Naapurin äiti teki meistä lasun kun en anna heidän lapsensa olla meillä koulun jälkeen.
Uskomatonta, meillä on siis eka- ja kolmasluokkalainen lapsi ja ollaan sovittu että he tulwvat koulun jälkeen kotiin, tekevät läksyt, syövät ja ulkoiluttavat koiran yhdessä. Kavereita ei saa tulla (jos ei olla erikseen sovittu) ennenkuin vanhemmat tulevat kotiin.
Nyt naapuri on tehnyt lasun koska hänen mielestään vanhempi poika joutuu ”vahtimaan” ekaluokkalaista ja kiellän häntä olemasta ikätoveriensa kanssa.
Huoh, en tiedä mitä sanoisin, tekisi mieli kieltää lapsia vallan olemasta enää koskaan tuon lapsen kanssa vaikka ei se hänen vikansa ole.
Kommentit (1205)
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n systeemi on ihan toimiva. Meillä ekaluokkalainen pääsee vain yhtenä päivänä klo 12 eli ei tosiaan ole kaikilla mikään aamupainotteinen.
Ymmärrän hyvin myös sen ettei kavereita haluta kotiin ennen kuin vanhempi on paikalla. Meillekin saa tulla vain yksi kaveri kerrallaan ja vain tietyt fiksut tyypit.
Aamupainotteinen tarkoittaa sitä että koulu alkaa useammin klo 8 tai 9 ja loppuu klo 12 tai 13, kuin että olisi klo 10 alkavia tai klo 14 (tai myöhemmin) loppuvia päiviä.
Tässä ketjussa ei ole tullut ilmi se kunnolla, että meidän meitä kaikkia tarvittaessa kontrolloiva sosiaalihuoltomme todellakin voi katsoa että pikkukoululaisten ei ole hyvä olla kahden kotona. Koetin tätä tuoda jo ekalla sivulla ilmi mutta vaikuttaa siltä että juuri kukaan ei ole ymmärtänyt asiaa. Sossu voi aivan hyvin olla sitä mieltä lasten kehitystasoa havainnoituaan että eivät ole ok kaksin kotona. Tuohon päälle se että joku naapuri vielä päässyt kyttäämään ja ilmoittelee lasten oloista, naapurin motiivi voi olla mikä vain mutta se ei välttämättä tule missään kohtaa todistetuksi. Eihän kukaan tuollaisen ilmoituksen jälkeen oleta enää olevansa väleissä naapurin kanssa. Huoli on saattanut olla ihan aito. Omankin lapseni kaverin äiti aikanaan oli sitä mieltä että hänen lapsensa pärjäsi kyllä yksin kotona ekaluokalla. Oikeasti lapsi oli tulossa koko ajan meille leikkimään ja usein itku silmässä meni kotiinsa kun minä ja lapseni ja vauvani tulimme omaan kotiimme samaan rappuun, ja sanoin että menemme ensin kotiin tekemään omat juttumme ja sitten voidaan ulkoilla yhdessä. Ap voi nähdä ja kuvata lastensa tilanteen ihan erilaisena kuin se on asiaa neutraalisti tarkastelevan sosiaalityöntekijän mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n systeemi on ihan toimiva. Meillä ekaluokkalainen pääsee vain yhtenä päivänä klo 12 eli ei tosiaan ole kaikilla mikään aamupainotteinen.
Ymmärrän hyvin myös sen ettei kavereita haluta kotiin ennen kuin vanhempi on paikalla. Meillekin saa tulla vain yksi kaveri kerrallaan ja vain tietyt fiksut tyypit.Aamupainotteinen tarkoittaa sitä että koulu alkaa useammin klo 8 tai 9 ja loppuu klo 12 tai 13, kuin että olisi klo 10 alkavia tai klo 14 (tai myöhemmin) loppuvia päiviä.

Tai sitten ap tuntee lapsensa ja se sossu on joku ekan vuoden opiskelijatypy joka ei osaa tunnistaa häirikköä.
Se ap:n ekaluokkalainenhan ei ole yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylihuolehtijoita nykyajan vanhemmat, ei me missään jenkeissä asuta. Onneksi omat lapset aikuisia jo. En yhtään ihmettele, ettei nykyään haluta saada lapsia, kun tällainen ahdistava kyylämentaliteetti on vallalla. Ei ole kyllä lapsiystävällinen eikä iloinen yhteiskunta.
