Onko näin; tällä palstalla monesti väitetty, että puoliso tulee ensin, sitten vasta lapset. Itse en katkoisi välejä lapsiini siksi, että heillä olisi välit poikki isäänsä. Jos isä pahoinpitelisi lapsia, en edes jäisi sellaisen kanssa samaan talouteen vaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ensin. Jos olisi pakko valita, kuka perheestäni kuolee, puoliso vai joku lapsista, niin kyllä se olisi puoliso. Puoliso voisi teoriassa myös tehdä jotakin, jonka takia rakkauteni häneen kuolisi. Lapsia en voisi lakata rakastamasta, vaikka he tekisivät mitä.

Ai vaikka ne tekis hirmutekoja, surmaisi ihmisiä tms.? Siltikö vaan rakkaus kukoistaisi. Lasten kohdallahan kyse on biologisesta siteestä, he voivat olla ihmisenä vaikka kuinka kamalia luonteeltaan ja silti vanhemmat rakastaa niitä. Puoliso taas on itse valittu, joten sen luonne on luultavammin myös kiva.

Rakastan aina lapsiani. Hylkäätkö sinä lapsesi jos lapsi sairastuisi psyykkisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ensin. Jos olisi pakko valita, kuka perheestäni kuolee, puoliso vai joku lapsista, niin kyllä se olisi puoliso. Puoliso voisi teoriassa myös tehdä jotakin, jonka takia rakkauteni häneen kuolisi. Lapsia en voisi lakata rakastamasta, vaikka he tekisivät mitä.

Ai vaikka ne tekis hirmutekoja, surmaisi ihmisiä tms.? Siltikö vaan rakkaus kukoistaisi. Lasten kohdallahan kyse on biologisesta siteestä, he voivat olla ihmisenä vaikka kuinka kamalia luonteeltaan ja silti vanhemmat rakastaa niitä. Puoliso taas on itse valittu, joten sen luonne on luultavammin myös kiva.

Rakastan aina lapsiani. Hylkäätkö sinä lapsesi jos lapsi sairastuisi psyykkisesti?

En hylkäisi, jos sairastuisi. Jos olisi mahdoton, laittaisin hoitokotiin. En halua pilata loppuelämääni jonkun muun takia. Mutta nyt ei ollutkaan kyse sairastumisesta vaan siitä, että lapsesi vaikka tappaisi jonkun, rakastaisitko häntä silti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ensin. Jos olisi pakko valita, kuka perheestäni kuolee, puoliso vai joku lapsista, niin kyllä se olisi puoliso. Puoliso voisi teoriassa myös tehdä jotakin, jonka takia rakkauteni häneen kuolisi. Lapsia en voisi lakata rakastamasta, vaikka he tekisivät mitä.

Ai vaikka ne tekis hirmutekoja, surmaisi ihmisiä tms.? Siltikö vaan rakkaus kukoistaisi. Lasten kohdallahan kyse on biologisesta siteestä, he voivat olla ihmisenä vaikka kuinka kamalia luonteeltaan ja silti vanhemmat rakastaa niitä. Puoliso taas on itse valittu, joten sen luonne on luultavammin myös kiva.

Jos lapseni olisivat kamalia luonteeltaan, en rakastaisi heitä, mutta en myöskään panisi välejä poikki. Enhän ole pannut välejä poikki isäänikään, joka on kamala luonteeltaan. Se vain tuntuisi sopimattomalta panna kokonaan välit poikki niin läheiseen sukulaiseen. Rakastaminen on sitten aivan eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ensin. Jos olisi pakko valita, kuka perheestäni kuolee, puoliso vai joku lapsista, niin kyllä se olisi puoliso. Puoliso voisi teoriassa myös tehdä jotakin, jonka takia rakkauteni häneen kuolisi. Lapsia en voisi lakata rakastamasta, vaikka he tekisivät mitä.

