Big Brother Suomi 2021 OFFICIAL
Sunnuntaina alkaa taas! BB-taloon on rakennettu 100 neliötä lisää tilaa ja se on suunniteltu kokonaan uudelleen. Häätötilanteet hoidetaan tänä vuonna ennennäkemättömällä tavalla! Odotatko jo tulevaa kautta?
Kommentit (105262)
Eilisen kooste oli taattua BB "laatua".
Riita oli pätkitty niin että se oli mahdollisimman neutraali Jasmiinan kannalta (mikä kertoo jo kaiken siitä kuinka sekopäinen Jasmiina eilen oli!) ja pahimmaksi päätyi Minna. Tosin, molemmat ovat pääpahiksia.
Mutta, siitä riidasta oli KOKONAAN leikattu Pipan osio pois, jossa hän kiusasi Samia vääristelemällä Samin puheita ihan samalla intensiteetillä kuin Jasmiina ja Minna!
Ja nyt, hyvät koosteen katsojat. Tuo kaikki oli tapahtunut toissapäivänä, ja toissapäivänä vihreä joukkue myös valitsi keltaisen joukkueen häätöön! Tämä aikalinja on tärkeä ymmärtää koska Jasmiina "tiesi" että nimeämiset olisivat myös torstaina.
Mitä eilisessä koosteessa, joka käsitteli toissapäivän tapahtumia oli sitten tehty?
Siitä oli leikattu kylmästi pois sekä Jasmiinan erittäin itsekäs itkupotkuvetoomus äänestää omaa sinistä joukkuettaan suojaan ettei hän vain vahingossakaan joutuisi häätöön (Koska Jasmiina tiesi sen että tippuisi riidan vuoksi 100% varmuudella ulos!), että myös sen jälkeinen itkupotkuraivari tupakkapaikalla kun hänen sininen joukkue ei päässytkään määräämään häätöön joutuvaa joukkuetta ja hän oli yhä edelleen riidan vuoksi giljotiinin alla! Ja ketkä olivat tupakkapaikalla? Minna ja Pippa, jotka myötäilivät tuota sekopäätä ja jokainen tiesi että huonosti tulee käymään jos, tai kun, (koska jokainen on eri ryhmästä) häätö osuu heidän kohdalle!
Sen lisäksi myös noiden kolmen Minnan, Jasmiinan ja Pipan "anteeksipyyntö" Samilta oli jätetty kokonaan esittämättä koosteessa, sen jälkeen kun jokainen heistä tajusi että siellä on kamerat jotka ovat nähneet heidän raivoamisensa ja valheet Samia kohtaan. Jos nuo kaikki olisi näytetty, seuraavan kolmen viikon aikana, jokainen noista kolmesta olisi tipahtanut 100% varmuudella talosta.
Eli NELJÄ päivän tärkeintä tapahtumaa on jätetty kertomatta kokonaan koosteessa, ja tämä ei ole todellakaan ainoa kerta kun BB manipuloi äänestäjiä!
Toisinsanoen, BB haluaa varmistaa sen että talosta tipahtaa joku muu kuin Pippa, jotta seuraaville viikoille olisi luvassa lisää "kontenttia" ja jotta katsojat repisivät ressiä somessa!
Muistakaa hyvät koosteen katsojat että koosteeseen ei mahdu kuin 1/24 osa vuorokauden tapahtumista, ja ne tapahtumat on sen lisäksi lyhennetty että saadaan mainoksille ja turhille juontajien höpinöille tilaa.
Kooste ei näytä kaikkea, ja tuotanto muokkaa sitä mitä teille näytetään!
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala tuo Jasmiina on lihava. Ei näytä mitkään vaatteet hyvältä.
Kasvoiltaan on ihan kaunis mutta vois laihduttaa kyllä.
