Lue keskustelun säännöt.
Traumat synnytyksestä ja synnytystarina, mikä avuksi?
15.10.2014 |
Mulla on jänyt jonkinsortin traumat synnytyksestä. Aina kun nään televisiosta, että synnytetään, iho nousee kananlihalle ja tulee paniikinomainen kohtaus ja sydän tykyttää. Synnytyksestä ei ole enempää tietoa kun omat muistikuvat, koska sitä ei missään vaiheessa ole kenenkään kanssa käsitelty. Nyt on alkanut mietityttämään synnytyksen kulku ja haluaisin jotenkin purkaa sen omassa mielessäni.
Mietinkin, onko kertomus jossain neuvolan tiedostoissa tietokoneella? Tietääkkö joku, saako sen luettavaksi itselleen?
Ja miltä teistä synnytykseni vaikuttaa?
Synnytyksestä on aikaa nyt 7kk.
Menin maanantaina synnytyksen käynnistykseen. Viikkoja oli tuolloin jo 42+1, joten synnytys oli päätetty käynnistää. Minkäänlaisia supistuksia tai merkkejä alkavasta synnytyksestä ei ollut tullut, vauva ilmeisesti viihtyi masussa sen verran hyvin :)
Sain nieltäväksi kaksi tabettia osastolla (nyt en muista nimeä. cytotec tjtn?). Ei vaikutusta. Yöllä alkoi pikkuhiljaa supistella yhä kovenemissa määrin. Jossain vaiheessa ne muuttuivat sietämättömiksi. Sain kipulääkkeen yötä vasten joten pystyin JOTENKIN nukkumaan 1-2h välein.
Seuraavana aamuna supisteli kamalasti eikä taukoja paljon ollut. Tässä vaiheessa söin viimeisen aterian, aamupalan. Supistukset olivat iltapäivään asti, kunnes sisätutkimus tehtiin. Synnytys ei ollut edennyt mihinkään suuntaan, vauva ei ollut edes kiinnittynyt ja olin 0cm auki. Olin turhautunut.
(tässä vaiheessa sanottakaan että välttämättä en täysin muista vuorokaudenaikoja ja kellonaikoja. haluaisin muistaa, joten olisi ihana saada synnytyskertomus :D)
Sitten supistelikin siitä asti seuraavaan aamuun asti. Lähes taukoamatta. Sain välillä jotain piikitettävää kipulääkettä ja välillä ramppasin suihkussa, mutta se ei enää auttanut paljon ollenkaan. Kävelykin oli jo huonoa, kun supistuksen tullessa en pystynyt yksinkertaisesti edes seisomaan. Supparit tuli 1-2min välein. Illalla taas tehtiin sisätutkimus, olin jopa 2cm auki. Jossain vaiheessa meni limatulppa. sain kipulääkettä, jotta voisin edes pienen hetken nukkua. No, nukuin varmaan pari tuntia kunnes alkoi taas supistella. Kävelin yöllä käytäviä kokoajan, ja ajoittain huusin sängyssä. Tuskaatuskaatuskaa.
Aamuu 6 mennessä olin auennut sen verran, että pääsin synnytyssaliin. Ilokaasu, ah tuo helpotus. Se tosin auttoi sen pari tuntia, kunnes supistukset toden teolla alkoivat. Lapsivedet eivät edelleenkään olleet menneet. No, sitten alkoi helvetti. Minä tyhmä luulin että pahin olisi jo takana, kun olin kärvistellyt jo pari päivää taukoamattomien supistusten kanssa, niiden ollessa täysin hyödyttömiä.
