Miksi nykyään on niin paljon erityistä tukea tarvitsevia lapsia?

Itse luulen, että syynä on sama mikä aiheuttaa ongelmia myös aikuisille, eli nyky-yhteiskunnan kiire, vaativuus, kännyköiden ja tablettien aiheuttama keskittymisen vaikeus, jatkuvat ärsykkeet. Nyky-yhteiskunnassa ei opita rauhoittumaan tai hiljentymään, ja sitten kun koulussa pitäisikin jaksaa keskittyä opetukseen, niin vaikeaahan se on kun ei ole sellaisesta hiljaisuudesta ja ilman kännykkää tiettyyn asiaan keskittymisestä mitään aiempaa kokemusta.

Nykynuoret on kovia kiroilemaan,joka toinen sana on v""tu,per""le,s""t"na yms. Lisänä älylaitteet pilanneet keskittymiskyvyn,epäempaattisuus,väkivalta tai sen uhka, raju kiusaaminen esim on lisääntynyt,aikuisille haistatellaan ja käydään jopa päälle.

Koska enää ei opeteta toisten ihmisten kunnioittamista,eikä ole kristillisiä perusarvoja pohjalla niinkuin ennen, nykyvanhemmat eivät osaa eivät halua kasvattaa lapsiaan,vastuu siirretään päiväkodista kouluihin, kaiken maailman päässä keskittyjä diagnooseja kyllä keksitään,kaiken pitäisi lisäksi olla pumpili höttöä,nuoret menee heti "rikki" jos vähänkään sanoo poikkipuollista,eikö tarvitse edes karjua vaan ojentaa,niin kyllä ollaan aikuisesta tekemässä rikosilmoituksia.... Toisen ihmisen fyysinen ja henkinen koskemattomuus on erittäin vieras käsite jopa monille aikuisille, Suomi on oiva esimerkki maa siitä kuinka rajua kiusaamista jopa aikuiset harrastaa!

Pitää muistaa että lapset ei nykyään edes saa olla lapsia. Eka luokalla ekalla viikolla saattaa tulla jo palautetta ettei lapsi osaa olla koulussa hiljaa ja paikoillaan. Herranen aika sentään, sitähän vasta opetellaan.

Kyllä koulussakin tuo meno on nykyään outoa. Käyn työni puolesta siellä usein ja kuulen joka kerta saman mantran kun opettaja puhuttelee lasta käytävällä, jos ei isossa ryhmässä olo onnistu niin sitten sinut pitää siirtää pienempään ryhmään. Harva vanhempi edes haluaa tietää miten lapsille tuolla puhutaan, vanhempien edessä kommunikoidaan ihan eri tavoin.

Nuorimmaisen lapsen luokkakavereista 3 plus oma lapseni puhuu koko ajan että inhoavat koulua. Ei mitään ongelmia kellään mutta kukaan ei sinne halua eikä viihdy siellä.

Enkä ihmettele, jo 1-2 luokkalaisten viikkotiedote on kahden sivun pituinen, jokaiselle aineelle eri opettaja ja jatkuvasti vaihtuvia aikuisia ympärillä. Nää tunnolliset ja hyvinkäyttäytyvät lapset on pihalla kuin lumiukot koko koulusta. Tahti on hirmuinen ja koko ajan jotain spessua ohjelmaa. Ennen järjestettiin diskoja ja muuta koululaisille rahaa kerätäkseen, nykyään vanhemmat leipoo myyjäisiin jossa isovanhemmat käy putsaamassa pöydät, lapset on ulkoistettu kaikesta kivasta.

Nykyään riittää vähempikin että leimautuu erityislapseksi. Täällä pienryhmässä vain joka neljännellä on diagnoosi, loput on opettajan mielestä muuten vain erityisiä.

Kummallista kyllä, muissa maissa lapset osaavat kasata meidän käyttämät läppärit ja kännykät, kutoa persialaiset matot, ommella vaatteet, jalkapallot ja urheilukengät, mennä töihin ja kouluun ajoissa.

Täällä ei edes 25-vuotiaat pääse sängystä ylös ellei äiti soita herätystä.

Äitini koulussa tavalliset 7-vuotiaat ei osaa pukea, koska vanhemmat aina pukevat heidät. Eivät osaa voidella leipää, koska vanhemmat tekevät ne heille. Eivät osaa ottaa lasia kaapista ja siihen hanasta vettä, jos on jano, koska vanhemmat tekevät sen heille.