Ei oo todellista noiden paristojen kanssa... Eikö ne saa jotain parempia tonne??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo melodykin meuhkasi, että joku "psykopaatti" on laittanut likaisen uunipellin johonkin laatikkoon.. Itse se eilisessä koosteessa, tehtyään sämpylät, nuoli oikein antaumuksella sitten sormiaan siitä sämpylätaikinasta ja samantien alkoi niillä nuolluilla sormilla (ei pessyt käsiään) siirtelemään niitä jokaista sämpylää yksitellen johonkin, että varmasti jokaikisessä sämpylässä on melodyn sylkeä... YÖKS!! Kyllä sillä itsellään olisi hygieniassa opettelemista.
Samaa katsoin. Nuoleskeleekohan se sormiaan töissäkin samalla tavallaja ja klähmii niillä sormilla ruokia. On siinä sitten asiakkaille hyvää ruokahalua.
Aika moni hyvänkin paikan kokki tekee noin. Moni röökaa, tullaan pesemättä käsiä röökiltä jatkamaan hommia. Mieti pikaruokapaikan "kokkeja". Monet nuoria, ties vaikka kaivavat nenää ihan v1dduillaakseen ja sitten jatkavat hampparin kasaamista.
No valitettavasti tuollaistahan se varmaan todellisuudessa on. Kammottava ajatus kyllä. Mutta tuo Melody tekee tuota vielä telkkarissa... Minkähänlaista sikailua silläkin on, kun ei ole mitään kameroita kuvaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Mietin tilannetta kaupassa jos nyt on joku kuvitteellinen appi keksitään noille ostositoumuksille.
"Hei, täällä on joku tyyppi joka sanoo, että maksaa jollain appilla. Tää on varmaan taas Kelan tai seurakunnan joku uus systeemi. Lissu, tuus ny neuvoon miten tää lyödään kassaan".
On systeemi mikä tahansa, appi, jonkinlainen oma maksukortti, paperi tms. niin aina on olemassa tilanne että kassa alkaa päivitellä suureen ääneen miten se lyödään koneelle.
Okei. Sitten unohdetaan koko asia. Jatketaan vain vanhalla A4:lla. Turha koittaa kehitellä mitään uutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala tuo Jasmiina on lihava. Ei näytä mitkään vaatteet hyvältä.
Kasvoiltaan on ihan kaunis mutta vois laihduttaa kyllä.
No joo, ihan. Vähän tympee ilme vaan usein niin ei ainakaan kaunista. Ja tosi iso kaksoisleuka, mutta tietty sekin häviis laihduttamalla varmaan.
Vtuttais Melodyna laittaa ruokaa tuossa kun toiset mässyttää vieressä. Käskis muualle syömään.
Vierailija kirjoitti:
Eilisen kooste oli taattua BB "laatua".
Riita oli pätkitty niin että se oli mahdollisimman neutraali Jasmiinan kannalta (mikä kertoo jo kaiken siitä kuinka sekopäinen Jasmiina eilen oli!) ja pahimmaksi päätyi Minna. Tosin, molemmat ovat pääpahiksia.
Mutta, siitä riidasta oli KOKONAAN leikattu Pipan osio pois, jossa hän kiusasi Samia vääristelemällä Samin puheita ihan samalla intensiteetillä kuin Jasmiina ja Minna!
Ja nyt, hyvät koosteen katsojat. Tuo kaikki oli tapahtunut toissapäivänä, ja toissapäivänä vihreä joukkue myös valitsi keltaisen joukkueen häätöön! Tämä aikalinja on tärkeä ymmärtää koska Jasmiina "tiesi" että nimeämiset olisivat myös torstaina.
Mitä eilisessä koosteessa, joka käsitteli toissapäivän tapahtumia oli sitten tehty?
Siitä oli leikattu kylmästi pois sekä Jasmiinan erittäin itsekäs itkupotkuvetoomus äänestää omaa sinistä joukkuettaan suojaan ettei hän vain vahingossakaan joutuisi häätöön (Koska Jasmiina tiesi sen että tippuisi riidan vuoksi 100% varmuudella ulos!), että myös sen jälkeinen itkupotkuraivari tupakkapaikalla kun hänen sininen joukkue ei päässytkään määräämään häätöön joutuvaa joukkuetta ja hän oli yhä edelleen riidan vuoksi giljotiinin alla! Ja ketkä olivat tupakkapaikalla? Minna ja Pippa, jotka myötäilivät tuota sekopäätä ja jokainen tiesi että huonosti tulee käymään jos, tai kun, (koska jokainen on eri ryhmästä) häätö osuu heidän kohdalle!