Kalvot päätettiin puhkaista. Lapsivedet menivät. Supistuksia oli, eikä ilokaasu enää auttanut. Supistuksia haluttiin kuitenkin koventaa, sillä en avautunut kuulemma kovin hyvin, tai avauduin tosi hitaasti. Sitten sain oksitosiini tipan ja se laitettiin MUISTAAKSENI 9:llä tippumaan, lääkärin määräyksestä. Kuitenkin melko kovalle. Sitten alkoikin todelliset kivut. En pystynyt kun huutamaan. Supistuksilla ei ollut enää ollenkaan taukoa. Huusin ja itkin kivusta. Tarkkaa aikaa, tai kestoa en todellakaan muista. Rehellisesti sanottuna olin puolitajuton sen ajan. Tähtiä näkyi silmissä. Toivoin kuolemaa, ja sitten pelkäsin että en kuolekkaan.
Sitten minulle luvattiin epiduraali. Sitä kuitenkin jouduttiin odottelemaan todella pitkä aika. Ainakin siltä se tuntui. (anestesialääkärin laitettava, ei ollut koko talossa kait kun yksi, oli silloin muissa hommissa)
En muista epiduraalin laitosta yhtään mitään. Enkä sen vaikutusajasta. Veikkaan 1-1,5h. Muistan vaan, kun seuraavan kerran heräsin nukahdettuani joksikin aikaa. Tässä vaiheessa vauva ilmeisesti alkoi laskeutua, kun tuntui tosiaan siltä, että ulostaisin melonia. Tämäkin vaihe kesti pitkään. Sain jonkun puudutteen jossain vaiheessa, minkä nimeä en muista. Kivut olivat taas kerran sietämättömät ja puudute ei paljon auttanut. Paskoin sänkyykin kun oli tarve kokoaika ponnistaa, vaikken kuulemma olisi vielä saanut ponnistaa. Pakko oli. Itkin ja huusin.
Jossain vaiheessa olin sitten kokonaan avautunut.
Ponnistusvaiheen keston sentään muistan, kun kätilö sen kertoi. 2½h. Senkin muistan, kun minun pyydettiin hengittää paremmin, jotta vauva saisi happea. Sektiota jo kuulemma vakavasti mietittiin. Ymmärsin kuitenkin, että pojalla ei olisi mitään hapenpuutetta missään vaiheessa ollut. Sai pisteitä 8p. Mutta voiko hän tollasesta koitoksesta muka selvitä ilman mitään ongelmaa, en tiedä. Tähän asti kehittynyt todella hyvin ja kasvanut.
Ponnistusvaihe pitkittyi, kun vauva oli kuulemma reippaasti viistossa toiseen suuntaan jotenkin.. Lopuksi hänet otettiin imukupilla.
En tiedä rehellisesti, kumpi oli pahempaa, avautumis-, vai ponnistusvaihe. Molemmat yhtä helvettiä ja kokoajan pelkäsin että en kuolekkaan. Kivut sitten loppui kun seinään kun vauva avustettiin imukupilla maailmaan.
Se viiltokin tehtiin että vauva mahtuisi. En nyt muista senkään nimeä. Paska synnytys ja en aijo enää koskaan synnyttää. Jos me vielä joskus lapsia halutaan, vaadin pelkosektion. Minä en enää synnytä!
Anteeksi tää avautuminen. Oli vaan pakko purkaa edes johonkin. Mietin ajoittain, että ne kätilöt varmaan kahvihuoneessa ajatteli ja naureskeli, miten paska synnyttäjä olin. Huusin ja itkin kokoajan.
En tiedä, olenko vaan niin kamalan kipuherkkä vai miksi tästä jäi kamalat muistot ja elämäni fyysisesti ehdottomasti kamalin kokemus.
Millaisia synnytyksiä teillä on, joilla kännistetty?
Kommentit (73)
lääkärikin, joka siinä ajoittain kävi, jaksoi muistuttaa kokoajan ivallisesti, että synnytys sattuu koita kestää.
Tiesinhän sen jo etukäteen, vaikken osannutkaan kuvitella, mutta niin. Tokaisi myös, kun hiukseni oli siinä pyöriessä mennyt tosi sotkuiseksi, ja että minun olisi pitänyt varautua pompulaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 14:21"][quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 11:56"]
Siinä teille pihtisynnytystä. Ap, oliko synnytyksesi ollenkaan tähän verrattavissa?
