Lue keskustelun säännöt.
Traumat synnytyksestä ja synnytystarina, mikä avuksi?
15.10.2014 |
Mulla on jänyt jonkinsortin traumat synnytyksestä. Aina kun nään televisiosta, että synnytetään, iho nousee kananlihalle ja tulee paniikinomainen kohtaus ja sydän tykyttää. Synnytyksestä ei ole enempää tietoa kun omat muistikuvat, koska sitä ei missään vaiheessa ole kenenkään kanssa käsitelty. Nyt on alkanut mietityttämään synnytyksen kulku ja haluaisin jotenkin purkaa sen omassa mielessäni.
Mietinkin, onko kertomus jossain neuvolan tiedostoissa tietokoneella? Tietääkkö joku, saako sen luettavaksi itselleen?
Ja miltä teistä synnytykseni vaikuttaa?
Synnytyksestä on aikaa nyt 7kk.
Menin maanantaina synnytyksen käynnistykseen. Viikkoja oli tuolloin jo 42+1, joten synnytys oli päätetty käynnistää. Minkäänlaisia supistuksia tai merkkejä alkavasta synnytyksestä ei ollut tullut, vauva ilmeisesti viihtyi masussa sen verran hyvin :)
Sain nieltäväksi kaksi tabettia osastolla (nyt en muista nimeä. cytotec tjtn?). Ei vaikutusta. Yöllä alkoi pikkuhiljaa supistella yhä kovenemissa määrin. Jossain vaiheessa ne muuttuivat sietämättömiksi. Sain kipulääkkeen yötä vasten joten pystyin JOTENKIN nukkumaan 1-2h välein.
Seuraavana aamuna supisteli kamalasti eikä taukoja paljon ollut. Tässä vaiheessa söin viimeisen aterian, aamupalan. Supistukset olivat iltapäivään asti, kunnes sisätutkimus tehtiin. Synnytys ei ollut edennyt mihinkään suuntaan, vauva ei ollut edes kiinnittynyt ja olin 0cm auki. Olin turhautunut.
(tässä vaiheessa sanottakaan että välttämättä en täysin muista vuorokaudenaikoja ja kellonaikoja. haluaisin muistaa, joten olisi ihana saada synnytyskertomus :D)
Sitten supistelikin siitä asti seuraavaan aamuun asti. Lähes taukoamatta. Sain välillä jotain piikitettävää kipulääkettä ja välillä ramppasin suihkussa, mutta se ei enää auttanut paljon ollenkaan. Kävelykin oli jo huonoa, kun supistuksen tullessa en pystynyt yksinkertaisesti edes seisomaan. Supparit tuli 1-2min välein. Illalla taas tehtiin sisätutkimus, olin jopa 2cm auki. Jossain vaiheessa meni limatulppa. sain kipulääkettä, jotta voisin edes pienen hetken nukkua. No, nukuin varmaan pari tuntia kunnes alkoi taas supistella. Kävelin yöllä käytäviä kokoajan, ja ajoittain huusin sängyssä. Tuskaatuskaatuskaa.
Aamuu 6 mennessä olin auennut sen verran, että pääsin synnytyssaliin. Ilokaasu, ah tuo helpotus. Se tosin auttoi sen pari tuntia, kunnes supistukset toden teolla alkoivat. Lapsivedet eivät edelleenkään olleet menneet. No, sitten alkoi helvetti. Minä tyhmä luulin että pahin olisi jo takana, kun olin kärvistellyt jo pari päivää taukoamattomien supistusten kanssa, niiden ollessa täysin hyödyttömiä.
Kalvot päätettiin puhkaista. Lapsivedet menivät. Supistuksia oli, eikä ilokaasu enää auttanut. Supistuksia haluttiin kuitenkin koventaa, sillä en avautunut kuulemma kovin hyvin, tai avauduin tosi hitaasti. Sitten sain oksitosiini tipan ja se laitettiin MUISTAAKSENI 9:llä tippumaan, lääkärin määräyksestä. Kuitenkin melko kovalle. Sitten alkoikin todelliset kivut. En pystynyt kun huutamaan. Supistuksilla ei ollut enää ollenkaan taukoa. Huusin ja itkin kivusta. Tarkkaa aikaa, tai kestoa en todellakaan muista. Rehellisesti sanottuna olin puolitajuton sen ajan. Tähtiä näkyi silmissä. Toivoin kuolemaa, ja sitten pelkäsin että en kuolekkaan.
