Miksi lapset eivät saa enää tehdä mitään itse?

70-80 -luvuilla mentiin avaimet kaulassa heiluen, koko lähiö oli leikkialuetta. Ei ollu kännyköitä vaan rannekellot, joista katsottiin mihin aikaan pitää mennä kotiin syömään. Pultsaritkin olivat ystävällisiä ja iloisia heppuja, kerran kaveri astui metsässä johonkin niin, että satutti jalkansa ja me tenavat ei oikein pystytty tekemään mitään, niin kaksi tällaista metsien miestä auttoi sen kotiinsa. Nyt vanhemmat olis ihan paniikissa jos joku laitapuolen kulkija koskisi lapseen, että vähintään Ebola nyt tulee.

Toisaalta silloin oltiin myös yhteisöllisempiä, kaikki talon kakarat tunsi toisensa ja myös vanhemmat tunsivat kaikki ja myös vierasta lasta sai komentaa ja autettiin ilman muuta hätään joutunutta, nythän täällä naiset raivoaa, että meille on turha tulla ja välipalaa en ainakaan tarjoa.

Itse olen mennyt joskus 5-vuotiaana junalla mökille, ei ongelmaa. Omaani en sukaltaisi laittaa, vaikka on kännykkä. Mutta en ole kyllä tuollaisesta bussimatkustamisen ikärajasta kuullut, omat lapseni ovat kyllä menneet mummolaan bussilla joskus 7 / 8 vuotiaana eikä kukaan ole mitään sanonut. Päinvastoin tosi avuliaita bussikuskeja on aina ollut.

Toisaalta just lisääntynyt liikenne ja erityisesti huumehörhöt ainakin itseäni huolettavat ja omatkaan lapset eivät ole niin pieninä saaneet liikkua itsenäisesti niin laajalla alueella kuin me saimme lapsuudessa.

Mutta kyllä silloinkin raakaa väkivaltaa sattui, esim. Jammu ja aika lähellä omaa kotilähiötämme Kannelmäessä pienen Sami-pojan raaka surma, jossa tekijäksi paljastui pojan samanikäinen kaveri. Lisäksi oli näitä kellarisurmia ja metsäraiskauksia. Samin surman jälkeen, ennen kuin tekijä oli selvinnyt, oli vähän tiukempi syyni siinä, missä lapset liikkuivat.

Molemmissa ajoissa hyvät ja huonot puolet, itse olen esim. hyvin tiukka uimavalvonnan suhteen vielä isoillekin lapsille, itse kävimme uimahallissa pyörllä muistaakseni joskus 7-8 vuotiaasta alkaen.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 11:40"]

90-luvulla minä ja isoveljeni menimme joka päivä koulun tai tarhan jälkeen kavereiden kanssa ulos ja kävimme sisällä vain syömässä, emmekä ole joutuneet terapiaan sen takia. Kaveripiiriin kuului siis 4-8-vuotiaita lapsia. 15 vuotta nuorempi veljemme taas ei koskaan poistunut kotoa ilman jompaakumpaa vanhempaa tai muuta vahtia ennen, kuin täytti seitsemän vuotta. Nykyään varsinkin netissä huomaa tän vanhempien ja varsinkin äidin syyllistämisen ja isojenkin lasten yksinjättö tuntuu olevan hirveää heitteillejättöä; Jos uutisissa on juttu 12-vuotiaasta, joka on jäänyt auton alle leikittyään kavereiden kanssa tien vieressä, alkaa ihmiset vihaisena syytellä vanhempia ja raivota että tätäkään ei olis tapahtunu jos äitinsä olisi ollut vahtimassa. Eikä kukaan teistä itse kuitenkaan juokse kaikkialla 12-vuotiaidenne perässä?

[/quote]

Kyllä, ero on oikeasti aivan valtava. Vielä 90-luvun puolella oli tosiaan mahdollista, että eskarilainen sai kulkea yksikseen päiväkotimatkat tai väintään isomman sisaruksen kanssa. Tämä oli sitä lasten "omatoimisuutta". Meitä 70- ja 80-luvun lapsia kutsutaan avainkaulalapsiksi: eskarin ja koulun jälkeen olimme useamman tunnin omillamme kunnes vanhemmat tulivat töistä. Nykyään monessa päiväkodissa lapsia ei luovuteta muille kuin huoltajille, eikä todellakaan alaikäisille isommille sisaruksille.

