Ruma ihminen: miten rumuus vaikuttaa päivittäiseen elämääsi?

Ei mitenkään, kun en enää tavoittele mitään (parisuhdetta, työpaikkaa,...)

En ole koskaan ollut parisuhteessa eikä minulla ole enää edes kiinnostusta seksiin. Olen tyly miehille, jotka tulevat baarissa kehumaan ulkonäköä ja iskemään, koska otan ne vittuiluna. En usko, että voisin olla kenestäkään naunis. Olen kyynistynyt.

Ja asiahan on niin, että minulla on huono itsetunto. Rumaa minussa ei ole muuta kuin omasta mielestäni massiivinen kyömy nenässä ja huono iho (ei kuitenkään mikään superpaha oikeasti, mutta esim. selkänäppyjen takia en käy rannalla bikineissä).

Tällainen otus on isorintainen Justiina

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10209978898653316&set=a.1262357…

- Saan olla rauhassa missä ikinä olenkin - kukaan ei tule koskaan juttelemaan minulle, sillä olen kuin ilmaa

- Yksikään nainen ei ole ollut kiinnostunut minusta romanttisessa mielessä

- Jos joskus saan hymyn tai erityiskohteliaisuuden esim. asiakaspalvelijalta, olen ällikällä lyöty ja voin jopa ihastua häneen

- Aina välillä tuijotusta ongelmakohtiini, etenkin nuoremmilta

- Itsetuntoni on nollissa, mikä tietenkin vaikuttaa jokapäiväiseen toiminta- ja työkykyyni

Kärsin epämuodostuneen oloisista ulkonevista poskista/suusta, joista olen saanut kuulla lukemattomia kommentteja ala-asteelta lähtien: "Miks sulla on tollaset pulloposket? (tyttö)", "Varastoitko ruokaa noihin poskiinsa?", "Onko Monkey Island hyvä peli?"', "Valitaan Antti Mr Universumiksi! (tyttö)", "Antti on helppo tunnistaa pelkästä sivuprofiilin varjosta", "Sä oot helvetin ruma!", "Miksi löit mua? Koska sä oot ton näköinen!'", jne. jne. Vielä armeijassa minulle tokaistiin, että "jos olisin tuon näköinen, niin tappaisin itseni". Tällaista kun vastaanottaa, niin on todella vaikea pitää yllä normaalia itsetuntoa, joka ehkä kompensoisi rumuutta.

Nostetaas tämä luusereiden vertaistukiketju 😂😂😂

.

Tuijotetaan. Vähätellään. Ollaan epäystävällisiä, kävellään ylitse. Vaikka olen korkeasti koulutettu, jopa vähemmän koulutetut sukulaiset luulevat, että olen idiootti. Haukutaan. Olen saanut siitä ikuiset haavat. Välttelen ihmisiä. Minusta on tullut hiljainen. Keskityn omiin juttuihini. En halua enää ajatella koko asiaa, koska muuten en jaksaisi, olen saanut kärsiä niin paljon.

P. S. Haluaisin lisätä tämän; yhtäkkiä muistin , että minulle naurettiin kun menin autokouluun. Luultiin etten pääse siitä läpi, vaikka pääsin ekalla kerralla. En ole ikinä vielä kuullut keneltäkään muulta tuollaista. Tämä selventänee, kuinka tyhminä rumia pidetään.

Ei mitenkään. Itsehän en joudu juurikaan katselemaan itseäni, joten so fucking what. On myös vähän muutakin tekemistä kuin ajatella koko asiaa. Työkaverit vaikuttavat suhtautuvan ihan tavanomaisesti, eikä kukaan tuttu tai tuntematon ole asiasta ole koskaan huomauttanut. 

Terveisin (taas kerran) suurin piirtein Timo Soinin näköinen nainen.

En yksinkertaisesti pysty nauttia elämästä rumana ja ylipainoisena. En halua lähteä mihinkään ,en halua tehdä mitään.

En koe olevani oikeutettu harrastamaan seksiä, edes puolisoni kanssa, vaan vertaan kokoajan itseäni muihin, kauniimpiin ihmisiin. En ole edes samalla viivalla heidän kanssaan.

En ole edes nainen tällä hetkellä.

Rumana elämä on täyttä pa***aa.

Kroppa on ainut jonka voisi yrittää pistää kuntoon.

Tuntuu, että käyn terapiassakin huonon itsetunnon takia ,mutta mitä hyötyä siitä on, kun en edes halua hyväksyä itseäni tämännäköisenä.

Masennukseni häviäisi samantien , kun eräänä aamuna syntyisin luonnonkauniina ja hyväkroppaisena.

Kukaan ei ota rumaa ihmistä tosissaan.

Kun astun ovesta ulos, olen arvoton.

Mistäköhän se johtuu että nämä oikeasti rumat ihmiset ovat todella kovia eikä itke rumuuttaan tai pyytele sitä anteeksi.

