Kannatatko eutanasiaa?
Eutanasia (kreikkaa, eu-thanatos, hyvä kuolema) eli armokuolema tai armomurha on tarkoituksellinen suoritettu toisen ihmisen surmaaminen tai kuoleman salliminen, jonka tarkoituksena on kyseisen henkilön sietämättömän kärsimyksen lopettaminen [3].
Suomessa aktiivinen eutanasia on rikos ja siitä voi saada jopa kahdeksan vuotta vankeutta. Rikoslain 21. luvun mukaan myös henkilön omasta vakaasta pyynnöstä tapahtuva surmaaminen on rangaistavaa. Sen sijaan toisen henkilön itsemurhan avustaminen ei ole rangaistavaa.
On huomattavaa, että tässä artikkelissa käsitellään ihmiselle tehtävää eutanasiaa. Sen sijaan eläimen surmaamiseen Suomen lainsäädäntö paikoin jopa velvoittaa kärsimyksen lopettamiseksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eutanasia
Minulta on hoidettu rintasyöpä 10 v sitten. Jos hoidot eivät olisi tehonneet, olisin kyllä jossain vaiheessa halunnut tehdä itsemurhan. Tuota en tiennyt, että Suomessa "toisen henkilön itsemurhan avustaminen ei ole rangaistavaa." Mikähän ero eutanasiaan käytännössä on?
Kuriositeetti tuo, että eläimen surmaamiseen laki paikoitellen velvoittaa. Eli eläinten oikeudet ovat paremmat kuin sairaan ihmisen.
Kommentit (19)
Kyllä kannatan. Olen työskennellyt vanhusten ja vaikeasti sairaiden vammaisten kanssa.
Jos tiedossa on varma kuolema esim. tukehtumalla, niin todellakin kannatan. Ehkäpä noiden uskisten pitäisi nähdä omin silmin vaikka asbestisyöpään sairastuneen kuolema?
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 16:06"]
Tuota en tiennyt, että Suomessa "toisen henkilön itsemurhan avustaminen ei ole rangaistavaa." Mikähän ero eutanasiaan käytännössä on?
[/quote]
Ero on siinä, että viimeisen, tappavan liikkeen tekee avustetussa itsemurhassa itsemurhan haluava henkilö itse. Eutanasiassa joku muu voi hoitaa koko prosessin. Eli siis esimerkiksi, avustetussa itsemurhassa joku toinen voi valmistella lääkeruiskuun tappavan opiaatticocktailin, laittaa kuolevan käteen mansetin ja ojentaa ruiskun kuolevalle, mutta sen kuolevan on itse painettava ja tyhjennettävä se ruisku itseensä. Jos tämä asian valmistellut hekilö tekee sen ruiskulla pistämisen, kyseessä ei ole avustettu itsemurha vaan eutanasia, sillä kuolemaan johtavan teon on tehnyt joku toinen kuin kuoleva itse.
Ehdottomasti kannatan. Kannatukseni nousee koko ajan enemmän, mitä pidempään työskentelen muistisairaiden vanhusten parissa.
Kannatan. Parantumattomasti sairaalla ja kovissa tuskissa olevalla ihmisellä pitää olla oikeus lopettaa kärsimykset. Eutanasia on hyvä asia.
Kyllä kannatan. Ihmisellä tulee olla oikeus päättää omasta kuolemastaan, mikäli hänellä on parantumaton sairaus, joka aiheuttaa huomattavaa kärsimystä.
Vaikka avustettu itsemurha ei ole rikos, ei auttamista voi sälyttää maallikoille. Tarvitaan laki, että lääkäri voi halutessaan auttaa tällaisessa tilanteessa.
Todella epäinhimillistä, että joidenkin on matkustettava kuolemaan esim. Sveitsiin. Kun voisi kuolla kotona rakkaiden ympäröimänä. Kaikilla ei ole varaa tai mahdollisuutta edes lähteä ulkomaille eutanasiaa varten.