[/quote]
Älä jaksa. Kai sitä saa traumatisoitua ihan mistä lystää. Sitäpaitsi AP kirjoittaa tänne, että saisi puitua muistojaan ja olojaan ja voisi päästä asian ylitse vertaistuen avulla. Saman tein itse, kun esikoisen kanssa käynnistys meni päin helvettiä, oli raskausmyrkytys ja puskettiin 30 h, jonka jälkeen päädyttin sektioon. Sinä pikku vittupää et onneksi löytänyt tietäsi minun ketjuun.
AP: Saman kokeneena voin sanoa, että traumasta on vaikea päästä yli ja minulla petti kierukka, eli aloin vastentahtoisesti odottamaan toista (oltiin mietitty poistoa ja toisen yrittämistä, mutten uskaltanut, vauva oli kuitenkin tullakseen ja toivottu) ja nyt 4 kk synnytykseen, pelkopolille aika, jonne en aio mennä, vaan perun reissun. Katsoin pelkopolin kaavaketta ja koin, etten sieltä voi mitään apua saada. Olen keskustellut mieheni, äitini ja ystävieni kanssa tapahtumasta ja jokainen ihminen on minulle takonut päähän, että jokainen synnytys on ainutkertainen kokemus. Jotkut kokemukset ovat huonoja, mutta ne eivät estä sitä mahdollisuutta, että seuraava kerta olisi uskomaton ja tärkeä. Edellisestä synnytyksestä on nyt vuosi ja yksi kuukausi ympäripyöreästi ja olen vasta viimeisen kuukauden aikana alkanut helpottumaan paniikista, kiitos rohkaisevien sanojen ja lähipiirin tuen. Nyt en enää pelkää synnytystä. Olen järkeillyt, että statistinen mahdollisuus uutteen paskasynnytykseen on pieni luottanut perheeseeni ja ystävien rohkaisuun. Nyt lapseni saa sisaren, eikä joudu olemaan ainokainen. Eikä meidän perheemme jää vajavaiseksi vain minun pelkoni kanssa. Ota asia puheeksi, usko, luota ja aivopese itseäsi. Ja jätä nämä anustapit omaan katkeraan maailmaansa.
[/quote]
Älä peru sitä pelkopolia. Itsekin koin kaavaketta katsoessa, että ei siitä mitään hyötyä voi olla, mutta kyllä siitä hyötyä olikin :) ainakin psykologin ja lääkärin kanssa oli hyödyllistä puhua. Oli myös kiva käydä katsomassa synnytyssaleja, vaikka alkuun pelkäsin sitä osuutta kauheasti
Onpa sulla tosi ikävä kokemus :(
Mullakin tuo käynnistys oli maanpäällinen helvetti. Käynnistettiin rv 38 pahan raskausmyrkytyksen takia. Jäi käynnistyksestä, epäonnistuneesta epiduraalista ja törkeästä kätilöstä sellaiset traumat, että tähän toiseen raskauteen sain pelkosektiopäätöksen pelkopolilta
tais olla jotain 30h jos oikein muistan
kätilöt oli pääosin ihan mukavia, mutta eräs kätilö sanoi vähän syyttävästi et mun olis pitänyt pyytää peräruiske, kun kerran suoli oli täynnä. oisin toki pyytänyt jos tälläinen olis käynyt mielessäkään, tai sitä olisi mulle ehotettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla nyt toinen lapsi on 7vkon ikäinen. Synnytys käynnistettiin puhkaisemalla kalvot. Siitä eteenpäin 1h34min niin poika oli maailmassa. En kerennyt saada mitään puudutteita, ilokaasusta ei ollut apua ja huusin kuin syötävä alusta loppuun. Kätilökin sanoi että kivut ovat niin kovat koska avauduin 3cm -> 10cm puolessa tunnissa, ponnistusvaihe kesti minuutin. Anestesialääkäri tuli huoneeseen kun lapsi oli jo sylissä, onnitteli ja lähti. Se oli aivan kamalaa, koskaan ei ole sattunut niin paljoa. Entiedä, itse haluan vielä kolmannen lapsen mutta.. ajatus siitä että tulee varmaan yhtä vauhdilla ahdistaa. Meillä ainakin sairaalassa saatiin heti paperiset synnytyskertomukset ja käytiin koko homma läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 00:13"]kätilöt oli pääosin ihan mukavia, mutta eräs kätilö sanoi vähän syyttävästi et mun olis pitänyt pyytää peräruiske, kun kerran suoli oli täynnä. oisin toki pyytänyt jos tälläinen olis käynyt mielessäkään, tai sitä olisi mulle ehotettu.
