miten suhtautua "työkavereihin" jotka käyvät vain töissä, ilman mitään ylpeyttä tai taitoa tekemiseensä

Burnoutista kärsiviä, eivät halua että se pahenee. 

Ei kuulu sinulle, kiteytetty vastaus.

Jollei muut joudu tekemään kyseisen henkilön töitä.

Kuka kyttää mitä kukakin tekee?

Millaisia tuloksia hän tekee?

Osa tekee päivässä sen mitä muut hinkkaavat viikon.

Mikä on oikea tapa tehdä?

Eikö pääasia ole, että asiat tulee tehdyksi?

Olen ohittanut kaikki lusmut urakehityksessä. Jos kaikki muut tekisivät työtä yhtä intohimoisesti kuin minä, en olisi päässyt siihen missä olen nyt.

Taas yksi ketju pelkkää joutavaa höpötystä...

Rahan vuoksi sitä työtä tehdään.

Tästäkin ketjusta ahkerat erottaa aika helposti nimenomaan noista "uinujista"...

Kyllähän tämä asia helposti merkitsee siinä vaiheessa, jos nämä uinujat saavat syystä tai toisesta jatkaa firmassa melko pitkään ennen potkuja, ja samalla näiden tekemättä jääneet työt kasataan niille, jotka oikeasti hoitavat työt siellä TYÖpaikalla.

Ainoa tapa suhtautua on olla välittämättä. Siis oikeasti mitään muita mitenkään järkeviä vaihtoehtoja ei ole. Voit toki katkeroitua, olla vihainen, halveksua, kostaa... kaikenlaista negatiivista, mikä syö omaa elämääsi ja energiaasi. Lopputulos on kuitenkin se, että noi ajatukset on sulta pois, eikä muuta työkaverisi asennetta piiruakaan.

Todella moni ei ole kiinnostunut työstään. Sit täytyy vain jotenkin hoitaa omaa kenttää ja toivoa, ettei muiden asenne pilaa omiakin duuneja. Ja luultavasti moni asia hoituu hitaammin, kuin se voisi hoitua. Mut ei se oikeastaan ole sun ongelma, pitää vain asennoitua niin, että kaikkeen ei voi vaikuttaa.

Itse tein sydämelläni työtäni 20 vuotta. Kehitin , koulutin itseäni jne, vaikka ei edes työhöni kuulunut. Sain potkut.Nyt en enää jatkossa tee, kuin sen mikä työhön kuuluu, ja senkin rimaa hipoen.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta ahkerat erottaa aika helposti nimenomaan noista "uinujista"...

Kyllähän tämä asia helposti merkitsee siinä vaiheessa, jos nämä uinujat saavat syystä tai toisesta jatkaa firmassa melko pitkään ennen potkuja, ja samalla näiden tekemättä jääneet työt kasataan niille, jotka oikeasti hoitavat työt siellä TYÖpaikalla.

Totta kai se harmittaa! Mutta 99% tapauksista mitä on tullut vastaan, missä joku alisuorittaa, niin sille ei vain voi kukaan yhtään mitään. Sellaisen ihmisen voi vaikka työpaikkakiusata pois, mutta yök, ei sekään ole kuin väärin ja huono asia. Ja tilalle voi tulla toinen tasan samanlainen tai pahempi.

Jotenkin se oma kiukku pitää vaan niellä ja jatkaa töitä, jotka laahaa muiden takia. Pitää oppia olemaan välittämättä, mieluiten vähän nauraa koko asialle ja antaa olla. En ole löytänyt mitään muuta ratkaisua, kun en voi muuttaa niitä muita.

Yleensä siihen on aina joku syy miksi työntekijästä tulee lusmu. Työilmapiiri voi olla huono, kohtelu epäreilua tai teetetään paljon turhaa työtä tai ei edes anneta mahdollisuutta tehdä työtä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Olen ohittanut kaikki lusmut urakehityksessä. Jos kaikki muut tekisivät työtä yhtä intohimoisesti kuin minä, en olisi päässyt siihen missä olen nyt.

Eli vauvapalstalla trollaamassa? =)

Eikös se riitä että tekee sen mitä pitää.

Eihän kaikkien toimenkuvaan liity mitään ihmeitä.

Jotkut sitten pomppivat ideoimassa edestakaisin - heillä lienee liian vähän töitä?