Ai vaikka ne tekis hirmutekoja, surmaisi ihmisiä tms.? Siltikö vaan rakkaus kukoistaisi. Lasten kohdallahan kyse on biologisesta siteestä, he voivat olla ihmisenä vaikka kuinka kamalia luonteeltaan ja silti vanhemmat rakastaa niitä. Puoliso taas on itse valittu, joten sen luonne on luultavammin myös kiva.

Rakastan aina lapsiani. Hylkäätkö sinä lapsesi jos lapsi sairastuisi psyykkisesti?

En hylkäisi, jos sairastuisi. Jos olisi mahdoton, laittaisin hoitokotiin. En halua pilata loppuelämääni jonkun muun takia. Mutta nyt ei ollutkaan kyse sairastumisesta vaan siitä, että lapsesi vaikka tappaisi jonkun, rakastaisitko häntä silti?

Ehkä. Riippuu vähän siitäkin, kenet tappaisi, miksi ja ennen kaikkea millä tavalla. On myös vaikea ennustaa varmasti, miten tuollaiseen reagoisin tositilanteessa.

Lapset ensin. Lasten isä hylkäsi minut, joten ei kyllä ole sellaista suurta rakkaustarinaa joka saisi minut pistämään jonkun miehen edelle.

En miettisi hetkeäkään jos pitäisi valita aviomiehen ja lasten välillä. Valitsisin lapset, oli tilanne mikä tahansa. Mutta luulen, että mies saattaisi valita minut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ensin. Jos olisi pakko valita, kuka perheestäni kuolee, puoliso vai joku lapsista, niin kyllä se olisi puoliso. Puoliso voisi teoriassa myös tehdä jotakin, jonka takia rakkauteni häneen kuolisi. Lapsia en voisi lakata rakastamasta, vaikka he tekisivät mitä.

Ai vaikka ne tekis hirmutekoja, surmaisi ihmisiä tms.? Siltikö vaan rakkaus kukoistaisi. Lasten kohdallahan kyse on biologisesta siteestä, he voivat olla ihmisenä vaikka kuinka kamalia luonteeltaan ja silti vanhemmat rakastaa niitä. Puoliso taas on itse valittu, joten sen luonne on luultavammin myös kiva.

Näinhän tietysti kysyy ihminen jolla ei ole lapsia. Äidinrakkaudella ei ole mitään tekemistä järjen kanssa, se on täysin vaistonvaraista.

Ap on ihan oikeassa. Olemme äitini kanssa keskustelleet tästä asiasta, valitsisitko miehen vai lapset, jos pitäisi valita.

-Äitini valitsisi miehensä. Isäni oli meille lapsille hyvin ankara ja väkivaltainen.

-Minä valitsisin aina lapset ensin. Ja olen niin tehnytkin, heitin ex-mieheni pihalle, kun ryhtyi väkivaltaiseksi. Olen myös aina tehnyt paljon töitä sen eteen, että pystyn itse elättämään itseni ja lapseni tiukan paikan tullen, ja niin olen myös joutunut tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Lapset aina ehdottomasti ensin. Minä heidät olen tänne tehnyt ja he ovat tärkeimpiä. Tottakai se lasten isäkin oli silloin tärkeä, mutta kyllä mä ehdottomasti valitsin sen, että lapsilla on tasapainoinen elämä, isänsä kanssa sitä ei oikein ole. Ja nytkin olen mieluummin sinkku, kuin ottaisin miehen mikä ei lapsistani tykkäisi. Ja tämä ei taas tarkoita, että hyppisin vain lasten pillin mukaan. Miehiä on maailma täynnä, omia lapsia ei.

Ihan kuin mun suusta.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin omat jälkeläiset ovat etusijalla. Sen sanelee jo biologiakin. Potentiaalisia puolisoita on maailmassa satoja miljoonia, lapset ovat ainutkertaisia ja vievät geenejäsi eteenpäin.