Ei ihme, että älykkyysosamäärä tipahtaa länsimaissa, kun kaikki kannetaan valmiina eteen eikä päätä tarvitse käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Nepsy-lapsia tuntuu olevan hyvin monella. Taitaa tämäkin kaikki johtua siitä että vesimelooni puserretaan ulos liian pienestä töötistä ja sitten tarvitaankin imukuppia tai hätäleikkausta kun ei muuten saada ulos. Pahimmassa tapauksessa synnytys kestänyt 24-30h ja vasta sitten hätäleikkaukseen kun äiti on jo ihan loppu ja lapsella hätä kohdussa, happi loppuu. Kaikki ne lapset ovat lähipiirissäni "normaaleja" jotka ovat tulleet suunnitellulla leikkauksella ulos, eli eivät ole joutuneet puserrukseen taikka hätäleikkaukseen syntymässään.

Tämä oli varmaan miehen kommentti. Tämä jopa nauratti erikoisuudessaan. :)

Kukahan kertoisi tälle, että synnytys voi kestää jopa pari vuorokautta ensisynnyttäjällä ja leikkauksen nimi on sektio ja sektioitakin on suunniteltuja, päivystyksellisiä ja hätäsektioita ym.

Johtuu äideistä. Ei opeteta käytöstapoja, ei aseteta rajoja, ei rakasteta. Kuvataan duckface-kuvia ja juodaan siideriä.

Itse uskon, että lisääntynyt keinomakeutusten käyttö ja lisäaineet ovat osa syy ADHD:n ja muiden erityispiirteiden lisääntymiseen. Sokerittomat tuotteet on sieltä ja syvältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin tarpeet tunnistetaan ja niihin vastataan tuen antamisella.

Ennen annettiin vitsaa, jälki-istuntoa ja laitettiin tarkkikselle.

Kumpi mielestäsi on hyödyllisempää?

Ennen kasvoi yhteiskuntakelpoisia ja vastuullisia ihmisiä. Nykyään mt-ongelmaisia pillerinpopsijoita, jotka eivät pysty ottamaan vastuuta elämästään. Ennen oli paremmin tässä asiassa, joten kasvatusmetodit olivat parempia - niissä oli vielä järki ja ymmärrys mukana. Nykykasvatuksessa järki ja ymmärrys on kadonnut, ja se näkyy ongelmakäyttäytymisen ja mt-ongelmien räjähdysmäisenä kasvuna.

Tämä.

Lisäksi miten tuntuu, että täällä erityisesti näitä ongelmia?

Etelä-euroopan maissa, missä vielä esim. fyysinen kuritus sallittua perhesuhteen parempia.

Lapset käyttäytyvät, asuvat pitkään kotona, muuttavat lähelle vanhempiaan ja hoitavat nämä sen tullessa ajankohtaiseksi.

Suomessa suoritetaan lastenkasvatuksessakin ja ohjetta ja neuvoa on joka lähtöön, mutta tulokset eivät ole kummoisia🤷‍♀️

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa johtuu siitä. 

Itse epäilen isoksi syyksi, että lasten elämä on muuttunut vaativammaksi. Että kyllä meistä 1970-luvun lapsistakin varmaan aika iso osa olisi luokiteltu nykyää erityisiksi. Mutta silloin ei neuvoloissa tutkiittu niin tarkalla seulalla ja koulu vaati paljon vähemmän. Ei esim. tarvinnut lapsena olla itseohjautuva, osata ryhmässä toimimistaa tms. Itsekin olin lukioon asti sellainen vilkas vipeltäjä joka varmaan nykyään voiisi saada ADHD-diagnoosin. Mutta silloin ajateltiin vain, että tuo on tuollainen luonne, aina on ihmisiä joiden juttu koulunpenkillä istuminen ei ole ja heille sitten on työelämässä oma paikkansa. Enää sitä paikkaa ei kovin hyvin ole, vaan kaikista yritetään väkisin rauhallisia keskittyjiä.

Aikuiset, joilla on adhd jne. ovat töissä ja työttöminä, heitä ei ole tutkittu eli heillä ei ole diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Nykynuoret on kovia kiroilemaan,joka toinen sana on v""tu,per""le,s""t"na yms. Lisänä älylaitteet pilanneet keskittymiskyvyn,epäempaattisuus,väkivalta tai sen uhka, raju kiusaaminen esim on lisääntynyt,aikuisille haistatellaan ja käydään jopa päälle.

Ihan samanlaista kuin 1990-luvun yläasteella ja ala-asteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa johtuu siitä. 

