Miksi nykyään on niin paljon erityistä tukea tarvitsevia lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Moni vanhempi ihan hukassa oman itsensä ja elämänsä kanssa ja sitten myös lasten kasvatuksessa. Syötetään kaikenlaista moskaa lapsille, ei ole rajoja, lapsia vaan tehdään mutta mitään niiden kanssa ei tehdä. Kaikki kasvatus ja opetus sysätään päiväkodeille ja kouluille. Kännykät ja tabletit ovat lapsenvahteina. Myöhemmin lapset sysätään harrastuksiin urheiluseurojen "riesoiksi".

Heti jos tulee vähän vastoinkäymisiä lasten kanssa niin pitää saada sille jokin diagnoosi mutta peiliin ei katsota eikä kotona tehdä, ei edes yritetä tehdä muutoksia.

Luuletko sinä että sen diagnoosin edes saa noin vaan? Me kävimme 4v perheneuvolassa opettelemassa keinoja joilla pärjätä lasten kanssa ennen kuin diagnoosia edes tuli. Kyllä siinä on kuule peiliin katsottu monesti ja tiukasti ja muutoksia tehty. Se ei vain riittänyt, nyt lääkityksen myötä helpottanut. Kännyköitä meillä ei lapsilla ole ja 45min peliaika päivisin jos läksyt tehdään suosiolla.

Erään add:n äiti

Vanhemmat ei enää osaa/uskalla kasvattaa lapsiaan. Ja lasten mieltä ei saa pahottaa, sanomalla heitä kurittomiksi, niin pitää keksiä kaikenlaisia diagnooseja.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ei enää osaa/uskalla kasvattaa lapsiaan. Ja lasten mieltä ei saa pahottaa, sanomalla heitä kurittomiksi, niin pitää keksiä kaikenlaisia diagnooseja.

Moni ei lasun pelossa uskalla pitää kuria, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää diagnoosin hankkiminen lapselle.

Ihanaa olla erityislapsen äiti, kun näköjään yleinen mielipide on, että johtuu kasvatuksesta, ruokavaliosta tai kotioloista, eli vanhempien syy. No, toisen lapsistani olen sentään osannut ruokkia ja kasvattaa oikein, koska hän on "normaali".

Ennen aikaan tukea tarvitsevia oli vähän, koska korkea lapsikuolleisuus teki selvää "heikosta aineksesta". Karsinta jatkui senkin jälkeen olosuhteiden, kovan työn ja ravinnon puutteen takia. Myöskään tauteja vastaan ollut antibiootteja tai rokotteita. Seurauksena lisääntymisikään selvinnyt porukka oli geneettisesti parhaimmistoa, mikä luonnollisesti jalosti väestöä entistä paremmaksi.

Tänä päivänä tilanne on se, että jopa kehitysvammaiset lisääntyvät. Lopputuloksen voi nähdä ihan kaikessa ja kaikkialla.

Vierailija kirjoitti:

Ennen aikaan tukea tarvitsevia oli vähän, koska korkea lapsikuolleisuus teki selvää "heikosta aineksesta". Karsinta jatkui senkin jälkeen olosuhteiden, kovan työn ja ravinnon puutteen takia. Myöskään tauteja vastaan ollut antibiootteja tai rokotteita. Seurauksena lisääntymisikään selvinnyt porukka oli geneettisesti parhaimmistoa, mikä luonnollisesti jalosti väestöä entistä paremmaksi.

Jos puhutaan esim. 90-luvusta niin erityislapsia ei juuri ollut (harva vanhempi edes tiesi siihen aikaan mitä koko sana tarkoittaa).

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa johtuu siitä. 

Itse epäilen isoksi syyksi, että lasten elämä on muuttunut vaativammaksi. Että kyllä meistä 1970-luvun lapsistakin varmaan aika iso osa olisi luokiteltu nykyää erityisiksi. Mutta silloin ei neuvoloissa tutkiittu niin tarkalla seulalla ja koulu vaati paljon vähemmän. Ei esim. tarvinnut lapsena olla itseohjautuva, osata ryhmässä toimimistaa tms. Itsekin olin lukioon asti sellainen vilkas vipeltäjä joka varmaan nykyään voiisi saada ADHD-diagnoosin. Mutta silloin ajateltiin vain, että tuo on tuollainen luonne, aina on ihmisiä joiden juttu koulunpenkillä istuminen ei ole ja heille sitten on työelämässä oma paikkansa. Enää sitä paikkaa ei kovin hyvin ole, vaan kaikista yritetään väkisin rauhallisia keskittyjiä.