Sitten minulle luvattiin epiduraali. Sitä kuitenkin jouduttiin odottelemaan todella pitkä aika. Ainakin siltä se tuntui. (anestesialääkärin laitettava, ei ollut koko talossa kait kun yksi, oli silloin muissa hommissa)
En muista epiduraalin laitosta yhtään mitään. Enkä sen vaikutusajasta. Veikkaan 1-1,5h. Muistan vaan, kun seuraavan kerran heräsin nukahdettuani joksikin aikaa. Tässä vaiheessa vauva ilmeisesti alkoi laskeutua, kun tuntui tosiaan siltä, että ulostaisin melonia. Tämäkin vaihe kesti pitkään. Sain jonkun puudutteen jossain vaiheessa, minkä nimeä en muista. Kivut olivat taas kerran sietämättömät ja puudute ei paljon auttanut. Paskoin sänkyykin kun oli tarve kokoaika ponnistaa, vaikken kuulemma olisi vielä saanut ponnistaa. Pakko oli. Itkin ja huusin.
Jossain vaiheessa olin sitten kokonaan avautunut.
Ponnistusvaiheen keston sentään muistan, kun kätilö sen kertoi. 2½h. Senkin muistan, kun minun pyydettiin hengittää paremmin, jotta vauva saisi happea. Sektiota jo kuulemma vakavasti mietittiin. Ymmärsin kuitenkin, että pojalla ei olisi mitään hapenpuutetta missään vaiheessa ollut. Sai pisteitä 8p. Mutta voiko hän tollasesta koitoksesta muka selvitä ilman mitään ongelmaa, en tiedä. Tähän asti kehittynyt todella hyvin ja kasvanut.
Ponnistusvaihe pitkittyi, kun vauva oli kuulemma reippaasti viistossa toiseen suuntaan jotenkin.. Lopuksi hänet otettiin imukupilla.
En tiedä rehellisesti, kumpi oli pahempaa, avautumis-, vai ponnistusvaihe. Molemmat yhtä helvettiä ja kokoajan pelkäsin että en kuolekkaan. Kivut sitten loppui kun seinään kun vauva avustettiin imukupilla maailmaan.
Se viiltokin tehtiin että vauva mahtuisi. En nyt muista senkään nimeä. Paska synnytys ja en aijo enää koskaan synnyttää. Jos me vielä joskus lapsia halutaan, vaadin pelkosektion. Minä en enää synnytä!
Anteeksi tää avautuminen. Oli vaan pakko purkaa edes johonkin. Mietin ajoittain, että ne kätilöt varmaan kahvihuoneessa ajatteli ja naureskeli, miten paska synnyttäjä olin. Huusin ja itkin kokoajan.
En tiedä, olenko vaan niin kamalan kipuherkkä vai miksi tästä jäi kamalat muistot ja elämäni fyysisesti ehdottomasti kamalin kokemus.
Millaisia synnytyksiä teillä on, joilla kännistetty?
Kommentit (73)
Mulla vähän samoja kokemuksia. Ballongilla käynnistys rv 42. 30 tunnin supparit, yli tunnin ponnistus, imukupilla ulos ja 3. asteen repeämät. Niihin kipuihin luulin todella kuolevani. Viikko synnytyksestä vielä tähystyslaavinta ja 3 litran veren menetys, lun istukkaa oli jäänyt kohtuun. Lisäksi haava vielä tulehtui.
Mutta mulla käytiin kyllä synnytys läpi ja jälitarkarkastuksia on ollut jo kaksi, tulossa vielä fysiokaynti ja puolen vuoden päästä vielä lääkäri. Lisäksi sain kertomuksen jo sairaalassa. Sä saat sen neuvolasta kun pyydät.
Kaikesta huolimatta ei traumoja ja voisin tehdä toisenkin lapsen piankin. Synnytyksestä nyt vasta 8 viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikääpä millaiseksi tilanne on menossa: pienet synnytyssairaalat (alle 1000 synnytystä vuodessa) ollaan lopettamassa. Meiltäkin tulisi n 200 km lähimpään sairaalaan. Matkasynnytys se vielä kauheampaa olis.
