Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tekikö lääkäri oikein?

Vierailija
18.10.2014 |

Ajattelin kysyä mitä mieltä täällä ollaan, ennen kuin päätän sanonko asiasta edes mitään. Jutun taustoista sen verran, että eräs tuttuni on levitellyt minusta perättömiä huhuja, tilannut tavaraa ja lehtiä nimiini ja onnistunut jotenkin hankkimaan potilaskertomukseni käyttämältäni lääkäriasemalta. Näistä hän on luonnollisesti saanut tietoonsa hoitavan lääkärini nimen, ja koska lääkärillä sattuu olemaan harvinainen etu-sukunimiyhdistelmä, on tuttuni löytänyt myös lääkärin henkilökohtaisen puhelinnumeron ja soittanut tälle. 

Tästä päästäänkin itse asiaan: tuttuni on jostain syystä nauhoittanut kyseisen puhelun ja kertonut siitä tavaroiden tilailuun liittyvän poliisitutkinnan yhteydessä. Kävin muutama päivä sitten kuuntelemassa tämän puhelun, ja se jäi vähän kaihertamaan. Kirjoitan keskustelun tähän niin sanatarkasti kuin muistan, minua kutsuttakoon Maija Meikäläiseksi. Tuttuni on siis sepittänyt nämä jutut erään toisen nimissä, tarkoitusperistä en tiedä, mutta jonkinlainen kauna tässä on kyseessä ja tutullani on ainakin tietääkseni ihan diagnosoituja mielenterveysongelmia. Minulla on siis eräs fyysinen sairaus, jonka vuoksi olen tällä lääkärillä käynyt jo useamman vuoden ajan.

Lääkäri: Xxxx Xxxxxxx puhelimessa.

Tuttuni: No Xxxx Xxxx tässä hei! Olisin vain tiedustellut, tunnetko Maija Meikäläistä?

L: Öö, no tuota... Tunnen kyllä, joo, mitähän asia koskee?

T: Olen Maijan ystävä ja olen huolissani koska luulen hänen seurustelevan useamman miehen kanssa yhtä aikaa. Hän jatkuvasti kertoo minulle sinusta ja seurustelustanne ja kuinka olet häntä auttanut muuttopuuhissa yms. Vaikka hänellä on kihlattu kotona.

(Tähän väliin voin sanoa, että olen onnellisesti parisuhteessa enkä tippaakaan kyseisestä miehestä kiinnostunut. Olemme tavanneet vain sairauden hoidon suhteen.)

L: Hetkinen, nyt en ymmärrä. Emme ole Maijan kanssa tekemisissä vapaa-ajalla, olemme tavanneet vain hänen vastaanotolla käydessään. Olen hoitanut tätä hänen sairauttaan lääkkeillä ja leikkauksilla jo useamman vuoden. Muutaman kerran hän on poikaystävänsä ja muuttoja maininnut. Muutoin emme hänen yksityiselämästään ole puhuneet.

T: Ahaa, no voinko kysyä millaisen kuvan olet näillä käynneillä saanut hänen mielenterveydestään?

L: Minähän en ole psykiatri, mutta mielestäni Maija on vastaanotolla vaikuttanut henkisesti terveeltä ja tasapai... Oikeastaan kun meillä on tällainen potilas-lääkärisuhde niin en voi asiasta tämän enempää sanoa.

Pian tämän jälkeen puhelu sitten päättyikin. Olen pyöritellyt noita lääkärin sanoja päässäni, ja täytyy myöntää että kyllä ne minua häiritsevät. Eikö tuossa jo tule aika paljon vaitiolovelvollisuuden alaista tietoa? Esim. mitä olen ohimennen maininnut perheestäni ja kodistani, mitä hän ajattelee psyykkisestä voinnistani, miten sairauttani on hoidettu... En nyt viitsi tähän tarkempia leikkausten ja hoitojen nimiä mainita tunnistusvaaran vuoksi, mutta nämä lääkäri siis kertoi puhelimessa. On tuo tilanne varmasti hänetkin yllättänyt eikä hän ole ehtinyt sanojaan miettiä, mutta olenko ainoa jonka mielestä lääkäri rikkoi vaitiolovelvollisuuttaan? Saatan olla vähän tiukkapipo, mutta mielestäni hänen ei olisi pitänyt vastata siihenkään, tunteeko minut vai ei, kun kerran emme tunne muuten kuin hänen ammattinsa kautta. Minulla olisi ensi viikolla varattuna jälleen aika tälle lääkärille, ja mietin pitäisikö minun sanoa asiasta jotain? Tällä hetkellä tekisi mieli perua koko aika ja vaihtaa lääkäriä, mutta olen kyllä häneen ammatillisessa mielessä ollut todella tyytyväinen tähän asti. Nyt vain kieltämättä suututtaa, ja tunnen yksityisyyteni loukatuksi.