No ei olekaan lapsiystävällinen yhteiskunta, mutta huostaanottojen määrän hurja kasvu kertoo siitä, että syy ei ole yli- vaan alihuolehtiminen.
Ei baan siitä että lastensuojelubisnes on rantautunut Suomeen.
Lastensuojelu on ollut Suomessa iät ja ajat.
Uusi laki on vuodelta 2008 ja bisnes köynnistynyt toden teolla 2010-luvulla.
Sä puhut nyt eri tasolla. Totta on se, että lastensuojelulla tehdään rahaa, mutta perimmäisellä tasolla, sillä, että turha huoli olisi lisääntynyt, ei vielä tehdä rahaa. Kun huostaanottoon ryhdytään, tarve on oikea, sijoituksia sitten varmasti tehdään myös turhaan (rahan vuoksi). Kyllä lasten pahoinvointi on lisääntynyt ja se johtuu alihuolehtimisesta.
Kunnat eli kuntalaiset maksavat veroeuroilla huostaanotot. Se ei todellakin ole mikään bisnes kunnille ja sosiaalitoimelle, päinvastoin.
Valtio maksaa ne. Yrityksille ne ovat kultakaivos.
Kunnat maksaa, ei valtio. Kuntalaisten veroilla maksetaan.
Valtio.
Ja olennaistahan bisneksessä on se kuka hyötyy siitä että makkara-ainesta on.
Työntekijät, omistajat, terapiapalvelut jne. Jne.
Anna olla jo, kun sulla ei selvästi ole mitään käsitystä koknaiskuvasta. Se bisnes on ihan eri tasolla, ei lisää huostaanottoja tai muuta niiden kriteerejä. Se raha ei ole siellä sossuilla tai kunnilla. Laitan sulle yhden ihmisen mielipidekirjoituksen. Siitä sä näet mistä puhutaan. Sä puhut yksityisistä laitoksista, et lasun sossuista. Se ei tietysti poista sitä tosiasiaa, että bisnes lapsilla on väärin, mutta sulla ei ole oikeutta haukkua väärää puuta. https://yle.fi/uutiset/3-10668673
Ota ne lääkkeesi.
Kuntatasolla kaikki sossut jokaista typerää viranhaltijaa myöten hyötyy niistä lapsista. Eihän heitä tarvittaisi ollenkaan, jos ei niitä lapsia saataisi haaviin.
Moni pohjoisen kunta elää huostaanotoilla, koska sinne sijoitetaan lapset myös etelästä. Perhekodit, terapiatuvat on myös työllistäjiä, sijaisperheet elää lapsilla.
Kunnan tasolla merkittävin tapa vaikuttaa talouteen olisi ajaa lakimuutos, joka olisi nykyistä tarkempi niin että nää huolihihkujat ei enää pääsisi tehtailemaan niitä 50 000 turhaa ilmoitusta.
Turha ilmoitus pitäiis myös kriminalisoida, jolloin niitä ei niin huvittaisi tehdä.
Kunnna pitäisi selvittää kunnolla kaikki sosiaalityöntekijöiden tyrimiset ja huonosta työnjäljestä pitäisi periä korvaus työntekijältä. Koskelan tapauksessa kaikki sössi, mutta kukaan ei varmasti joudu vastuuseen. Vilja eerikan tapauksessa kaikki sössi, mutta veronmaksajat joutui maksamaan sössön sairauslomat ja eläkkeet. Ei näin.
Ylipäätään terve järki ja jonkinlainen roti olisi tarpeen.
Kellähän ne lääkkeet on ottamatta? Sun tilitys ei liity mun kommenttiin mitenkään, jatkat vain sitä hauki on kala-jauhantaa ilman todellista sanomaa. Samalla säkin haukut väärää puuta.
Öyh öyh, lisää sekavaa marttyyrilätinää.
Voi voi, olet niin olevinaan.
Itseähän sinä tirehtööriä esität. "Öyh, huoh, minä marttyyri".
Mikähän siinäkin on, että kaikki sosiaalipuolen kalkkunat on aina noita ristillä riippuvia kärsijöitä. Huoh vaan.
En mä ole sosiaalipuolella töissä, mistä sä sen käsityksen sait? Tiedätkö muuten mikä martyyri on? Jep, jatka vaan.