Itse synnytin esikoisen ilman mitään puudutteita, lääkkeitä tai ilokaasua, koska minut passitettiin illalla (rv 40+4) sairaalasta kotiin 4 cm avautuneena ja kun ohjeen mukaan teimme ja tulimme aamulla takaisin olin jo 9 cm auki. Synnytin heti ja repesin täysin :( Kamala alku vauvan kanssa kun ei pystynyt juuri vessassa käymään tai edes liikkumaan. Kaiken lisäksi noin parikymmentä tikkiä ommeltiin myös ilman minkäänlaista puudutusta. Pyysin lääkettä tai puudutetta, en saanut mitään. Puudutetta en siksi koska se turvottavaa omeltavaa lihaa ja vaikeuttaa ompelua, lääkettä ei siksi, ettei se mene maidon kautta vauvaan. Tässä tapauksessa uskon että lääkäri tai kätilö on aika isossa vallassa potilaan suhteen. Puudutetaanhan muutkin haavat (esim polvi, hammas) ennen ompelua...
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 07:47"]
Miettikääpä millaiseksi tilanne on menossa: pienet synnytyssairaalat (alle 1000 synnytystä vuodessa) ollaan lopettamassa. Meiltäkin tulisi n 200 km lähimpään sairaalaan. Matkasynnytys se vielä kauheampaa olis. Itse synnytin esikoisen ilman mitään puudutteita, lääkkeitä tai ilokaasua, koska minut passitettiin illalla (rv 40+4) sairaalasta kotiin 4 cm avautuneena ja kun ohjeen mukaan teimme ja tulimme aamulla takaisin olin jo 9 cm auki. Synnytin heti ja repesin täysin :( Kamala alku vauvan kanssa kun ei pystynyt juuri vessassa käymään tai edes liikkumaan. Kaiken lisäksi noin parikymmentä tikkiä ommeltiin myös ilman minkäänlaista puudutusta. Pyysin lääkettä tai puudutetta, en saanut mitään. Puudutetta en siksi koska se turvottavaa omeltavaa lihaa ja vaikeuttaa ompelua, lääkettä ei siksi, ettei se mene maidon kautta vauvaan. Tässä tapauksessa uskon että lääkäri tai kätilö on aika isossa vallassa potilaan suhteen. Puudutetaanhan muutkin haavat (esim polvi, hammas) ennen ompelua...
[/quote]
täällä vielä lapseton mutta haaveilen tulevaisuudessa lapsien hankkimisesta. Olen kauhulla seurannut noiden synnäreiden lopettamista, jos tuo toteutuu niin meiltäkin tulee se 200km lähimpään siinä vaiheessa kun minä lapsia alkaisin hankkimaan. Ja karttaa kun katselin niin miten ihmeessä ne Lapissa pärjää kun ainoa synnäri on Rovaniemellä??? Synnytys kyllä pelottaa minuakin ajatuksena mutta taksissa tai ambulanssissa synnyttäminen vielä enemmän...
synnytyksen kuuluu sattua, tämähän on suomalaisten lääkäreiden ja kätilöidenkin asenne. sektio on hengenvaarallinen ja alatiesynnytys luonnollinen turvallinen tapahtuma. joham tässä jokin aikaa sitten kätilöt omilla naamoillaan ja nimillään kauhistelivat ja syyllistivät kipulääkkeitä huutavia synnyttäjiä ja ihmetteluvät miksi äidit eivät panosta luonnollisiin kivunlievityksiin kuten johonkin vitun synnytuslauluihin ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, kuinkas ajattelit pärjätä sektion jälkeisten kipujen kanssa, jos et pärjää suppareiden kanssa? Itselleni kävi niin, että kärsin supistuksia pari päivää ja synnytys täydessä käynnissä. Kuitenkin noin 7cm kohdalla piti leikata. Sektion jälkeiset kivut oli paljon pahempia, koska ne helpottaa epämääräisen ajan kuluttua (yksilöllistä). Itselläni kesti pahin noin kolme viikkoa. Kysyin muuten lääkäreiltä mitenkä muut synnyttäjät pärjää ilman epiduraalia tai lääkäreitä. Etupäivystäjä ja takapäivystäjä sekä anestesialääkäri olivat huoneessani ja sitten leikkaussalissa noin 4 tuntia taukoamatta. Synnytyslääkäri sanoi vain, että kyllä ne normaalit synnytykset onnistuu ihan hyvin kätilön kanssa ja kivut kestää:) Ei jäänyt traumoja muuta kuin se että lääkäri sanoi leikkauksessa että kohtu kestää ehkä vielä yhden raskauden. Olisin myös halunnut enemmän lapsia.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 00:52"]Mietin tässä ap:n kokemusta ja sitä että itse saimme sen hirveän synnytyksen takia vain yhden lapsen. Nyt jotenkin harmittaa. Varsinkin kun se ainokainen olisi siskon tai veikan halunnut. Mutta en pystynyt. Onneksi on serkut ja kaverit. Miettikää rauhassa omaa ratkaisuanne.