[/quote]
Kaikissa sairaaloissa ei edes saa ruisketta. Jos suolessa on ulostetta, niin tokihan se tulee ponnistusvaiheessa. Älä sitä ainakaan murehdi, vaikka ei se "alleen paskominen" erityisen kiva muisto ole
Mulla meni niin et kalvot puhkaistiin joskus tosi aamusta, lapsi oli sylissä klo 20.30. Silti ei ollut oikeen kivusta taukoja. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, me ollaan aika samiksia. Mullakin 7 kk synnytyksestä ja traumoja jäi, enkä myöskään saanut synnytyskertomusta. Tai sain mä sellasen lapun jossa on joku kaks riviä tekstiä, että tuotiin saliin, sai ilokaasua, sai epiduraalin. Onko tuo se synnytyskertomus? Mun synnytystä ei myöskään käyty mun kanssa läpi, vissiin niin kuuluisi tehdä? Mun synnytys oli siis myös käynnistetty. Erona suhun oli se, että käynnistettiin 6 päivää ja koko sen ajan supisteli, muttei lähtenyt syntymään. Olin aivan sairaan poikki. Nukuin viimeiset 2 yötä ennen synnytystä noilla kipupiikeillä. No sitten kun vauva lopulta alkoi syntyä niin se meni aika nopeasti, ponnistus oli vaan vartin, mutta se oli kyllä kohtuullista kun melkein viikon jouduin kokemaan sitä avautumissupistelua. Mun traumat ei liity kuitenkaan ehkä niinkään siihen itse ulos pusertamiseen vaan loppuraskauteen. Mulla käynnistettiin toksemian takia. Toinen lapsi olis kiva, mutta en ehkä uskalla.
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 00:15"]
No synnytys todellakin sattuu! toivottavasti se sulle on nyt iskostunut mieleesi. Äläkä tee enempää lapsia jos et synnytyksiä kestä!
[/quote]
Luuletko ap:n saavan tuosta jotain irti. Joskus olisi vain parempi jättää kommentoimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 00:15"]
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 00:13"]kätilöt oli pääosin ihan mukavia, mutta eräs kätilö sanoi vähän syyttävästi et mun olis pitänyt pyytää peräruiske, kun kerran suoli oli täynnä. oisin toki pyytänyt jos tälläinen olis käynyt mielessäkään, tai sitä olisi mulle ehotettu. [/quote] Kaikissa sairaaloissa ei edes saa ruisketta. Jos suolessa on ulostetta, niin tokihan se tulee ponnistusvaiheessa. Älä sitä ainakaan murehdi, vaikka ei se "alleen paskominen" erityisen kiva muisto ole
[/quote]
Joo ei ole ei kun jälkeen päin miettii. :D mut siinä tilanteessa en jaksanut välittää kyllä tuon taivaallistakaan
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 00:19"]
Hei, me ollaan aika samiksia. Mullakin 7 kk synnytyksestä ja traumoja jäi, enkä myöskään saanut synnytyskertomusta. Tai sain mä sellasen lapun jossa on joku kaks riviä tekstiä, että tuotiin saliin, sai ilokaasua, sai epiduraalin. Onko tuo se synnytyskertomus? Mun synnytystä ei myöskään käyty mun kanssa läpi, vissiin niin kuuluisi tehdä? Mun synnytys oli siis myös käynnistetty. Erona suhun oli se, että käynnistettiin 6 päivää ja koko sen ajan supisteli, muttei lähtenyt syntymään. Olin aivan sairaan poikki. Nukuin viimeiset 2 yötä ennen synnytystä noilla kipupiikeillä. No sitten kun vauva lopulta alkoi syntyä niin se meni aika nopeasti, ponnistus oli vaan vartin, mutta se oli kyllä kohtuullista kun melkein viikon jouduin kokemaan sitä avautumissupistelua. Mun traumat ei liity kuitenkaan ehkä niinkään siihen itse ulos pusertamiseen vaan loppuraskauteen. Mulla käynnistettiin toksemian takia. Toinen lapsi olis kiva, mutta en ehkä uskalla.