En todellakaan tiedä, mikä on "martyyri". Oletko varma että semmoinen on edes olemassa?
Vain todellinen idiootti nillittää typoista.
VAIN TÄYDELLINEN IDIOOTTI EI OSAA SIVISTYSSANOJA.
Kumpi onkaan idiootti:
A) Henkilö, joka käyttää sivistyssanaa väärin
Vai
B) Henkilö, joka kirjoittaa sen (vahingossa) väärin
?

C. Sinä. Vittuilija joka et osaa sivistyssanoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP toimii täysin oikein. Naapuri on vaan ärsyyntynyt, kun ei itse pääse lokkeilemaan toisen kustannuksella. Olisihan se niin kätevää, kun lapsi menisi suoraan jonkun toisen kotiin sotkemaan ja syömään välipalaa, niin ei naapurin tarvitsis itse varata lapselleen ruokia eikä viihdykettä, kun siellä on se pleikka ja koirakin.
Pidä pintasi AP. Itse saattaisin jatkossa antaa naapurille kylmää kylkeä.
Ap tässä on toiminut lapsiaan kohtaan ikävästi, siksi sossu myt sit tsekkaa tilanteen. Jos eivät sit löydä sanomista, niin ok, mutta ei tämä naapurin vika ole.
Jos AP:n kotona lapset ovat niin kurjassa jamassa, niin miksi naapuri halusi oman lapsensa sinne samaan kurjuuteen iltapäivähoitoon? Taisi naapuri löytää ketjun itsestään?
Näkeehän sen tuosta aloituksesta jo miten homma meni. Naapurin lapsi oli menossa sinne leikkimään, ei hoitoon. Silloin selvisi, että lapset ovatkin keskenään eikä siksi naapuri saa sinne mennä. Se on lasun paikka. Ja ei, en ole tuo naapuri, meidän ja naapureidemme lapset ovat turvassa. Olisin kuitenkin toiminut samoin varmasti kuin tuo naapuri.
En oikein saa millään kiinni tästä logiikasta. Millä tavalla tilanne olisi ap:n lapsien kannalta "turvallisempi", jos naapurin tenava olisi siellä mukana? Miksi naapurin lapsi voi kulkea yksinään ilman että on lasun paikka, mutta ap:n lapset eivät voi olla rauhassa omassa kotonaan ilman että on lasun paikka? Miksi naapurin lapsen on ok olla ilman aikuisen valvontaa ja kulkea kavereilleen mutta ap:n lapsien ei ole ok olla omassa kodissaan ilman kaverien seuraa? Mielipuolista. Ja todennäköisesti trollausta.
Kyllä tuon ikäinen lapsi voi kulkea naapuriin. Kyse ei ole siitä, että lapset ei saisi olla ilman kaveria, kyse on siitä, että ne on siellä ilman aikuista.
Ei todellakaan voi. HÄNHÄN ON ALLE 13-VUOTIAS JA ILMAN AIKUISEN SEURAA.
🙄 Hoh hoh, onpas hauskaa. Lapsi ei saa olla yksin ilman valvontaa pitkiä aikoja. Naapuriin kävely ei ole sellainen.
Tuskin on myöskään muutama tunti koulun jälkeen.
Se lapsihan käveli naapuriin jossa ei ollut aikuista paikalla.
Tää olisi sopinut naapurille ihan hyvin mutta kun lapsi ei päässyt sinne, pillastui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan ole lasun paikka, eikä muutenkaan mikään ongelma lastesi kannalta. Naapurisi teki lasun kostoksi, kun ei saa hoidatettua omaa lastaan teillä.
Tätä itsekkin epäilin, hänen omaa lasta harmittaa olla yksin kotona kun meillä veljekset leikkivät/pelaavat kahdestaan kotona.
Ap
Niin siis minkä takia teille ei saa tulla?

?C. Sinä. Vittuilija joka et osaa sivistyssanoja.
Hupsista, sulle sattui nyt kirjoitusvirhe. Se kirjoitetaan m-i-n-ä ei s-i-n-ä. Ei se mitään, mä ymmärrän sua ja apua on saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Se lapsihan käveli naapuriin jossa ei ollut aikuista paikalla.
Tää olisi sopinut naapurille ihan hyvin mutta kun lapsi ei päässyt sinne, pillastui.