Outo ajattelutapa. Jos potentiaalisia puolisoita on maailmassa satoja miljoonia, niin potentiaalisia lapsia heidän kanssaan on satoja miljardeja.

Kuitenkin meillä on käytännössä vain omat ainutlaatuiset lapsemme ja (useimmiten) yksi oma ainutlaatuinen puoliso kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei se puoliso mitenkään ensine tule, vaan parisuhde on niiden lasten koti, ja parisuhde menee monessa paikassa lasten yli, eli esim. jos isä ja äiti haluavat viettää viikonlopun kahdestaan hotellissa niin että lapsi menee mummolaan hoitoon, niin näin myös tehdään, vaikka lapsi vinkuisikin mukaan.

Eihän tuossa esimerkissä parisuhde mene lasten yli. Sitten jos vanhemmat haluavat asua kokonaan ilman lapsia riesanaan, parisuhde menee lasten yli.

Vai ajatteletko että jos lähden viikonlopuksi yksin kalaan, kalastus menee perheeni yli?

Lapset menee ensin, tietenkin. He ovat etusijalla pyyteettömästi ja vaikka muuttaisivat minne indokiinaan. En odota saavani heiltä takaisin mitään, vaan koen että tehtäväni vanhempana on antaa heille mahdollisimman hyvät eväät elämään, ja sitten antaa heidän päättää mitä sillä tekevät. Toivon tietenkin, että he pysyvät lähelläni, mutta he pysyvät yhtä rakkaina vaikka eivät pysyisi. Mies ja parisuhde ovat toki myös tärkeitä, mutta suhde on erilainen kuin lapsiin. Parisuhteessa odotan vastavuoroisuutta ja sitä että saan suhteesta myös jotain itselleni. No, toki sairastapauksessa tukisin miestäni ihan loppuun asti, mutta siinä missä lastani en hylkäisi tapahtui mitä hyvänsä, mieheltä en ole valmis sietämään mitä vaan. Mieheltä odotan myös sitä että hänkin ymmärtää että lapset ovat tärkeintä, eikä vaadi valitsemaan.

Ei se, että lapset on etusijalla tarkoita, että heidän joka oikkuunsa taivutaan. Eihän se olisi edes lasten etu. Mutta jos pitäisi valita niin kyllä, lapset tulee ensin. Niinkuin moni on sanonutkin, voi sattua jotain miksi miestä lakkaisi rakastamasta. Lapsi saisi tehdä moninkertaisesti pahempia asioita ennen kuin rakkaus lapseen katoaisi. Lapset ovat osa minua vielä sittenkin, kun muuttavat pois vaikka maailman ääriin, he eivät ole korvattavissa. Uuden puolison voisin kuvitella joskus ottavani, jos jostain syystä joutuisin nykyisestä luopumaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapset menee ensin, tietenkin. He ovat etusijalla pyyteettömästi ja vaikka muuttaisivat minne indokiinaan. En odota saavani heiltä takaisin mitään, vaan koen että tehtäväni vanhempana on antaa heille mahdollisimman hyvät eväät elämään, ja sitten antaa heidän päättää mitä sillä tekevät. Toivon tietenkin, että he pysyvät lähelläni, mutta he pysyvät yhtä rakkaina vaikka eivät pysyisi. Mies ja parisuhde ovat toki myös tärkeitä, mutta suhde on erilainen kuin lapsiin. Parisuhteessa odotan vastavuoroisuutta ja sitä että saan suhteesta myös jotain itselleni. No, toki sairastapauksessa tukisin miestäni ihan loppuun asti, mutta siinä missä lastani en hylkäisi tapahtui mitä hyvänsä, mieheltä en ole valmis sietämään mitä vaan. Mieheltä odotan myös sitä että hänkin ymmärtää että lapset ovat tärkeintä, eikä vaadi valitsemaan.

