TÄRKEÄ/Taloussanomat: Yläluokka tekee paluuta
Lyhennelmä artikkelista / Taloussanomat
Yläluokka tekee Suomessa paluuta. Korkeakoulu-uudistus on tästä hyvä esimerkki. Yliopistot saivat kerätä yksityistä rahaa, ja siinä kärkeen nousivat ruotsinkieliset oppilaitokset Svenska Handelshögskolan ja Åbo Akademi.
1800-luvulla Suomea hallinnut yläluokka syntyy uudestaan meritokratiana. Koulutus, ammatit ja asemat vaikuttavat taas periytyvän.
Suomessa yläluokkaisuus on perustunut meritokratiaan: eliittiin päästäkseen on opiskeltava. Sivistyneistö syrjäytti aatelivallan 1800-luvun lopulla. Eliittiin kuuluu tuomareita, lääkäreitä ja erityisasiantuntijoita.
Presidentitkin ovat olleet enimmäkseen nousukkaita, jotka ovat päässeet tehtäväänsä poliittisen tai yhteiskunnallisen osaamisensa takia.
Patruunat, pankinjohtajat ja vuorineuvokset poistuivat julkisuudesta 1990-luvun talouden romahduksen jälkeen. Meritokratia otti vallan talouselämässä, ja yritysten johtoon alkoi nousta korkeakoulutettua väkeä.
Osoitus meritokratiasta on, että 2000-luvun alussa suuryritysten johtajilta ei löytynyt yhteistä nimittäjää. He eivät käyneet samoja kouluja tai pyörineet samoissa seurapiireissä. Taustoista löytyi niin vanhaa porvaristoa, maanviljelijöitä kuin työväestöä.
Ruotsissa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa eliittiasemaan nousseiden sukunimet ovat tutkimuksen mukaan samoja kuin 80 vuotta sitten: aateliset ja vanhat porvarilliset sukunimet hallitsevat. Suomessa eliitin sukunimijakauma on noudattanut sotien jälkeen väestön yleisjakaumaa.
Meritokratia on murentumassa, kun kuilu globaalin eliitin ja kansallisen keskiluokan välillä kasvaa. Eliitti ei enää kuulu "meihin".
1960-luvun vasemmistolaistumisaalto oli merkittävä käänne. Se yhdisti nuoria, jotka olivat lähtöisin eri taustoista. Joukkoa leimasi irtautuminen luokka-ajattelusta ja sen korvaaminen sukupolvella.
1960-luku antoi pohjan uusille eliiteille. Uusi "säätyjako" kulki vähänkoulutettujen ansiotyöläisten ja koulutettujen henkisen työn tekijöiden välillä. Koulutus oli avain eliittiin pääsemiseksi. Suomeen syntyi vasemmistolainen keskiluokkaisuus.
Bobot (boheemit porvarit) edustavat uutta yläluokkaa. Heidän arvoissaan porvarillisiin ihanteisiin yhdistyvät urbaani elämäntapa ja 60-luvun talouskriittisyys.
Bobot ovat lähellä klassisen luokkateorian ydintä. Teorian mukaan yläluokassa yhdistyvät kulttuurinen ja taloudellinen pääoma.
Suomea leimaa vasemmistohegemonian jälkivaikutus. On hyväksytympää kiinnittää huomiota köyhyyteen ja huono-osaisuuteen kuin yläluokkaan. Harva edes haluaa tunnustaa kuuluvansa siihen.
Suomi on sietänyt avointa yläluokkaisuutta vhuonosti. Sitä siedetään lähinnä marsalkka Mannerheimiltä ja pankkiiri Björn Wahlroosilta. Myös pääministeri Alexander Stubb ja puolustusministeri Carl Haglund ovat olleet valmiita ottamaan poliittisen riskin flirttailemalla yläluokkaisuudella.
Lähde: Laura Kolbe: Yläluokka. Olemisen sietämätön vaikeus. (Kirjapaja, 2014).
Olemisen sietämätön vaikeus vaikuttaa typerästä nimestä huolimatta hyvältä kirjalta. Kolbea on viime aikoina lytätty mediasssa esim. Sofi Oksasen moittimisesta. Lisäksi hänen kirjansa Luokkaretkistä oli todella löysää kamaa, mutta tämä vaikuttaa kirjalta, joka jokaisen pitäisi lukea.
