Masentunut - mikä sinut masentaa?

Traumataustani oireilee välillä näin.

ns. hukassa oleminen Kun ei edes tiedä mitä haluaa elämältä ,työltä yms.Ja aika käy vähiin muutenkin jos jotain meinais saavuttaa.

Kauhea ja sairas yhteiskunta ja politiikka, kuvotta työelämä joka on pelkkää riistämistä ja tuskaa. No, siinähän nuo taitaa olla.

Osa masennustaipumuksesta on varmasti sisäsyntyistä, mutta reaktiivisenkin puolen tunnistan.

Lasten sairaudet, oma yksinäisyys, erillisyyden, ulkopuoliduuden tunne, talousvaikeudet.

Mun elämäni muuttui mielettömäksi, kun ymmärsin millainen vaikutus 8 miljardin ihmisen valinnoilla on tähän upeaan, ainoaan ja yhteiseen avaruusalukseemme.

Eläminen ei ole elämisen arvoista loskaan ja pimeään rakennetussa vuokrayksiössä kyhjöttämällä, mitään kuluttamatta, missään käymättä, mitään tekemättä, vaikka juuri niin jokaisen pitäisi elää jotta mamma Maa kestäisi 8 miljardin ihmisen kuormituksen.

Kai sitä voi masennuksikin kutsua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen "masentunut", koska ei huvita nousta aamulla sängystä, ei huvita pestä hampaita, ei huvita siivota eikä käydä kaupassa. On mukavampoaa olla masentunut.

Kuulostaa hyvin vakavalta masennukselta. Itse nousen aamulla aikaisin, huolehdin hygieniasta, siivoan, käyn kaupassa, laitan ruuat, ulkoilen. Niin - ja olen töissäkin. Mutta masennusta sairastan. Olethan hakeutunut lääkäriin?

Voi että, sinä olet niitä Parempia Masentuneita. Masennushan on kilpailulaji ja se voittaa, joka masennuksesta huolimatta tekee kaiken kuten superihminen; käy töissä normaalisti, siivoaa joka päivä, kokkaa terveellistä ruokaa jne. 

Ehkä oletkin masentunut juuri siksi, koska et uskalla vain heittäytyä rennompaan elämään. Suoritat kokoajan, ja leuhkit Paremman Masentuneen Ihmisen Kruunulla. 

Onneksi olkoon!

Et sitten huomannut, minkäsävyiseen viestiin vastasin? Viestin kirjoittajaa "masensi", koska on vaan muka niin mukavampaa ja helpompaa laiskotella, sen "masennuksen" varjolla. Ja tuo ajatushan se valitettavasti joillakin ihmisillä on: ei ole olemassa oikeaa sairautta nimeltä masennus vaan mukavuudenhaluisia, töitä karttavia ihmisiä.

En todellakaan oikeasti leuhki "paremman masentuneen ihmisen kruunulla", vaikka satunkin olemaan vaikeasti masentuneenakin hyvin toimintakykyinen -kenties persoonallisuuteen kuuluvan vaativuuteni vuoksi? Olen pahoillani, jos tämä osui sinua arkaan paikkaan.

Vierailija kirjoitti:

ns. hukassa oleminen Kun ei edes tiedä mitä haluaa elämältä ,työltä yms.Ja aika käy vähiin muutenkin jos jotain meinais saavuttaa.

Vähän sama ongelma mulla.

Hampaat ja nenä. Kummallekaan ei ole varaa tehdä yhtään mitään, joten olen eristäytynyt kotiin.

Menneisyys sekä ilkeät ihmiset.

Mun masennuksen aiheuttaa joku aivokemiallinen häiriö jota itse en ymmärrä. En koe että mulla olisi mitään erityistä "syytä" olla masentunut. Pätkätyöt ja työnhaku ovat kyllä pahentaneet masennusta, samoin parisuhteen puute.

Vierailija kirjoitti:

Taustani ja opitut, haitalliset selviytymismekanismit.

Olen lapsesta asti kuullut, että olen ärsyttävä, raskas, tyhmä, vääränlainen ja että pitäisi olla kivempi, sirompi, nätimpi jne. Lisäksi olen vaihtelevasti joutunut koko lapsuuden ja nuoruuden elämään henkisen ja fyysisen väkivallan ja toistuvan hylkäämisen sekä seksuaalisen hyväksikäytön keskellä.

Minulla ei ole mitään perusturvallisuuden tunnetta ja olen hyvin ahdistunut ja kroonisesti sairas sekä yksinäinen. Syytän kaikesta itseäni.

Yritän selvitä kaikesta suorittamalla vaikken ole missään hyvä. Opiskelen vaativaa alaa mutta koen silti olevani krooninen epäonnistuja. Minulle ei kelpaa mikään suoritukseni, kuten ei vanhemmillenikaan aikanaan.

Pelkään sosiaalisia tilanteita, kärsin dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä ja jatkuvasta syvästä häpeästä.

Tämä kaikki masentaa.