Sä luulet, että lasu aloittaa selvityksen naapurin kiukun vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP toimii täysin oikein. Naapuri on vaan ärsyyntynyt, kun ei itse pääse lokkeilemaan toisen kustannuksella. Olisihan se niin kätevää, kun lapsi menisi suoraan jonkun toisen kotiin sotkemaan ja syömään välipalaa, niin ei naapurin tarvitsis itse varata lapselleen ruokia eikä viihdykettä, kun siellä on se pleikka ja koirakin.
Pidä pintasi AP. Itse saattaisin jatkossa antaa naapurille kylmää kylkeä.
Ap tässä on toiminut lapsiaan kohtaan ikävästi, siksi sossu myt sit tsekkaa tilanteen. Jos eivät sit löydä sanomista, niin ok, mutta ei tämä naapurin vika ole.
Jos AP:n kotona lapset ovat niin kurjassa jamassa, niin miksi naapuri halusi oman lapsensa sinne samaan kurjuuteen iltapäivähoitoon? Taisi naapuri löytää ketjun itsestään?
Näkeehän sen tuosta aloituksesta jo miten homma meni. Naapurin lapsi oli menossa sinne leikkimään, ei hoitoon. Silloin selvisi, että lapset ovatkin keskenään eikä siksi naapuri saa sinne mennä. Se on lasun paikka. Ja ei, en ole tuo naapuri, meidän ja naapureidemme lapset ovat turvassa. Olisin kuitenkin toiminut samoin varmasti kuin tuo naapuri.
En oikein saa millään kiinni tästä logiikasta. Millä tavalla tilanne olisi ap:n lapsien kannalta "turvallisempi", jos naapurin tenava olisi siellä mukana? Miksi naapurin lapsi voi kulkea yksinään ilman että on lasun paikka, mutta ap:n lapset eivät voi olla rauhassa omassa kotonaan ilman että on lasun paikka? Miksi naapurin lapsen on ok olla ilman aikuisen valvontaa ja kulkea kavereilleen mutta ap:n lapsien ei ole ok olla omassa kodissaan ilman kaverien seuraa? Mielipuolista. Ja todennäköisesti trollausta.
Kyllä tuon ikäinen lapsi voi kulkea naapuriin. Kyse ei ole siitä, että lapset ei saisi olla ilman kaveria, kyse on siitä, että ne on siellä ilman aikuista.
Ei todellakaan voi. HÄNHÄN ON ALLE 13-VUOTIAS JA ILMAN AIKUISEN SEURAA.
🙄 Hoh hoh, onpas hauskaa. Lapsi ei saa olla yksin ilman valvontaa pitkiä aikoja. Naapuriin kävely ei ole sellainen.
Tuskin on myöskään muutama tunti koulun jälkeen.
Voisin kuvitella, että naapuriin kävelee alle tunnissa, koulun jälkeen yksin todistettavasti nää on yli tunnin.

Ei se ole luulon asia. Se on laissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n systeemi on ihan toimiva. Meillä ekaluokkalainen pääsee vain yhtenä päivänä klo 12 eli ei tosiaan ole kaikilla mikään aamupainotteinen.
Ymmärrän hyvin myös sen ettei kavereita haluta kotiin ennen kuin vanhempi on paikalla. Meillekin saa tulla vain yksi kaveri kerrallaan ja vain tietyt fiksut tyypit.Aamupainotteinen tarkoittaa sitä että koulu alkaa useammin klo 8 tai 9 ja loppuu klo 12 tai 13, kuin että olisi klo 10 alkavia tai klo 14 (tai myöhemmin) loppuvia päiviä.