Kommentit (50)
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 12:29"]
Höpö Höpö. Todellisuudessa käytettävissä olevat tulot ovat pysyneet ennallaan tai kasvaneet, kaikissa muissa paitsi alimmassa tulokymmenyksessä. Se että nykyään on korkeampi elintaso kuin 80-luvulla, ei taas ole todellakaan mikään huono asia. Mutta jos jokaiselle viidelle lapselle pitää ostaa iPhone niin meneehän siihen rahaa, ehkä jopa sen ulkomaan matkan verran, 80-luvulla lennettiin sentään Kanarialle, nykyään monet käyvät vaikkapa Thaimaassa ;). Pitää vielä ottaa huomioon perintövarallisuus, jota nykyisten kolme-nelikymppisten vanhemmat ovat itselleen kerryttäneet. Eikhän sieltä ole tulossa melkoisia potteja aika monelle. :)
Tiedättekö te oikeasti jostain Ranskasta tai Italiasta, miten siellä asiat ovat? Kyllä minun tapaamani nuoret siltä suunnalta haaveilevat ihan normaalisti perheestä. Täytyy sanoa, että joku Ranska on ollut menneisyydessä oikeasti luokkayhteiskunta, nykyään siellä on päin vastion pyritty parantamaan muidenkin kuin eliitin oloja. Taitaa olla muuan sosialistipuolue tälläkin hetkellä vallassa... Isossa-Britanniassa taas oli TYÖVÄENpuolue vallassa kolmetoista vuotta, siellä on "eliitti" hallinnut vain viimeiset neljä. Todellakin esim. koulutukseen ja yliopistoihin pääsyä on siellä laajennettu aivan valtavasti, että koulussa huonomminkin menestyneillä olisi mahdollisuus saada tutkinto. Siellä on muuten sama ongelma kuin mitä Suomessakin alkaa olla, eli sosiaalituet ovat niin hyvät että töihin ei kannata mennä!
terveisin pienipalkkainen Kokoomuksen äänestäjä.
[/quote]
Iso-Britanniassa koulutukseen pääsemistä on kyllä laajennettu, mutta pääasiassa antamalla ammattikorkeakouluille oikeiden nimittää itseään yliopistoiksi. Tämä on johtanut siihen, että tutkinto yliopistosta itsessään ei ole juuri minkään arvoinen, ellei se ole oikeanlaisesta (arvostetusta) yliopistosta. Arvostettuihin yliopistoihin taas kilpailu on kovaa. Toisen asteen loppukokeissa annetaan yhä enemmän huippuarvosanoja, joten hakemusta parantamaan tarvitaan yhä enemmän muite meriittejä, kuten järjestötoimintaa, harrastuksia ja vapaaehtoistöitä. Niiden saavuttaminen taas vaatii rahaa. Yliopistojen lukukausimaksujahan myös nostettiin muutama vuosi sitten, eikä köyhällä perheellä välttämättä ole niihin varaa. Sanoisin, että sellaisen yliopistokoulutuksen saavuttaminen josta on jotain hyötyä on varmasti vaikeutunut, eikä helpottunut, kuten annat ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 13:15"]
Syyhypunkkia liikkeellä, lääkärin mukaan tänä syksynä paljon... Ensimmäinen rasvaus tehty ja olo tuntuu hysteeriseltä. Imuroin, pesen käsiä koko ajan ja vaihdan lakanat joka päivä. Mistä helvetistä tietää onko rasvauksen jälkeinen kutina (90% kylläkin väheni!!) Sitä normaalia paranemisprosessia vai tuliko punkkeja lisää?
[/quote]
Liittyy?

Mun mielestäni yläluokka ei ole tekemässä mitään paluuta. Se on aina ollut olemassa, aikaisemmin vain piilossa katseilta. Nykyisin luokkaeroista vain keskustellaan enemmän, koska yhteiskunnalliset ongelmat ja huono-osaisuus ovat näkyvämpiä.
Vasemmistolainen keskiluokkaisuus kehittyi samaa tahtia, kun Suomesta luotiin pohjoismainen hyvinvointivaltio sosiaaliturvajärjestelmineen, julkisine terveyspalveluineen ja kunnallisine kouluineen. Kukaan ei ehkä tuon järjestelmän alkuvaiheessa ajatellut, millaiseen eriytymiseen kaikki johtaa muutamassa vuosikymmenessä. Nyt meillä on edelleen kasvava alaluokka ja kurjistuva keskiluokka. Eroa on valtavasti sosiaaliturvan varassa elävien ja keskiluokan välillä. Niin taloudellisessa, kulttuurisessa kuin terveydellisessä mielessä. Viime kädessä kasvavan alaluokan elättäminen jää keskiluokan vastuulle.