Sen lisäksi myös noiden kolmen Minnan, Jasmiinan ja Pipan "anteeksipyyntö" Samilta oli jätetty kokonaan esittämättä koosteessa, sen jälkeen kun jokainen heistä tajusi että siellä on kamerat jotka ovat nähneet heidän raivoamisensa ja valheet Samia kohtaan. Jos nuo kaikki olisi näytetty, seuraavan kolmen viikon aikana, jokainen noista kolmesta olisi tipahtanut 100% varmuudella talosta.
Eli NELJÄ päivän tärkeintä tapahtumaa on jätetty kertomatta kokonaan koosteessa, ja tämä ei ole todellakaan ainoa kerta kun BB manipuloi äänestäjiä!
Toisinsanoen, BB haluaa varmistaa sen että talosta tipahtaa joku muu kuin Pippa, jotta seuraaville viikoille olisi luvassa lisää "kontenttia" ja jotta katsojat repisivät ressiä somessa!
Muistakaa hyvät koosteen katsojat että koosteeseen ei mahdu kuin 1/24 osa vuorokauden tapahtumista, ja ne tapahtumat on sen lisäksi lyhennetty että saadaan mainoksille ja turhille juontajien höpinöille tilaa.
Kooste ei näytä kaikkea, ja tuotanto muokkaa sitä mitä teille näytetään!
Tämän takia en ole ensimmäisen kauden alun jälkeen vaivautunut katsomaan koosteita ollenkaan.
Minna näyttää vähän ulkopuoliselta tuolla? Seisoskelee tai on vaan jossain, tylsistynyt ilme naamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala tuo Jasmiina on lihava. Ei näytä mitkään vaatteet hyvältä.
Kasvoiltaan on ihan kaunis mutta vois laihduttaa kyllä.
Näyttää goblinilta, hirveä heltta leuan alla.
S-Eyhmän normaalille lahjakortille nuo sossun, Kelan, diakonian maksusitoumukset. Kortti on samanlainen kuin pankkikortti tai luottokortti. Tuolla tavoin se maksusitoumuksella ostaminen olisi mahdollisimman neutraalia.
Ei varmaan kannata noiden muutaman isoimman tytön ainakaan istua perykärriin, ei varmaan kestäs painoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala tuo Jasmiina on lihava. Ei näytä mitkään vaatteet hyvältä.
Kasvoiltaan on ihan kaunis mutta vois laihduttaa kyllä.
Juu, siitä voisi tulla oikeasti kaunotar, kunhan laihduttaisi ainakin jotain 30-40 kg. Ja vielä kun lopettaisi tupakoinnin, niin sehän näkyisi äkkiä hyvänä muutoksena ihossa ja hiuksissa, muun kunnon ja terveyden lisäksi. Onkohan Katja ja fitness-Laura ainoat tupakoimattomat tuolla? MIKSI joka ikinen vuosi BB:ssä suurin osa asukeista on ketjupolttajia, vaikka taas oikeassa elämässä ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista ei polta (ainakaan ketjussa jatkuvasti). Minunkaan tuttavapiiristäni ja sukulaisistani ei taida polttaa kukaan, enkä polta itsekään.
Vierailija kirjoitti:
S-Eyhmän normaalille lahjakortille nuo sossun, Kelan, diakonian maksusitoumukset. Kortti on samanlainen kuin pankkikortti tai luottokortti. Tuolla tavoin se maksusitoumuksella ostaminen olisi mahdollisimman neutraalia.
Tää ois oikeesti hyvä vaihtoehto!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen miten Sami itse oli niin ylhäältäpäinkatsova ja epäempaattinen mielipiteissään miten tukia niitä tarvitseville hänen mielestään pitäisi antaa.
Sitten vetäytyi ja alkoi itkeä.
Eikö hän käsittänyt, että jos hän loukkaantui kun hänen mielipidettään ei hyväksytty tai kuultu niin miten eivät hänen mielipiteensä eivät olisi olleet loukkaavia tai epäempaattisia jootain muita kohtaan.
