
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:52"]
Sama täällä. Itse kun heräilin ja valvoin tunnin välein, kunnes ennen viittä kyllästyin ja nousin ylös. Eikä lapsetkaan enää ole pieniä, niitä on neljä. Mutta en tajua miksei voi vaan deletoida itseään, miksi hitossa ne lapsetkin pitää ottaa mukaansa? Onpa todellista äidinrakkautta. NOT!
[/quote]
Kysehän olikin juuri siitä että päässä pimeni kun äiti tajusi että hän todellakin jää uupumuksensa kanssa totaalisen yksin, isä ei lapsia ota. Lapset oli asianmukaisesti kiinnitetty vöin turvaistuimiin, joten äiti tuskin oli liikkeelle lähtiessä suunnitellut mitään lopullista.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:57"]Hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa.
Ilmeisesti nämä jotka eivät jaksa lukea kirjoitusta loppuun, eivät ole saaneet edes peruskoulua suoritettua. Pitäähän siellä lukea huomattavasti pitempiä tekstejä.
[/quote]
Mutta ei peruskoulussakaan tai ylemmillä koulutusasteilla tarvitse ihan täyttä paskaa lukea. Sellaista oli tämä teksti. Ja luin kokonaan.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:55"]
En jaksanut mylskään lukea loppuun, mutta se että ei jaksa valvoa joka yö lasten takia tai pyyhkiä kaatuneita maitoja vaikka kymmenettä kertaa pöydältä, ei ole mikään syy tappaa pieniä lapsia!
[/quote]
Tämä on totta! Tuo ei todellakaan ole syy niitä viattomia lapsia tappaa. Se on syy jättää ne lapset tekemättä. Kyllä jokainen järkevä ihminen tietää etukäteen että joskus ne lapset valvottaa yöt, niiden jälkiä saa siivota jne.
Hirveää paskaa! Väsymys ei ole syy tappaa ketään! Miksi aina, AINA rikollisia silitellään päähän? Jos tuon olisi tehnyt mies, saisiko samalla lailla sympatiaa?
Ja jostain syystä vapaaehtoinen lapsettomuus aiheuttaa palstalla suunnatonta raivoa. Nostan hattua kaikille naisille, jotka yhteiskunnan paineista välittämättä kuuntelevat itseään ja uivat vastavirtaan. Jättävät ne lapset tekemättä, jos tuntuu ettei jaksaminen ja kiinnostus riitä.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:55"]
En jaksanut mylskään lukea loppuun, mutta se että ei jaksa valvoa joka yö lasten takia tai pyyhkiä kaatuneita maitoja vaikka kymmenettä kertaa pöydältä, ei ole mikään syy tappaa pieniä lapsia!
[/quote]
Ei niin, terkuin 2,8v ja kaksoset 1,4v
[/quote]
Oletko sinäkin yksin niiden lasten kanssa? Päivästä toiseen?
En jaksanut lukea loppuun. Oli se äiti kuinka väsynyt tahansa niin teko jonka teki oli järkyttävää. Ei kukaan normaali tee sellaista. Turha puolustella yhtään.
Jos et jaksanut lukea, on sinun kai turha kommentoidakaan.
Minä jaksoin lukea. Se oli täyttä asiaa ja täysin totta. Muistan taas oikein hyvin omat valvomiseni ja väsymiseni, ja kuinka rankalle ne vuodet tuntuivat.
Kiitos ap, kirjoituksesi oli todella hyvä. Toivottavasti se edes vähän hillitsee vallitsevaa lynkkaysmielialaa.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:01"][quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:55"]
En jaksanut mylskään lukea loppuun, mutta se että ei jaksa valvoa joka yö lasten takia tai pyyhkiä kaatuneita maitoja vaikka kymmenettä kertaa pöydältä, ei ole mikään syy tappaa pieniä lapsia!
[/quote]
Ei niin, terkuin 2,8v ja kaksoset 1,4v
[/quote]
Oletko sinäkin yksin niiden lasten kanssa? Päivästä toiseen?
[/quote]
En ole ylempi, mutta oli lasten kanssa totaalisen yksin tai ei, niin ei tuolle viattomien lasten tappamiselle ole mitää oikeutusta.
Ei kai tässä mitään murhaajaa puolustella? Taitaa olla toisia väsyneitä äitiä lukemassa kun eivät ymmärrä edes jutun pointtia.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:02"]Jos et jaksanut lukea, on sinun kai turha kommentoidakaan.
Minä jaksoin lukea. Se oli täyttä asiaa ja täysin totta. Muistan taas oikein hyvin omat valvomiseni ja väsymiseni, ja kuinka rankalle ne vuodet tuntuivat.
Kiitos ap, kirjoituksesi oli todella hyvä. Toivottavasti se edes vähän hillitsee vallitsevaa lynkkaysmielialaa.
[/quote]
Asia sinällään on hyvää, mutta aiheen linkittäminen tähän kolarijuttuun vaan jotain niin sairasta ja mautonta.
Olen ollut epätoivoisen väsynyt, parkunut väsymystäni lähes oksentamiseen asti. Silti. Rakkaimpani hengen vieminen on askel jonnekin niin syvään, että kyllä siitä saa ja pitää tuomita. Mikään ei ole hirvittävämpää kuin lapsensurma.
No buhuu. Tällainen ihminen on ihan verrattavissa esim.koulusurmaajaan. Hän vaaransi bussilastillisen ihmisiä teollaan. Pahimmassa tapauksessa olisivat kaikki kuolleet.
Ammattiautoilija, jolla ei ole minkäänlaista tekoa naisen väsymyksen tai lastenhoito-ongelmien takia, saattaa olla työkyvytön ja traumatisoitunut lopun ikäänsä.
Kuinka paljon sympatiaa luulet äidin saavan niiden bussissa matkustaneiden omaisilta? Jokainen tehköön itselleen, mitä lystää, se on ihmisen perusoikeus, mutta on aivan käsittämättömän itsekästä sekoittaa täysin ulkopuolisia asiaan. Ei saa minuta minkäänlaista sympatiaa, valitettavasti.
No helvetti sentään, eikö niillä ollu kummallakaan vanhemalla ketään siis KETÄÄN joka olis jelpannu ?
Eikö voi avata suutaan ja sanoa että auttasitko ?