Masentunut - mikä sinut masentaa?

Vierailija kirjoitti:

Yritin sivussa sitkeästi opiskella uutta tutkintoa. Yllä olevien raskaiden juttujen vuoksi kuitenkin väsyin niin paljon, etten kyennyt nopeaan opiskelutahtiin -> opinnot venyivät ja venyivät... ja nyt olen vaikeassa tilanteessa, koska niitä opintoja on ihan törkeän paljon rästissä ja uupumus menee vuoristorataa: joinain päivinä saan opiskeltua ja joinain en saa millään keskityttyä mihinkään. En enää tiedä mitä teen, ja ajatus opintojen lopettamisesta tuntuu toisaalta myös siltä kuin olisin yksi iso luuseri.

Mulla on tää ihan sama ongelma. Tuntuu, että olen ihan umpikujassa tän asian kanssa. Tämä oli aikoinaan tosi tärkeä ja iso positiivinen juttu mulle. Nyt tuottaa ihan valtavasti ahdistusta. Ei ole mitään hyvää ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Traumataustani oireilee välillä näin.

Traumat ovat surullisen huonosti tunnistettuja.  Monilla juurikin perusta masennukselle.

Tästä syystä esim koulukiusaamista, tai mitään kiusaamista ei tulisi vähätellä. Tai väkivaltaa, oli se sitten fyysistä tai henkistä, jos se on jättänyt jäljen, se on "trauma" jonka kanssa on ikäänkuin opittava elämään.  Jossain vaiheessa se voi viedä voimat ja muuttua ns. masennukseksi, vaikka syynä on trauma, kuormitus...

Täyttä paskaa koko ketju!nykynuorten uusi muotisairaus nimeltä masennus.Ja älkää ulisko ettenkö tietäisi mitä se on..itsestäsi kaikki on kiinni,jos olet heikko niin olet heikko.Piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-Lapsena isä oli aina töissä (ihana isä), kasvatus valitettavasti äidin vastuulla jolla kylmä narsistinen luonne

-Koulu alkoi, ja niin alkoi kiusaaminenkin

-Yläasteella tasan 1 kaveri, osittain edelleen kiusaamista ja ulkopuolelle jäämistä. Tilanne vaikea, jos kaveri ei tullut kouluun

-Yläasteen jälkeen kaveri muutti pois, pikkupitäjästä ei löytynyt muita kavereita. Selasin nettiä yömyöhään, pidin välivuosia nimenomaan masennuksen vuoksi

-Muutin toiselle paikkakunnalle. Sain parit kaverit, mutta jälleen muuttivat pois ja ajauduin yksinäiseksi

Tilanne nyt myöhemmin:

-Nyt on kavereita ja puoliso, mutta kavereilla alkaa olla jo omia lapsia&muuta kiireitä elämässä esim. uraputket ynnä muuta, osa on myös muuttanut taas muualle ja aikatauluja vaikea sovittaa yhteen, eli eipä kauheasti nähdä. Introverttinä ja ujona vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Päivän sosiaalinen annos tuntuu tulevan avopuolisosta (jolla tilanne kaatuu päälle töissä eli tekee monesti pitkää päivää, vähän yhteistä vapaa-aikaa) tai kaupan kassasta

-Työtilanne heikentyi, käytännössä työtunteja on ollut tarjolla niin vähän ettei rahaa tule kunnolla. Yritän etsiä uusia töitä, mutta täällä kilpailu on kovaa. Jatkuvasti tulee niitä "kiitos hakemuksestasi, mutta..." viestejä

-Perhetilanne: narsistiäitiin välit poikki, isääkään ei enää ole :(

-Syöpäepäilyjä. Koepalat osoittautuivat negatiivisiksi, mutta väsyin lääkärissä ravaamisesta ym. henkisesti. Nyt on sitten tullut iholle parit oudot näpyt joita täytyy lähteä erikseen tutkimaan...