Teki ainakin hyvää avautua! No, mitä mieltä olette - miten edetä asian suhteen vai edetäkö mitenkään?

Kommentit (71)

Vierailija
61/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 19:07"]

En usko koko juttua. Liian monta mahdotonta asiaa. Lääkäri muka noin törkeästi rikkoisi vaitiolovelvollisuutensa ja sihteeri muka jakelee sairaskertomuksia tuosta noin vaan kenelle tahansa hakijalle. Tälläistä nyt yksinkertaisesti ei tapahdu terveydenhoidon puitteissa.

[/quote]

Ai ei tapahdu... Mieheni tilasi omia papereitaan työterveyshuollosta vakuutuksen ottamista varten. Samassa kuoressa tuli toisen miehen sisätautitekstejä sekä laboratorio- ja röntgentuloksia kaikilla potilaan nimi- ja osoitetiedoilla varustettuna sekä henkilötunnuksen kera.

Itsellä oli sairaalan äitiyspolilla kirjoitettu täysin väärän potilaan tekstit minun henkilötunnukseni alle ja vielä lähetetty ne neuvolaan ja minulle kotiin. Tässäkin tapauksessa kuoressa oli mukana ajanvarauskirje seuraavalle käynnille,  jossa oli tämän toisen potilaan nimi, henkilötunnus ja osoite.

Että kyllä näitä sattuu...

Ja tuosta lääkärin tapauksesta sanoisin, että rikkoi kyllä vaitiolovelvollisuutta mutta ymmärrän kyllä että tilanne on varmasti ollut hänelle hyvin hämmentävä.

Vierailija
62/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 03:54"]

Kun menet vastaanotolle, niin tietenkin juttelet. Tuo asia koskee sinua.

 

se kyselijä on ilmeisesti sairas.

kyllä tuo asia on hyvä käydä läpi ja käsitellä. Kyllä sinun pitää pystyä luottamaan psykiatriin. Jos tuon jälkeen, et pysty tai pystyt...tärkeä jokatapauksessa käsitellä.

[/quote]

Siis ap:n lääkärihän nimenomaan ei ole psykiatri?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin omituinen aloitus, et varmaan provo. Mutta jos totta niin onpa soittaja ovelasti osannut saada lääkärin satimeen. Aloittanut niin henkilökohtaisuuksilla, että lääkäri mennyt sekaisin ja vastannut. Jos joku olisi suoraan soittanut ja kysynyt voinnista, niin ei varmasti kukaan lääkäri olisi vastannut. Mutta kun meni henkilökohtaisuuksiin niin lipsautti tunnekuohussa vastauksia.

Mutta onko tuo leikkaus salaisuus. Useammat leikkaukset ovat ihan ok ja tuttujen tiedossa. Eihän tuossa diagnoosiakaan kerrota eikä mikä leikkaus.

Vierailija
64/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 10:13"]

Niin omituinen aloitus, et varmaan provo. Mutta jos totta niin onpa soittaja ovelasti osannut saada lääkärin satimeen. Aloittanut niin henkilökohtaisuuksilla, että lääkäri mennyt sekaisin ja vastannut. Jos joku olisi suoraan soittanut ja kysynyt voinnista, niin ei varmasti kukaan lääkäri olisi vastannut. Mutta kun meni henkilökohtaisuuksiin niin lipsautti tunnekuohussa vastauksia.

Mutta onko tuo leikkaus salaisuus. Useammat leikkaukset ovat ihan ok ja tuttujen tiedossa. Eihän tuossa diagnoosiakaan kerrota eikä mikä leikkaus.

[/quote]

Totta varmasti tuo tunnekuohuasia, itse uskoisin tässä tapahtuneen juurikin näin.