Samia ei saanut loukata, vaikka otti kantaa asiaan josta ei edes tiennyt. Mutta Sami sai kyllä loukata niitä, jotka olivat tässä keskustelussa asianomaisia ja tiesivät asiasta.
Itse Samina olisin sanonut, kun huomasin, että sanomani nosti tunteita, että anteeksi, taidan nyt puhua asiasta josta en itse tiedä mitään.
Moneen kertaanhan kysyttiin, että onko Sami itse ollut kyseisissä tilanteessa.
Samin olisi fiksuna pitänyt osata myös perääntyä kun kerran itse otti alussa kantaa noin vahvasti.Ei pidä ottaa esiin kipeitä ja vaikeita asioita jos ei kestä mitä siitä seuraa tai saattaa seurata.
Varsinkaan silloin kun ne kipeät asiat eivät koske itseä.Kuvitellaan jos keskustelun aloitus olisi samansävyisenä koskenut jotain muuta, en sano nyt mitä aihetta.
Ketähän siinä olisi puolusteltu kun keskustelu olisi noussut kovaääniseksi.Kiitos tästä. Hyvä huomata että täällä on fiksujakin ihmisiä jotka ajattelevat ja ymmärtävät tilanteita. Samin olisi pitänyt perääntyä eikä jäädä inttämään asiasta josta hänellä ei ollut henkilökohtaista kokemusta ja jota hän ei selvästikään ymmärtänyt.
Kiitos sinulle! Tiedän, että saan alapeukkuja, mutta näin minä tilanteen näin.
Esimerkkinä nyt otan, vaikka en haluaisi ja saan varmaan lisää vihaa niskaani: jos minä, umpiheterona, olisin vastaavasti alkanut keskustella kuinka olen ajatellut esimerkiksi "parantaa" tai kuinka pitäisi ajaa oikein sukupuolivähemmistön asiaa, ottanut lisäksi esimerkkinä sellaisen asian omasta työelämästäni joka ei lainkaan ole vastaava asia vähemmistöjen mielestä, he asian kokeneena tietävät paremmin, kuin itse luulen.
Varmaan aika pian, jos olisin vain jatkanut omaa kantaani, olisi volyymit nousseet aika korkeiksi. Monestakin suusta.
"Oletko itse sukupuolivähemmistöä, oletko ollut itse samassa tilanteessa" jne.
Jos oikein oivallan niin minä olisin luikkinut sinne polkemaan kuntopyörää yksikseni. Kukaan ei olisi tullut halailemaan tai pyytelemään anteeksi, olisivat jupisseet vielä pitkään keskenään kuinka mahdoton olin.
Puhumattakaan miten minua olisi tuomittu ymmärtämättömäksi ja epäempaattiseksi ainakin Alman ja illan kommentaattorin taholta.
Miten menisikään empatiat täällä ketjussa.Ihmisten on kovin vaikea asettua muiden asemaan kun itse eivät siinä ole oleet. Ja luulevat etteivät koskaan siihen joudu.
Varsinkin loukkaa, että maalla ollaan viisaita kun on merellä hätä.Ei ole todellista enää. Käsittämätöntä.
Eli sinun mielestäsi ihmisillä joilla ei ole asioista omakohtaista kokemusta, eivät saa alkaa miettimään parannusta asiaan? (Tietysti kohde ihmisiä on myös kuunneltava)
Eikö se ole hyvä, jos tykkää pohtia miten muitten tilaa voisi koittaa parantaa?
Kulttuurisetelillä haettiin sitä, että voisi olla jokin systeemi maksaessa, josta myyjä ei tiedä mistä rahat todellisuudessa tulee. Samin mukaan hän ei työssään näe kuka on maksanut k-setelillä. Siis, jos seteleillä maksetaan verkossa.Rautaisella langalla: Sami ei tarkoittanut, että aletaan tiskillä heilutella lappusia, vaan maksu tapahtuisi jotenkin muuten ilman, että rahojen alkuperä selviää. Eli tuleeko töistä, vai soskusta. Eli vaikka utopisesti pankkikortilla jossa olisi myös sossun siru.