-Yritin sivussa sitkeästi opiskella uutta tutkintoa. Yllä olevien raskaiden juttujen vuoksi kuitenkin väsyin niin paljon, etten kyennyt nopeaan opiskelutahtiin -> opinnot venyivät ja venyivät... ja nyt olen vaikeassa tilanteessa, koska niitä opintoja on ihan törkeän paljon rästissä ja uupumus menee vuoristorataa: joinain päivinä saan opiskeltua ja joinain en saa millään keskityttyä mihinkään. En enää tiedä mitä teen, ja ajatus opintojen lopettamisesta tuntuu toisaalta myös siltä kuin olisin yksi iso luuseri.

-Jouduin muuttamaan rakkaasta kodista homeen vuoksi.

Siinä pähkinänkuoressa koko elämä. Väsyttää ja koen epäonnistuneeni ihmisenä vaikka toisaalta tässä on katsomista myös ympärillä olleisiin ihmisiin. En koe, että tässä pitäisi lopun elämää surkutella jotain mennyttä, mutta nykyisyydessä on niin moni juttu huonosti

Ompa ollut murhetta. Jos et voi huutaa julki tai itkeä kelleen, mene metsään, ihan oikeesti ja huuda kiukku ulos, tai itke kivellä istuen kunnes metsä halaa sinua. Kuullostaa hassulta, mutta kun sydän on täynnä, se pitää saada purkaa, ettei muutu katkeruudeksi.

Toki jos on joku kenen seurassa voit purkaa aina parempi. Silti jos joku asia ei onnistu (opiskelu) hyväksy se ja tee jotain muuta. Miksi tuomita itsesi epäonnistujaksi kaikessa? Olet varmasti kykenevä johonkin?  Etsi langanpää ja ala kiittää. Kiitoksella on tapana tuoda iloa.  Rukoillakkin voi, jumala haluaa auttaa.

voi hyvää päivää...

Vierailija kirjoitti:

Olen sairas, köyhä, ruma, lyhyt, lihava ja tyhmä. Vähemmästäkin.

Melkein kuin huumorilla sanottua:).  Itseasiassa jos kaikkeen väsähtänyt "oppii" nauramaan itselleenkin, se auttaa.  Kemiallinen masennus on toki asia erikseen.

Somen kaikkivalta.

Vierailija kirjoitti:

Pää kiskoille. Veturi alentaa kallonsisäistä painetta ja masennus katoaa yhdessä purskauksessa kuin tuhka tuuleen.

Tuliko nyt hyvä mieli kun sait lyötä lyötyjä?

Vai oliko tuo hätähuutosi?

Jos masennusta oikeasti sairastaa, se vie aikansa, mutta yleensä valoa on tunnelin päässä tavalla tai toisella.  Luovuttaa ei kannata.

Elämä. Minulla ei ole mitään merkitystä ja vaikka olisikin, en jaksaisi. En kestä normaaleja arjen vastoinkäymisiä, ne saavat järjettömät mittasuhteet. Olen jo eläkkeellä, mutta töissä ahdisti melu, toisten työntekijöiden väliset skismat ja kaikkinainen epäreiluus. Minulla on koira, jonka takia nousen aamuisin sängystä, koska se pitää ruokkia ja lenkittää, muuten ei olisi edes syytä nousta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin sivussa sitkeästi opiskella uutta tutkintoa. Yllä olevien raskaiden juttujen vuoksi kuitenkin väsyin niin paljon, etten kyennyt nopeaan opiskelutahtiin -> opinnot venyivät ja venyivät... ja nyt olen vaikeassa tilanteessa, koska niitä opintoja on ihan törkeän paljon rästissä ja uupumus menee vuoristorataa: joinain päivinä saan opiskeltua ja joinain en saa millään keskityttyä mihinkään. En enää tiedä mitä teen, ja ajatus opintojen lopettamisesta tuntuu toisaalta myös siltä kuin olisin yksi iso luuseri.

Mulla on tää ihan sama ongelma. Tuntuu, että olen ihan umpikujassa tän asian kanssa. Tämä oli aikoinaan tosi tärkeä ja iso positiivinen juttu mulle. Nyt tuottaa ihan valtavasti ahdistusta. Ei ole mitään hyvää ratkaisua.

Vähän offtopic, mutta mitä opiskelet? Paljonko on jo opintoja rästissä? Onnistuisko mikään opintosuunnitelman tekeminen tai muu vastaava?