Vaikka harrastin lapsena, niin vanhempien illat ja viikonloput eivät menneet kuskausrallissa tai turnausten järjestämisvastuussa.

7-8-vuotiaina pyöräilimme itse kilometritolkulla uimarannoille, joissa vietimme tuntikausia ilman valvontaa. Viime kesänä nousi hirveä haloo, kun stadikalla osa vanhemmista on lapsistaan useamman metrin näköetäisyydellä eikä siinä täysin vieressä.

Moni lapsi oli 70- ja 90-luvuilla nykymittareilla katsottuna täysin heitteillä. Se ei ollut silloisten vanhempien vika, maailma vaan muuttuu.

Tätä asiasta väännän kättä tyttäreni joukkueen valmentajan kansa lähes viikottain. Etenkin kisareissuilla. Olen joukueen johtaja ja annan liikaa vapauksia 11-12 vuotiaille tytöille. Tytöt eivät saa lenkkeillä keskenään yöpymiskoulua ympäri. Tytöt eivät saa käydä kisapikalla itse veskissä, ettei eksy tai joku hullu tekis pahaa. JNE Näitä tyttöjä pitäisi koko ajan pitää kädestä kiinni, myöskin kotikulmilla.
Osa tytöistä kulkee treeneihin bussilla, niin valmentajaa hirvitti ja alkoi kuskaamaan kotiin. Kiitos hänelle, mutta...

Viime viikonloppuna tyttöjen oli tarkoitus pitää pyjamabileet (päivällä kello 15-21). Leffaa ja nyyttäriperiaattella heidän oli tarkoitus tehdä pitsaa jne. Paino sanalla keskenään, ettei ole aikuisia. Perheenäiti oli siinä 50 metrin päässä omalla äidillään, jos ongelmia tulee.
Valmentaja oli tästä kuullut ja mennyt mukaan! Eihän noin pieniä vielä voi jättää valvomatta, etenkin kun ruokaakin oli tarkoitus laittaa.
Tuo valmentaja paljastui vasta, kun mentiin tyttöjä hakemaan. Olivat kiltisti valkun tekemiä pitsoja sitten syöneet ja leffakin oli mennyt uusiksi, kun valittu oli ollut liian hurja tytöille.
Sen lisäksi, että pitää tyttöjä täysin vauvoina, niin koko ajan talloo meidän vanhempien varpaille, kun me ei välitetä ja/osata kasvattaa. Useasti on käyttänyt noita sanoja. Erittäin alentuvaa. Hän on itse kolmen aikuisen äiti, erityisopettaja ja sen kyllä huomaa.
Kaksi tyttöä jo lopetti nyt syksyllä ja pyjamabileiden jälkeen tyttärenikin ilmoitti, että seura vaihtuu tammikuussa. Tytöt viihtyvät keskenään hyvin, lopettaneetkin lupautuneet takaisin, jos yksi iso muutos tapahtuisi. Siitähän nyt istutaan vanhempien kanssa, että saisko valmentajan vaihdettua, kun lähiseurat eivät ole valmiita ottamaan kymmentä tyttöä joukkueeseen.

Valmentajan kanssa on asioista
Ehkä ohi aiheen, mutta aihetta hipoen.

2

2

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 10:13"]

Parikymmentä vuotta sitten maailma olikin hyvin erilainen kuin nykyään.

[/quote]

Asioista uutisoidaan enemmän ja toisaalta telkkarista tulee koko ajan rikossarjoja yms. jolloin voi tulla olo, että lapsia uhkaa heti joku vaara, kun he ovat yksin. Oikeasti lasten tapaturmaiset ja väkivaltakuolemat ovat vähentyneet 70- luvusta (tilastoja löytyy googlaamalla) ja lapset voivat keskimäärin paremmin kuin koskaan ennen!