Vierailija
65/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En usko tuota. Ihan liikaa yksityiskohtia. Kävit kuuntelemassa puhelun? Missä? 

Ei lääkäri mene puhelimessa kertomaan potilaiden asioita kenellekään, eikä muutenkaan. Mutta varsinkaan ei puhelimessa, jossa ei edes näe kenen kanssa puhuu. Sellaiset utelupuhelut loppuvat lyhyeen. Itse kysyisin kuka soittaa ja millä asialla. Jos ei ole asiallista asiaa, tai kysellään vaitiolovelvollisuuden alaisista jutuista, niin luuri napsahtaa kiinni alta aikayksikön. 

Ei kukaan lääkäri ole noin hölmö.

t. opettaja

Vierailija
66/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikille epäilijöille ja ap:tä provoksi haukkujille sanottakoon, että kyllä vain lääkärit ja etenkin hoitajat möläyttelevät joskus kaikenlaista. Itse olen kohdannut kaikenlaisia tapauksia; viimeisimpänä (tästä on ihan vain pari viikkoa) olin saattamassa tuttua ihmistä X sairaalahoitoon, ja X oli utelias yhdestä tuttavastaan, jolle oli tehty sama leikkaus:

Tuttu X: Y kertoi minulle olevansa täällä hoidossa myös... taitaa olla aika hankalaluonteinen potilas?

Hoitsu (naurahtaen): Onhan se aika hankala joo.

Ei kai tuollaistakaan saisi sanoa. Mutta pahin juttu on kyllä se, että yhdellä perheenjäsenelläni on kammottava tapa udella tuttujensa hoidoista soittelemalla sairaaloihin ja teeskentelemällä olevansa huolestunut lähiomainen. Usein toki ei suostuta sanomaan mitään, mutta hämmentävän usein etenkin hoitajat menevät retkuun ja kertovat yksityiskohtaisesti mitä on meneillään.

Sairaalan vaihteestakin kerrotaan aina, onko joku siellä hoidossa vai ei, kunhan muotoilee kysymyksensä oikein. "Heippa, olisin tulossa sukulaistani katsomaan tänään, mutten ole varma, onko hän päässyt jo sairaalasta. Onko X vielä osastolla 5?" ja vastaukseksi tulee kyllä tai ei tai jopa "Ei, oli osastolla 5 mutta nyt on siirretty osastolle 3."

Kammottavaa? Kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 17:42"]Ajattelin kysyä mitä mieltä täällä ollaan, ennen kuin päätän sanonko asiasta edes mitään. Jutun taustoista sen verran, että eräs tuttuni on levitellyt minusta perättömiä huhuja, tilannut tavaraa ja lehtiä nimiini ja onnistunut jotenkin hankkimaan potilaskertomukseni käyttämältäni lääkäriasemalta. Näistä hän on luonnollisesti saanut tietoonsa hoitavan lääkärini nimen, ja koska lääkärillä sattuu olemaan harvinainen etu-sukunimiyhdistelmä, on tuttuni löytänyt myös lääkärin henkilökohtaisen puhelinnumeron ja soittanut tälle. 

Tästä päästäänkin itse asiaan: tuttuni on jostain syystä nauhoittanut kyseisen puhelun ja kertonut siitä tavaroiden tilailuun liittyvän poliisitutkinnan yhteydessä. Kävin muutama päivä sitten kuuntelemassa tämän puhelun, ja se jäi vähän kaihertamaan. Kirjoitan keskustelun tähän niin sanatarkasti kuin muistan, minua kutsuttakoon Maija Meikäläiseksi. Tuttuni on siis sepittänyt nämä jutut erään toisen nimissä, tarkoitusperistä en tiedä, mutta jonkinlainen kauna tässä on kyseessä ja tutullani on ainakin tietääkseni ihan diagnosoituja mielenterveysongelmia. Minulla on siis eräs fyysinen sairaus, jonka vuoksi olen tällä lääkärillä käynyt jo useamman vuoden ajan.

Lääkäri: Xxxx Xxxxxxx puhelimessa.

Tuttuni: No Xxxx Xxxx tässä hei! Olisin vain tiedustellut, tunnetko Maija Meikäläistä?