Elämä ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa ollut niin helppoa kun nykyaikana. Kannattaa perehtyä historiaan, ettet nolaa itseäsi enempää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykyään on niin paljon erityistä tukea tarvitsevia lapsia?

Mihin tilastoon tämä perustuu?

Niistä luokista, joissa ei ole yhtään erityistä tukea tarvitsevia, ei vaan hölistä nettipalstoilla ja facebookissa jatkuvasti.

Siihen on monia syitä. Yksi on se että nykyään on käytössä huomattavasti tarkempi seula. Sillä saadaan mahdollisesti rikolliselle polulle horjahtavat ADHD lapset otettua huomioon ja heille tarjotaan erityistukea jotta heidän tulevaisuus turvataan.

Toinen on sitten nykyajan juurettomuus ja tämän ongelman juuret ovat 70 luvussa ja sen pahensi 90 luvun alun lama.

Sodanjälkeisessä Suomessa, ihan kuten muuallakin maailmassa, tutkittiin lasten kasvua perheissä joissa oli sodankäyneitä veteraaneja, sekä niitä perheitä joissa isät ja jopa vanhemmat veljet olivat kaatuneet. Tällöin huomattiin se että erityisesti poikien kasvatukseen pitäisi antaa enemmän huomiota, koska 60 luvulla, silloin kun sotalasten lapset olivat aikuisia, oli huomattu että sotatraumat jatkuivat toiseen sukupolveen. Eli, ne jotka eivät olleet sotaa kokeneet kuin välillisesti (eli veteraanien lapset) siirsivät raa'at "kasvatusmetodit" omille lapsilleen. Tämä haluttiin estää ja ihmisille yritettiin opettaa sitä että ongelmista täytyy keskustella perheissä tai ottaa sitten yhteyttä vaikka neuvolaan tms.

Jokainen ymmärtää että tämä oli hidas muutos, varsinkin kun "meidän pojat ei itke!" Tutkijat olivat täysin oikeassa tämän ilmiön ymmärtämisessä, mutta 70 ja 80 luvulla, nämä uudet kasvatusmetodit tulivat "käyttöön". Mutta sillä tavoin että näistä tutkimuksista uutisoivat eniten naisille suunnattu media, eli käytännössä naisten lehdet ja lehtien naisille suunnatut palstat. Valitettavasti, näissä uutisoinneissa tuli paljon virheitä, joita ei kuitenkaan korjattu. Sen sijaan että poikia olisi tuettu olemaan poikia, naisten lehdet alkoivat suoltaa artikkeleissaan näkökulmaa että poikien tulisi olla tyttöjä, ja tytöistä taas piti kasvattaa itsenäisiä prinsessoja.

Ja valitettavasti tässä onnistuttiin paremmin kuin hyvin!

Jatkoa seuraa

Vierailija kirjoitti:

Siihen on monia syitä. Yksi on se että nykyään on käytössä huomattavasti tarkempi seula. Sillä saadaan mahdollisesti rikolliselle polulle horjahtavat ADHD lapset otettua huomioon ja heille tarjotaan erityistukea jotta heidän tulevaisuus turvataan.

Toinen on sitten nykyajan juurettomuus ja tämän ongelman juuret ovat 70 luvussa ja sen pahensi 90 luvun alun lama.

