Lue keskustelun säännöt.
Näinkö eilen kummituksen? Todella pelottava kokemus!
14.10.2014 |
Olin siis eilen tulossa töistä, seisoin bussipysäkillä ja olin puhelimessa miehen kanssa. Bussipysäkki on sellaisen päättyvän tien kohdalla, "umpikujassa, eli takana pelkkää sankkaa metsää. Pysäkillä ei ollut lisäkseni muita. Juteltiin siinä miehen kanssa ihan perusjutuista, sanoin mitä hänen pitäisi ostaa kaupasta ja mielellään vastata lasten opelle wilmassa jos ehtii, kun itselläni meni töissä myöhempään.
Niin. Siinä puhelun aikana mua kohti/pysäkille käveli varhaisteini, nuori tyttö, arviolta 11-12v (oma tyttäeni on 9v, joten siitä arvio), kiinnitin häneen huomiota koska katsoi mua jotenkin todella pohjattoman surullisella katseella suoraan silmiin, oli pukeutunut "omituisesti" (päällä oli todella vanhanaikaisen näköinen pitkä takki ja paljaissa jaloissa kesäsandaalit, vaikka ilma oli todella viileä). No, tyttö ohitti minut (siis meni taakseni pysäkin penkille, tai niin oletin). Puheluni kesti vielä ehkä 20-30 sekuntia, jona aikana jo mietin, että haluan jututtaa tyttöä onko hänellä kaikki ihan kunnossa, kun ei vaikuttanut siltä. No, käännyin heti puhelun loputtua ympäri puhuakseni tytölle, ja pysäkin penkki oli tyhjä, ketään ei näkynyt missään. Ei metsässäkään. Ja se aika oli oikeasti niin lyhyt, ja paikka sellainen, ettei siinä ajassa kukaan voisi "kadota" luonnollisesti. Bussi tuli hetken päästä, hyvä kun sain noustua siihen kun jalat oli niin veltot. En usko mihinkään yliluonnolliseen,en ole mt-ongelmainen enkä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Nyt vaan sen tytön katse ja tuo koko kokemus vaivaa minua kauheasti :(
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Mäkin kuulin sekä kuolleen koiran ääniä, että kuolleet lemmikkilinnut vielä kauan niiden kuoleman jälkeen. En tiedä tekeekö mieli tepposia, vai jääkö tänne kaikuja elämään hetkeksi, vai olisko sitten vielä lemmikit vierailulla vanhassa kodissaan kun eivät vielä tiedä kuolleensa. :)
Niin mekin kuultiin kun kaverin koira oli kuollut.
Se tassutteli kuten ennenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttö oli ehkä tulossa naamiaisista, ehkä hän oli pukeutunut pieni talo preerialla hahmoksi.
Minun näkemykseni aiheesta. Ensinnäkin, ns. kummituksia ei ole mitään syytä pelätä. Ne eivät ole sen kummempia kuin elävätkään ihmiset - molemmat ovat pohjimmaiselta olemukseltaan samanlaisia henkiolentoja, toinen vain koetaan kummituksen konseptin läpi koska tämän uskotaan olevan kuollut ja toinen elossa olevana fyysisesti ruumiillisena olentona koska tämä on ihmisten ajan ja paikan uskon läpi mukaan katsottuna parhaillaan elossa. Minulle kummatkin, sekä kummitus että materiaalisesti elävä ovat illuusioita, vääristymiä todellisesta olemuksesta, joka on aina henkinen, ikuinen, ajan ja paikan tuolla puolen. Kummituksen näkevä vain näkee vähän ohi ihmismielen tavallisen "aika- ja paikkafiltterin", menneeseen (tai tulevaan!), ja mieli tajutessaan hämärästi että objekti ei kuulu aikaan ja paikkaan sidottuun arkitietoisuuteen, tulkitsee sen kummitukseksi.
Toiseksi, se pohjimmainen tietoisuus, hengen ikuinen maailma, on turvallinen ja hyvä universumi. Siellä ei ole kuin Jumala ilmenneenä ikuisissa, henkisissä muodoissa, ei siellä ole pahaa. Nekin ihmiset, jotka näemme täällä itse pahoina, ovat todellisessa olemuksessaan Jumalan lapsia vailla mitään pahuutta. Pahoja ihmisiä, pahoja henkiä, pahoja bakteereita ja eläimiä, on olemassa vain kun ihmisen tietoisuuden taso näkee perimmäisen todellisuuden vääristyneenä, omien hyvää ja pahaa koskevien uskomustensa läpi.
Ihminen söi hyvän ja pahan tiedon puusta, ja katso, yhtäkkiä entinen paratiisi olikin ihmisen silmissä täynnä vaaroja ja pahaa. Loiko Jumala yhtäkkiä hyvien luomustensa tilalle pahoja, vai vääristyikö vain ihmisen näkemys siitä mikä oli todellisessa olemuksessaan hyvää? Itse näen, että tapahtui viimemainittu, ja tiedän että ihminen voi myös edelleen palata perimmäisen, turvallisen ja hyvän ikuisen maailman näkemiseen, taivasten valtakunnan tässä ja nyt näkemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän samantyyppinen kokemus, mutta tapahtui omassa kodissani joten olin saada sydärin.