Toki järjenkäyttö on sallittua ja tuntuu, että tätä maalaisjärkeä ei lapsille enää opeteta vaan koko ajan kielletään ja estetään, jotta mitään pahaa ei tapahtuisi. Liikenne on lisääntynyt, joten siihen suhtautuisin vakavasti, mutta kyllä omassa pihassa lapset voivat huoletta leikkiä keskenään ilman, että aikuisen tarvitsee seistä vieressä.

Jos lapsilta ei vaadita mitään omatoimisuutta eli heille ei anneta pikkuhiljaa vastuuta niin miten he sitä oppivatkaan. Riippuu toki asuinalueesta, mutta väitän, että valtaosa ihmisistä on kyllä ihan ystävällisiä ja auttavat, jos lapsilla on hätä. Lehtiin vain nostetaan nykyään kaikki negatiiviset jutut eikä niistä aina edes kerrota kuin tarinan toinen puoli.

2

Olen syntynyt v. 1992 ja alle kouluikäisenä ei tosiaankaan ollut lupaa poistua omasta pihasta. Äiti näki ikkunasta koko pihan, ja tuli monesti ottamaan aurinkoa/touhuamaan pihalle. Ihanat muistot. Muistaakseni eskarilaisena olen saanut olla ensimmäisen kerran näin ulkona. Ensimmäisellä luokalla sai sitten alkaa liikkua vähän vapaammin.

MInä en ilahdu siitä, että pikavuoroon tulee 9v lapsi, joka lykätään kuljettajan vastuulle todeten, että "sitä ollaan vastassa, mutta katsotko, ettei lähde väärällä pysäkillä pois." Ja sitten se lapsi olettaa, että aikuiset ovat olemassa siksi, että viihdyttäisivät  häntä. Kamalimmassa tapauksessa lapsi istuu vieressäni enkä todellakaan halua olla mikään ilmainen lapsenhoitaja.

Tai junassa joutuu katsomaan, miten kälyset vanhat äijät tekee ehdotuksiaan yksin matkaavalle lapselle.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 10:23"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 10:17"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 10:13"]

Parikymmentä vuotta sitten maailma olikin hyvin erilainen kuin nykyään.

[/quote]

Ei se kyllä ollut. Silloin ei tosin käytetty nettiä eikä vietetty päiviä nenä kiinni älylaitteissa, mutta lapset olivat lapsia, harrastuksia oli kuten nytkin ja bussit kulkivat kuten nytkin. Ihan samat leikkipihat silloinkin olivat käytössä ja maailman uutisia seurattiin lehdistä, telkkarista, radiosta.

[/quote]

Montako uutista silloin oli, että esim. koripalloa pelaavaa tyttöä puukotti täysin tuntematon henkilö tai, että nuorta miestä ammuttiin keskellä kirkastapäivää päiväkodin parkkipaikalla... Montako huumeruiskua sinä olet puistosta löytänyt...Vaikka lapsi ei itse joutuisi rikoksen uhriksi, ei tuollaisia asioita kuulu lasten kohdata silmästä silmään, ilman aikuisen läsnäoloa.

[/quote]

Joo, ei uutisoitu niin noista jutuista, tai ei ainakaan samalla lailla lietsottu aiheetonta paniikkia. Huumeruiskuista en tiedä, mutta rikkinäisiä pulloja oli ainakin enemmän, nimenomaan leikkipaikoilla. Montahan lasta on kohdannut oikeasti silmästä silmänä ampujan tai puukottajan?

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 11:17"]

Silloin vain ei pidetty äidin ja isin etuoikeutena lähteä iltaisin jumpille samaan tapaan kuin nyt, eikä oman itsen nautinto ollut sellaisissa mittasuhteissa kuin nykyään.

[/quote]

Kasarilta omat muistot... silloin isi ei käynyt jumpalla, mutta pelasi lentopalloa ja minä leikin sen ajan varastossa rämien kuntopyörien ja punnerruspenkkien keskellä. Selvisin hengissä, vaikka välillä saattoi sormi jäädä painojen väliin tai tipuin kuntopyörän kyydistä.

