Miten hevosena pystyn osallistumaan?
On näitten kavioitten kanssa jo muutenkin vaikeaa ja sitten vielä sensuroidaan aloitukseni. Ei iha-haan kivaa!
Kommentit (5065)
On ollut raskaita päiviä. Kun kirjoitin ratsastusretkestämme ja muutakin tänne, muisto Amadeuksesta on sen seurauksena taas noussut pintaan ja minulla on sitä raastava ikävä. Viime yönä näin siitä jopa mielettömän todentuntuisen unen. Olin Aman vanhan tallin maneesissa ja ihmettelin kentän pintaan raapustettuja merkkejä. Niitä oli paljon, melkein koko maneesi täynnä! En tunnistanut niitä, koska ne näyttivät epäselviltä, tuskin edes suomalaisilta kirjaimilta. Sitten näin, että maneesissa oli Amadeus, joka piirsi kavioillaan maahan niitä merkkejä. Menin sen luo ja yritin kysyä mitä se yrittää piirroksillaan viestittää. Se oli levoton ja yritti vastata kirjoittamalla, mutta kirjoitus sekoittui jo aiemmin piirrettyihin merkkeihin ja yritys saada niistä selvää ahdisti minua hirveästi. Sitten maneesin sivuovesta astui sisään vanha terapeuttini ja tuli Aman ja minun luokse. Hän silitti Amaa ja sai sen heti rauhoittumaan. Terapeuttini näytti Aman korvahuppuja ja sanoi minun laittaneen sille väärät eli Pacolle kuuluvat huput. Ja tosiaan, kun katsoin, sillä oli korvissa pinkit huput, joita en siihen mennessä ollut edes huomannut. Hän otti Amadeukselta huput ja sanoi sen olevan nyt valmis lähtemään. Hän keinautti itsensä Aman selkään ja kannusti sen juoksuun. Kun he olivat jo kaukana, tajusin että en ollut enää maneesissa vaan jossakin autiomaan tapaisessa kuivassa paikassa. Kun katsoin maassa olevia merkkejä uudestaan, näin hiekkaan kirjoitetun kaikkialle Bosnia. Kirjaimet olivat aivan selviä. Maassa oli myös Aman korvahuput, mutta ne eivät enää olleetkaan huput vaan rintaliivini. Siinä kohtaa heräsin ja huudahdin jotakin niin, että Laurikin heräsi. Aivan käsittämätön uni! Muistin sen herättyäni aivan selvästi, jopa korvahuppujen eli siis rintsujen kirkkaan punaisen, joka erityisesti jäi mieleen. Kirjoitinpa nyt tänne unenkin vaikka siinä ei kertakaikkiaan mitään järkeä tuntunut olevankaan. Minun pitää varmaan keskittyä taas enemmän opiskeluun. -Isa
Vierailija kirjoitti:
Kivaa, kun nokkosperhonenkin heräsi.
Radiosta opin, että monet luulee, että perhoset lentelee summamutikassa, mutta se ei oleniin, vaan te yleensä teette saman kierroksen samassa järjestyksessä ja lepäätte sitten samassa paikassa. Eli olette älykkäämpiä, kuin luullaan. Tunnettu reitti on tietenkin turvallisin.
Keltasirkku, löysitkö siis jo uroksen ja sovitteko, että jos toisen satsin ehtii, niin teette senkin yhdessä.
Ihana on lennellä lepatta auriknoises säässä. Pihalle oli iskostettu Orvokkisia - jeee mettä
Hevonen takasin kiitos. Ei haittaa vaikka välillä kuoli, kaunareissakin palaavat aina raja takaa. Plz.
Olipa erikoinen uni. Unissa asiat usein sekottuvat kummallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Olipa erikoinen uni. Unissa asiat usein sekottuvat kummallisesti.
Oli kyllä hullua unta. Ymmärsin Amadeuksena terapeutin lähdön eikä siinä ollut paljon edes symboliikkaa. Mutta miksi molemmat lähtivät yhdessä? Ja miksi Amadeus rauhoittui ja totteli häntä? Se harmitti minua unessa ja vähän valveillakin.
Minua nauratti kun Lauri silloin aamulla kerrottuani uneni kysyi että oliko minulla koskaan tunteita terapeuttiani kohtaan. Saatoin kyllä täysin vilpittömästi todeta etten koskaan edes ajatellut häntä siinä mielessä. Sitten kiepsahdin kultani viereen ja totesin että hän voi rauhassa riisua mustat sukkansa - ja vaikka sen jälkeen lisäksi yöasunsakin jos niin haluaa. 😚 -Isa
Amadeuksen ja terapeutin lähdön. Kirjoitin huolimattomasti.
