Mikähän koirarotu meille sopisi?

Sukulaisella oli slovakiancuvac koira, narttu. Iso valkoinen pehmeä. Ja niin lauhkea, että lapset ryömivät koiran ympärillä, vatsan alta, eikä mitään reaktiota. Enpä muista että olisin kuullut haukkumista koskaan.

Meillä on käyttölinjainen saksanpaimenkoiranarttu. Rodun ehdoton hyvä puoli on, että saksanpaimenkoira ihan oikeasti on helposti koulutettavissa. Meidän yksilömme oppii muutamasta kerrasta perusjuttuja, mutta on totta kai haasteellinen nyt vuoden ikäisenä vielä tiettyjen asioiden kanssa. 

Minun mielestäni paimenkoirien ja käyttölinjaisten paimenkoirien kanssa ohjataan virikkeellisyyteen aivan liikaa. Ja taas aivan liian vähän puhutaan siitä, kuinka rauhoitetaan koiraa ja siitä, mikä on koiran vireystaso ja mitä se merkitsee hihnakäytökselle, reaktiivisuudelle yms. Koirista puhutaan, että niiden kanssa on aivan pakko mennä kolmen tunnin lenkkejä, kouluttaa joka päivä tunnin verran ja että niillä täytyisi olla jatkuvasti virikkeitä ettei ne tylsisty. 

Kun ongelma alkaa olla, että koirat ei osaa rauhoittua. Mitä enemmän on häslinkiä ja katseltavaa ja tekemistä, sitä enemmän koira alkaa sitä itselleen vaatia. 

Saksanpaimenkoira sopii erinomaisesti perhekoiraksi, eikä sen kanssa tarvitse tavoitteellisesti muiden koirakkojen kanssa harrastaa yhtään mitään. Tämä rotu oppii helposti, haluaa miellyttää, ei ole läheskään yhtä haukkuherkkä kuin moni muu suosittu rotu, eikä ole riistaviettiminen. Laumanvartijana sen suojeluviettiä ei kotioloissa kannatta yhtään vahvistaa, mutta ei sitä myöskään tarvitse yrittää kokonaan kitkeä pois. Tämä rotu on mitä on, mutta se että se olisi hirveän vaativa, on kyllä minusta vähän liioittelua. 

Kun perusasiat saa kuntoon (ja siihen menee koko koiran nuoruusikä ihan kaikkien rotujen kanssa), saksanpaimenkoira on oiva lenkkikaveri, ja mahtava kotikoira, jolle lapsetkin pystyy opettamaan vaikka ja mitä. Se on kärsivällinen, yleensä peloton ja aina utelias. Sen turkki täytyy harjata, ja se ansaitsee kotiin muhkeimmat luut mitä kaupasta vain saa, ja sen kanssa pitää totta kai liikkua. Mutta kymmenen kilometriä päivässä on liikaa monelle ihmiselle, ja se voi olla liikaa myös koiralle, jos muu koiranelämä ei ole tasapainossa. 

Ja jos joku päätyy hankkimaan saksanpaimenkoiran, niin älä lannistu ensimmäisten takapakkien kanssa. Iso(sohko)n koiran kanssa jokainen asia korostuu, niin hihnahepulit, "uhma" kuin koiralle aivan tyypillinen käytös kuten oman paikan kokeilu laumassa, oman tilan vaatiminen tai oman lauman perään paniikissa vinkuminen. 

Ja jos joku on ollut haasteellista juuri tämän pennun kanssa juuri tässä maailmantilanteessa, niin se, miten muut koirat pääsee yllättämään ja ovat tuoneet pennulle/nuorelle koiralle ikäviä kokemuksia. Niistä ei auta muu, kuin hiljalleen taas opetella pois. Mutta henkisesti kannattaa varautua siihen, että jos saksanpaimenkoirasi kanssa kävelet tienlaitaa, ja vastaan tuleva koira reagoi, se on 99% saksanpaimenesi syy, eikä sen reaktiivisen vastapuolen. Kannattaa siis kasvattaa yhtä paksu alusvilla kuin koirallasikin on, ja pitää pää kylmänä. 

ps. Ei ole pakko opettaa koiralle tassun antoa tai kierimistä. Pääasia on, että koiraa ottaa sinuun kontaktin missä tilanteessa vain, ja tulee kutsuttaessa luokse. Ja on tärkeää opettaa koira odottamaan. Nämä ovat sellaisia tukitaitoja, että niiden kanssa moni muu vastaantuleva haaste on vähän helpompi ylittää. Melkein uskallan väittää, että koiran kanssa (kuten vanhemmuudessakin) välillä kaikkein haastavinta ja turhauttavinta on muut koirat ja niiden hihnanjatkeet. Niinpä ei kannata liikaa kuunnella muiden mielipiteitä, vaikkapa rodun valitseminen suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on käyttölinjainen saksanpaimenkoiranarttu. Rodun ehdoton hyvä puoli on, että saksanpaimenkoira ihan oikeasti on helposti koulutettavissa. Meidän yksilömme oppii muutamasta kerrasta perusjuttuja, mutta on totta kai haasteellinen nyt vuoden ikäisenä vielä tiettyjen asioiden kanssa. 