Moni kommentoija on sanonut, että muut häpeävät heitä, heidän kanssaan ei haluta näyttäytyä julkisesti, lähteä minnekään yms. ulkonäön takia. Kiinnostaisi tietää, että mihin väite perustuu. Onko ko. ihmiset jotenkin sanoneet, että he häpeävät?

Jotenkin tuntuu, että henkilö itse häpeää itseään ja helposti oma päänuppi alkaa kehittelemään kaiken maailman kuvitelmia, jotka ei pidä paikkaansa. En sano tätä pahalla, vaan siksi, että itse tiedän tekeväni sitä samaa. Pidän itseäni rumana ja esim.ystäväni on ihan hämmästynyt, että miten voin ajatella näin. Hän ei näe minua rumana. Saan (joskus) huomiota miehiltä. Olen nyt ymmärtänyt että ajatus on syöpynyt mieleeni jo lapsena ja kun olen ajatellut itsestäni näin yli 30 vuotta, on omaa ajatusmaailmaa hankala muuttaa . Kun yksin omissa ajatuksissaan asioita pyörittelee, ne saattaa paisua ihan kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Esimerkiksi niin, että minua jännittää joskus mennä julkisille paikoille, koska pelkään, että olen muiden mielestä ruma. Tai että joku nuorisolauma alkaa nauraa minulle. Tai jos jossain nauretaan, saatav kuvitella että ne nauraa minulle. Tai jos joku katsoo minua kadulla, se katsoo siksi, että rumuuteni herättää huomiota. Jos joku mies tulee juttelemaan minulle, hämmennyn ja nolostun ja haluan paeta paikalta, ennenkuin se tajuaa erehtyneensä ja huomaa että olen ruma. Nyt olen kuitenkin kyllästynyt tähän ja yritän ensinnäkin muuttaa oman asenteeni positiivisemmaksi ja reippaammaksi, tyyliin fake till you make it. Opettelua se tosiaan vaatii, mutta katsotaan saanko tällä positiivista vaikutusta aikaan siinä, miten muut suhtautuu minuun ja miten itse suhtaudun muihin. Se muiden tympeältä vaikuttava suhtautuminen voi ihan todella johtua siitä, että ihminen itse epävarmuuden ja huonon itsetunnon syövereissä antaa itsestään huonon, tylyn ja negatiivisen kuvan muille.

Mutta tuo, että ihmiset päin naamaa kommentoi toisten ulkonäköä negatiivisesti, on vain ihan käsittämätöntä.

Esim. Ei se hyvä kroppa tule itsestään, täytyy sen eteen tehdä muutakin kuin maata sohvalla;). Kropalle voi oikeastaan tehdä aika paljon...

Kannattaa käydä HYVÄLLÄ kampaajalla ja meikata kevyesti. Lähes kukaan ei ole kaunis meikittömänä, se on fakta. Itsekin käytän aika montaa tuotetta, silti meikki on naturel ( moni luulee jopa ettei mulla oo meikkiä, olen luonnostaan tumma.)

Tosi tärkeää on myös löytää oma tyyli, jos se on hukassa niin kannattaa käyttää stailistin apua, useassa liikkeessä on tämä palvelu eikä se sido mihinkään. Näillä jutuilla pääsee jo pitkälle..

”Ruma” näkee siis epäkohtia, mitä muut eivät. Se on omanlainen etu analysoimisessa.

Vierailija kirjoitti:

En yksinkertaisesti pysty nauttia elämästä rumana ja ylipainoisena. En halua lähteä mihinkään ,en halua tehdä mitään.

En koe olevani oikeutettu harrastamaan seksiä, edes puolisoni kanssa, vaan vertaan kokoajan itseäni muihin, kauniimpiin ihmisiin. En ole edes samalla viivalla heidän kanssaan.

En ole edes nainen tällä hetkellä.

Rumana elämä on täyttä pa***aa.

Kroppa on ainut jonka voisi yrittää pistää kuntoon.

Tuntuu, että käyn terapiassakin huonon itsetunnon takia ,mutta mitä hyötyä siitä on, kun en edes halua hyväksyä itseäni tämännäköisenä.

Masennukseni häviäisi samantien , kun eräänä aamuna syntyisin luonnonkauniina ja hyväkroppaisena.

Kukaan ei ota rumaa ihmistä tosissaan.

Olet varmaan kuullut tämän tuhta kertaa, mutta mitäs jos purkaisit kaiken tuon ahdistuksen siihen, että alkaisit laittaa kroppaa kuntoon ihan urakalla, vaikka hammasta purren aluksi? Siitä on sinulle hyötyä joka tapauksessa ja lisäksi liikkuminen ja laihtuminen varmasti parantaisivat mielialaakin. Siinä voisi käydä niin, että pikkuhiljaa ihan vahingossa sinusta kuoriutuu ihan uusi ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Ei toivoakaan parisuhteesta. Olin ihan nätti ennen, nyt suru vienyt ulkonäön.