Sodanjälkeisessä Suomessa, ihan kuten muuallakin maailmassa, tutkittiin lasten kasvua perheissä joissa oli sodankäyneitä veteraaneja, sekä niitä perheitä joissa isät ja jopa vanhemmat veljet olivat kaatuneet. Tällöin huomattiin se että erityisesti poikien kasvatukseen pitäisi antaa enemmän huomiota, koska 60 luvulla, silloin kun sotalasten lapset olivat aikuisia, oli huomattu että sotatraumat jatkuivat toiseen sukupolveen. Eli, ne jotka eivät olleet sotaa kokeneet kuin välillisesti (eli veteraanien lapset) siirsivät raa'at "kasvatusmetodit" omille lapsilleen. Tämä haluttiin estää ja ihmisille yritettiin opettaa sitä että ongelmista täytyy keskustella perheissä tai ottaa sitten yhteyttä vaikka neuvolaan tms.

Jokainen ymmärtää että tämä oli hidas muutos, varsinkin kun "meidän pojat ei itke!" Tutkijat olivat täysin oikeassa tämän ilmiön ymmärtämisessä, mutta 70 ja 80 luvulla, nämä uudet kasvatusmetodit tulivat "käyttöön". Mutta sillä tavoin että näistä tutkimuksista uutisoivat eniten naisille suunnattu media, eli käytännössä naisten lehdet ja lehtien naisille suunnatut palstat. Valitettavasti, näissä uutisoinneissa tuli paljon virheitä, joita ei kuitenkaan korjattu. Sen sijaan että poikia olisi tuettu olemaan poikia, naisten lehdet alkoivat suoltaa artikkeleissaan näkökulmaa että poikien tulisi olla tyttöjä, ja tytöistä taas piti kasvattaa itsenäisiä prinsessoja.

Ja valitettavasti tässä onnistuttiin paremmin kuin hyvin!

Jatkoa seuraa

Ne kasvatusmetodit joita et lainausmerkeistä päätellen ilmeisesti pidä lainkaan kasvatusmetodeina olivat käytössä tuhansia vuosia. Vasta aivan viime vuosikymmeninä ne ovat korvautuneet sanoituksella ja positiivisella vahvistamisella.

Vierailija kirjoitti:

Siihen on monia syitä. Yksi on se että nykyään on käytössä huomattavasti tarkempi seula. Sillä saadaan mahdollisesti rikolliselle polulle horjahtavat ADHD lapset otettua huomioon ja heille tarjotaan erityistukea jotta heidän tulevaisuus turvataan.

Toinen on sitten nykyajan juurettomuus ja tämän ongelman juuret ovat 70 luvussa ja sen pahensi 90 luvun alun lama.

Sodanjälkeisessä Suomessa, ihan kuten muuallakin maailmassa, tutkittiin lasten kasvua perheissä joissa oli sodankäyneitä veteraaneja, sekä niitä perheitä joissa isät ja jopa vanhemmat veljet olivat kaatuneet. Tällöin huomattiin se että erityisesti poikien kasvatukseen pitäisi antaa enemmän huomiota, koska 60 luvulla, silloin kun sotalasten lapset olivat aikuisia, oli huomattu että sotatraumat jatkuivat toiseen sukupolveen. Eli, ne jotka eivät olleet sotaa kokeneet kuin välillisesti (eli veteraanien lapset) siirsivät raa'at "kasvatusmetodit" omille lapsilleen. Tämä haluttiin estää ja ihmisille yritettiin opettaa sitä että ongelmista täytyy keskustella perheissä tai ottaa sitten yhteyttä vaikka neuvolaan tms.

Jokainen ymmärtää että tämä oli hidas muutos, varsinkin kun "meidän pojat ei itke!" Tutkijat olivat täysin oikeassa tämän ilmiön ymmärtämisessä, mutta 70 ja 80 luvulla, nämä uudet kasvatusmetodit tulivat "käyttöön". Mutta sillä tavoin että näistä tutkimuksista uutisoivat eniten naisille suunnattu media, eli käytännössä naisten lehdet ja lehtien naisille suunnatut palstat. Valitettavasti, näissä uutisoinneissa tuli paljon virheitä, joita ei kuitenkaan korjattu. Sen sijaan että poikia olisi tuettu olemaan poikia, naisten lehdet alkoivat suoltaa artikkeleissaan näkökulmaa että poikien tulisi olla tyttöjä, ja tytöistä taas piti kasvattaa itsenäisiä prinsessoja.

