Onko näin; tällä palstalla monesti väitetty, että puoliso tulee ensin, sitten vasta lapset. Itse en katkoisi välejä lapsiini siksi, että heillä olisi välit poikki isäänsä. Jos isä pahoinpitelisi lapsia, en edes jäisi sellaisen kanssa samaan talouteen vaan

Vierailija kirjoitti:

Lapset tietysti ensin. Aina.

Äitini oli kiltti ja ajatteli meidän lasten parasta eikä eronnut väkivaltaisesta (myös lapsia kohtaan) alkoholistista koska me lapset olisimme kuulemma kärsineet.

Alaikäiset lapset tulee viime kädessä ensin, sillä meidän perheeseen kuuluminen ei ole heille vapaaehtoinen valinta, toisin kuin puolisolleni. Vanhemmalla on minusta aina painavampi velvollisuus huolehtia puolustuskyvyttömän lapsen tarpeista kuin toisen aikuisen tarpeista, sillä se toinen aikuinen voi ottaa omista tarpeistaan vastuun ihan itsekin. Lapsi taas on aikuisen huolenpidon varassa. Jos kaapissa olisi ruokaa vain yhdelle, niin se annetaan lapselle. Jos meillä on varaa ostaa lämmin talvitakki vain yhdelle, niin se ostetaan lapselle. Jne.

Mutta käytännössä tällaista mustavalkoista vastakkainasettelua ei juuri koskaan tule. Lapsen ja parisuhteen välisissä valinnoissa on kyse pikemminkin hienosäädöstä ja kohtuudesta ja siitä miten painavat tarpeet on kullakin on kyseessä. Ei mietitä, voidaanko mennä aikuisten kesken ulos, panostaa omiin harrastuksiin yms, vaan miten usein voidaan viettää aikuisten iltoja ja miten paljon on lapsiperheessä kohtuullista panostaa omiin harrastuksiin ja menoihin. Ja esim. asuinaluetta ei valita lapsen toiveiden mukaan kuin korkeintaan tilanteessa jossa valitaan kahdesta tasavahvasta vaihtoehdosta.

Ja viime kädessä, jos joku pitäisi pelastaa palavasta talosta niin pelastaisin ensimmäisenä lapsen ja odotan puolison tekevän samoin.

Ajatellaan eläimiä. Tuleeko "puoliso" ensin vai poikaset? Eläimiähän mekin olemme ja poikasista huolehtiminen on syvä, alkukantainen vaisto. Olisi minusta täysin vaistojen vastaista pitää puolisoa tärkeämpänä kuin lapsia.

Lapsen isän mielestä parisuhde oli ykkönen, muutti suoraan vieraan naisen luo, alkoi isäpuoleksi naisen lapsille ja teki uuden vauvan saman tien.

Teinin arvostus isäänsä kohtaan loppui siihen. Näkevät harvoin. Isä hyppäsi uuteen elämäänsä niin kuin vanhan lapsen olemassaololla ja eletyllä elämällä ei olisi mitään merkitystä, uusi nainen sekoitti pään. Nyt isä vinkuu kun lapsi ei halua nähdä.

Minusta lapsiin pitää panostaa syntymästä siihen asti, kunnes ovat muuttaneet omilleen. Jos ei tähän kykene, ei kannata lapsia tehdä ollenkaan.

Aikuinen pärjää yksinkin, lapsi on riippuvainen vanhemman läsnäolosta, tuesta ja huolenpidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat minulle aina ykkösiä. Vaikka ovat pois muuttaneet.

Minulle tuo kuulostaa siltä, että et ole katkaissut napanuoraa.

Ja minusta sun sanoma kuulostaa siltä, että sulla ei oo lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puoliso ensin, mutta tämä pätee tietysti vain normaalitilanteeseen jossa molemmat puolisot tukee toisiaan, eikä mihinkään väkivaltatilanteisiin tai muihin lapsille selkeästi haitallisiin tai jopa vaarallisiin keisseihin.

Miksi puoliso ensin?

Lapset ovat vain lainaa. Mies on toivottavasti rinnallani lopun elämän, sen jälkeen, kun lapset asuvat indokiinassa ja näen heitä kerran vuodessa. Mies on se, joka täyttää tarpeeni, mutta lapset eivät ole velkaa minulle mitään.

Tämä EI tarkoita, etteikö lapsista pidettäisi huolta. Väitän, että oma toimintani ei poikkea mitenkään sinun toiminnastasi. Olen oikein huolehtivainen vanhempi. Kyse on asenteesta, ettei lapset joku päivä lähtevät.

2

Lapset ensin, tietenkin, lapset ovat paljon todennäisemmin elämässä aina. Suhde puolisoon päättyy joka tapauksessa.