Tässä ketjussa ei ole tullut ilmi se kunnolla, että meidän meitä kaikkia tarvittaessa kontrolloiva sosiaalihuoltomme todellakin voi katsoa että pikkukoululaisten ei ole hyvä olla kahden kotona. Koetin tätä tuoda jo ekalla sivulla ilmi mutta vaikuttaa siltä että juuri kukaan ei ole ymmärtänyt asiaa. Sossu voi aivan hyvin olla sitä mieltä lasten kehitystasoa havainnoituaan että eivät ole ok kaksin kotona. Tuohon päälle se että joku naapuri vielä päässyt kyttäämään ja ilmoittelee lasten oloista, naapurin motiivi voi olla mikä vain mutta se ei välttämättä tule missään kohtaa todistetuksi. Eihän kukaan tuollaisen ilmoituksen jälkeen oleta enää olevansa väleissä naapurin kanssa. Huoli on saattanut olla ihan aito. Omankin lapseni kaverin äiti aikanaan oli sitä mieltä että hänen lapsensa pärjäsi kyllä yksin kotona ekaluokalla. Oikeasti lapsi oli tulossa koko ajan meille leikkimään ja usein itku silmässä meni kotiinsa kun minä ja lapseni ja vauvani tulimme omaan kotiimme samaan rappuun, ja sanoin että menemme ensin kotiin tekemään omat juttumme ja sitten voidaan ulkoilla yhdessä. Ap voi nähdä ja kuvata lastensa tilanteen ihan erilaisena kuin se on asiaa neutraalisti tarkastelevan sosiaalityöntekijän mielestä.
Tai sitten ap tuntee lapsensa ja se sossu on joku ekan vuoden opiskelijatypy joka ei osaa tunnistaa häirikköä.
Se ap:n ekaluokkalainenhan ei ole yksin.
Ei niin, sen pikkusisar on siellä. Aivan!

Sinä se luulet ja kuvittelet.

Ei vaan sen kolmasluokkalainen sisarus. Emmekä tiedä sukupuolta.

😅 No ei ole. Jokainen ilmoitus ei johda selvitykseen, vain, jos sosiaalityöntekijä katsoo sen tarpeelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylihuolehtijoita nykyajan vanhemmat, ei me missään jenkeissä asuta. Onneksi omat lapset aikuisia jo. En yhtään ihmettele, ettei nykyään haluta saada lapsia, kun tällainen ahdistava kyylämentaliteetti on vallalla. Ei ole kyllä lapsiystävällinen eikä iloinen yhteiskunta.
No ei olekaan lapsiystävällinen yhteiskunta, mutta huostaanottojen määrän hurja kasvu kertoo siitä, että syy ei ole yli- vaan alihuolehtiminen.
Ei baan siitä että lastensuojelubisnes on rantautunut Suomeen.
Lastensuojelu on ollut Suomessa iät ja ajat.
Uusi laki on vuodelta 2008 ja bisnes köynnistynyt toden teolla 2010-luvulla.
Sä puhut nyt eri tasolla. Totta on se, että lastensuojelulla tehdään rahaa, mutta perimmäisellä tasolla, sillä, että turha huoli olisi lisääntynyt, ei vielä tehdä rahaa. Kun huostaanottoon ryhdytään, tarve on oikea, sijoituksia sitten varmasti tehdään myös turhaan (rahan vuoksi). Kyllä lasten pahoinvointi on lisääntynyt ja se johtuu alihuolehtimisesta.
Kunnat eli kuntalaiset maksavat veroeuroilla huostaanotot. Se ei todellakin ole mikään bisnes kunnille ja sosiaalitoimelle, päinvastoin.
Valtio maksaa ne. Yrityksille ne ovat kultakaivos.
Kunnat maksaa, ei valtio. Kuntalaisten veroilla maksetaan.
Valtio.
Ja olennaistahan bisneksessä on se kuka hyötyy siitä että makkara-ainesta on.
Työntekijät, omistajat, terapiapalvelut jne. Jne.
Anna olla jo, kun sulla ei selvästi ole mitään käsitystä koknaiskuvasta. Se bisnes on ihan eri tasolla, ei lisää huostaanottoja tai muuta niiden kriteerejä. Se raha ei ole siellä sossuilla tai kunnilla. Laitan sulle yhden ihmisen mielipidekirjoituksen. Siitä sä näet mistä puhutaan. Sä puhut yksityisistä laitoksista, et lasun sossuista. Se ei tietysti poista sitä tosiasiaa, että bisnes lapsilla on väärin, mutta sulla ei ole oikeutta haukkua väärää puuta. https://yle.fi/uutiset/3-10668673
Ota ne lääkkeesi.
Kuntatasolla kaikki sossut jokaista typerää viranhaltijaa myöten hyötyy niistä lapsista. Eihän heitä tarvittaisi ollenkaan, jos ei niitä lapsia saataisi haaviin.
Moni pohjoisen kunta elää huostaanotoilla, koska sinne sijoitetaan lapset myös etelästä. Perhekodit, terapiatuvat on myös työllistäjiä, sijaisperheet elää lapsilla.