Ja valitettavasti tässä onnistuttiin paremmin kuin hyvin!

Jatkoa seuraa

80 luvulla poikien isistä yritettiin tehdä äitejä, joiden piti hoitaa koti ja lapset. Hieno periaate ja oikeassa siinä että miesten oli hyvä sekaantua lastensa elämään. Tätä sukupolvea ennen suurimmassa osassa perheitä lapset kasvatti pelkästään äiti, eikä isä osallistunut kuin rahan kärräämiseen kotiin.

Mutta valitettavasti, median luoma kuva uudesta miehestä oli pahasti feminismin vuoksi värittynyt, eikä lainkaan sitä mitä tutkijat olivat alkuun havitelleet. Tästä seurasi se, että erityisesti miehet tunsivat olevansa juurettomia. Heillä oli tarinoita isistä ja isoisistä, mutta maailma ei niitä tarinoita hyväksynyt! Pyssyt ja muut sotalelut saivat väistyä siitä huolimatta että kaikki tutkimukset joita tehtiin, eivät havainneet minkäänlaista yhteyttä agressien ja sotalelujen välillä!

Sen lisäksi koulu alkoi panostamaan feminismin vuoksi enemmän tyttöjen menestymiseen koulumaailmassa, koska "pojat ovat poikia", eli heidät pystyi muka jättämään oman onnensa nojaan, vaikka tutkijat olivat erityisesti teroittaneet sitä että tytöt jo menestyivät ja alkoivat menestymään, mutta poikien sukupolvi tultaisiin menettämään jos asialle ei tehtäisi jotain.

Tästä on yksi erittäin hieno yksityiskohta jonka ainoastaan sosiologit tunnistavat ja muistavat. 90 luvulla, nuorten juominen muuttui niin että kova viina, eli kossu, vaihtuikin kaljan kittaamiseen. Mistä nuoriso sai viinaa aikaisemmin? Vanhemmilta. Sen sijaan kaljaa sai nyt "isoilta pojilta". Eli kytkös vanhempien ja poikien välillä oli katkennut. Tämä aihe ansaitsisi ihan oman artikkelinsa, mutta jätän sen tähän pohdittavaksi ja olen yllättynyt jos joku muistaa vielä toisenlaisen ilmiön joka syntyi 90 luvulla tähän liittyen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen on monia syitä. Yksi on se että nykyään on käytössä huomattavasti tarkempi seula. Sillä saadaan mahdollisesti rikolliselle polulle horjahtavat ADHD lapset otettua huomioon ja heille tarjotaan erityistukea jotta heidän tulevaisuus turvataan.

Toinen on sitten nykyajan juurettomuus ja tämän ongelman juuret ovat 70 luvussa ja sen pahensi 90 luvun alun lama.

Sodanjälkeisessä Suomessa, ihan kuten muuallakin maailmassa, tutkittiin lasten kasvua perheissä joissa oli sodankäyneitä veteraaneja, sekä niitä perheitä joissa isät ja jopa vanhemmat veljet olivat kaatuneet. Tällöin huomattiin se että erityisesti poikien kasvatukseen pitäisi antaa enemmän huomiota, koska 60 luvulla, silloin kun sotalasten lapset olivat aikuisia, oli huomattu että sotatraumat jatkuivat toiseen sukupolveen. Eli, ne jotka eivät olleet sotaa kokeneet kuin välillisesti (eli veteraanien lapset) siirsivät raa'at "kasvatusmetodit" omille lapsilleen. Tämä haluttiin estää ja ihmisille yritettiin opettaa sitä että ongelmista täytyy keskustella perheissä tai ottaa sitten yhteyttä vaikka neuvolaan tms.

Jokainen ymmärtää että tämä oli hidas muutos, varsinkin kun "meidän pojat ei itke!" Tutkijat olivat täysin oikeassa tämän ilmiön ymmärtämisessä, mutta 70 ja 80 luvulla, nämä uudet kasvatusmetodit tulivat "käyttöön". Mutta sillä tavoin että näistä tutkimuksista uutisoivat eniten naisille suunnattu media, eli käytännössä naisten lehdet ja lehtien naisille suunnatut palstat. Valitettavasti, näissä uutisoinneissa tuli paljon virheitä, joita ei kuitenkaan korjattu. Sen sijaan että poikia olisi tuettu olemaan poikia, naisten lehdet alkoivat suoltaa artikkeleissaan näkökulmaa että poikien tulisi olla tyttöjä, ja tytöistä taas piti kasvattaa itsenäisiä prinsessoja.