Minulla on mies, jolle lapset tulevat ja olevat aina ensin. Siinä määrin, ettei hän tunnu naista elämäänsä tarvitsevan lainkaan. Satunnaiset seksisuhteet varmaan ajaisivat asian. Nyt kun olen tätä kärsinyt yli vuoden, niin voin kertoa että ero on tulossa. Mitä minä teen miehellä, jolla ei ole mitään tarvetta kumppanille ja joka ei anna itsestään mitään? Ei edes sittemmin sitä seksiä vaan runkkaa mielummin. Goodbye. Minusta ei ole ihan tervettä elää sitä 18 v symbioottisessa riippuvuussuhteessa lapsiinsakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se puoliso mitenkään ensine tule, vaan parisuhde on niiden lasten koti, ja parisuhde menee monessa paikassa lasten yli, eli esim. jos isä ja äiti haluavat viettää viikonlopun kahdestaan hotellissa niin että lapsi menee mummolaan hoitoon, niin näin myös tehdään, vaikka lapsi vinkuisikin mukaan.

Eihän tuossa esimerkissä parisuhde mene lasten yli. Sitten jos vanhemmat haluavat asua kokonaan ilman lapsia riesanaan, parisuhde menee lasten yli.

Vai ajatteletko että jos lähden viikonlopuksi yksin kalaan, kalastus menee perheeni yli?

Ei vaan juuri sinä ajattelet niin? Ja aika moni muukin jonka mielestä esim. puoliso ei voi enää käydä kalassa koska on lapset olemassa. Tuoll että puoliso tulee ensin ei tarkoiteta kirjaimellisesti sitä että lapset työnnetään kaivoon kun puoliso käskee, vaan sitä että aikuisten parisuhde on lasten koti. Mikäli haluaa lapsille ehjän hyvän turvallisen ydinperheen, niin se on vain laitettava se kumppani välillä lasten ohi niin ettei lapset määrää mitä aikuiset tekee, vaan välillä keskitytään vain aikuiset toisiinsa, ja lapset laitetaan siksi aikaa jaloista pois, tai ei oteta mukaan heitä, vaikka se lapsista tuntuisikin siltä että vanhemmat nyt laittavat puolison lastensa yli.

Rakastan lapsiani ja rakastan puolisoani. Rakkaus on erisorttista mutta yhtä vahvaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei se puoliso mitenkään ensine tule, vaan parisuhde on niiden lasten koti, ja parisuhde menee monessa paikassa lasten yli, eli esim. jos isä ja äiti haluavat viettää viikonlopun kahdestaan hotellissa niin että lapsi menee mummolaan hoitoon, niin näin myös tehdään, vaikka lapsi vinkuisikin mukaan.

Eli kun jätän lapsen isän kanssa ja lähden tyttöjen iltaan, vaikka lapsi vinkuisi mukaan, ovat ystäväni lapsiani tärkeämmät? Jos lähden työmatkalle, on työ tärkeämpää?

Vähän epäonnistunut esimerkki tuo hotelliviikonloppu. Se, että sovittuja juttuja tehdään jonkun henkilön kanssa, ei liity mielestäni mitenkään siihen, kuka tai mikä on tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ensin. Jos olisi pakko valita, kuka perheestäni kuolee, puoliso vai joku lapsista, niin kyllä se olisi puoliso. Puoliso voisi teoriassa myös tehdä jotakin, jonka takia rakkauteni häneen kuolisi. Lapsia en voisi lakata rakastamasta, vaikka he tekisivät mitä.

Ai vaikka ne tekis hirmutekoja, surmaisi ihmisiä tms.? Siltikö vaan rakkaus kukoistaisi. Lasten kohdallahan kyse on biologisesta siteestä, he voivat olla ihmisenä vaikka kuinka kamalia luonteeltaan ja silti vanhemmat rakastaa niitä. Puoliso taas on itse valittu, joten sen luonne on luultavammin myös kiva.

Niin, vaikka lapseni tekisi hirmutekoja ja surmaisi ihmisiä, niin uskoisin edelleen rakastavani häntä. Voi olla, että tekemisissä en pystyisi enää olemaan hänen kanssaan.

Miten tästäkin voi tulla väittely?

Vierailija kirjoitti:

Miten tästäkin voi tulla väittely?

Täällä tulee väittely helposti asiasta kuin asiasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tästäkin voi tulla väittely?

Täällä tulee väittely helposti asiasta kuin asiasta

Aina lapset ensin, eikö se ole itsestäänselvää kaikille hyville vanhemmille?

Aina lapset ensin, eikö se ole itsestäänselvää kaikille hyvi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tästäkin voi tulla väittely?

Täällä tulee väittely helposti asiasta kuin asiasta

Aina lapset ensin, eikö se ole itsestäänselvää kaikille hyville vanhemmille?

Samaa mieltä!!