2

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 11:27"]

Eli näen ihan oikeasti hyvää myös nykyajassa, jossa lasten kokemuksilla on aidosti merkitystä. Itse esimerkiksi olen paljon hanakampi puuttumaan kiusaamiseen kuin omat vanhempani (ja kaikki muut aikuiset) omassa lapsuudessani. Liika hyysäys on sitten taas asia erikseen. Mutta esimerkiksi se naapurin lapsiaan vahtiva äiti voi tehdä niin siksi, että on kokemuksesta oppinut, että lapset jostain syystä riitaantuvat helposti ja käyvät väkivaltaisiksikin. Hän varmasti koettaa korjata tilannetta parhaansa mukaan, ehkä ns. asiantuntijoidenkin avustuksella, mutta yksi käytännön juttu on kuitenkin se, että hänen pitää valvoa koko ajan. Eli jos vaikka naapuruston seitsemän lasta osaa siinä iässä kivasti olla keskenään, yksi ei ehkä osaakaan. Ja koska sillä oikeasti on merkitystä, että toista ei satuteta ja lapsia kasvatetaan, hän käyttää aikaa valvontaan. Siis tuo oli vain yksi arvaus tilanteeseen, ei aina voi yksioikoisesti vertailla, että kuka on normaali ja tekee oikein, kuka ei.

[/quote]

Toisaalta lapset tekevät virheitä, tai tekisivät, jos joku ei vahtisi haukkana ja olisi korjaamassa jo ennen virheen tekemistä. Voisi tehdä lapsille hyvää, jos kiusaaja veisi toiselta lelun ja sitten lähdettäisiin kotoa äidin tai isän kanssa sitä palauttamaan ja pyytämään anteeksi. Verrattuna siihen, että valvotaan ettei mitään tuollaista pääse tapahtumaan.

Tuo siis oma henkilökohtainen mielipide. Nykyään lapset kasvatetaan pumpulissa, mikä haittaa sitten myöhemmin.

Kyllä minunkin isäni harrasti 80-90-luvuilla paljon enemmän kuin tuntemani nuoret isät nykyään. Silloin isät ylipäätään olivat enemmän omilla teillään. Välillä toki kuljin mukana isän futis/sählyharkoissa tai kuntosalilla. Niistä on uskomattoman hyvät muistot. Nykyäänhän on tehty ihan lastensuojeluilmoituksia lapsista, jotka ovat vanhempiensa mukana salilla. Lapsia ei siedetä katukuvassa tai aikuisten harrastuksissa enää.

Tämäkin "nykyajan vanhemmat ovat itsekkäitä kun harrastavat"-syyttely taitaakin tosiasiassa kohdistua nykyajan äiteihin.

Totta!

Minun 7-vuotiaani kulkee yksin junalla Hki-Lahti väliä. Saatan junaan ja mummo on vastassa. 7-vuotias on myös 1-2 tuntia koulun jälkeen yksin kotona. 5-vuotias leikkii yksin pihalla ja 7-vuotias on leikkinyt jo kolme vuotta kavereidensa kanssa. Asumme Helsingissä ja olemme sopineet ajat ja rajat joiden sisällä liikutaan. 3-vuotias ei ole vielä yksin ulkona. 5- ja 7-vuotiaat ovat kaksin kotona esim. Kauppareissun ajan.

Saako mummikin kommentoida ja muistella?Lapsuuteni osui 50-luvulle ja ehdimme asua kahdessakin pienessä taajamassa. 6-vuotiaasta lähtien kuljin yksin bussilla isovanhempien ja kodin väliä, 40 km suuntaansa. Joskus äiti oli ilta-autolta vastassa, mutta monesti taapersin sen vajaan kilometrin mittaisen pimeän oikotien omin nokin. Ainut asia, mikä vähän pelotti, oli isot irtokoirat, mutta eiväthän ne minua syöneet, luisevaa pikkulikkaa!