Ainoa lapsikin on siunaus, ja hän on usein empaattinen, antelias, helppokin. No, nää nyt vaan on mun ajatuksiani.
Tuleehan sitten se vävypoika siihen tai miniä. Ja vaikka kuinka monta pikkuista lapsenlasta vipeltämään. Nauti siitä pienestä ja toivu rauhassa. Se ottaa aikaa.
[/quote]
Tai sitten tyttäresikin on yhtä nössö eikä kykene tekemään kuin yhden synnytystuskien takia. Tai sitten hän on vela etkä saa yhtään lapsenlasta. Jotenkin tuntuu, että eikö se lapsesi sitten ollut kaiken sen kivun arvoista? Kun et toista kertaa halunnut kestää? Minulla on ollut lääketieteellisesti erittäin vaikeita synnytyksiä ja paljon komplikaatioita. On nuo lapset kuitenkin niin rakkaita, että teen niin monta kuin jaksan hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on takana luonnollisesti käynnistynyt sekä käynnistetty synnytys. Ja kyllä se käynnistetty oli ehdottomasti pahempi ja kivuliaampi ja pidempi kuin luonnollinen. Kyseessä käynnistys (lapsivedet menneet +supistusten hiipuminen/epäsäännöllisyys), vauvan virheasento joka sitten johti imukuppiin lopulta. Olin lapsivuodeosastolla torstai aamusta, pääsin saliin varsinaiseen käynnistykseen vasta lauantaina alkuyöstä. Sen ajan olin vuodeosastolla vaihtelevien supistusten kanssa, siellä tarjolla lähinnä lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä. Tuskaistahan se oli, mutta itselläni ei traumoja jäänyt.
Jokaiselle ensimmäinen synnytys on jollain tapaa kamalaa. Ihan tosissani nyt sanon että ei tuo nyt niin kauhealta kuulostanut. Oma tarinani oli lähes identtinen siihen asti kun lapsi syntyi, tosin ilman imukuppia. Sai 4 pistettä, vietiin suoraan teholle. En siis edes nähnyt lasta. Sitten aloin itse vuotaa verta. En muista mitään muuta kuin kätilön kaksi kauhistunutta soittoa "Nyt se lääkäri tänne heti!" Miehen kauhistunut katse on myös palanut verkkokalvoilleni. Luulin kuolevani koska tunsin ja kuulin kuinka sisästäni pulppusi verta ja valui lattialle. Seuraavan kerran heräsin heräämöstä. Olin menettänyt 3,5 litraa verta ja saanut neljännen asteen repeämät. Koko välilihani, peräaukkoni kaikki sulkijalihakset ja peräsuoli 6cm matkalta oli revennyt. Kirurgi oli ommellut minua kasaan 2h. Lapsella oli keuhkokuume ja murtunut solisluu. Näin lapsen ensi kerran kun hän oli 2pvä. Ensimmäiset 6pvä olimme eri osastoilla. No molemmat selvisimme hengissä kotiin 14 sairaalapäivän jälkeen. Istua en voinut kuukausiin. Puoli vuotta meni ennen kuin pääsin fysioterapiaan, sitä ennen pidätyskyky oli mitä sattui. Hitaasti parantuminen tapahtui, nyt 5 vuotta tapahtuneesta pystyn käymään töissä ja pidätyskykyä on paitsi että ilma karkailee, eli mitään ilmavaivoja aiheuttavaa en voi syödä. Toisen lapsen sain sektiolla. En pariin vuoteen pystynyt puhumaan synnytyksestäni itkemättä. Lapsi on nyt terve. Repeämiselle lääkäri antoi selitykseksi joustamattomat kudokseni ja lapsen suuri päänympärys.
