Ennen kun tuomitset lapset tappaneet äidin, lue tämä:
Kirjoitus oli niin suosittu, että Zonerin palvelin meni tukkoon. Laitan sen nyt kokonaisuudessaan tänne:
LUE TÄMÄ ENNEN KUIN TUOMITSET LAPSENSA TAPPANEEN ÄIDIN
Yleensä en kirjoittele tunnekuohun vallassa, koska silloin ajatteluni taso on laskenut.
Tänään teen poikkeuksen.
Juuri nyt minua itkettää, vituttaa ja tekee mieli ravistella kaikkia niitä, jotka paheksuvat pienten lasten äitiä, joka on niin sekaisin, että ajaa autolla päin bussia ja tappaa itsensä lisäksi kolme pientä lastaan.
Kahden pienen lapsen äitinä, joka on välillä ollut niin umpiväsynyt, että on kaupassa tuntenut hyllyjen kaatuvan kirjaimellisesti päälle, voin kuvitella miltä tästä äidistä on tuntunut.
Pystyn samaistumaan hänen tuntemuksiinsa äitinä, joka on maannut yön pimeydessä ajatellen, että haluaa tappaa itsensä, koska ei jaksa herätä taas puolen tunnin päästä rauhoittamaan lasta. Lasta, joka on hänelle rakkain ihminen maailmassa, mutta jonka takia hän on nukkunut useamman kuukauden ajan kaikki yöt 30-90 minuutin pätkissä.
Tiedän miltä tuntuu menettää hermonsa totaalisesti alle kymmenessä sekunnissa kun lapsi kaataa maidot ties monettako kertaa samana päivänä. Tiedän miltä tuntuu lannistua kun lapsen toista lapasta ei löydy mistään.
Tiedän miltä tuntuu maata illalla sohvalla ajatellen että lapsille pitäisi laittaa ruokaa samaan aikaan kun koko kroppa tuntuu lyijyltä tehdyltä. Tiedän myös sen, miltä tuntuu olla vainoharhainen ja alkaa epäillä omaa puolisoaan asioista, joita hän ei ole tehnyt.
Se on vitun paskaa, rumaa ja kamalaa. Se on kaikkea muuta mitä odotin äitiydeltä. Se on hävettävää. Se on itkettävää. Se on jotain sellaista, jota en toivo kokevani enää koskaan.
En tietenkään tiedä mitä Rautavaarassa oikeasti tapahtui ennen äidin epätoivoista tekoa -- saati mitä hän oikeasti ajatteli tehdessään viimeisen valintansa.
Tiedän lehtijuttujen perusteella että äidillä oli hoidettavanaan yksi eskari-ikäinen ja kaksi pientä lasta, jotka olivat syntyneet alle kahden vuoden välein. Mies teki keikkatöitä ja oli välillä viikkokaupalla pois kotoa. Äitiä on kuvattu lapsirakkaaksi, mutta sairaalloisen mustasukkaiseksi. Sitä en tiedä oliko hän sitä aina vai vasta lasten synnyttyä.
Tiedän että perheeseen oli jo kertaalleen kutsuttu poliisi, koska äiti oli yrittänyt estää isää lähtemästä työreissulle. Nyt hän oli ajanut kymmeniä kilometrejä bussin perässä pysäyttääkseen sen. Hän oli noussut busiin ja riidellyt miehen kanssa poliisin mukaan lastenhoidosta. Ei pettämisestä vaan lastenhoidosta.
Nainen oli heitetty pois bussista, hän oli ajanut bussin ohi, kääntynyt takaisin ja ajanut kohtalokkain seurauksin päin bussia kolme rakasta lastaan kyydissään.
Jos sinulla on lapsia joita rakastat, mieti miten epätoivoinen ja sekaisin sinun pitäisi olla, että bussia päin ajaminen tuntuu hyvältä ajatukselta.
Jos ajattelet ettet ikinä tekisi sellaista, vaikka olisit kuinka väsynyt ja sekaisin, mieti uudestaan.
Minä en ajatellut ennen lapsia, että voisin kokea niin hirvittävää epätoivoa kuin mitä pahimpina valvomiskausina olen kokenut.