[/quote]
Voi että. ei oo sullakaan kovin helppoo ollut. :/ Joo ei käyty synnytystä läpi ei..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 00:15"]
No synnytys todellakin sattuu! toivottavasti se sulle on nyt iskostunut mieleesi. Äläkä tee enempää lapsia jos et synnytyksiä kestä!
[/quote]
Joo. vakavasti tässä olen harkinnutkin, että lapsia ei meille enää tule. ainakaan jos en saa sektiota. Sääli, ollaan miehen kaa haluttu ainakin 3-4 lasta tätä ennen.
-ap
täällä myös yksi joka ei aikoinaan saanut synnytyskertomusta sairaalasta, eikä synnytystä vaan ehditty käydä edes läpi.
nyt myöhästä kysellä, synntyksestä 2v5kk
[quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 00:23"][quote author="Vierailija" time="16.10.2014 klo 00:15"]
No synnytys todellakin sattuu! toivottavasti se sulle on nyt iskostunut mieleesi. Äläkä tee enempää lapsia jos et synnytyksiä kestä!
[/quote]
Joo. vakavasti tässä olen harkinnutkin, että lapsia ei meille enää tule. ainakaan jos en saa sektiota. Sääli, ollaan miehen kaa haluttu ainakin 3-4 lasta tätä ennen.
-ap
[/quote]
Kyllä sä saat sektion pelkopolin kautta :)
Mua alko suoraan sanottuna ahdistamaan tuo ap:n kokemus. Taidan jäädä lapsettomaksi, nössö kun olen :D
#15 vielä. Kyllä multa kai (en muista juuri mitään ekoista viikoista synnytyksen jälkeen)kysyttiin sitten että miten synnytys meni mun mielestä, mutta ei siis minkään selonteon kanssa. Luulin että se oli vaan sellainen smalltalk-kysymys kätilöltä. Sanoin että hyvin meni, mutta se johtui siitä, että olin niin äärimmäisen helpottunut, kun se oli vihdoin ohi. Tää trauma on tullu jälkeenpäin. Mua käynnistettiin eka ballongilla, sitte suun kautta cytotecilla, sitte sisäisesti... 6 vitun päivää sitä supistelua, niillä kivuilla mä olisin oikeesti synnyttäny jo 6 lasta. Mä en tiedä auttaisko mua pelkopoli tai pelkosektio koska mä olin raskausmyrkytyksen lisäksi myös sikainfluenssassa loppuraskaudesta, ja mikään pelkopoli ei voi estää tollasia tauteja, ja niitä mä pelkään. Pelkään, että tulis uusi rm ja joutuis taas käynnistykseen, tai että se tulis niin aikaisin, että lapsi ei selviäisi. Hyi, synnytys, mikä ihana voimaannuttava kokemus!
Meillä jäi ainoaksi hirveen synnytyksen vuoksi. Mies ei enää suostunut katselemaan kärsimystäni. Useamman päivän kesti. Synnytyskertomus oli päin honkia. Lääkäri koko ajan salissa mukana ja kyllä pelasti lapsemme hengen.
Aikaa tästä 30 vuotta.
Kauanko sun synnytys kesti, ekasta supparista vauvan syntymään?