Synnytys on niin hekilökohtainen kokemus, ettei sitä voi vertailla. Toivottavasti kuitenkin oman kokemukseni lukeminen antaa perspektiiviä. Lapsesi on sentään hegissä, niinkuin minunkin lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytystä voi käydä käsittelemässä jälkikäteenkin pelkopolilla. Kysy lastenneuvolasta tai soita äitiysneuvolaan.
Mullakin oli ensisynnytys kauhea, mutta toinen synnytys tosi nopea ja helppo, joskin kyllä aika kivulias, kun avauduin nopeasti. Ensisynnytyksissä avautuminen kestää, sulla kyllä kesti ihan hirveän kauan.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 08:24"]
Heh, kuinkas ajattelit pärjätä sektion jälkeisten kipujen kanssa, jos et pärjää suppareiden kanssa? Itselleni kävi niin, että kärsin supistuksia pari päivää ja synnytys täydessä käynnissä. Kuitenkin noin 7cm kohdalla piti leikata. Sektion jälkeiset kivut oli paljon pahempia, koska ne helpottaa epämääräisen ajan kuluttua (yksilöllistä). Itselläni kesti pahin noin kolme viikkoa. Kysyin muuten lääkäreiltä mitenkä muut synnyttäjät pärjää ilman epiduraalia tai lääkäreitä. Etupäivystäjä ja takapäivystäjä sekä anestesialääkäri olivat huoneessani ja sitten leikkaussalissa noin 4 tuntia taukoamatta. Synnytyslääkäri sanoi vain, että kyllä ne normaalit synnytykset onnistuu ihan hyvin kätilön kanssa ja kivut kestää:) Ei jäänyt traumoja muuta kuin se että lääkäri sanoi leikkauksessa että kohtu kestää ehkä vielä yhden raskauden. Olisin myös halunnut enemmän lapsia.
[/quote]
Mitkä sektion jälkeiset kivut? Joo mulla oli vähän jotain paineen tuntua ja kiristystä siinä leikkaushaavan kohdalla, mutta ei mitään pahempaa. Buranalla ja panadolilla pärjäsi ja en tainnut edes viikkoa syödä niitä. Tämäkin on vähän sellainen asia, että ei voi tietää etukäteen. Mulla siis sunniteltu sektio.
Tuo synnytyskertomus käytiin kyllä naikkarilla ihan kätilön kanssa läpi, vaikka mulla siihen ei liittynyt mitään traumaattista. Ymmärsin, että kaikkien kanssa pyrittiin keskustelemaan se läpi ennen kuin pääsi kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi teitä jotka arvostelette. Synnytyskertomus ei yksin kerro oliko synnytys kamala eikä sitä voi objektiivisesti oikein arvioida kamalaksi tai hyväksi. Synnyttäjän kokemus ratkaisee.
AP; itselläni oli sama tilanne, kauhuntunteet palasivat aina mm. papa-kokeessa ja kun näin synnytyksiä telkkarista. Toisen lapsen syntymä eli ihana ja turvallinen pelkosektio päätti kauhufiilikset ja nykään en saa enää pahoja tuntemuksia ensimmäisen lapsen synnytyksestä. Se oli myös imukuppisynnytys ja todella kivulias kaikenkaikkiaan.
Mene juttelemaan vaikka jälkikäteenkin pelkopolille. Helpottaa! Ja seuraavaan synnytykseen sektio jos tuntuu siltä vielä sitten.
Pahoittelut synnytyksestäsi! Ikävää että meni noin huonosti ja olet ikäviä vastauksiakin saanut. Muista että et ole huono synnyttäjä, asiat vain meni pieleen.
Itsellänikin oli ensimmäinen synnytys kamala kokemus ja sen jälkeen tunsin juuri noita tunteita, että minä olen huono ja minä en osannut. Toinen lapsi pelotti myös kamalasti mutta päätettiin uskaltaa. Aluksi olin tosin varma että vaadin sektion. No, toinen synnytys meni hienosti ja mielessäni se tavallaan korjasi myös sen ensimmäisen epäonnistuneen.
Tsemppiä tulevaan ja pyydä synnytyskertomus luettavaksesi.