Raivostuttaa, olen alkanut lihomaan.
Eli. Olen aina ollut hoikka 170 cm/53 kg. Olen 24-vuotias. Myös raskauden jälkeen palasin entisiin miittoihini viikossa. Koskaan en ole erityisemmin urheillut, paitsi kävellyt pari kilsaa päivässä jne.
Nyt aloitin työt ja työmatka on erittäin pitkä ja aikataulu päivähoidon vuoksi tiukka, joten en voi mennä sitä kävellen. Kotona olemme n.klo 17.00 jonka jälkeen ruuanlaitto, siivoaminen, ruokailu ja lapsen kanssa oleminen.
Liikun toki lapsen kanssa, mutta se ei ole hirveän tehokasta liikuntaa.
Miten saisin itseeni virtaa jotta jaksaisin illalla lenkille (ei liian myöhään koska sitten uni ei tule).
Sekään ei valitettavasti joka ilta onnistu kun mies ei ole aina kotona.
Aiemmin olen käyttänyt farkuissa kokoa 25, nyt puristavat ihan hirveästi ja on ollut pakko siirtyä kokoon 26 :( siitä se pikkuhiljaa lähtee, pian varmaan joudun ostamaan kokoja 27-28 ja vuoden päästä olen varmaan jo ylipainoinen.
En syö epäterveellisesti. Joskus herkuttelen.
Mitä liikuntaa voisin tehdä kotona sisätiloissa? Sellaista joka oikeasti laihduttaa/pitää painon kurissa.
Hulavanne minulla on, mutta kauanko pitää pyöritellä?
Crosstrainerin valitettavasti olen heittänyt pois, siinä ei toiminut vastus, joten polkeminen oli yhtä tyhjän kanssa.
Pitäiskö ostaa kotiin joku kuntolaite? Millainen?
Kiitos vinkeistä jo etukäteen.
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 21:08"][quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 19:54"]Pitäisikö sun vaan hyväksyä se, ettet voi koko ikääsi olla teinin mitoissa? Itsekin 24-vuotias, 164/53 enkä tosiaan hoikempi haluaisi ollakaan, jos haluaa pitää lihakset ja muodot. Toki ymmärrän, että vartalon muutokset voivat ahdistaa, mutta et olisi varmasti pahan näköinen 10kg "lihavampina" :) Eikä tuo yhden housukoon muutos tarkoita, että se samaa rataa jatkuu loputtomiin.
[/quote]
Toki. Mutta tämä lihominen alkoi heti kun aloitin tuon työn. Siksi huolestuin. Pelkään että vuoden päästä olen kolme kertaa tämän kokoinen.
[/quote]
Itselläni alkoi lihominen 30 kympin tietämillä. Aluksi alipainoisesta normaaliin painoon jne. Itse lohduttauduin sillä, että kyllä ihminen voi vanhemmiten vähän saadakin painoa, ja ei sitä tarvitse alipainoinen olla jne. Tällä hetkellä 10kg ylipainoa. Eli haluan sanoa, että varovaisuutta lihomiseen! Painon saaminen kuriin on helpompaa kuin ylipainon laihduttaminen!
Ei äidin kuulukaan olla alipainoinen eikä aikuisen naisen farjkujen kuulu olla 25 tuumaiset.
Istumatyö vieläpä lihottaa ennen kaikkea vyötäröltä, joten painoa on hyvä seurata... Itse olin myös ap:n kokoinen kun aloitin työt, nyt olen 170/60. Eli normaalipainoinen vielä, mutta vy on 81 cm mikä on paitsi rumaa myös terveydelle haitallista. En todellakaan ymmärrä näitä "voit ja sun pitääkin lihoa", kyllä jotkut meistä on tarkoitettu olemaan hoikkia!
