Pitkässä parisuhteessa olijat, oletteko "sokeita" kumppaninne ulkonäölle/viehätysvoimalle/puoleensavetävyydelle?

Täytyy sanoa että ylimääräisille kiloille olen.

Toki täytyy myöntää että ei naistanikaan haittaa minun n.10kg ylimääräinen.

Kauniina pidän ja sytyn kyllä joka ikinen kerta, oli kyseessä seksi tai ihan vaan yhdessä tekeminen/oleminen.

Mieheni on 60, ja minun mielestä hän on kuuma ja seksikäs ja komea. Varmaan jonkun muun mielestä hän on vain kuusikymppinen vähän harmaantunut ja ryppyinen ukkeli. Minut hän sytyttää päivittäin.

Hänkin syttyy minun kanssani aina, ja sanoo minua kauniiksi, vaikka oikeasti olen vähän tukeva keski-ikäinen täti-ihminen.

Aika sokeita ollaan ulkonäölle.

No näen, että pitkässä suhteessa ulkonäkö alkaa menettää merkitystä suhteen alkuun verrattuna. Tottakai sen kumppanin tulee miellyttää omaa silmää aluksi ja olla ns oman tyyppinen, että vetovoima syntyy. Aluksi ulkonäkö/viehätys korostuu. Myöhemmin pitkässä suhteessa toisen ulkonäköön tottuu (jopa missien puolisot tottuu) silloin sitä pistää arvoon ennemmin luonteen, käytöstavat, miten toinen kohtelee, millaista yhdessä olo on. No toki kyllä tunnen vetoa ja kiintymystä yhä kumppaniini myös seksuaalisesti näin 7 vuoden suhteen jälkeen. Mutta koen, että se on seurausta muustakin kuin ulkonäöstä kuten siitä, että arvostan ja rakastan häntä.

Mulla taas on yleisestikin aika komeana pidetty mies, mutta kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen sillekin on tullut kyllä aika sokeaksi. Kukaan ei ole profeetta omilla maillaan! :D Sitten välillä sitä oikein hätkähtää, että herrajumala mikä komistus.

Kun on 30v puolisoaan katsellut niin siinä jo ikänäkökin vaikuttaa asiaan. Mies näyttää komistuvan vuosi vuodelta, ehkä mun pitäis käydä optikolla.

Ei tunnu. Osaan arvioida objektiivisesti, mikä on muodin mukaista ja mistä monet muut pitävät. Oma kiintymykseni puolisooni on tietysti ihan eri asia.

Miten sen nyt sanoisi. En oikeastaan ole ajatellut asiaa aikoihin.  En ajattele häntä  miehenä vaan ihmisenä . Ulkonäöllä ei ole platonisessa suhteessa merkitystä

Kun tällä palstalla on niin loputtomasti juttua ihmisten ulkonäöstä sekä yleisillä mittareilla että mahdollisiin kumppaneihin verrattuna. Niin tuntuu hassulta, että se on itselle jotenkin ihan merkityksetöntä. En kyllä osaa arvioida itseänikään. Olen aina pitänyt itseäni rumana mutta kuitenkin saanut niin hyvän miehen, että ehkä en itsekään ole niin ruma. Vai ehkä hänkään ei sitten ole niin komea. En tiedä enää mistään mitään. Enkä tosiaan ole missään tindereissä mutta luen niistä, kuulostaa joltain eksoottiselta valtakunnalta, jossa pätevät ihan omat lakinsa. Kiehtovaa. Ap

En ihan tiedä mitä tämmöiseen sanoisi, mistä minä tiedän mitä muut ihmiset ajattelee, eikä se oo koskaan kiinnostanut. Mieheni on ihana, "vikoineen" kaikkineen, rakastan häntä ihmisenä enemmän kuin suhteen alussa 25v sitten. Minusta hän on komea ja karismaattinen, sytytään molemmat ihan samalla lailla edelleen, vaikka ikää ja kiloja on molemmille tullut sitten nuoruusvuosien :D

Ei haittaa yhtään jos kukaan muu ei tunne vetovoimaa meitä kohtaan, yhdessä viihdytään mainiosti :)

Pidän miestäni edelleen todella komeana, mutta se ei hetkauta enää juurikaan, koska hän on arvostellut minun ulkonäköäni. En osaa enää siis arvioida realistisesti omaa ulkonäköäni. Lisäksi nämä kokemukset osoittavat, että ainakaan minä en halua ketä tahansa hyvännäköistä miestä, ellei se mies tunnu pitävän minua viehättävänä. Eli pelkkä komea ulkokuori ei todellakaan riitä, keskinäinen vetovoima ja tunne siitä, että toinen haluaa itseä, sytyttää enemmän.

Olen melko varma, että miehillä on sama, jos on todella kaunis nainen, joka ei arvosta ko miestä, niin tuskin se mies sitä hirveästi himoaa. Sen sijaan jos joku tavisnainen antaa ymmärtää, että ko mies on kuumin ja seksikkäin mies koko maailmassa, niin varmaan se mieskin siitä kiinnostuu.

Joten parisuhteessakin se pelkkä ulkonäkö menettää merkitystään lopulta, jos muuten ei ole hyvä suhde.