Itse epäilen isoksi syyksi, että lasten elämä on muuttunut vaativammaksi. Että kyllä meistä 1970-luvun lapsistakin varmaan aika iso osa olisi luokiteltu nykyää erityisiksi. Mutta silloin ei neuvoloissa tutkiittu niin tarkalla seulalla ja koulu vaati paljon vähemmän. Ei esim. tarvinnut lapsena olla itseohjautuva, osata ryhmässä toimimistaa tms. Itsekin olin lukioon asti sellainen vilkas vipeltäjä joka varmaan nykyään voiisi saada ADHD-diagnoosin. Mutta silloin ajateltiin vain, että tuo on tuollainen luonne, aina on ihmisiä joiden juttu koulunpenkillä istuminen ei ole ja heille sitten on työelämässä oma paikkansa. Enää sitä paikkaa ei kovin hyvin ole, vaan kaikista yritetään väkisin rauhallisia keskittyjiä.

Aikuiset, joilla on adhd jne. ovat töissä ja työttöminä, heitä ei ole tutkittu eli heillä ei ole diagnoosia.

Ihmetellään vaan työpaikalla, kun joku ei pysty yhtä nopeisiin suorituksiin kuin muut, kun keskittyminen vaikeaa.

Omassa lapsuudessa 30 vuotta sitten nämä selkeesti nykyisin erityisdiagnoosin saavat vaan tulkittiin hankalaksi tms ja roikotettiin meidän muiden ristinä häiriköimässä muiden oppimista. Nykyisin onneksi diagnosoidaan, mutta joku pälli meni ja keksi inkluusion... Eli: erityiskäytös yms ei ole lisääntynyt, mutta diagnosointi ja ongelmien tunnistaminen on. Ja hyvä niin. Vielä kun osattas suhtautua erityisyyteen paremmin.

Nykyään on myös töissä ja työttöminä ihmisiä, jotka ennen pääsivät työkyvyttömyyseläkkeelle ja heitä haukutaan, jos eivät pysty työpaikalla samoihin suorituksiin kuin muut tai eivät saa töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen aikaan tukea tarvitsevia oli vähän, koska korkea lapsikuolleisuus teki selvää "heikosta aineksesta". Karsinta jatkui senkin jälkeen olosuhteiden, kovan työn ja ravinnon puutteen takia. Myöskään tauteja vastaan ollut antibiootteja tai rokotteita. Seurauksena lisääntymisikään selvinnyt porukka oli geneettisesti parhaimmistoa, mikä luonnollisesti jalosti väestöä entistä paremmaksi.

Jos puhutaan esim. 90-luvusta niin erityislapsia ei juuri ollut (harva vanhempi edes tiesi siihen aikaan mitä koko sana tarkoittaa).

Minulla on 90-luvulla syntynyt lievästi autistinen lapsi. Hän kävi ala-asteen pienluokassa. Suvussamme on myös vähän omaani nuorempi vaikeasti autistinen lapsi ja keski-ikäinen kehitysvammainen mies. Tunsin jo lapsena useita kehitysvammaisia, kun äitini teki vapaaehtoistyötä heidän parissaan. Nuorempi lapseni on tavis. Hänen paras kaverinsa on taustaltaan pienluokassa. Vähän erikoinen tyyppi, mutta kiv, erilaisuuden kuitenkin näkee heti. Työpaikallani on n. 25-vuotias mies, jolla on ollut koulussa erityistä tukea ja hän on paikan omistajan lähisukua. On meillä tasan siksi, ettei hänestä ole työskentelemään ulkopuolisella. Hänellä on mm. pakkoliikkeitä, hermostuu helposti ja puhuu itsekseen. 

Appiukkoni oli näin jälkeenpäin ajatellen aika aspergertyyppi. 60-luvulla syntynyt veljeni on saanut aikuisena adhd-diagnoosin. Veljeni ja lapseni diagnooseilla ei ole tekemistä keskenään, veljeni on vammautunut synnytyksessä ja siitä löytyy dokumentit.

Koska lapseni on erityislapsi ja erityiskoulutaustainen, tiedän jo hänen luokkavereitaan silloisesta kaupungista kymmenen, ne kun vaihtuivat välillä. Lisäksi vertaistukiryhmistä samasta kaupungista tiedän toiset kymmenen ja lisäksi netin kautta sain uuden tukiryhmän. Tiedän yli 30 90-luvulla syntynyt erityislasta. 90-luvulla nimenomaan perustettiin paljon pienryhmiä tavallisten koulujen yhteyteen. Ei niitä olisi perustettu, jos erityislapsia ei olisi ollut. 

80-luvun puoliväliin asti oppivelvollisuudesta vapautettiin. Mutta kyllä jokainen tietää jonkun "kylähullun", sehän on juuri sitä, että taustalla on jotain neurologista. Muistan myös omalta luokaltani ja koulustani erikoisia tapauksia ja apukouluja oli jo silloin. 

Vierailija kirjoitti:

Kummallista kyllä, muissa maissa lapset osaavat kasata meidän käyttämät läppärit ja kännykät, kutoa persialaiset matot, ommella vaatteet, jalkapallot ja urheilukengät, mennä töihin ja kouluun ajoissa.