Sama juttu. Lisäksi ihmiset kohtelee aivan eri tavalla nyt kuin aiemmin, voisi jopa sanoa että epäasiallisesti.

Rumaksi itsensä kokeminen johtuu usein toisten antamista negatiivisista kommenteista: onpas sulla paksut posket, pallinaama, pottunokka, junttapulla yms. Jo nuorena aloin sitten meikata, että näyttäisin edes samalta kuin muut tytöt ilman meikkiä.  Päivittäiseen elämääni se vaikuttaa siten, että meikkaan joka päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei toivoakaan parisuhteesta. Olin ihan nätti ennen, nyt suru vienyt ulkonäön.

Sama juttu. Lisäksi ihmiset kohtelee aivan eri tavalla nyt kuin aiemmin, voisi jopa sanoa että epäasiallisesti.

No toisiko positiivisuus ja iloisuus takaisin sen kauneuden?

Kävelin eilen kaupassa ja siinä hyllyjen välissä järjesteli nainen tavaroita. Olen nähnyt hänet ennenkin mut on sillain kuten moni muukin, hyvin huomaamaton. No tällä kertaa hän jostain syystä laukaisi naamalleen sellaisen hymyn et olin vain et wau! Hän oli todella kaunis.

Aivan sama minkä näköinen niin kannattaa koittaa sitä hymyä, se paljastaa parhaan puolesi.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 22:26"]

Minkä näköisiä te rumat sitten olette? Kuulostaa hurjalta nuo kertomukset:(

Kerronpa nyt perusteellisesti. Aloitan vaikka jaloista. Minulla ovat lättäjalat joiden kynnet ovat paksut ja karheat. Sääret ovat mallia länkisääret joissa polvet ovat lähellä maata ja reidet ovat paksut. Takapuolelta sääret ovat kiinnittyneet lättäpyllyyn. Etupuolella on pullea häpykukkula piilossa roikkuvan mahan alla. Ylipainosta huolimatta minulla ovat a-kupin rinnat eli ylävartaloni on mallia kaljapeikko.

Torson molemmin puolin heiluvat käsivarret joissa on sekä selluliittia että alliheltat. Kyynärpäät ovat karheat, ryppyiset ja roikkuvat. Kädetkin ovat ryppyiset ja sormet ovat turvonneet nakeiksi. Kynnet pidän lyhyinä ja lakkaamattomina koska ne liuskoittuvat helposti. Minulla on myös tikkuja kynsinauhoissa.

Pääni on leveiden hartioiden ja paksun kaulan varassa. Minulta löytyy kaksi leukaa ja couperosan vuoksi punoittavat pyöreät kasvot. Kasvoissa on kaksi pientä tihrusilmää, töpselikärsä ja eriparia olevat huulet. Ylähuuli on olematon ja alahuuli on kuin nakki.

Hiukset ovat käsittääkseni aitoa suomalaista laatua. Jos värjään niitä, ne kuivuvat korpuksi ja näyttävät oudoilta muihin väreihini verrattuna. Jos annan olla luomuna olen maantienvärinen.

Otan auliisti kaikki kauneusvinkit vastaan vaikkei se olekaan tämän ketjun puheenaihe.

Tästä innostuneena minäkin kuvaan itseäni: yhteistä meissä on lättäjalat ja lyhyet sääret, lattapylly, harheat kyynärpäät ja lyhyet liuskoittuvat kynnet  rispaantuneine kynsinauhoineen. Iho on minullakin mallia couperosa: punoittaa ja versisuonet loistaa etenkin nenänpielissä. Iän myötä iho on veltostunutkin. Tukka on aina ollut ohut ja nyt ohentunut niin, että päänahka paistaa edestä. Hampaatkin ovat vinot. kulmat & ripset luonnostaan värittömät.  Olen normaalipainoinen, mutta löysää on paljon.  Ai niin, ehkä pahin vika: silmäni ovat lähekkäin!!

 MUTTA: minua ei kukaan ole sanonut rumaksi ainakaan päin naamaa, nätiksi ja kauniiksi monikin, ja vielä tukevasti keski-ikäisenä miehet osoittavat kiinnostusta.  Mikä meitä erottaa? Ulkonäössä vain se, että minulla on suht suuret silmät, tavallinen nenä, symmetriset huulet ja  kauniit rinnat (joita en tosin esittele). Lisäksi meikkaan ihovirheet piiloon ja "piirrän" silmät esiin meikillä. Voivatko tosiaan näin pienet erot tehdä toisesta (jopa) ruman ja toisesta (jopa) kauniin muiden silmissä? Vai kuvittelemmeko vain, sinä olevasi ruma ja minä olevani nätti?