Ja valitettavasti tässä onnistuttiin paremmin kuin hyvin!

Jatkoa seuraa

80 luvulla poikien isistä yritettiin tehdä äitejä, joiden piti hoitaa koti ja lapset. Hieno periaate ja oikeassa siinä että miesten oli hyvä sekaantua lastensa elämään. Tätä sukupolvea ennen suurimmassa osassa perheitä lapset kasvatti pelkästään äiti, eikä isä osallistunut kuin rahan kärräämiseen kotiin.

Mutta valitettavasti, median luoma kuva uudesta miehestä oli pahasti feminismin vuoksi värittynyt, eikä lainkaan sitä mitä tutkijat olivat alkuun havitelleet. Tästä seurasi se, että erityisesti miehet tunsivat olevansa juurettomia. Heillä oli tarinoita isistä ja isoisistä, mutta maailma ei niitä tarinoita hyväksynyt! Pyssyt ja muut sotalelut saivat väistyä siitä huolimatta että kaikki tutkimukset joita tehtiin, eivät havainneet minkäänlaista yhteyttä agressien ja sotalelujen välillä!

Sen lisäksi koulu alkoi panostamaan feminismin vuoksi enemmän tyttöjen menestymiseen koulumaailmassa, koska "pojat ovat poikia", eli heidät pystyi muka jättämään oman onnensa nojaan, vaikka tutkijat olivat erityisesti teroittaneet sitä että tytöt jo menestyivät ja alkoivat menestymään, mutta poikien sukupolvi tultaisiin menettämään jos asialle ei tehtäisi jotain.

Tästä on yksi erittäin hieno yksityiskohta jonka ainoastaan sosiologit tunnistavat ja muistavat. 90 luvulla, nuorten juominen muuttui niin että kova viina, eli kossu, vaihtuikin kaljan kittaamiseen. Mistä nuoriso sai viinaa aikaisemmin? Vanhemmilta. Sen sijaan kaljaa sai nyt "isoilta pojilta". Eli kytkös vanhempien ja poikien välillä oli katkennut. Tämä aihe ansaitsisi ihan oman artikkelinsa, mutta jätän sen tähän pohdittavaksi ja olen yllättynyt jos joku muistaa vielä toisenlaisen ilmiön joka syntyi 90 luvulla tähän liittyen.

jatkoa.

Poikien kasvattamisessa, mutta 00 luvulla myös tyttöjen kasvatuksessa, tehtiin se virhe että kaikki jätettiin yksin selviämään koska koulumenestys jätettiin oppilaan harteille.

Vanhemmille oli "opetettu" sitä että koulu kasvattaa. Eli jos oppilas tekee jotain pahaa, oppilas jää jälki-istuntoon. Mutta koulujen koot kasvoivat, pienet koulut sulautettiin isompiin yksikköihin ja oppilaat jäivät vaille henkilökohtaista kasvatusta ja ohjausta! Ja vaikka vanhempien olisi tietenkin pitänyt hoitaa vastuunsa, he eivät tienneet kuinka koulu oli muuttunut.

Tytöt menestyivät erinomaisesti ja ovat löytäneet polkunsa yliopistoihin, mutta samaan aikaan pojat ovat seuranneet isiensä jälkiä, eli he eivät tiedä mihin heidän pitäisi mennä. Heidän isänsä eivät osaa opettaa heitä selviytymään yliopistoelämässä koska heidän isillään ei ole siitä kokemusta. Tytöillä taas on ystäviä ja vanhempia jotka osaavat heitä tukea kun heidän täytyy ottaa vastuu itsestään.

