Pitkässä parisuhteessa olijat, oletteko "sokeita" kumppaninne ulkonäölle/viehätysvoimalle/puoleensavetävyydelle?

Noinhan se menee. Kun sen henkilön tuntee tosi hyvin, ei oikein kiinnitä huomiota ulkokuoreen ja se viehättävyys tai inhottavuus tulee siitä luonteesta ja persoonasta. Realistisen kuvan pelkästä ulkonäöstä saa, jos yrittää ajatella, että puoliso olisi uusi tuttavuus ja näet ensi kerran vaikka siellä baaritiskillä, vaikka ei se helppoa ole nollata noin.

Olen varmaan sokea kumppaniehdokkaan ulkonäölle jo ihastumisvaiheessa, tai siis kun pidän jostakin ihmisestä, hän näyttää vetävältä silmissäni, vaikka ei vastaisikaan ulkoisesti kuvitteellista ihannekumppania. En koe olevani erityisen ulkonäkökeskeinen. Sinkkuna en ole koskaan tehnyt aloitetta kenenkään suuntaan siksi, että hän näyttää hyvältä, vaan olen suht hitaasti lämpiävä ja haluan ensin tutustua ilman taka-ajatuksia, ja voin tutustua kaiken näköisiin ihmisiin. En myöskään pitänyt siitä, että minua lähestytään avoimen flirttailevasti ulkonäköni takia.

Vierailija kirjoitti:

Mies varmaan näkee minut seksikkäämpänä ja haluttavampana kuin muut miehet. Mies kehuu lähes päivittäin vartaloani ja ulkonäköäni, mikä on jokseenkin outoa. Hän on leimautunut selkeästi minuun ja on sellainen vahvasti yhden naisen mies.

Sama täällä. Miehellä ei ole edes juurikaan sosiaalista elämää vaan haluaa tehdä kaiken puolison kanssa ja olla yhdessä 24/7, ei kaipaa yhtään omaa tilaa tai aikaa.

Välillä mietin, onko tuossa kehumisessa myös itsensä vakuuttelua mukana. Että on varmasti valinnut oikein kun on pistänyt niin paljon suhteeseen kiinni. Mutta siinä varmaan oma epävarmuus kuiskii korvaan... Ap

En kykene arvioimaan kenenkään hyvännäköisyyttä objektiivisesti, joten ei onnistune itseni ekä miehenkään kohdalla. Komeus on minulle täysin subjektiivinen kokemus, jonka kanssa joku toinen saattaa olla samaa mieltä yhden kohdalla, muttei suinkaan kaikkien.