Jopa nyt, kun olen vähän väsynyt herättyäni viime yönä kaksi kertaa siihen, että lapsi puhui unissaan, en pysty enää kunnolla muistamaan miltä tuntui seistä kaupassa ja tuntea hyllyjen kaatuvan päälle.
Ja silti tiedän, että minä olen joskus ollut tilassa, josta ei ollut enää kauhean paljon matkaa siihen, että pikaistuksissani olisin tehnyt jotain tyhmää ja peruuttamatonta.
Se pelottaa, hävettää ja surettaa minua, mutta haluan sanoa tämän ääneen, koska pelkään, että jos äiti leimataan nyt "hulluksi mustasukkaiseksi akaksi, joka pimahti", suljemme silmämme kaikilta niiltä uupuneilta, masentuneilta ja epätoivoisilta äideiltä, jotka tarvitsevat apuamme.
Minä olin onnekas. Minulla on puoliso, äiti, sisaruksia ja ystäviä, jotka tajusivat että olin kovilla ja olivat tukenani. Minä ymmärsin että mieleeni nousseet hullut ajatukseni kertoivat siitä, että olen aivan järkyttävän väsynyt -- ei siitä, että minun pitäisi toteuttaa kyseiset ajatukset. Minä osasin hyödyntää kirkkaat hetket ja hakea apua lapseni päiväkodista, neuvolasta, varhaisen tuen yksiköstä ja lastenlääkäriltä.
Kolmen kuukauden valvomisen jälkeen pääsimme sairaalaunikouluun, jossa lapsi oppi nukkumaan ja äiti nukuttamaan lastaan. Sinne pääsyä sai odottaa kuukauden ajan. Se oli elämäni pisin kuukausi.
Olisin voinut saada apua vieläkin nopeammin, jos en normaalisti olisi niin hyvin pärjäävä ja jos väsyneenä avun pyytäminen ei tuntuisi niin ylivoimaisen vaikealta.
Koska en ollut ulospäin "hullu mustasukkainen akka" vaan olin usein päivisin hyvällä tuulella ja jaksoin huolehtia lasten perustarpeista, väsymykseni todellinen syvyys ei ollut niin ilmiselvää.
Mikään ei oikeuta Rautavaaran äitiä toimimaan niin kuin hän toimi. Hänen lähipiirinsä syyttely tapahtuneesta on turhaa. Mutta hänen leimaamisensa sairaaksi ihmiseksi ja poikkeustapaukseksi on vaarallista.
Sinunkin lähipiirissäsi voi olla pienten lasten umpiväsynyt äiti, joka on katkeamispisteessä. Se voi olla jopa oma puolisosi tai tyttäresi. Väsynyt äiti voi jättää hakematta apua koska ei jaksa hakea apua -- ei siksi ettei tarvitsisi sitä.
Jos kyseinen nainen on vieläpä tottunut tulemaan hyvin toimeen omin avuin, avun pyytäminen ja vastaanottaminen voi tuntua väsyneenä nöyryyttävältä ja hävettävältä. "Kyllähän jokaisen äidin pitäisi jaksaa hoitaa omat lapsensa."
VÄÄRIN!
Ihmiskunnan historiassa on täysin ennenkuulumatonta, että äidit jäisivät täysin yksin kotiin pienten lastensa kanssa. Muissa kulttuureissa ja muina aikoina äideillä on aina ollut tukena mummoja, vaareja, vanhapiikatätejä, kotiapulaisia ja lapsenpiikoja.
Vaikka lähipiiriisi kuuluva äiti ei ikinä ajautuisi niin synkkään hetkeen, että aidosti uskoisi oman ja lasten elämän lopettamisen olevan ainoa vaihtoehto, hän tarvitsee apuasi.
Monista toisten asioiden puuttuminen tuntuu kiusalliselta. Voi olla että äiti ensialkuun jopa torjuu apua. Se ei tarkoita sitä etteikö hän tarvitsisi sitä.
Kysele lähipiirisi äideiltä miten hyvin he nukkuvat. Jos äiti valittaa valvottavasta lapsesta, hän tarvitsee jo apua. Ehdota että viet hänen lapsensa rataskävelyllä että äiti saa ottaa päiväunet. Tarjoudu käymään kaupassa. Tule pitämään seuraa ja viihdytä vauvaa sen aikaa että äiti pääsee suihkuun rauhassa. Tuo tullessasi runsaat eväät, joista riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi.