Lamasta lähtien, pojat ovat jääneet koko ajan yksinäisemmiksi, kun taas tyttöjen sosiaaliset verkostot ovat laajentuneet moninkertaisiksi kun vertaa esimerkiksi 70 luvun verkostojen kokoon. Silloin vielä tytöt ja naiset olivat kotona ja tunsivat ehkä muutaman ystävän, joista osa miehen sukulaisia. Nyt tytöillä ja naisilla on valtavia sosiaalisia verkostoja joissa voi olla jopa ulkomaalaisia ystäviä. Yksittäisillä pojillakin saattaa olla valtavia verkostoja, mutta keskimäärin poikien verkostossa on vain muutama koulututtu, ja kun he vanhenevat miehiksi, tuo verkosto heikentyy siten että erityiset ystävät harvenevat, ja tilalle tulee ehkä muutama kollega, joita ei voi kuitenkaan ystäväksi kutsua. Tämä aiheuttaa sen ettei miesten sosiaaliset taidot pysty kehittymään. Ja tässä tarkoitan sosiaalisilla taidoilla sitä että he pystyisivät opettamaan esimerkiksi omille pojilleen sitä kuinka hakea töihin, kuinka opiskella jne. Tämä on johtanut siihen että nykyään yliopistokaupungeissa on selkeä naisten edustus, kun se vielä muutama vuosikymmen oli täysin toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Elämästä on tullut nopeatempoisempaa, joka varmasti osaltaan vaikuttaa. Minä jaksoin lapsena istua hiljaa tunnteilla ja keskittyä. Nyt aikuisena sitä on välillä fyysisesti ja pääkopaltaan niin levoton ettei paikallaan meinaa pysyä. Olen vasta myöhemmin käsittänyt miksi useat lapset eivät millään pysy paikallaan. Kauheasti ärsykkeitä joka tuutista, ihan eri tavalla mitä vielä 70- ja 80-luvun taitteessa.

Totta. Minäkään en jaksa enää keskittyä mihinkään nykyään. Lapsena jaksoin vaikka koko päivän lukea kirjaa, nyt hädin tuskin menee yksi sivu ennen kuin on levoton olo ja tekee mieli hypätä seuraavaan asiaan.

Yksi syy miksi lapsilta tuntuu löytyvän enemmän kuin koskaan tai aiempina vuosikymmeninä erityispiirteitä on se, että nykyään päiväkotien, eskarien ja koulun henkilökunnat on valjastettu tarkkailemaan ja jaottelemaan lapsia tästä näkökulmasta.

Yhteiskunta on muuttunut siten, että haluaa seuloa lapsia tällä tavalla.

Luotu ensin peruskouluun (muistaakseni vuonna 2012?) yleinen, tehostettu ja erityinen tuki.

Nyt peruskoulun oppilasta lähes 20 % tehostetun ja erityisen tuen oppilaita. Tämä on aika paljon - siis viideosa suomalaisista lapsista ei siis selviä koulusta ilman tukitoimia!

Päiväkoteihin kolmiportaisen tuki lanseerattiin muutamaa vuotta myöhemmin.

Päiväkodeissa ja kouluissa lapsia jaetaan näihin tuen tasoihin ja lähetetään innokkaasti terveydenhuoltoon tutkimuksiin, että saadaan lapselle diagnoosi ja terveydenhuollolta erilaisiin tukitoimiin lausuntoja.

Päiväkodeissa henkilökunnalla myös varmaan lisämotivaatiota erityispiirteiden ja tukitarpeiden löytämiseksi, koska tukia saavat lapset saattavat pienentää lapsiryhmää tai näiden lasten avulla saadaan anottua ja resursoitua lisähenkilökuntaa.

Koulussa taas lapsen diagnoosista ja terveydenhuollon lausunnoista hyötyä esimerkiksi tilanteessa, jossa lapsesta lisätyötä yleisopetuksessa henkilökunnalla, niin haetaan lapselle diagnoosi/lausuntoja, niin päästään opettajalle tai koululle työläästä lapsesta eroon siirtämällä muualle lähettämällä pienluokalle tai erityiskouluun tms.

Vaatimukset on tiukemmat kuin ennen: pitää osata tietyt asiat tietyn ikäisenä ja aikaisemmin kuin ennen. Hitaat putoaa kyydistä yhä nuorempina ja diagnosoidaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa johtuu siitä. 