Hyvin vastattu

Alaikäisistä lapsista olen luonnollisesti vastuussa ja he ovat minulle tärkeintä kaikessa. Pyrin toki samalla panostamaan parisuhteeseenkin sillä kumppanini toivon mukaan jakaa elämää ja kotia kanssani vielä vuosikymmeniä sen jälkeen kun lapset ovat muuttaneet pois.

Tietenkään en hyväksy kumppaniltani tai lasteni isältä väkivaltaa tai minkäänlaista lasten kaltoinkohtelua.

Jos aikuinen lapsi ja isänsä katkaisevat välit niin sen vaikutus minun suhteeseeni heihin riippuu välirikon syistä.

Jos nyt ovat vain kaksi jästipäätä jotka eivät tule toimeen keskenään niin pyrin pitämään itse välit molempiin. Enkä usko että kumpikaan vaatisi minua valitsemaan.

Jos puolisoni tekee jotain todella törkeää lastani kohtaan niin silloin menee parisuhdekuviot varmasti uusiksi.

Jos taas lapseni on se joka tekee jotain todella törkeää isäänsä kohtaan ja heiltä menee välit niin voi olla myös mietinnän alla kykenenkö itse antamaan tuota lapselleni anteeksi. Onko hän edes pyytämässä tuota anteeksi ja onko teko moraalisesti sellainen että pystyn enää olemaan enempää tekemisissä lapseni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Alaikäisistä lapsista olen luonnollisesti vastuussa ja he ovat minulle tärkeintä kaikessa. Pyrin toki samalla panostamaan parisuhteeseenkin sillä kumppanini toivon mukaan jakaa elämää ja kotia kanssani vielä vuosikymmeniä sen jälkeen kun lapset ovat muuttaneet pois.

Tietenkään en hyväksy kumppaniltani tai lasteni isältä väkivaltaa tai minkäänlaista lasten kaltoinkohtelua.

Jos aikuinen lapsi ja isänsä katkaisevat välit niin sen vaikutus minun suhteeseeni heihin riippuu välirikon syistä.

Jos nyt ovat vain kaksi jästipäätä jotka eivät tule toimeen keskenään niin pyrin pitämään itse välit molempiin. Enkä usko että kumpikaan vaatisi minua valitsemaan.

Jos puolisoni tekee jotain todella törkeää lastani kohtaan niin silloin menee parisuhdekuviot varmasti uusiksi.

Jos taas lapseni on se joka tekee jotain todella törkeää isäänsä kohtaan ja heiltä menee välit niin voi olla myös mietinnän alla kykenenkö itse antamaan tuota lapselleni anteeksi. Onko hän edes pyytämässä tuota anteeksi ja onko teko moraalisesti sellainen että pystyn enää olemaan enempää tekemisissä lapseni kanssa.

Up

Puoliso tulee aina ensin koska minä en tule ikinä. Lasten sekoittaminen tähän on kyllä super grose.

Lapset tietysti ensin. Aina.

Luulisi Ap:n tietävän ettei tällä sanonnalla ihan noita aloituksen skenaarioita tarkoiteta. Kyllä siinä rakkaus puolisoon kuolisi aika äkkiä jos lapsiaan pieksäisi. Sitäpaitsi, miksi jomman kumman pitäisi olla tärkeämpää. Voivat olla ihan yhtä tärkeitä, parisuhteen hyvinvointi heijastuu lapsiin ja lapsien parisuhteeseen.

En ole koskaan ajatellut, että mies ja lapset olisivat jotenkin kilpailijoita tai että toinen pitäisi arvottaa toisen edelle. He kuuluvat samaan komboon, jota perheeksi kutsutaan. Suhde mieheen on ihan erilainen kuin suhde lapsiin ja totta kai suhteeseen miehen kanssa kuuluu muutakin kuin yhteinen vanhemmuus. Eli ei saa unohtaa parisuhdetta, kun syntyy lapsia, mutta en sanoisi, että mies tulee ennen lapsia, vaan tulee säilyttää tasapaino eri elämänalueiden kesken.

Toki miehestä voi erota, lapsista ei.