Jos kyseessä on oma puolisosi, pysähdy, vedä henkeä ja mieti miten paljon voisit vielä itse joustaa.
Voi tuntua vaikealta myöntää että oma puoliso on katkeamispisteessä, etkä ole nähnyt sitä. Jos itse tekee pitkää päivää, voi tehdä mieli viettää vapaa-aika omien harrastusten parissa. Kukapa meistä haluaisi herätä keskellä yötä monta kertaa.
Se että puolisosi pärjää jotenkuten ei tarkoita sitä, että hän voi hyvin. Ja jos hän ei voi hyvin, se heijastuu pian lapsiinkin. SINUN lapsiisi.
Onneksi pikkulapsiaika on oikeasti aika lyhyt. Valitettavasti se on lapsen kehityksen kannalta tärkeintä aikaa. Vastuu lapsen hyvinvoinnista ei voi olla vain äidin harteilla -- se kuuluu jakaa. Ei vain puolisoiden kesken, vaan koko lähipiirin kesken.
Äläkä tuomitse äitejä, jotka eivät saaneet apua ajoissa, vaan tuomitse tilanne, jossa äitien uupumus ja mielenterveysongelmat jäävät huomaamatta ja hoitamatta.
Auta koska voit. Auta koska se on hirvittävän tärkeää.
Kommentit (267)
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:11"]
http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288756569646.html En tiiä onko joku tuota linkittänyt. Mutta aika itsekäs ihminen ollut tuo äiti.
[/quote]
Joku syy siihenkin on että isälle on annettu noin vähän tapaamisoikeuksia. Mutta me emme tiedä sitä syytä. Ei välttämättä liity tuohon äitiin mitenkään.
En jaksanut lukea koko tekstiä, mullakin tuli blaa blaa tunne jo lukiessa.
Mutta kerron hieman itsestäni tähän väliin.. Olen ollut aina hieman lapsellinen ja en tosiaan se kirkkain valo lamppusarjassa. Kuitenkin kun menin naimisiin, osasin kysyä itseltäni, mitä jos mies kuolisi tai lähtisi jaksaisinko pienten lasten kanssa? Ja jaksaisinko lapsia pienellä ikäerolla? Kuinka moneen on realistisesti varaa?
Vastaus itselleni oli, että resurssit riittää yhteen lapseen tai sitten kahteen ISOLLA ikäerolla. Nykyaikaisessa maailmassa on aika hyvä tarjonta ehkäisymuotoja, joten niitä lapsia ei vain tule solkenaan jos ei halua tai pysty. Perhesuunnittelu on mahdollista kaikille ja infoa ja neuvoja on kyllä saatavilla.
Meille kävi niin, että niinhän se mies sitten lopulta lähti, mutta kun lapsilla oli ikäeroa suunnitellut 6 vuotta, jaksaminen ei ollut koskaan ylivoimaista, vaikka arki toisen lapsen ollessa erityislapsi välillä rankkaa olikin. Kuitenkaan koskaan erotilanteessakaan vaarana ei ollut kenenkään napsahtamimen.
Mitenköhän niinkin älykäs olento kuin ihminen saataisiin koulutettua tunnistamaan omat voimavaransa? Välillä kyllä oikeasti käy mielessä, että jokin lastenhankinta ajokortti olisi ihan välttämätön systeemi
"Enemmän alkaa vaikuttamaan siltä että ei tosiaankaan ollut masentunut vaan sekopää."
Ei oikein kuulosta vanhimman lapsen isän vaatimilta tapaamisehdoilta. Kyllä noista hieman kontrollointihaluisen ihmisen vaikutelman saa.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:53"]
"Tiedän miltä tuntuu menettää hermonsa totaalisesti alle kymmenessä sekunnissa kun lapsi kaataa maidot ties monettako kertaa samana päivänä."
- Eikö siihen mukiin voi laittaa kantta?