Kunnan tasolla merkittävin tapa vaikuttaa talouteen olisi ajaa lakimuutos, joka olisi nykyistä tarkempi niin että nää huolihihkujat ei enää pääsisi tehtailemaan niitä 50 000 turhaa ilmoitusta.
Turha ilmoitus pitäiis myös kriminalisoida, jolloin niitä ei niin huvittaisi tehdä.
Kunnna pitäisi selvittää kunnolla kaikki sosiaalityöntekijöiden tyrimiset ja huonosta työnjäljestä pitäisi periä korvaus työntekijältä. Koskelan tapauksessa kaikki sössi, mutta kukaan ei varmasti joudu vastuuseen. Vilja eerikan tapauksessa kaikki sössi, mutta veronmaksajat joutui maksamaan sössön sairauslomat ja eläkkeet. Ei näin.
Ylipäätään terve järki ja jonkinlainen roti olisi tarpeen.
Kellähän ne lääkkeet on ottamatta? Sun tilitys ei liity mun kommenttiin mitenkään, jatkat vain sitä hauki on kala-jauhantaa ilman todellista sanomaa. Samalla säkin haukut väärää puuta.
Öyh öyh, lisää sekavaa marttyyrilätinää.
Voi voi, olet niin olevinaan.
Itseähän sinä tirehtööriä esität. "Öyh, huoh, minä marttyyri".
Mikähän siinäkin on, että kaikki sosiaalipuolen kalkkunat on aina noita ristillä riippuvia kärsijöitä. Huoh vaan.
En mä ole sosiaalipuolella töissä, mistä sä sen käsityksen sait? Tiedätkö muuten mikä martyyri on? Jep, jatka vaan.
En todellakaan tiedä, mikä on "martyyri". Oletko varma että semmoinen on edes olemassa?
Vain todellinen idiootti nillittää typoista.
VAIN TÄYDELLINEN IDIOOTTI EI OSAA SIVISTYSSANOJA.
Kumpi onkaan idiootti:
A) Henkilö, joka käyttää sivistyssanaa väärin
Vai
B) Henkilö, joka kirjoittaa sen (vahingossa) väärin
?C. Sinä. Vittuilija joka et osaa sivistyssanoja.
Hupsista, sulle sattui nyt kirjoitusvirhe. Se kirjoitetaan m-i-n-ä ei s-i-n-ä. Ei se mitään, mä ymmärrän sua ja apua on saatavilla.
Nyt puuttuu pönttölänkytyksestä pilkut…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n systeemi on ihan toimiva. Meillä ekaluokkalainen pääsee vain yhtenä päivänä klo 12 eli ei tosiaan ole kaikilla mikään aamupainotteinen.
Ymmärrän hyvin myös sen ettei kavereita haluta kotiin ennen kuin vanhempi on paikalla. Meillekin saa tulla vain yksi kaveri kerrallaan ja vain tietyt fiksut tyypit.Aamupainotteinen tarkoittaa sitä että koulu alkaa useammin klo 8 tai 9 ja loppuu klo 12 tai 13, kuin että olisi klo 10 alkavia tai klo 14 (tai myöhemmin) loppuvia päiviä.
Tässä ketjussa ei ole tullut ilmi se kunnolla, että meidän meitä kaikkia tarvittaessa kontrolloiva sosiaalihuoltomme todellakin voi katsoa että pikkukoululaisten ei ole hyvä olla kahden kotona. Koetin tätä tuoda jo ekalla sivulla ilmi mutta vaikuttaa siltä että juuri kukaan ei ole ymmärtänyt asiaa. Sossu voi aivan hyvin olla sitä mieltä lasten kehitystasoa havainnoituaan että eivät ole ok kaksin kotona. Tuohon päälle se että joku naapuri vielä päässyt kyttäämään ja ilmoittelee lasten oloista, naapurin motiivi voi olla mikä vain mutta se ei välttämättä tule missään kohtaa todistetuksi. Eihän kukaan tuollaisen ilmoituksen jälkeen oleta enää olevansa väleissä naapurin kanssa. Huoli on saattanut olla ihan aito. Omankin lapseni kaverin äiti aikanaan oli sitä mieltä että hänen lapsensa pärjäsi kyllä yksin kotona ekaluokalla. Oikeasti lapsi oli tulossa koko ajan meille leikkimään ja usein itku silmässä meni kotiinsa kun minä ja lapseni ja vauvani tulimme omaan kotiimme samaan rappuun, ja sanoin että menemme ensin kotiin tekemään omat juttumme ja sitten voidaan ulkoilla yhdessä. Ap voi nähdä ja kuvata lastensa tilanteen ihan erilaisena kuin se on asiaa neutraalisti tarkastelevan sosiaalityöntekijän mielestä.