Se että terapiassa olet saanut nuo kaikki "diagnoosit" ei tarkoita sit että ne kaikki pitää "elää todeksi" jatkuvasti.  Pala palalta on (luulisin) mahdollista pienentää taakkaa.

Meille liian usein annetaan ikäänkuin toisten määrittelemä persoona taakkoineen ja jätetään sitten asia siihen.  Lääkitään ja katsotaan perään, mutta se muutostyö on kuitenkin jokaisen omalla vastuulla. Ei ole olemassa taikasanaa joka kerralla muuttaa kaiken. Kirjoittamastasi, ala "työstää" helpointa vaikeutta. Kun saat siinä "voiton", alat saada voimaa muuttaa seuraavaa jne.. Eikä ihminen ole koskaan valmis, ei ne vahvatkaan.  Ala aamuisin puhumaan itsestäsi hyvää itsellesi peiliin katsoen.  Vaikka, kiitos että näen, on silmät.  Kiitos että on aivot, mieli toimii jne...Me olemme ihmeellisesti luotuja ja arvokkaita.

Masennus on oma valinta. Punttisalille ja töihin, ja unohdat masentumiset.

Olen sairas, köyhä, ruma, lyhyt, lihava ja tyhmä. Vähemmästäkin.

Vierailija kirjoitti:

Taustani ja opitut, haitalliset selviytymismekanismit.

Olen lapsesta asti kuullut, että olen ärsyttävä, raskas, tyhmä, vääränlainen ja että pitäisi olla kivempi, sirompi, nätimpi jne. Lisäksi olen vaihtelevasti joutunut koko lapsuuden ja nuoruuden elämään henkisen ja fyysisen väkivallan ja toistuvan hylkäämisen sekä seksuaalisen hyväksikäytön keskellä.

Minulla ei ole mitään perusturvallisuuden tunnetta ja olen hyvin ahdistunut ja kroonisesti sairas sekä yksinäinen. Syytän kaikesta itseäni.

Yritän selvitä kaikesta suorittamalla vaikken ole missään hyvä. Opiskelen vaativaa alaa mutta koen silti olevani krooninen epäonnistuja. Minulle ei kelpaa mikään suoritukseni, kuten ei vanhemmillenikaan aikanaan.

Pelkään sosiaalisia tilanteita, kärsin dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä ja jatkuvasta syvästä häpeästä.

Tämä kaikki masentaa.

Oho, tämä oli kuin omasta kynästäni. Tai ainakin melkein, minulla ei ole ruuminkuvan häiriötä. Sen sijaan mulla on paljon dissosiaatiota. Olen terapian myötä saanut lapsuuden traumat aika hyvin käsiteltyä, mutta elämäni on mennyt sen verran raiteiltaan, että nyt taistelen nykyhetken elämänhallinnan kanssa... Ja siinä dissosiaatio tekee oikean karhunpalveluksen. Mulla on siis ollut selviytymiskeinona irrottaa ikävät asiat itsestäni, siis niin että koen, ettei ne oikeastaan mun asioita olekaan. Ei tapahdu minulle, ei koske minua. Sillä tavalla selvisin lapsuudesta aikuisuuteen. Kaikkein eniten olen pulassa töitteni kanssa, ja on vaikea saada kirittyä aikatauluja kiinni, kun puolet ajasta aivoni kieltäytyy uskomasta, että ne mun duuneja oikeastaan onkaan. :( Musta on tullut se työpaikan pahin lusmu, ja mua hävettää se aivan kauheasti. Ja sekös vaan pahentaa dissoa, kierre on siis valmis...

Vierailija kirjoitti:

-Lapsena isä oli aina töissä (ihana isä), kasvatus valitettavasti äidin vastuulla jolla kylmä narsistinen luonne

-Koulu alkoi, ja niin alkoi kiusaaminenkin

-Yläasteella tasan 1 kaveri, osittain edelleen kiusaamista ja ulkopuolelle jäämistä. Tilanne vaikea, jos kaveri ei tullut kouluun

-Yläasteen jälkeen kaveri muutti pois, pikkupitäjästä ei löytynyt muita kavereita. Selasin nettiä yömyöhään, pidin välivuosia nimenomaan masennuksen vuoksi

-Muutin toiselle paikkakunnalle. Sain parit kaverit, mutta jälleen muuttivat pois ja ajauduin yksinäiseksi

Tilanne nyt myöhemmin:

-Nyt on kavereita ja puoliso, mutta kavereilla alkaa olla jo omia lapsia&muuta kiireitä elämässä esim. uraputket ynnä muuta, osa on myös muuttanut taas muualle ja aikatauluja vaikea sovittaa yhteen, eli eipä kauheasti nähdä. Introverttinä ja ujona vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Päivän sosiaalinen annos tuntuu tulevan avopuolisosta (jolla tilanne kaatuu päälle töissä eli tekee monesti pitkää päivää, vähän yhteistä vapaa-aikaa) tai kaupan kassasta

-Työtilanne heikentyi, käytännössä työtunteja on ollut tarjolla niin vähän ettei rahaa tule kunnolla. Yritän etsiä uusia töitä, mutta täällä kilpailu on kovaa. Jatkuvasti tulee niitä "kiitos hakemuksestasi, mutta..." viestejä

-Perhetilanne: narsistiäitiin välit poikki, isääkään ei enää ole :(

-Syöpäepäilyjä. Koepalat osoittautuivat negatiivisiksi, mutta väsyin lääkärissä ravaamisesta ym. henkisesti. Nyt on sitten tullut iholle parit oudot näpyt joita täytyy lähteä erikseen tutkimaan...