Vain naiselle niin yksinkertainen asia kuin lapsen hoitaminen voi olla ylivoimaista
[/quote]
Lapsen hoitaminen ei ole yksinkertainen asia. Tuskin olet kasvattanut ensimmäistäkään. Itse olen puhunut aktiivisesti koti-isyyden puolesta sen vuoksi, että mahdollisimman moni mies tajuaisi omakohtaisesti, kuinka vaativaa puuhaa lapsen hoito ja kasvatus todellisuudessa on. Sun kaltaiset kommentoijat voi suksia helvettiin.
t. kahden lapsen koti-isä (jo kolmatta vuotta)
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:11"]
http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288756569646.html En tiiä onko joku tuota linkittänyt. Mutta aika itsekäs ihminen ollut tuo äiti.
[/quote]
Enemmän alkaa vaikuttamaan siltä että ei tosiaankaan ollut masentunut vaan sekopää.
[/quote]
Vanhimman lapsen isä on suomi24:n mukaan tuomittu rikollinen. Että silleen.
Mä autoin aika hemmetin monta kertaa "ystävääni" lastensa kanssa. Otin hoitoon, jotta sai aikaa miehen kanssa, otin hoitoon, jotta pääsi yksin ostoksille.
Viesteihin ystävä vastasi vähän viivähtäen, tapaamiset ei useinkaan sopinut ellen sitten pyytänyt lapsia hoitoon (kerran ihan tahallaan testasin, olin pyytänyt kylään, aina vastaus katsotaan, ei ole autoa tms.ja sitten pyysin tulisko lapset hoitoon niin heti sopi ja sovittiin päivää)
Nykyään ei olla juuri edes tekemisissä.
Ja taas tulee näitä "mä oon nukkunu kaks vuotta max kahen tunnin pätkiä, mulla on paljon rankempaa ku sulla lällälläää"..
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:11"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:57"]
Tekoa ei voi millään puolustaa! Puolustaisitko miestäsi vastaavassa tilanteessa?!
[/quote]
Puolustaisitko salamaa joka iskee päähäsi ja tappaa sinut?
[/quote]
Tuokaa nyt joku juustohöylä. Joo oli se onnettomuus. Voit nyt nukkua ensi yösi paremmin. Yhteiskunnan ällöä äitimyytiä ei ole purettu.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:16"]
Mistä tiedät, että kyse oli äidin uupumuksesta ja loppuun palamisesta? Entä jos motiivina olikin itsekäs halu haavoittaa miestä, joka oli irroittautumassa omistushaluisesta naisesta? En ole nähnyt missään uutisoitavan, että äidillä oli jaksamisongelmia. Aika nopeita johtopäätöksiä vedät ihan vain omien tuumailujesi pohjalta.
[/quote]
No haloo, ei kukaan hyvin nukkunut ihminen surmaa omia lapsiaan, kaikkein kalleinta mitä on, vain vittuillakseen miehelleen. Totaalisen uupunut ihminen sen sijaan voi päätyä peruuttamattomaan ratkaisuun.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:16"]
Mistä tiedät, että kyse oli äidin uupumuksesta ja loppuun palamisesta? Entä jos motiivina olikin itsekäs halu haavoittaa miestä, joka oli irroittautumassa omistushaluisesta naisesta? En ole nähnyt missään uutisoitavan, että äidillä oli jaksamisongelmia. Aika nopeita johtopäätöksiä vedät ihan vain omien tuumailujesi pohjalta.
[/quote]
Joo, ei tietenkään mitään jaksamisongelmia ihmisellä, joka hoitaa yksin 6-, 2- ja 1-vuotiaita lapsia. Mies yöpyi reissutöiden vuoksi viikot muualla.
Hieno kirjoitus ap:ltä! Mielestäni aina voi yrittää ymmärtää tekojen taustaa se on eri asia kuin teon hyväksyminen!!! Minusta kenenkään on turha omaa kruunuaan kiillottaa sanoilla että minäkin jaksoin niin ja niin monen lapsen kanssa kyllä muidenkin pitää...! Kaikki voisimme hieman yrittää katsoa ympärillemme ja tarjota apua jos näemme jollakin siihen tarvetta olevan!
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:11"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 13:57"]
Tekoa ei voi millään puolustaa! Puolustaisitko miestäsi vastaavassa tilanteessa?!
[/quote]
Puolustaisitko salamaa joka iskee päähäsi ja tappaa sinut?
[/quote]
Oletko nyt vähän lapsellinen.