Tai sitten ap tuntee lapsensa ja se sossu on joku ekan vuoden opiskelijatypy joka ei osaa tunnistaa häirikköä.
Se ap:n ekaluokkalainenhan ei ole yksin.
Ei niin, sen pikkusisar on siellä. Aivan!
Ei vaan sen kolmasluokkalainen sisarus. Emmekä tiedä sukupuolta.
Lapsi kuin lapsi, yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se lapsihan käveli naapuriin jossa ei ollut aikuista paikalla.
Tää olisi sopinut naapurille ihan hyvin mutta kun lapsi ei päässyt sinne, pillastui.
Sä luulet, että lasu aloittaa selvityksen naapurin kiukun vuoksi?
Ei se ole luulon asia. Se on laissa.
😅 No ei ole. Jokainen ilmoitus ei johda selvitykseen, vain, jos sosiaalityöntekijä katsoo sen tarpeelliseksi.
Jokaikinen ilmoitus käsitellään. Laissa se lukee.
Valitettavasti näitä ääliöiden tekosia sitten kaikki tässä maksellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ap:n systeemi on ihan toimiva. Meillä ekaluokkalainen pääsee vain yhtenä päivänä klo 12 eli ei tosiaan ole kaikilla mikään aamupainotteinen.
Ymmärrän hyvin myös sen ettei kavereita haluta kotiin ennen kuin vanhempi on paikalla. Meillekin saa tulla vain yksi kaveri kerrallaan ja vain tietyt fiksut tyypit.Aamupainotteinen tarkoittaa sitä että koulu alkaa useammin klo 8 tai 9 ja loppuu klo 12 tai 13, kuin että olisi klo 10 alkavia tai klo 14 (tai myöhemmin) loppuvia päiviä.
Tässä ketjussa ei ole tullut ilmi se kunnolla, että meidän meitä kaikkia tarvittaessa kontrolloiva sosiaalihuoltomme todellakin voi katsoa että pikkukoululaisten ei ole hyvä olla kahden kotona. Koetin tätä tuoda jo ekalla sivulla ilmi mutta vaikuttaa siltä että juuri kukaan ei ole ymmärtänyt asiaa. Sossu voi aivan hyvin olla sitä mieltä lasten kehitystasoa havainnoituaan että eivät ole ok kaksin kotona. Tuohon päälle se että joku naapuri vielä päässyt kyttäämään ja ilmoittelee lasten oloista, naapurin motiivi voi olla mikä vain mutta se ei välttämättä tule missään kohtaa todistetuksi. Eihän kukaan tuollaisen ilmoituksen jälkeen oleta enää olevansa väleissä naapurin kanssa. Huoli on saattanut olla ihan aito. Omankin lapseni kaverin äiti aikanaan oli sitä mieltä että hänen lapsensa pärjäsi kyllä yksin kotona ekaluokalla. Oikeasti lapsi oli tulossa koko ajan meille leikkimään ja usein itku silmässä meni kotiinsa kun minä ja lapseni ja vauvani tulimme omaan kotiimme samaan rappuun, ja sanoin että menemme ensin kotiin tekemään omat juttumme ja sitten voidaan ulkoilla yhdessä. Ap voi nähdä ja kuvata lastensa tilanteen ihan erilaisena kuin se on asiaa neutraalisti tarkastelevan sosiaalityöntekijän mielestä.
Tai sitten ap tuntee lapsensa ja se sossu on joku ekan vuoden opiskelijatypy joka ei osaa tunnistaa häirikköä.
Se ap:n ekaluokkalainenhan ei ole yksin.
Ei niin, sen pikkusisar on siellä. Aivan!
Ei vaan sen kolmasluokkalainen sisarus. Emmekä tiedä sukupuolta.
Lapsi kuin lapsi, yksin.
Yksi plus yksi on kylläkin kaksi.
Se naapurin lapsi on yksin aina vaan.
Hei paras olisi hommata se ap:n naapuri hoitoon.