Istumatyö ja ikä. Toiseen voi vaikuttaa ammattia vaihtamalla, toiseen ei. Tosin minäkään istumatyöläinen pahimmasta päästä en ole keksinyt vielä korvaavaa ammattia.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 12:29"]
No. Aamulla syön kananmunan tai sitruuna rahkan, lounaalla syön joko edellispäivän ruokaa minkä olen pakannut töihin, ihan perusruokaa jotain keittoa, kanaa ja riisiä tms, joskus käymme työporukan kanssa syömässä läheisessä kiinalaisessa, tai salaattibaarissa tai subwayssa, ei toki joka viikko. Välipala jää joko väliin tai sittem jos ei jää, niin syön banaanin tai jugurtin. Päivällinen on aina ihan tavallista kotiruokaa, salaattia on aina. Joskus mies paistaa kunnon pihvit tai syömme jotain parempaa, mutta yleensä ihan perus kiusauksia (varmaan aika rasvasta), makaroonilaattikkoa, lohikeittoa, jauhelihakeittoa, lihapullaa ja muusia, broilerin fileetä tai jotain. Kerran viikossa tosin juon saunasiiderin :( pitäisi varmaan muuttaa ruokavaliota. Aloituksessa sanoin että en syö epäterveellisesti, mutta nyt kun näitä alkoi lajittelemaan, niin ei kaikki kovin terveellisiä ole. -ap
[/quote]
Niinpä. Rasva ei lihota vaan sokeri.
53 kg on aika vähän 170 cm pitkälle naiselle.
Painoindeksisi on ilmoittamillasi mitoilla 18,3. Miksi ihmeessä sinun pitäisi edelleen olla alipainoinen? Kananmuna-aamiainen ei kyllä kuulosta kovinkaan järkevältä.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 13:22"]
Painoindeksisi on ilmoittamillasi mitoilla 18,3. Miksi ihmeessä sinun pitäisi edelleen olla alipainoinen? Kananmuna-aamiainen ei kyllä kuulosta kovinkaan järkevältä.
[/quote]
Mitä vikaa kananmuna-aamiaisessa?
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 08:44"]
Yritä tsempata painonhallinnan kanssa. Harva asia tässä maailmassa on niin vastenmielinen kuin lihava nainen. Niin se vaan on, sori.
[/quote]+1
Oletko varma ettei olisi vain turvotusta tai housut kutistuneet pesussa? Juo paljon vettä.
30 min päivässä hulavanteella on aika tehokasta. Tee vaikka 10 minuutin pätkissä.
Tietty syömisen kontrollointi tärkeintä. Mutta kyllä istumatyö valitettavasti ainakin mua lihottaa myös. Iltaisin ei vain jaksa niin hyvin enää. En osaa neuvoa.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 11:26"]Tietty syömisen kontrollointi tärkeintä. Mutta kyllä istumatyö valitettavasti ainakin mua lihottaa myös. Iltaisin ei vain jaksa niin hyvin enää. En osaa neuvoa.
[/quote]
Juu nimenomaan istumatyötä minulla. :/ -ap
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 11:26"]Oletko varma ettei olisi vain turvotusta tai housut kutistuneet pesussa? Juo paljon vettä.
30 min päivässä hulavanteella on aika tehokasta. Tee vaikka 10 minuutin pätkissä.
[/quote]
No siitä en kyllä ole varma. Mutta leventynyt olen joka tapauksessa.
Ok kiitti vinkistä !:) ap
Kotona tehtävä kuntopiiri toimii ainakin kohdallani. Kesto on noin 30 min ja lapset voivat osallistua mikäli haluavat. Usein kyllä leikkivät junilla yms. vieressä ;)
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 11:31"]Kotona tehtävä kuntopiiri toimii ainakin kohdallani. Kesto on noin 30 min ja lapset voivat osallistua mikäli haluavat. Usein kyllä leikkivät junilla yms. vieressä ;)
[/quote]
Eli mitä teet?:) -ap
Minkä ikäinen lapsi? Jos vielä niin pieni, että istuu rattaissa, niin niiden kanssa vaan lenkille. Auttaa kummasti! Muuten jotain äiti-lapsi jumppaa.