Sinä nelikymppinen nainen, jolla ei parisuhdetta eikä lapsia!

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 18:44"]

Olen 45 ja elämä on vain mennyt eteenpäin ilman, että sitä sopivaa isäehdokasta lapsille on tullut vastaan. Siinähän se on kulunut töitä tehdessä ja asuntolainaa maksaessa. Sinkkuna tyytyväisenä elellään. En ole katkera, joskus toki tulee mieleen, että jos ja kun vanhana ja raihnaisena yksin elelen, niin ei ole ketään, joka tulisi mummoa katsomaan.

[/quote]

Minulla on lapsia ja silti olen melko varma että eipä mun lapset ja lapsenlapset tule sulostuttamaan elämääni kun olen vanha. :) Pidän luonnollisena että lapset muuttavat aikuisina minne haluavat, rakentavat elämänsä minne haluavat, eikä se paikkakunta tosiaan ole tämä pohjoinen kaupunki jossa asutaan, todennäköisesit he eivät jää edes Suomeen.  Ja näin sen kuuluu mennäkin, heitä odottaa oma elämä. Minä ainakin ajattelen, että kaikkia ihmissuhteita tulee vaalia ja rakentaa, erityisesti ystävyyssuhteita, perhe ei voi täyttää aikuisen ihmisen kaikkia tarpeita.

Minua alettiin käyttää hyväksi kun olin 14, eli tavallaan aloin seurustellakin. Seurustelin ja olin avoliitossa exäni kanssa 17 vuotta. Nyt olen sitten pitänyt taukoa miehistä. Lapsia halusin nuorempana, mutta en enää. Sitten kun alan seurustelemaan niin ehkä otan sterilisaation. Ei haittaisi jos miehellä olisi lapsia. Jos minulla olisi omia lapsia olisin liian huolissani ja pelkäisin että heille tapahtuu jotain.

Läheisyyden puutteeseen olen tottunut, sillä en ole saanut ikinä läheisyyttä. Edellinen suhdekin oli pelkkää kärsimystä. Miehet ovat kohdelleet minua kovakouraisesti enkä ole saanut heidän kanssaan fyysistä nautintoa.

Hyvin tässä ehtii vielä miehen löytää. Olen katsellut vähän nuorempia miehiä, hyvässä kunnossa kun olen, enkä ole rupsahtanut. Ajattelin olla iskukunnossa vielä 7-kymppisenäkin. En ota miestä ellei fyysinen ja läheisyyspuoli ole taattu, eli miehen pitää olla tosi seksikäs ja kemian pelata että viitsin alkaa millekään.