Eihän se terapeuttisi oikeastaan sinänsä paha ihminen ollut. Toimi kyllä erittäin epäammattimaisesti. Mutta siis onneksesi ei tehnyt mitään oikeasti kamalaa.
Onneksi olet nyt löytänyt se oikean, ettei tarvitse ketään omituisia tapailla.
Joko kohta saavat olla yötä ulkona. Onko se hevosille mukavaa vai ikävää?
Niitä on vaan 2, joten ei varmaan mukavaa. Sinne tarvittaisiin lisää kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Kivaa, kun nokkosperhonenkin heräsi.
Radiosta opin, että monet luulee, että perhoset lentelee summamutikassa, mutta se ei oleniin, vaan te yleensä teette saman kierroksen samassa järjestyksessä ja lepäätte sitten samassa paikassa. Eli olette älykkäämpiä, kuin luullaan. Tunnettu reitti on tietenkin turvallisin.
Keltasirkku, löysitkö siis jo uroksen ja sovitteko, että jos toisen satsin ehtii, niin teette senkin yhdessä.
Kyllä tykkäännyin totisesti. Mutta eipä meillä varmuuksia asiasta sovita, luonto vietteineen vie, että tulisi parhaat pesueet. Kyl ihku on tuo😋
Keltasirkulle: Hymyilen täällä, kun on hauskaa, kun keltasirkku on rakastunut. Mikä sillä on paras piirre? Toki kokonaisuus, mutta aina on se joku vetävin ominaisuus. Sulla kun on kokemusta monesta.
Miten vietit talven?
Oletan: Isabel ja Lauri ostaa oman tilan myöhemmin maalta ja sinne neljä kaunista hevosta.
Vierailija kirjoitti:
Oletan: Isabel ja Lauri ostaa oman tilan myöhemmin maalta ja sinne neljä kaunista hevosta.
Satuin sopivasti vilkaisemaan juuri kun olit katsonut kristallipalloon. 😉 Että oikein neljä hevosta!? Kuulostaa aivan ihanalta. Mitähän rotua ne mahtavat olla?
Tosiasiassa meillä on kyllä suunnitelmia, mutta ei aivan tuollaisia - ainakaan vielä. Mutta kerron niistä sitten kun ne varmistuvat.
Lauri kävi tänään Peteriä auttamassa ja kuuli Katrin aikeista tuottaa Saksasta hevonen. Voitteko kuvitella! Yksi olisi juuri nyt myytävänä ja sillä olisi sama isä kuin Amadeuksellakin. Mutta voi olla, ettei Katrilla ole vielä nyt voimia tarttua tilaisuuteen. Mutta silti, olisihan se aivan huikeaa saada Pacon ja Hassen kaveriksi hevonen, jossa virtaa samaa verta kuin Amadeuksessakin! -Isa
Vierailija kirjoitti:
Keltasirkulle: Hymyilen täällä, kun on hauskaa, kun keltasirkku on rakastunut. Mikä sillä on paras piirre? Toki kokonaisuus, mutta aina on se joku vetävin ominaisuus. Sulla kun on kokemusta monesta.
Miten vietit talven?
Laulun luritukseen ihastuin. Voih.
Talven olin lähimetsikössä suojaisessa paikassa. Löytyi onneski siemenii ruumenii akanii. Nyt on jo hyönteiseet
Hauskaa, kun luit heti.
Ajatella, jos se niiden ehkä ostama hevonen osaa lukea ja kirjoittaa.
Tuollainen älykkyys kulkee suvussa.
Jospa perustatte Laurin kanssa kodin, jossa on hevostalli ja siellä yksi ruuna westfaleninhevonen ja 3 kilttiä suomenhevostammaa.
Siinä olisi mukava lauma.
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa, kun luit heti.
Ajatella, jos se niiden ehkä ostama hevonen osaa lukea ja kirjoittaa.
Tuollainen älykkyys kulkee suvussa.
Jospa perustatte Laurin kanssa kodin, jossa on hevostalli ja siellä yksi ruuna westfaleninhevonen ja 3 kilttiä suomenhevostammaa.
Siinä olisi mukava lauma.