Itse epäilen isoksi syyksi, että lasten elämä on muuttunut vaativammaksi. Että kyllä meistä 1970-luvun lapsistakin varmaan aika iso osa olisi luokiteltu nykyää erityisiksi. Mutta silloin ei neuvoloissa tutkiittu niin tarkalla seulalla ja koulu vaati paljon vähemmän. Ei esim. tarvinnut lapsena olla itseohjautuva, osata ryhmässä toimimistaa tms. Itsekin olin lukioon asti sellainen vilkas vipeltäjä joka varmaan nykyään voiisi saada ADHD-diagnoosin. Mutta silloin ajateltiin vain, että tuo on tuollainen luonne, aina on ihmisiä joiden juttu koulunpenkillä istuminen ei ole ja heille sitten on työelämässä oma paikkansa. Enää sitä paikkaa ei kovin hyvin ole, vaan kaikista yritetään väkisin rauhallisia keskittyjiä.

Ei todellakaan koulu vaatinut ennen vähemmän.

No tämä nykyaika rikkoo päät aika tehokkaasti. Ei enää riitä aivoja mihinkään. Meiltä revitään kaiken irti.

Vierailija kirjoitti:

Tuota, kyllä niitä käytöshäiriöisiä lapsia on enemmän nykyään kuin ennen eikä se johdu siitä että nykyään diagnosoidaan enemmän. Kyllähän sen olisi itse nappulana koulussa ja muiden kanssa leikkiessä huomannut jos joku olisi ollut tuollainen tai muuten outo. Kun ei ollut, näitä erityislapsia oli huomattavasti vähemmän. Nykyään ihan pikkulapsista löytyy psykopaatteja ja siihen selitykseksi ei riitä "mutta nykyään ei ole lapselle aikaa.." 

Jos ei ihan selkeistä psykopaateista puhuta niin kyllähän ennenkin joka luokassa oli muutama vähän erikoinen tapaus.

Itsekin taisin kuulua näihin. Ja saman suuntaisia piirteitä löytyy isästänikin vaikka oletan että vitsa/ruutuaika suhde oli hänen lapsuudessaan eri luokkaa kuin omassani. Minua tai isääni ei sen kummemmin diagnosoitu tai pyritty auttamaan joten ehkä on ihan hyvä että nykyään ongelmat tiedostetaan. Kuten omien lasteni kohdalla, jotka myös ovat kuinka ollakaan vähän erikoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vapaa kasvatus. Ennen sai raippaa jos perseili ja siitä opittiin tavoille, toiset nopeemmin ja toiset hitaammin. Nyt käsitellään silkkihansikkain ettei vaan janipetteristä tuntuisi pahalta.

Ei mun lapsuudessa 70-luvulla kauheasti enää käytetty "raippaa" lapsiin, joskus joku sai tukkapöllyä. Yhden tapauksen muistan, jota äitinsä piiskasi ja löi. Lapsi sai jotenkuten peruskoulun käytyä, ei ammattia, ajatui rikollisille teille. Alkoholiongelmaa, useita eroon päätyneitä liittoja, lapsia siellä ja täällä. En usko kyllä väkivaltaan kasvatuksessa. Puhe ja toisenlaiset rangaistukset riittää, esim. ei saa pelata, vähennetään viikkorahaa, kotiarestia. Ei lapset ole tyhmiä, jotka eivät ymmärrä puhetta. Pitää vaan pienestä asti puhua ja selittää asiat lapsille.

Rangaistusten käyttöä ei suositella. Ne eivät opeta lapselle mitään vaan kasvattavat vain katkeruutta vanhempia kohtaan.

Niin, aiheetta annetut tai liian ankarat varmasti. Muuten ei. Miten lapsi muuten oppii oikean ja väärän? Oletko sitä mieltä, että vaikka koulukiusaaja ei tarvitse mitään rangaistusta?

Ap, siksi, että lasten tekemiseen pitäisi olla lupa. Nykyisin lapsia kyllä tehdään, mutta ei niistä sitten huolehdita kunnolla.