Yläluokka on aina ollut olemassa, ja se on hyvin pieni ryhmä ihmisiä. Siihen kuuluu vanhoja sivistyssukuja, koulutuksensa vuoksi korkeassa asemassa olevia, vanhaa rahaa, nousukkaita jne. Käsitteenä yläluokkaisuus ei tarkoita pelkästään suurta omaisuutta vaan siihen liitetään tietynlainen arvopohja, ehjä perhetausta, perinteet, henkinen pääoma. Kaikki sellainen, mikä ei ole nykyaikaiselle ihmiselle itsestään selvyyttä sen vuoksi, että yhteiskunta on muuttunut niin valtavasti, vapaus lisääntyneet, perheet hajonneet jne.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 11:54"]
Kurjistumisen vuoksi myös Italia on se häpeä pilkku, jossa peräkammarin pojat pyörivät Euroopan pisimään äitin ja isän kotilemmikkinä. Niillä ei ole vara hankkia asuntoa ja perustaa perhettä.
[/quote]
Espanjalaiset asuvat vanhempiensa kanssa vielä pidempään kuin italialaiset.
Kylläpä täällä on taas kommunistit niin hukassa, niin hukassa.
Kommunisti on kommunisti niin kauan kunnes saa omaa omaisuutta.
[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 11:17"]
Kylläpä täällä on taas kommunistit niin hukassa, niin hukassa.
Kommunisti on kommunisti niin kauan kunnes saa omaa omaisuutta.
[/quote]
Pahimman luokan kapitalistit ovat yleensä entisiä kommunisteja. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.
http://areena.yle.fi/tv/2422368
Tässä ohjelmassa Kolbe puhuu yläluokasta. Hassua, että tässä keskustelussa yläluokka on leimattu pahaksi. Ihmisillä olisi kuitenkin paljon opittavaa yläluokan arvomaailmasta ja käytöksestä.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/kartanon-saa-rahalla-henkista-perintoa-ei/1861328
Mielestäni Suomen nykyisen alennustilan syynä on osittain se, ettei kansa ole ymmärtänyt omaa parastaan. Ihan uskomatonta, että kokoomus on saanut pitää valta-asemansa pitkään. Keskiluokka myös ihannoi avoimesti sosiaalista nousukkuutta, vaurautta ja yläluokkaista elämäntyyliä. Tästä kertoo mm. Cheekin suosio. Myös nykyinen pääministeri käyttää taitavasti keskiluokkaisia ihmiöitä hyväkseen, esim. "selfportrait". Yläluokan voimistumisen osittainen syy on siinä, että keskiluokka sorsii alaluokkaa. Se ilmenee esim. tämän palstan wt-keskustelunaloituksista. Sen sijaan monella on valtava halu näyttää, että ollaan vähän muita parempia, kulutetaan samalla tavalla ja käydään samoilla matkoilla. Suomalainen keskiluokka on vieraantunut henkisesti aidosta keskiluokkaisuudesta ja haluaa samaistua johonkin korkeampaan.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 12:29"]
Höpö Höpö. Todellisuudessa käytettävissä olevat tulot ovat pysyneet ennallaan tai kasvaneet, kaikissa muissa paitsi alimmassa tulokymmenyksessä. Se että nykyään on korkeampi elintaso kuin 80-luvulla, ei taas ole todellakaan mikään huono asia. Mutta jos jokaiselle viidelle lapselle pitää ostaa iPhone niin meneehän siihen rahaa, ehkä jopa sen ulkomaan matkan verran, 80-luvulla lennettiin sentään Kanarialle, nykyään monet käyvät vaikkapa Thaimaassa ;). Pitää vielä ottaa huomioon perintövarallisuus, jota nykyisten kolme-nelikymppisten vanhemmat ovat itselleen kerryttäneet. Eikhän sieltä ole tulossa melkoisia potteja aika monelle. :)
Tiedättekö te oikeasti jostain Ranskasta tai Italiasta, miten siellä asiat ovat? Kyllä minun tapaamani nuoret siltä suunnalta haaveilevat ihan normaalisti perheestä. Täytyy sanoa, että joku Ranska on ollut menneisyydessä oikeasti luokkayhteiskunta, nykyään siellä on päin vastion pyritty parantamaan muidenkin kuin eliitin oloja. Taitaa olla muuan sosialistipuolue tälläkin hetkellä vallassa... Isossa-Britanniassa taas oli TYÖVÄENpuolue vallassa kolmetoista vuotta, siellä on "eliitti" hallinnut vain viimeiset neljä. Todellakin esim. koulutukseen ja yliopistoihin pääsyä on siellä laajennettu aivan valtavasti, että koulussa huonomminkin menestyneillä olisi mahdollisuus saada tutkinto. Siellä on muuten sama ongelma kuin mitä Suomessakin alkaa olla, eli sosiaalituet ovat niin hyvät että töihin ei kannata mennä!
terveisin pienipalkkainen Kokoomuksen äänestäjä.
[/quote]
Voiko joku olla näin pihalla:D:D