Ideoinnissa on katsos ”ideana” se, että niitä pohditaan eri kanteilta. Joistakin syntyy jotain hyvää, useimmista ei. Ideoita heitellään ilmaan, ilman, että pitäisi niitä heti täysin oikeina ja toimivina.
Sitten kun pöydän toiselle puolelle sattuu ihminen, joka ei ymmärrä tarkoitusperää, eikä myöskään enää kiihkoltaan kykene kuuntelemaan selvitystä asiaan > alkaa tehdä mieli polkemaan kuntopyörää.
Ei tämä ole sen ihmeellisempää.
Minulle tämä vatvominen nyt riittää, kun ei mene perille, niin ei.Jos olisit seurannut keskustelun alkua tajuaisit. Sami muutti aloittamansa asian kulttuuriseteliksi myöhemmin kun oli jo puhunut ihan muuta. Hän aloitti tyyliin "Tuet pitäisi saada muuna kuin rahana" puhuttiin myös toimeentulotuesta eikä pelkästään maksusitoumuksesta. Toimeentulotuki ja Kelan tai diakonian ostositoumus ovat kaksi eri asiaa.
Puhuttiin kahdesta eri asiasta, mutta nyt nähdään vain osuus "kulttuuriseteli".
Vai olisiko oikein, että toimeentulotukikin saisi olla muodossa kulttuuriseteli, rahaa ei ihminen saisi lainkaan.
Tästä mielestäni jankattiin. Tästä naiset hermostuivat. Ettei tukea saisi muussa muodossa kuin osoituksena kauppaan. Ja, että kulttuuriseteli on psykologisesti sama kuin maksusitoumus. Tai tuen hakeminen Kelalta on sama asia kuin saada kulttuuriseteli. No, se ei todellakaan ole sama asia.
Sami muutti kelkkaansa kesken keskustelun. Ehkä pelästyi.
Mutta ei jankata koska ei päästä yhteisymmärrykseen miten keskustelu alkoi, eteni ja päättyi.
Kysymys ei ole, etteikö ideoita saa heitellä muutkin kuin asian itse kokeneet. Mutta pitää ymmärtää, että itselle kipeä asia nostaa tunteita. Samin vertaus virkistyspuistoon käytetystä kulttuurisetelistä ontui pahasti esimerkkinä!
Mutta antaa olla.
Ymmärräthän että valheesta jää kiinni?
Käykää lukemassa Ruudun sivuilta se mitä talossa tapahtui ja katsokaa myös eilisen kooste. Koosteessa ja artikkelissa ei kerrota likimainkaan kaikkea mitä talossa tapahtui riidan aikana, mutta niistäkin pienistä osasista näette ainakin sen että ylläoleva trolli valehtelee läpi päähänsä sen minkä ehtii.
Juoma- ja herkkuralli työkoneella peruuttaen.
Toi tehtävä tulee kosahtaa tiettyjen naisten kohdalla, ei riitä taito saati hermot.
Nää ei ymmärrä sääntöjä... Parin vaihdolla tarkotettiin varmaa ihan vaan sitä, että aina eri pari tekee kierroksen. Eli kannattais varmaan oikeesti jakautua pareihin niin että kuskiksi joku joka luulee osaavansa...
Eivät sitte saaneet edes kahta saunajuomaa. Ihanku ne ehtis saada montaa jos pareittan ja saa ottaa vaan yhden per hlö... Ja 60min aikaa... Just ehkä saavat 2 juomaa, jos valitsevat pelkkiä juomia eikä muuta. Jos sanois että 2min menee per hlö peruutella, 60/2 =30min ja sit 16 ihmistä 30/16 = vajaa 2 tuotetta saavat per hlö. Voin toki olla väärässä, mut mun logiikalla about näin.
Vierailija kirjoitti:
Eilisen kooste oli taattua BB "laatua".
Riita oli pätkitty niin että se oli mahdollisimman neutraali Jasmiinan kannalta (mikä kertoo jo kaiken siitä kuinka sekopäinen Jasmiina eilen oli!) ja pahimmaksi päätyi Minna. Tosin, molemmat ovat pääpahiksia.