-Yritin sivussa sitkeästi opiskella uutta tutkintoa. Yllä olevien raskaiden juttujen vuoksi kuitenkin väsyin niin paljon, etten kyennyt nopeaan opiskelutahtiin -> opinnot venyivät ja venyivät... ja nyt olen vaikeassa tilanteessa, koska niitä opintoja on ihan törkeän paljon rästissä ja uupumus menee vuoristorataa: joinain päivinä saan opiskeltua ja joinain en saa millään keskityttyä mihinkään. En enää tiedä mitä teen, ja ajatus opintojen lopettamisesta tuntuu toisaalta myös siltä kuin olisin yksi iso luuseri.

-Jouduin muuttamaan rakkaasta kodista homeen vuoksi.

Siinä pähkinänkuoressa koko elämä. Väsyttää ja koen epäonnistuneeni ihmisenä vaikka toisaalta tässä on katsomista myös ympärillä olleisiin ihmisiin. En koe, että tässä pitäisi lopun elämää surkutella jotain mennyttä, mutta nykyisyydessä on niin moni juttu huonosti

Ompa ollut murhetta. Jos et voi huutaa julki tai itkeä kelleen, mene metsään, ihan oikeesti ja huuda kiukku ulos, tai itke kivellä istuen kunnes metsä halaa sinua. Kuullostaa hassulta, mutta kun sydän on täynnä, se pitää saada purkaa, ettei muutu katkeruudeksi.

Toki jos on joku kenen seurassa voit purkaa aina parempi. Silti jos joku asia ei onnistu (opiskelu) hyväksy se ja tee jotain muuta. Miksi tuomita itsesi epäonnistujaksi kaikessa? Olet varmasti kykenevä johonkin?  Etsi langanpää ja ala kiittää. Kiitoksella on tapana tuoda iloa.  Rukoillakkin voi, jumala haluaa auttaa.

rumuus, tissittömyys, lihavuus, yksinäisyys, pskaduuni

Trauma stressi . Usein joku äkillinen shokki rikoksen uhrit usein masentuu siitä. Monet on ryöstetty tai rikoksen uhreja . Hyväksikäytön. Ei terapeutit tajua kenenkään kokemuksia muuten kuin sen kaavion mukaan oliko vaikea lapsuus ....mikä ei mitään vaikuta rikoksen uhrin auttamiseen tai koko asiaan ei liity mitenkään. Joku ryöstää sut no oliko vaikea lapsuus??

YouTube merry x- mas !

Vierailija kirjoitti:

Mua masentaa huono itsetunto, epävarmuus, minäkuvan hajanaisuus, yksinäisyys, näköalattomuus, arvottomuuden tunne, yliherkkyys ja huonommuuden tunne. Olen ollut tällainen aina, syntynyt viallisena. Jo 11-vuotiaana halusin kuolla ja samanlainen olen nyt keski-ikäisenä.

Näköalattomuus on monen masennuksen syy.  Tunnen monia joita esim sairaus on vienyt ennenaikaiselle eläkkeelle, ja sitä kautta syy, tarve olemassaololle on kadonnut.  Usein jos uskaltaa, kun alkaa etsiä merkitystä sisimmän kautta, jotain löytyy. Vaikka luulet ettet osaa piirtää, piirrä. Vaikka luulet et osaa kirjoittaa, ala kirjoittaa. Luo netissä jotain kivaa muille jaettavaksi. Neulo, virkkaa, ala liikkua, urheilulajeja, käy salilla, uimassa. Älä anna periksi tuolle ajatukselle ette ansaitsisi elämää. Elämä on ainutkertainen matka.

Masentaa se että olen kipeä ja sairas, enkä pysty tekemään töitä, tai muutakaan sellaista mitä kipeästi haluaisin. En myöskään saa sairauteeni asianmukaista hoitoa. Ymmärrän ettei minua voida parantaa kokonaan, mutta muut eivät ymmärrä sitä että minulla ei ole varaa hommata hoitoa ilman tukia siihen, koska en siis todellakaan kykene töihin sairauteni vuoksi, joten rahaa ei ole. Eli kierre. 

Omissa silmissäni nään sairauden tehokkaan hoidon, ja pääsyn takaisin työelämään, jostain syystä yhteiskunnan mielestä olen arvokkaampi kun makaan kotona masentuen, ja että minulle vain maksetaan ikuisesti se 500€/kk tästä hyvästä.