Olisiko teoriassa laillista jos haluaisin tehdä itsemurhan hirttämällä itseni "kunnolla ja oikeaoppisesti" ja menisin puusepälle sanomaan että rakennahan mulle sellainen hirttolava ja mitoita mulle oikeanpituinen köysi että niska katkeaa heti enkä kuole hitaasti kuristumalla siihen köyteen. Sitten vaan pitäisin kädessäni kaukosäädintä josta nappia painamalla luukku mun alla aukeaisi. Eli mulla ei olisi siinä ketään pyöveliä vetämässä vivusta vaan mulle annetaan välinen jolla itse teloittaisin itseni.
Menisikö tuo avustetusta itsemurhasta? Ja joo, olen lukenut vähän liikaa Agathan Christien dekkareita joissa syyllinen hirtetään ja olen aiheesta jotenkin kiinnostunut...
Kannatan. Ei ole inhimillistä jättää toista kärsimään, jos hän haluaa pois. Esimerkkinä vaikkapa neliraajahalvaantunut tai vakavasti levinneeseen syöpään sairastunut.
Maltillisesti kannatan. Ketään ei saa kuitenkaan pakottaa "pyöveliksi", kuten aborttiasiassa tehdään. Täytyy myös olla lista diagnooseista, joiden yhteydessä se olisi mahdollista. Täytyy myös olla potilaan suostumus ja sille riittävästi ei-jäävejä todistajia. Mielestäni esimerkiksi perilliset eivät kelpaisi todistajiksi, eivätkä muut, jotka voisivat millään tavalla saada taloudellista tai muuta hyötyä potilaan kuolemasta.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 16:48"]
Kannatan. Ei ole inhimillistä jättää toista kärsimään, jos hän haluaa pois. Esimerkkinä vaikkapa neliraajahalvaantunut tai vakavasti levinneeseen syöpään sairastunut.
[/quote]
Eikö eutanasiaan pitäisi riittää, että haluaa perustellusti kuolla? Miten toinen taho voi määritellä ne syyt, millä perusteella on oikeutettu kuolemaan?
Voi tietysti tehdä itsemurhan ja no, neliraajahalvaantuneen on tietysti hankalampi se itsemurha tehdä.
Korjaan: ei suostumus, vaan potilaan vakaa tahto.
t 11
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 16:11"]
Jos tiedossa on varma kuolema esim. tukehtumalla, niin todellakin kannatan. Ehkäpä noiden uskisten pitäisi nähdä omin silmin vaikka asbestisyöpään sairastuneen kuolema?
[/quote]
Täysin samaa mieltä.
Onpa arvostus ihmiselämää kohtaan heikkoa vääräuskoisten keskuudessa. Huhhuh.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 16:54"]
Maltillisesti kannatan. Ketään ei saa kuitenkaan pakottaa "pyöveliksi", kuten aborttiasiassa tehdään. Täytyy myös olla lista diagnooseista, joiden yhteydessä se olisi mahdollista. Täytyy myös olla potilaan suostumus ja sille riittävästi ei-jäävejä todistajia. Mielestäni esimerkiksi perilliset eivät kelpaisi todistajiksi, eivätkä muut, jotka voisivat millään tavalla saada taloudellista tai muuta hyötyä potilaan kuolemasta.
[/quote]
Yhteiskunnallisesta näkökulmasta asioita tarkastelevat lääkärit kuitenkin näkevät potilaat taakkana yhteiskunnalle ja siksi haluavat eutanisoida heidät.
Kannatan. Tottakai seulan täytyy olla todella tarkka. Lähtökohtaisesti jokaisella ihmisellä pitäisi kuitenkin olla sekä oikeus elää että oikeus kuolla, myös lain silmissä.
Niin ja tämä asia tuli mieleeni tuosta ketjusta, jossa kyseltiin hoitajien kamalampia kokemuksia vanhustenhoidossa. Ap