Täällä ei edes 25-vuotiaat pääse sängystä ylös ellei äiti soita herätystä.

Äitini koulussa tavalliset 7-vuotiaat ei osaa pukea, koska vanhemmat aina pukevat heidät. Eivät osaa voidella leipää, koska vanhemmat tekevät ne heille. Eivät osaa ottaa lasia kaapista ja siihen hanasta vettä, jos on jano, koska vanhemmat tekevät sen heille.

Ei ihme, että älykkyysosamäärä tipahtaa länsimaissa, kun kaikki kannetaan valmiina eteen eikä päätä tarvitse käyttää.

Geenit muuttuu ja sperman laatu huononee.

Jos lopetetaan koronatestaus, silloin tartunnat laskevat. Nykyään diagnosoidaan ja jos näin olisi tehty minun ollessa nuori, niin olisin paperilla monen monta kertaa "vaikeampi" tapaus. Itsellänikin on erityistä tukea tarvitseva lapsi, mutta verratuna minuun ei hän mitään tukea tarvitsisi. Eipä joskus ollut kenelläkään edes syöpää tai norovirusta, maailma muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen aikaan tukea tarvitsevia oli vähän, koska korkea lapsikuolleisuus teki selvää "heikosta aineksesta". Karsinta jatkui senkin jälkeen olosuhteiden, kovan työn ja ravinnon puutteen takia. Myöskään tauteja vastaan ollut antibiootteja tai rokotteita. Seurauksena lisääntymisikään selvinnyt porukka oli geneettisesti parhaimmistoa, mikä luonnollisesti jalosti väestöä entistä paremmaksi.

Jos puhutaan esim. 90-luvusta niin erityislapsia ei juuri ollut (harva vanhempi edes tiesi siihen aikaan mitä koko sana tarkoittaa).

90-luvulla oli apukoulu juuri niille, joita nykyään erityislapsiksi kutsutaan. Oma veljeni oli sellaisessa.

Vierailija kirjoitti:

Kummallista kyllä, muissa maissa lapset osaavat kasata meidän käyttämät läppärit ja kännykät, kutoa persialaiset matot, ommella vaatteet, jalkapallot ja urheilukengät, mennä töihin ja kouluun ajoissa.

Täällä ei edes 25-vuotiaat pääse sängystä ylös ellei äiti soita herätystä.

Äitini koulussa tavalliset 7-vuotiaat ei osaa pukea, koska vanhemmat aina pukevat heidät. Eivät osaa voidella leipää, koska vanhemmat tekevät ne heille. Eivät osaa ottaa lasia kaapista ja siihen hanasta vettä, jos on jano, koska vanhemmat tekevät sen heille.

Ei ihme, että älykkyysosamäärä tipahtaa länsimaissa, kun kaikki kannetaan valmiina eteen eikä päätä tarvitse käyttää.

Eikö nämä pukemiset ja leivän voitelut opeteta viimeistään esikoulussa kaikille? Sehän on pakollinen, joten tuskinpa niitä lapsia paljon on, jotka eivät vielä itse pue.

Vierailija kirjoitti:

Moni vanhempi ihan hukassa oman itsensä ja elämänsä kanssa ja sitten myös lasten kasvatuksessa. Syötetään kaikenlaista moskaa lapsille, ei ole rajoja, lapsia vaan tehdään mutta mitään niiden kanssa ei tehdä. Kaikki kasvatus ja opetus sysätään päiväkodeille ja kouluille. Kännykät ja tabletit ovat lapsenvahteina. Myöhemmin lapset sysätään harrastuksiin urheiluseurojen "riesoiksi".

Heti jos tulee vähän vastoinkäymisiä lasten kanssa niin pitää saada sille jokin diagnoosi mutta peiliin ei katsota eikä kotona tehdä, ei edes yritetä tehdä muutoksia.

Tässä on paljon asiaa mutta, missä ne tuollaiset perheet on? Minä näen ja tunnen paljon perheitä jotka oikeasti on lastensa kanssa, harrastetaan ja touhutaan, arki on rytmitettyä ja turvallista. Kotona lasten kanssa ei ole ongelmia mutta koulun kuormittavuus tuo esiin ne lasten huonot puolet ja koulussa on ongelmia. Kotona ihmetellään ja yritetään saada apua sitä saamatta kun tutkimuksissa ei löydy mitään. Koulu painostaa kun lapsi on hankala mutta vanhemmat ei voi mitään.

Kyllä minä vähän kyseenalaistaisin kuitenkin. Kertoo paljon jos kotona lapsen on hyvä ja turvallinen olla ja koulussa ei.