[/quote]
Et ilmeisesti ole miettinyt kovin pitkälle, miten vähän ihmisten käyttäytymisen syistä loppujen lpouksi tiedetään.
Hirveetä lässytystä. Saavatko miespuoliset perhesurmaajat samanlaista posken paijausta?
Mä olen nähnyt miten normaalijärkinen ihminen "napsahtaa" ihan vain pitkän valvomisrupeaman ja ahdistuksen vuoksi. Tämä henkilö oli valvonut äitinsä kuolinkamppailua seuraten monta päivää ja vielä kuolinpäivän jälkeen yritti sinnitellä hereillä asioita hoitaen. Olin viemässä häntä autolla kotiin kun hän yhtäkkiä alkoi nähdä näkyjä. Huusi mulle demoneista ja vaati mua viemään häntä juuri sillä hetkellä kirkkoon yms. vaikkei tämä henkilö ollut koskaan ollut mitenkään uskovainen. Vein hänet suoraan päivystykseen ja hän sai vahvat lääkkeet. Unilääkkeiden ja rauhottavien avulla hän sai nukuttua ja tuli jälleen tolkkuihinsa. Tuosta on jo 15 vuotta aikaa eikä mitään vastaava ole sittemmin sattunut. Mielenterveysongelmaa hänellä ei ole. Tuolloin sitä tajusi että kuka tahansa voi seota sopivassa tilanteessa.
Missä linkki tähän alkuperäiseen kirjoitukseen?
Muistan yhden ketjun täällä, missä eräs äiti pohdiskeli mahtaako tarvita apua kun miettii jatkuvasti kätevimpiä keinoja murhata lapsensa, mikä olisi paras keino niin ettei jäisi kiinni. Sanoi kuitenkin ettei oikeasti haluaisi tappaa lapsiaan. Mielestäni kommentoijat eivät tuominneet äitiä mitenkään. Ihmettelin kyllä. Kyllähän joskus ihmisillä vain "napsahtaa" päässä eikä ne silloin mieti seuraamuksia millään lailla. Jos me pidettäisiin huoli itsestämme ja toisistamme kun nähdään jonkun voivan pahoin, tällaisia juttuja kuultaisiin vähemmän. Suomessa tämä itsenäisyyden ja pärjäämisen ihannointi viedään liian pitkälle. Miksi ei saisi sanoa että on paha olo? Eikö saa tunnustaa olevansa väsynyt?
Koska sinun tilanteesi on tämä, sen on pakko olla totta kaikkien muidenkin kohdalla. Upeaa päättelyä.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:17"]
Olen sitä mieltä, että jokaisessa ihmisessä on tietyissä olosuhteissa ja tietyn historian koettuaan ainekset tappajaksi. Ihminen ehkä kuvittelee olevansa parempi, mutta jokaisessa ihmisessä on murtumispisteensä.
[/quote]
Koko elämän hallinan menettäminen on loppujen lopuksi hyvin pienestä kiinni.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 14:00"]
Kyllä jokainen järkevä ihminen tietää etukäteen että joskus ne lapset valvottaa yöt
[/quote]
Joskus? Mun lapsista esikoinen syntyi keskosena, ja huusi unissaankin erinäisten vaivojnesa vuoksi niin etten ensimmäisten kuukausien aikana pystynyt nukkumaan edes tuntia kerrallaan. En todellakaan ollut sellaista osannut odottaa. Minulla oli jopa paljon helpompaa sitten kun lapsia oli 4 kpl ja nuorin tavallinen normaaliuninen vauva!
[/quote]
Kyllä, joskus, tai voidaan sanoa vaikka useimmiten jos se on sinusta parempi. Kuitenkin tiedossa on myös niitä ns. helppoja vauvoja, jotka ihan pienestä asti yönsä hyvin nukkuvat. Esimerkiksi mun kummilapsi, joka nukkui noin 12h, heräten kerran yössä syömään. Ei se nyt minusta näin lapsettomana mahdottoman hirveältä kuulostaa. Ja joo, turha tulla sanomaan etten asioista mitään tiedä koska mulla ei ole lapsia. Tiedän kyllä enemmän kun moni luulisi. Lähipiirissä on kyllä kokemuksia aika laidasta laitaan.