Mutta, siitä riidasta oli KOKONAAN leikattu Pipan osio pois, jossa hän kiusasi Samia vääristelemällä Samin puheita ihan samalla intensiteetillä kuin Jasmiina ja Minna!
Ja nyt, hyvät koosteen katsojat. Tuo kaikki oli tapahtunut toissapäivänä, ja toissapäivänä vihreä joukkue myös valitsi keltaisen joukkueen häätöön! Tämä aikalinja on tärkeä ymmärtää koska Jasmiina "tiesi" että nimeämiset olisivat myös torstaina.
Mitä eilisessä koosteessa, joka käsitteli toissapäivän tapahtumia oli sitten tehty?
Siitä oli leikattu kylmästi pois sekä Jasmiinan erittäin itsekäs itkupotkuvetoomus äänestää omaa sinistä joukkuettaan suojaan ettei hän vain vahingossakaan joutuisi häätöön (Koska Jasmiina tiesi sen että tippuisi riidan vuoksi 100% varmuudella ulos!), että myös sen jälkeinen itkupotkuraivari tupakkapaikalla kun hänen sininen joukkue ei päässytkään määräämään häätöön joutuvaa joukkuetta ja hän oli yhä edelleen riidan vuoksi giljotiinin alla! Ja ketkä olivat tupakkapaikalla? Minna ja Pippa, jotka myötäilivät tuota sekopäätä ja jokainen tiesi että huonosti tulee käymään jos, tai kun, (koska jokainen on eri ryhmästä) häätö osuu heidän kohdalle!
Sen lisäksi myös noiden kolmen Minnan, Jasmiinan ja Pipan "anteeksipyyntö" Samilta oli jätetty kokonaan esittämättä koosteessa, sen jälkeen kun jokainen heistä tajusi että siellä on kamerat jotka ovat nähneet heidän raivoamisensa ja valheet Samia kohtaan. Jos nuo kaikki olisi näytetty, seuraavan kolmen viikon aikana, jokainen noista kolmesta olisi tipahtanut 100% varmuudella talosta.
Eli NELJÄ päivän tärkeintä tapahtumaa on jätetty kertomatta kokonaan koosteessa, ja tämä ei ole todellakaan ainoa kerta kun BB manipuloi äänestäjiä!
Toisinsanoen, BB haluaa varmistaa sen että talosta tipahtaa joku muu kuin Pippa, jotta seuraaville viikoille olisi luvassa lisää "kontenttia" ja jotta katsojat repisivät ressiä somessa!
Muistakaa hyvät koosteen katsojat että koosteeseen ei mahdu kuin 1/24 osa vuorokauden tapahtumista, ja ne tapahtumat on sen lisäksi lyhennetty että saadaan mainoksille ja turhille juontajien höpinöille tilaa.
Kooste ei näytä kaikkea, ja tuotanto muokkaa sitä mitä teille näytetään!
Katsoin juuri koosteen Ruudusta nähdäkseni miten tilanne on sinne pätkitty, kun ihmisillä on jutusta vieläkin erilaisia päätelmiä. Olihan se aika rankalla kädellä.
Tietysti kaikki tarinat ei voi mahtua, mutta Pipan osallisuuden pois leikkaus ihmetytti.
Jakso oli muuten nimetty - Paljon melua tyhjästä. Saatesanoissa luki myös, että Sami ymmärretään väärin. Näin tietysti olikin.
Juu, hän ei ole ilkeä, ainakaan toistaiseksi. Ja hän on varmasti jutellut kaikkien kanssa ja ottaa mukaan. Jumalaton häslääjä, joka onneksi on pystynyt välillä jo himmailemaankin.
Ajattelin ensin, että en kestäisi tuollaita tyyppiä päivääkään, mutta bb-tyyppinä on erinomainen itsensänolaaja. Mutta nyt viikon jälkeen ajattelen hieman toisin - häslääjän takana näyttäisi olevan ihan oikeasti asioita ajatteleva ja hyväntahtoinen ihminen.