Meillä on vasta seitsemän vuotta takana, mutta viime viikolla viimeksi katsoin, että kyllä mies vaan on uskomattoman hyvännäköinen. Ei sitä arjessa huomaa, mutta kun oltiin erityisessä tilaisuudessa ja hän oli tavallista kivannäköisemmin pukeutunut, niin kyllä hän taas erottui muista positiivisesti.

Mä en osaa arvioida mieheni ulkonäköä objektiivisesti, enkä pysty yhtään sanoa mitä mieltä muut hänen ulkonäöstään on.  En tiedä onko kauheaa, etten ole ikinä pitänyt häntä mitenkään uskomattoman komeana, mutta omaa silmää on aina miellyttänyt ja ja seksuaalista vetovoimaa todellakin on.

Sellaiset 30 vuotta on täälläkin yhteistä taivalta takana. Harmaannutaan tässä kumpikin ja ruvetaan kuulemma olemaan toistemme näköisiä. Lasten arvio.

Olen joo. Mies on edelleen 44-vuotiaana hoikka ja ilmeisesti hyvännäköinen, mutta en minä sitä huomaa. Ei tule ulkonäköä juuri katseltua. Sitten yllätyn, kun joku sanoo siitä jotain kuten meidät viime viikonloppuna kauppakeskuksessa ensi kertaa nähnyt työkaveri, että on ihan jonkun filmitähden näköinen se sun mies. Minä että ai se vai, ihan tavallisen näköinen se minusta on :D Ihastuin kyllä ulkonäköön aikoinaan: tumma, kirkkaansiniset silmät, kauniin muotoiset kasvot, mutta eipä sitä enää 12 vuoden jälkeen niin huomaa.

Minusta se on lähinnä hyvä asia, ettei omaa rakasta puolisoaan koko ajan kyttää arvioivalla katsella. Se pitää sisällään nimittäin myös kriittisen arvioinnin - kukapa asioita arvioisi pelkästään positiiviset asiat huomioiden - ja koska ihmiset noin yleisesti rapistuu iän ja ajan myötä - ei kaunistu/komistu, se on armollista.

Eli noin parisuhteen kannalta olisi hyvä arvostaa ja kunnioittaa puolisoaan ja siihen ikääntyminen yleensä on päinvastainen ilmiö.

Itsestäänselvänä pitäminen on sitten aika lailla laajempi asia kuin pelkkä ulkonäkö. Itsestäänselvänä ei ole hyvä pitää ketään.

Kyllä, molemmat. Mies on lihonut vuosikymmenten varrela noin 30 kg, kaljuuntunut ja tietty rypistynyt. Minä lihonut 50 kg ja rypiistynyt ja tanttaantunut. Kumpaakaan ei kiinnosta toisen ulkonäkö yhtään. Seksuaalinen puoleensaveto on silti edelleen kova ja seksielämä hyvää.

Sitä se rakastaminen teettää.. sokeutta

Olen ollut aika realistinen miehen ulkonäön suhteen kaikki nämä vuodet eli sellanen nörtti-asiantuntija-asperger-tyly-outo-urheilija -linjalla muutkin hänet varmasti näkevät. Tykkään kyllä juuri sen tyylisistä miehistä. Ei mikään miesten mies, vaan hänen seksikkyytensä piilee erilaisuudessa suhteessa muihin miehiin.

Mies varmaan näkee minut seksikkäämpänä ja haluttavampana kuin muut miehet. Mies kehuu lähes päivittäin vartaloani ja ulkonäköäni, mikä on jokseenkin outoa. Hän on leimautunut selkeästi minuun ja on sellainen vahvasti yhden naisen mies. Toisaalta tiedostan (kainostelematta), että minulla on hyvä vartalo ja kaunis hymy eli jotain realistisuutta hänen käsityksessään on. 

Täytyy myös todeta, että miehelläni on minua parempi kyky sivuttaa toisen virheet sekä luonteessa että ulkonäössä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, molemmat. Mies on lihonut vuosikymmenten varrela noin 30 kg, kaljuuntunut ja tietty rypistynyt. Minä lihonut 50 kg ja rypiistynyt ja tanttaantunut. Kumpaakaan ei kiinnosta toisen ulkonäkö yhtään. Seksuaalinen puoleensaveto on silti edelleen kova ja seksielämä hyvää.

Miten onnistutte tuossa? Tai siis jos ajattelen, että oma mieheni lihoisi +30kg, niin en tiedä miten päin sängyssä olisin. Tai miten itse pystyisin pitämään oman seksikkyyteni kasassa vastaavassa tilanteessa. Arvostan ja ihailen todella paljon kaltaisiasi ihmisiä! Olisinpa itsekin sellainen.

Maku tietysti vähän ikääntyessä muuttuu. Silti vaimo on edelleen suorastaan kaunis. Hoikka, mutta kurvikas, pitkät kiiltävät hiukset, eikä ryppyjäkään ole, vaikka on jo yli 50:n. Tosin hän syö terveelliesti ja kohtuudella, ei polta, ei käytä alkoholija, välttää aurinkoa ja kuntoilee.