Jo on sitten ajatustenlukua tai jotain, koska tulin nytkin sattumalta vain hetkeä myöhemmin. Tällä välillä en ole käynyt. :)
Se on selvinnyt, ettei Katri halua uutta hevosta vielä. Hän oli vain heittänyt ajatuksen ilmoille, mutta aikoo nyt keskittyä uuden perheenjäsenen hoitoon. Mutta kuulemma hän on koko ajan yhteydessä Saksaan ja tietää mitä Amadeuksen kotitilan lähistöllä tapahtuu ja luultavasti hevosmarkkinoilla laajemminkin.
En ihan usko, että meille tulisi Laurin kanssa neljää hevosta koskaan. Olisihan se ihanaa, mutta sitten pitäisi rahatilanteessa tapahtua jotain yllättävää. :D Ja ehkä aikammekaan ei riittäisi niin monen hevosen hoitoon. Mutta kaksikin olisi unelmien täyttymys, vaikka sitten juuri westfalenilainen ja suomenhevonen. Rakkaani on kyllä tykästynyt Freesiaan, joten en ihmettelisi jos hän haluaisi friisiläishevosen. Olen joskus selaillut tietoja erirotuisista hevosista ja saattaisin päätyä myös irlannincobiin tai clydesdalenhevoseen. Niissä on jotakin hurmaavaa. Mutta näillä näkymin saan haaveilla hevosista ja sivistää itseäni niihin liittyen vielä jonkin aikaa, ennen kuin voimme oikeasti ryhtyä mitään hankkimaan. -Isa
Olette niin nuoria, että ei toki vielä voikaan olettaa, että juuri nyt olisitte hevosia hankkimassa. Kovin mukavaa, kun te molemmat mukavat ihmiset päädyitte kumppaneiksi. Valtavan nopeasti muutitte yhteen asumaan, mutta toki vielä nopeammin toimi Katri. Tapaaminen ja kohta jo naimisissa ja lapsi.
Jos sinne tosiaan joskus myöhemmin hankitaan Amadeuksen sisarus, niin ettekö voisi mennä Laurin kanssa mukaan matkalle. Jos niitä sisaruksia on useita tarjolla, niin voisitte salaa hieman testailla. Saksaksi toki. Jos ette osaa, niin Google kääntäjällä. Eikös olisi mainiota.
Ajattelinkin asiaa niiden hevosten kannalta. Amadeus kuvaili, miten on paljon mukavampaa, kun on monta hevosta laitumella yöllä, niin vaihtavat vahtivuoroja ja muut nukkuvat. Kuulosti mukavalta.
Kaksi on laumaksi aika vähän.
Taas tämän ketjun aiheen ulkopuolelta, mutta eihän me Laurin kanssa vielä asuta samassa osoitteessa. Hänellä on edelleen oma asuntonsa, missä hän on kirjoilla, mutta toki olemme nyt alkuvuoden viettäneet paljon aikaa minun kaksiossani. Ensi syksynä viimeistään on varmasti luvassa jotakin muutosta. Kahta vuokraa ei ensinnäkään ole järkevää maksaa ja lisäksi meillä on Laurin opiskeluun liittyviä suunnitelmia.
Katri on 38 ikäinen, joten siinä mielessä ymmärrän ihan hyvin, että he eivät Peterin kanssa viivytelleet pidempään. Ja olen kaikesta ymmärtänyt, että hän tiesi heti alussa löytäneensä miehen, joka hänen elämästään oli siihen asti puuttunut. Ihana tarina, joka sai alkunsa ratsastusretkestä ja karanneesta Essistä! :)
Saksan-matka olisi tietysti hauska kokemus, hyvä idea! Täytyisi tietenkin kysyä asiaa Katrilta ja jos hänelle asia olisi ok, katsoa sitten miten sellainen sopisi omiin aikatauluihimme. Mutta pidetään asia mielessä, ehdottomasti. Näkisimme taas Erican varmasti samalla! -Isa
Kertokaa nyt ihmeessä lisää kuulumisia!
On niin hieno sääkin, että varmaan olette käyneet ratsastamassa.
Kivaa, kun nokkosperhonenkin heräsi.
Radiosta opin, että monet luulee, että perhoset lentelee summamutikassa, mutta se ei oleniin, vaan te yleensä teette saman kierroksen samassa järjestyksessä ja lepäätte sitten samassa paikassa. Eli olette älykkäämpiä, kuin luullaan. Tunnettu reitti on tietenkin turvallisin.
Keltasirkku, löysitkö siis jo uroksen ja sovitteko, että jos toisen satsin ehtii, niin teette senkin yhdessä.