Jo muutaman vuoden iässä me kakaralauma juoksenneltiin pitkin kylää leikkimässä joko jonkun kaverin pihassa tai sitten metsikössä. Kelloa ei ollut tietenkään kellään. Nälkäinen vatsa ajoi kotiin suht. sopivaan aikaan. Ja taas painuttiin pihalle. Kiipeiltiin aidoilla ja puihin, tytöt hameet päällä. Muutaman kerran hameen helmakin repesi näissä puuhissa. Kukaan ei ollut meitä ulkona vahtimassa, kukapa olisi ehtinytkään. Jos äiti oli kellä kotona, niin varmasti oli myös pari kolme pikkusisarusta, joita piti hoitaa. Monella olivat molemmat vanhemmat töissä ja tulivat kotiin vasta viiden kuuden maissa. Eli koulusta tultiin tyhjään kotiin. Itse osattiin ottaa voileipää, jos oli nälkä.

Nyt on tietysti yhteiskunta toisenlainen. Silloin vielä koko kylä kasvatti eli jos piti torua lasta, niin sen teki, kuka paikalla sattui olemaan. Liikennettä oli vähän, joten jo varsin pienestä hoitelimme myös kauppa-asioita. Kuinka moni nykylapsi raahaisi kolmea neljää litran maitopulloa ja muita ostoksia? Me raahasimme, ei ollut vaihtoehtoa. Talvella oli helppoa, kun kassin voi kuskata kelkalla.

Nyt vanhana asustelen toisessa mainitsemistani taajamista ja olen monesti miettinyt, päästäisinkö alle kouluikäiset lapset juoksentelemaan vapaasti kaduille ja kujille. En ainakaan ihan keskustassa, jossa liikenne on vilkasta, mutta laita-alueilla todennäköisesti kyllä. Pihalle päästäisin leikkimään keskustassakin, jos lapsi on niin kypsä, että pystyy huolehtimaan itsestään. Liikaa ei pidä ruveta holhoamaan, vaan itsenäistä toimintaa on harjoiteltava pienestä asti. Ei niin, että jo kaksivuotias menee yksi päiväkotiin, mutta niin että vähän isompi osaa jo olla pihalla ainakin osan aikaa yksinkin tai kavereiden kanssa. Curlaus ei ole hyvä juttu!

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 12:52"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2014 klo 11:27"]

Eli näen ihan oikeasti hyvää myös nykyajassa, jossa lasten kokemuksilla on aidosti merkitystä. Itse esimerkiksi olen paljon hanakampi puuttumaan kiusaamiseen kuin omat vanhempani (ja kaikki muut aikuiset) omassa lapsuudessani. Liika hyysäys on sitten taas asia erikseen. Mutta esimerkiksi se naapurin lapsiaan vahtiva äiti voi tehdä niin siksi, että on kokemuksesta oppinut, että lapset jostain syystä riitaantuvat helposti ja käyvät väkivaltaisiksikin. Hän varmasti koettaa korjata tilannetta parhaansa mukaan, ehkä ns. asiantuntijoidenkin avustuksella, mutta yksi käytännön juttu on kuitenkin se, että hänen pitää valvoa koko ajan. Eli jos vaikka naapuruston seitsemän lasta osaa siinä iässä kivasti olla keskenään, yksi ei ehkä osaakaan. Ja koska sillä oikeasti on merkitystä, että toista ei satuteta ja lapsia kasvatetaan, hän käyttää aikaa valvontaan. Siis tuo oli vain yksi arvaus tilanteeseen, ei aina voi yksioikoisesti vertailla, että kuka on normaali ja tekee oikein, kuka ei.

[/quote]

Toisaalta lapset tekevät virheitä, tai tekisivät, jos joku ei vahtisi haukkana ja olisi korjaamassa jo ennen virheen tekemistä. Voisi tehdä lapsille hyvää, jos kiusaaja veisi toiselta lelun ja sitten lähdettäisiin kotoa äidin tai isän kanssa sitä palauttamaan ja pyytämään anteeksi. Verrattuna siihen, että valvotaan ettei mitään tuollaista pääse tapahtumaan.

Tuo siis oma henkilökohtainen mielipide. Nykyään lapset kasvatetaan pumpulissa, mikä haittaa sitten myöhemmin.