L: Öö, no tuota... Tunnen kyllä, joo, mitähän asia koskee?

T: Olen Maijan ystävä ja olen huolissani koska luulen hänen seurustelevan useamman miehen kanssa yhtä aikaa. Hän jatkuvasti kertoo minulle sinusta ja seurustelustanne ja kuinka olet häntä auttanut muuttopuuhissa yms. Vaikka hänellä on kihlattu kotona.

(Tähän väliin voin sanoa, että olen onnellisesti parisuhteessa enkä tippaakaan kyseisestä miehestä kiinnostunut. Olemme tavanneet vain sairauden hoidon suhteen.)

L: Hetkinen, nyt en ymmärrä. Emme ole Maijan kanssa tekemisissä vapaa-ajalla, olemme tavanneet vain hänen vastaanotolla käydessään. Olen hoitanut tätä hänen sairauttaan lääkkeillä ja leikkauksilla jo useamman vuoden. Muutaman kerran hän on poikaystävänsä ja muuttoja maininnut. Muutoin emme hänen yksityiselämästään ole puhuneet.

T: Ahaa, no voinko kysyä millaisen kuvan olet näillä käynneillä saanut hänen mielenterveydestään?

L: Minähän en ole psykiatri, mutta mielestäni Maija on vastaanotolla vaikuttanut henkisesti terveeltä ja tasapai... Oikeastaan kun meillä on tällainen potilas-lääkärisuhde niin en voi asiasta tämän enempää sanoa.

Pian tämän jälkeen puhelu sitten päättyikin. Olen pyöritellyt noita lääkärin sanoja päässäni, ja täytyy myöntää että kyllä ne minua häiritsevät. Eikö tuossa jo tule aika paljon vaitiolovelvollisuuden alaista tietoa? Esim. mitä olen ohimennen maininnut perheestäni ja kodistani, mitä hän ajattelee psyykkisestä voinnistani, miten sairauttani on hoidettu... En nyt viitsi tähän tarkempia leikkausten ja hoitojen nimiä mainita tunnistusvaaran vuoksi, mutta nämä lääkäri siis kertoi puhelimessa. On tuo tilanne varmasti hänetkin yllättänyt eikä hän ole ehtinyt sanojaan miettiä, mutta olenko ainoa jonka mielestä lääkäri rikkoi vaitiolovelvollisuuttaan? Saatan olla vähän tiukkapipo, mutta mielestäni hänen ei olisi pitänyt vastata siihenkään, tunteeko minut vai ei, kun kerran emme tunne muuten kuin hänen ammattinsa kautta. Minulla olisi ensi viikolla varattuna jälleen aika tälle lääkärille, ja mietin pitäisikö minun sanoa asiasta jotain? Tällä hetkellä tekisi mieli perua koko aika ja vaihtaa lääkäriä, mutta olen kyllä häneen ammatillisessa mielessä ollut todella tyytyväinen tähän asti. Nyt vain kieltämättä suututtaa, ja tunnen yksityisyyteni loukatuksi.

Teki ainakin hyvää avautua! No, mitä mieltä olette - miten edetä asian suhteen vai edetäkö mitenkään?
[/quote]

Provo!!

Vierailija
68/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

66, ihan poliisiasemalla kävin kuuntelemassa. Tuttuuni kun kohdistuu rikosepäilyjä, ja hän on itse paljastanut nauhoittaneensa tämän puhelun. 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 10:48"]

66, ihan poliisiasemalla kävin kuuntelemassa. Tuttuuni kun kohdistuu rikosepäilyjä, ja hän on itse paljastanut nauhoittaneensa tämän puhelun. 

Ap

[/quote]

Ja poliisi ei sitten ottanut tähän lääkäriin yhteyttä? Miten sulla edes olisi ollut oikeus kuunnella heidän puhelu, vaikka sinusta puhuttiinkin? Poliisia ei kiinnostanut lääkärin vaitiolovelvollisuuden rikkominen? 

En usko. 

Vierailija
70/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Porvoosta päivää

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/71 |
19.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko ap saitte selvitettyä miehes kanssa sen hänen satunnaisen hoitonsa raskausasian? Lähteekö ukko uuden naisen mukaan lapselle lähi-isäksi vaiko ei :D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kahdeksan