Minun mielestäni paimenkoirien ja käyttölinjaisten paimenkoirien kanssa ohjataan virikkeellisyyteen aivan liikaa. Ja taas aivan liian vähän puhutaan siitä, kuinka rauhoitetaan koiraa ja siitä, mikä on koiran vireystaso ja mitä se merkitsee hihnakäytökselle, reaktiivisuudelle yms. Koirista puhutaan, että niiden kanssa on aivan pakko mennä kolmen tunnin lenkkejä, kouluttaa joka päivä tunnin verran ja että niillä täytyisi olla jatkuvasti virikkeitä ettei ne tylsisty. 

Kun ongelma alkaa olla, että koirat ei osaa rauhoittua. Mitä enemmän on häslinkiä ja katseltavaa ja tekemistä, sitä enemmän koira alkaa sitä itselleen vaatia. 

Saksanpaimenkoira sopii erinomaisesti perhekoiraksi, eikä sen kanssa tarvitse tavoitteellisesti muiden koirakkojen kanssa harrastaa yhtään mitään. Tämä rotu oppii helposti, haluaa miellyttää, ei ole läheskään yhtä haukkuherkkä kuin moni muu suosittu rotu, eikä ole riistaviettiminen. Laumanvartijana sen suojeluviettiä ei kotioloissa kannatta yhtään vahvistaa, mutta ei sitä myöskään tarvitse yrittää kokonaan kitkeä pois. Tämä rotu on mitä on, mutta se että se olisi hirveän vaativa, on kyllä minusta vähän liioittelua. 

Kun perusasiat saa kuntoon (ja siihen menee koko koiran nuoruusikä ihan kaikkien rotujen kanssa), saksanpaimenkoira on oiva lenkkikaveri, ja mahtava kotikoira, jolle lapsetkin pystyy opettamaan vaikka ja mitä. Se on kärsivällinen, yleensä peloton ja aina utelias. Sen turkki täytyy harjata, ja se ansaitsee kotiin muhkeimmat luut mitä kaupasta vain saa, ja sen kanssa pitää totta kai liikkua. Mutta kymmenen kilometriä päivässä on liikaa monelle ihmiselle, ja se voi olla liikaa myös koiralle, jos muu koiranelämä ei ole tasapainossa. 

Ja jos joku päätyy hankkimaan saksanpaimenkoiran, niin älä lannistu ensimmäisten takapakkien kanssa. Iso(sohko)n koiran kanssa jokainen asia korostuu, niin hihnahepulit, "uhma" kuin koiralle aivan tyypillinen käytös kuten oman paikan kokeilu laumassa, oman tilan vaatiminen tai oman lauman perään paniikissa vinkuminen. 

Ja jos joku on ollut haasteellista juuri tämän pennun kanssa juuri tässä maailmantilanteessa, niin se, miten muut koirat pääsee yllättämään ja ovat tuoneet pennulle/nuorelle koiralle ikäviä kokemuksia. Niistä ei auta muu, kuin hiljalleen taas opetella pois. Mutta henkisesti kannattaa varautua siihen, että jos saksanpaimenkoirasi kanssa kävelet tienlaitaa, ja vastaan tuleva koira reagoi, se on 99% saksanpaimenesi syy, eikä sen reaktiivisen vastapuolen. Kannattaa siis kasvattaa yhtä paksu alusvilla kuin koirallasikin on, ja pitää pää kylmänä. 

ps. Ei ole pakko opettaa koiralle tassun antoa tai kierimistä. Pääasia on, että koiraa ottaa sinuun kontaktin missä tilanteessa vain, ja tulee kutsuttaessa luokse. Ja on tärkeää opettaa koira odottamaan. Nämä ovat sellaisia tukitaitoja, että niiden kanssa moni muu vastaantuleva haaste on vähän helpompi ylittää. Melkein uskallan väittää, että koiran kanssa (kuten vanhemmuudessakin) välillä kaikkein haastavinta ja turhauttavinta on muut koirat ja niiden hihnanjatkeet. Niinpä ei kannata liikaa kuunnella muiden mielipiteitä, vaikkapa rodun valitseminen suhteen. 

Hyvä kommentti! Meilläkin panostetaan rauhoittumiseen ja vireystilan laskemiseen. Ei harrasteta mitään ns. Tavoitteellista, jotain amatööritottista omassa pihassa ja lenkkeilyä. Koska koira on kasvanut siihen, että rauhallisuus on avain monissa ellei kaikissa tilanteissa (esim. Rähinäpussien ohitukset lenkillä), voi koira henkisesti hyvin kun tietää ettei kierrosten tarvitse nousta. Ja tämä ei tarkoita etteikö silti tavallisia pennun kasvuun ja kehitykseen liittyviä haasteita olisi. Kyllä meidänkin neiti, nuori aikuistuva koira kun on, on koittanut josko se rähinä olisikin oikea tapa kun kerran kaikki ohitettavatkin sitä tekee. Mutta johdonmukaisuudella ja rauhallisuudella näistä selviää. Ei hihnasta kiskomalla ja meuhkaamisella, ei nakin syöttämisellä. Ihan vaan oikeanlaisella laumadynamiikalla. Ja meillä siis valkkari :-)