Ja sitten on nämä jotka rakastavat palavereja. Kun laskee kuinka kalliiksi nämä palaverit tulee työnantajalle niin moni kyllä hämmästyisi.

Jos se ei tarkoita lisätöitä muille, kannattaa ottaa oppia. 

Minä olin - tai olen siis edelleen - työssä eräänlaisessa "kutsumusammatissa", jossa ainakin usein edellytetään, että omasta alasta ollaan kiinnostuneita myös vapaa-ajalla; opiskellaan uusia asioita, seurataan alan julkaisuja, alan toimijoiden sosiaalista mediaa, tehdään erilaista metatyötä myös vapaa-ajalla.

Sen jälkeen, kun organisaatiossamme käytiin yt-neuvottelut, lopetin pitämästä työtäni "kutsumusammattina". Nykyään pidän työtäni ihan vain työnä, ilman mitään kutsumusta, lähinnä keinona saada palkkaa. Teen sen, minkä pitää, mutta en mitään extraa. Etsikööt ideanikkarinsa muualta, teen mitä käsketään - ja hyvin teenkin. Mutta en mitään ylimääräistä. 

Vierailija kirjoitti:

Itse tein sydämelläni työtäni 20 vuotta. Kehitin , koulutin itseäni jne, vaikka ei edes työhöni kuulunut. Sain potkut.Nyt en enää jatkossa tee, kuin sen mikä työhön kuuluu, ja senkin rimaa hipoen.

Yli-innokas työntekijä pilaa työilmapiirin. Jos vielä jatkuvasti kertoo mitä on tehnyt yms.

Vierailija kirjoitti:

Jos se ei tarkoita lisätöitä muille, kannattaa ottaa oppia. 

Minä olin - tai olen siis edelleen - työssä eräänlaisessa "kutsumusammatissa", jossa ainakin usein edellytetään, että omasta alasta ollaan kiinnostuneita myös vapaa-ajalla; opiskellaan uusia asioita, seurataan alan julkaisuja, alan toimijoiden sosiaalista mediaa, tehdään erilaista metatyötä myös vapaa-ajalla.

Sen jälkeen, kun organisaatiossamme käytiin yt-neuvottelut, lopetin pitämästä työtäni "kutsumusammattina". Nykyään pidän työtäni ihan vain työnä, ilman mitään kutsumusta, lähinnä keinona saada palkkaa. Teen sen, minkä pitää, mutta en mitään extraa. Etsikööt ideanikkarinsa muualta, teen mitä käsketään - ja hyvin teenkin. Mutta en mitään ylimääräistä. 

Lisätään vielä tuohon: teen työni tuntematta nykyään minkäänlaista ylpeyttä. En kyllä tunne varsinaista häpeääkään, mutta en koe olevani ylpeä työstäni, vaikka erityisasiantuntijaksi minua haukutaankin.

Enemmän olen ylpeä puutarhastanikin.

Elämässä on muutakin kuin työ. Minua rassaa taas yli-innokkaat hikipingot työkavereina. Haluavat palaveerata pienistä ja vähäpätöisistä asioista. Hankkisivat elämän.

Minkä takia olisin ylpeä työstä ja josta minulla on vastuu mutta kiitos ja hyöty menee esimiehille sekä omistajille ja minulle ripotellaan murusia. Yrittäminen on yrittämistä ja työ on työtä

Olen työpaikassa, jossa on suuri vaihtuvuus. Kokoajan perehdytytetään ihmisiä tehtäviin. Tekemisen oppiminen on sellaista rikkonaista puhelinta, koska ei ole kunnollisia työohjeita. Kuvakaappauksin ja muutamalla sanalla saisi hyvin selitettyä miten mikäkin työvaihe tehdään. Näitä jauhetaan sitten jatkuvasti noissa perehdytystilaisuuksissa ja hukataan ihmisten aikaa.  Sanallisia ohjeistuksiakin tekstinä ja ne ovat huonoja. Tehokkaaseen työntekoon tottunut masentuu tällaisessa paikassa. Ei täällä opi mitään. Työohjeet ovat kaiken a ja o, kun moni tekee samaa työtä. Työohjeisiin voi aina palata ja kaikki saavat samat ohjeet tehdä asioita.

Evvk tämä duuni, kun on niin jotenkin vaikeata. Yksinkertaisista asioista on tehty vaikeita.

Mee töihin!