[/quote]

Ymmärrän pointtisi, mutta jos nyt sitä esimerkin naapurin äitiä tai hänen lapsiaan ei todella tunne, ei voi tietää esim. sitä, onko lapsen käytös epänormaalin väkivaltaista, jolloin "annetaan lasten olla vapaasti ja selvitetään myöhemmin" voi johtaa siihen, että anteeksi mennäänkin pyytämään sairaalaan, kun tuli huitaistua oikeasti ihan liian kovaa. Ja jos nyt ajatellaan sellaista lievempää eripuraa, niin aikamoinen meedio saa vanhempi olla, jos kotoa kahvikupposen takaa jäsenissään tuntee, kumpi aloitti riidan ja mistä siis todellisuudessa on edes kyse. Kahdella lapsella on usein ihan eri versio tapahtuneesta. Aika helposti mennään siihen, että säälitään sitä, joka vierittää suuremmat kyyneleet. Toki lasten  on vaan pakko jossain vaiheessa oppia toimimaan itse, käyttämään todella sitä ihan omaa järkeä, mutta valvonta on oltava niin kauan kuin tilanne (eli esim. lapsen yksilöllinen kehitystaso) niin vaatii. Kyllä minä ainakin koulukiusattuna olisin kaivannut vähän sitä halveksimaasi pumpulia elämääni, olisi mennyt varmaan moni asia aikuisenakin paremmin. Kyllä ne lapsukaiset niitä virheitä hiekkalaatikolla ehtii tekemään, vaikka äiti olisi mukanakin, ja silloin niitä voi samantien selvittääkin eikä tarvitse myöhemmin miettiä mitä tapahtui ja ei tapahtunut. Sitten kun lapsen kypsyystaso riittää, ympäristö ei ole täynnä narkkareita ym., vapautta kannattaa lisätä. Luulen, että nämä asiat tapahtuvat aika luonnollisesti, jos vanhempi välittää lapsestaan aidosti (ja jonkun kirjoittajan kanssa olen ihan samaa mieltä siinä, että joskus hankaluus olla lapselle läsnä verhotaan ylihuolehtimiseen ja oman sädekehän kiillottamiseen).

Sivuan tätä asiaa hiukan vierestä.Olen "tosivanha",lapsuuteni oli 60-ja 70-luvuilla.Asuimme maalla,pääsimme veneellä kouluun lahden yli nninkauan kuin vesi oli auki ja taas toukukuulla kun suli.Toisinaan äitini tai naapurin poikien isä souti meidät,mutta tulimme ja menimme välillä keskenämmekin,riippuen meno-ja tuloajoista,kun toinen pojista oli meitä kahta vanhempi.Ei meillä ollut edes pelastusliivejä,eikä kukaan hukkunut.Kovalla tuulella äiti tai isä taatusti vei ja haki.Oli myös tyttö,joka souti usein matkan veneellä kouluun ja takaisin.Häntä ei kuskannut kukaan kun molemmat vanhemmat oliuvat töissä.Ei sekään matka pitkä ollut,samaa lahtea.Muuten pääsimme kouluun pyörillä lahden kiertäen,siitä tuli neljä kilometriä.Jäi himpun verran alle koulutaksiin edellyttävän matkan. Pyörälläkipaisin kauppa-asioilla,tai potkukelkalla. Pankissa kävin myös joko oman tilin"Kultapossukerho-asioilla"-asioilla,ja vanhempana myös aikuisten asioilla valtuutuksen kera,ei siinä tarvinnut olla täysi-ikäinen.Johtui tietysti siitä kun kaikki tunsivat toisensa.Apteekista hain lääkkeitä resepteillä tai ilman noin10-vuotiaasta eteenpäin.Äitini ei ajanut polkupyörää,ansiostani ei tarvinnut aina lähteä linja-autolla.Äidin luottamustoimissa toimin myös välillä"asistenttina".Vein jotain tietoa,mikä piti saada heti perille tms.Avustin seurakunnan vuotuisten keräyslistojen kanssa,rahastin lehden tilausmaksuja,jonka asiamies äiti oli......Kävisikö nykyään?????Ehkä tästä johtui sekin,että sain lomittaa äidin osapäivätyön lomat 14-vuotiaasta saakka.Siinä ehkä ohitettiin joku pykälä,mutta ainakin luotettiin.