Heräsin keskellä yötä itkuun ja näin että sellanen nätti 16 vuotias tyttö itki silmät päästään makuuhuoneeni nojatuolissa. Nousin siitä istumaan aika sanattomana ja tyttö nosti katseensa ja katsoi niin epätoivoisella katseella takaisin etten oo eläissään sellasta nähnyt. Samassa ambulanssi ajoi pilli ja valot päällä ikkunoiden ohi ja valaisi meidät. Se oli tunnelmaltaan niin pelottavaa että tossa vaiheessa ryntäsin pystyyn ja laitoin valot aikomuksena tentata tytöltä miks hemmetissä se on mun huoneessa mut tuoli olikin tyhjä.
Jäi aika pahasti sieluun se toisen epätoivo. Kohtaaminen oli jotenkin niin intiimi ja inhimillinen ettei omia ystäviäkään saa koskaan kiinni niin heikosta hetkestä.
Ei koskaan selvinnyt ketä tä mitä näin ja miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
VANHA KETJU
VANHA KETJU
Ei tämä ole mikään uutistoimisto ja vanhat ketjut ovat yhtä hyviä kuin uudetkin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samantyyppinen kokemus, mutta tapahtui omassa kodissani joten olin saada sydärin.
Heräsin keskellä yötä itkuun ja näin että sellanen nätti 16 vuotias tyttö itki silmät päästään makuuhuoneeni nojatuolissa. Nousin siitä istumaan aika sanattomana ja tyttö nosti katseensa ja katsoi niin epätoivoisella katseella takaisin etten oo eläissään sellasta nähnyt. Samassa ambulanssi ajoi pilli ja valot päällä ikkunoiden ohi ja valaisi meidät. Se oli tunnelmaltaan niin pelottavaa että tossa vaiheessa ryntäsin pystyyn ja laitoin valot aikomuksena tentata tytöltä miks hemmetissä se on mun huoneessa mut tuoli olikin tyhjä.
Jäi aika pahasti sieluun se toisen epätoivo. Kohtaaminen oli jotenkin niin intiimi ja inhimillinen ettei omia ystäviäkään saa koskaan kiinni niin heikosta hetkestä.
Ei koskaan selvinnyt ketä tä mitä näin ja miksi.
Se tyttö kuoli siinä onnettomuudessa mihin ambulanssi oli menossa!!!!!!! :'(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskooko joku täällä oikeasti kummituksiin, vai vitsailetteko vain? Eihän mitään kummituksia ole oikeasti olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron yhden kokemuksen. Olin Suomenlinnassa maalauskursseilla 1990-2000-luvun vaihteessa. Oli heinäkuu ja kaunis kesäpäivä, olin puolenpäivän aikoihin luonnostelemassa Cafe Piperin edustalla, vähän oikealle kahvilasta, valleilla kulkevasta hiekkatiestä rannan puolella. Huomasin yhtäkkiä kahvilaa ympäröivien pensaiden edessä seisovan tummiin pukeutuneen henkilön, jonka läsnäolo tuntui jotenkin voimakkaalta. Hän katseli minua ja jotenkin aistin ettei hän oikein pitänyt että olin siinä. Ajattelin että kyse oli jostakusta turisteista tykkäämättömästä paikallisesta asukkaasta, ja jatkoin piirtämistä kiinnittämättä häneen enempää huomiota. Luonnokseni oli kohtapuoleen valmis ja nousin siirtyäkseni toiseen paikkaan. En silloinkaan tarkemmin katsonut tätä henkilöä mutta muistan ajatelleeni että menen nyt pois tästä häiritsemästä. Tein toisen nopean luonnoksen vähän matkan päässä kahvilan toisella puolella ja kun palasin hiekkatietä pitkin takaisin näin tämän henkilön selkäpuolelta, hän käveli edelläni tiellä kiireisin koikkelehtivin askelin tumman takin helmat liehuen. Muistan että silloin ajattelin tietoisesti että hänessä on jotain poikkeuksellista. Hän käveli parikymmentä metriä edelläni ja sikäli kun muistan polku tekee siinä jonkinmoisen mutkan, siinä on puita tai muuria tms. niin että hän katosi näkyvistä. Kun tulin hetken päästä samalle kohdalle odotin näkeväni hänet jälleen edessäni polulla. Häntä ei kuitenkaan näkynyt missään, katselin joka suuntaan hämmästyneenä mihin hän hävisi. Kumma tapahtuma jäi mieleeni, vaikka se ei suoranaisesti silloin ollut pelottava. Jälkeenpäin mietin tätä äkkikatoamista ja sitä miten henkilön pitkä, tumma vaatetus erosi keskikesän t-paita-shortsi-tyylistä. Olikohan hahmo tästä ajasta ollenkaan?
Viime vuonna selailin erättä Suomenlinna-aiheista kirjaa, jossa oli myös kummitustarinoita. Siinä kerrottiin että juuri Cafe Piperin lähellä valleilla moni on nähnyt oudon tummanpuhuvan, ripeästi liikkuvan hahmon. Törmäsinköhän tuona päivänä häneen minäkin?
Et nähnyt. Jätit vain lääkkeet ottamatta.
Just puhuttiin kaverin kanssa siitä että Suokissa olisi henkiä.
Olen itsekin nähnyt ja kokenut monenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Raisa Räsänen // Kyllikki Saari se siinä morjensti.
Pia Ristinkankare
Uskon tuohon ja luulen vain että on lähtenyt muualle, ei sen kummempaa kun tuossa ajassa puhutaan puhelimessa. Ehkä tyttö lähtikin jonnekin muualle, hämäävätkö silmäsi joskus? Minun ainakin hämäävät, joten varmasti löytyy joku luonnollinen selitys sillekin:)
up