Vuosia laihduttanut-epäonnistunut- onnistuitko lopulta?

up

En. Mulla on mennyt nyt ruoka-asiat aina vain huonompaan suuntaan. Mä pidin paastolla painoa kurissa. Saattoi mennä pari vuottakin, ettei paino noussut, pahimmillaan olen paastonnut pari kertaa parissa kuukaudessa. Nyt kun paastoan, musta tulee raivotar, paino kyllä putoaa, mutta ahmin kaksin käsin sen jälkeen. Ennen en pystynyt edes syömään paljoa paaston jälkeen, nyt näköjään pystyn.

Suosittelen siis erittäin lämpimästi, että et laihduta, vaan yritä siirtyä terveellisempään ruokaan tai pienennä ruokamääriä niin paljon ettet lihoa ja ehkä laihdutkin.
Mä olen nyt 38 v. ja sössinyt jatkuvalla jojottelulla elimistöstäni jotain, älä sä tee samaa!
Olet vielä nuori! Koita löytää liikasyömisen tai herkuttelun tilalle jotain muuta mikä tuo iloa elämääsi tai estää sua syömästä koko ajan jotain.

up

Mä alan nyt tajuta, että mun elämäntaparemontit laihtumisen toivossa eivät tule onnistumaan. Kaikki huutavat (laihdutuskirjallisuus, elämäntaparemontit, mainokset, iskulauseet) että "älä luovuta!" mutta kyllä mä nyt alan olla siinä pisteessä, että luovutan.

Aloitin laihduttamis/elämäntaparemonttiurani n. 15-vuotiaana. Nyt olen 34-vuotias. Painoni on sahannut 54-80 kg väliä viime vuodet, useaan kertaan. Aina olen aloittanut sen "vihonviimeisen elämäntaparemontin" ja vaikka kuinka olen ollut tekevinäni hitaita ja pysyviä muutoksia kaikkien sääntöjen mukaan, laihduttanut hitaasti (kilo kuussa!!) niin kilot ovat aina ennemmin tai myöhemmin tulleet takaisin, usein korkojen kanssa. No, kerran pysyin ihannepainossani jopa miltei 2 vuoden ajan, ja luulin jo onnistuneeni pysyvästi, mutta EI. Ei silläkään kertaa.

Vika on jossain korvieni välissä, kaiken teoreettisen tiedon tiedän laihduttamisesta, ja olen kokeillut ihan kaiken. Siis oikeasti, kyllä, aivan kaiken. En jaksa edes luetella mitä kaikkea, sen verran, että laihdutusurakkani alkuvaiheen kaalisoppadieeteistä karppauksen kautta patrik borgin ohjeisiin, ja siinä vasta murto-osa.

Nyt mulla oli taas viime keväänä hurja tsemppiä päällä ja sainkin 10 kg pois, mutta nyt niistä on tullut takaisin taas jo 5 kg, ja tätä vauhtia tulee loputkin. Loppuu vaan motivaatio, en edes ymmärrä itseäni.

Pitkään olen kypsytellyt sellaista ajatusta, että oikeasti alan opetella hyväksymään itseni tämänkokoisena kuin olen (pyöreänä, en vielä merkittävän ylipainoisena) ja sen sijaan, että ajattelisin tekeväni elämäntaparemonttia laihtumisen toivossa, alankin vaan panostaa siihen, että vaikka söisinkin paljon (siitä en näköjään tule ikinä pääsemään, pienet annokset eivät vaan ole minua varten, eikä missään tietyssä ruokavaliossa pysyminen) niin aion panostaa siihen, että syön sitten sen kaiken muun lisäksi paljon myös sitä terveellistä ruokaa. Vihanneksia, hedelmiä, proteiinia, hyviä rasvoja...

ja aloitan säännöllisen liikunnan.

Enkä aio enää punnita itseäni tai edes elätellä toivoa laihtumisesta (siis niihin ihannelukemiin ainakaan).

Että kiitti, mulle riitti, miltei 20 vuotta on tässä yritetty saavuttaa ihannepainoa ja tehdä sellaista elämäntaparemonttia, joka sen mahdollistaisi, mutta nyt nostan kädet pystyyn ja luovutan, ihan oman elämäniloni ja itsekunnioitukseni vuoksi. Alan keskittyä nyt enemmän ihan muihin asioihin. Elämä on kuitenkin aikalailla samanlaista, näytti se vaaka sitten mitä tahansa (jos nyt ei puhuta anorektisista kilomääristä eikä mistään sairaalloisesta ylipainosta...)

Sanoisin, että osa ihmisistä ei vaan kertakaikkiaan onnistu laihtumaan pysyvästi. Se on valitettava fakta. Nykyisellä elämänkokemuksella olen sitä mieltä, että kun epäonnistuneita laihdutusyrityksiä alkaa olla takana jo niin monia, ettei enää edes pysy laskuissa mukana, on aika keskittyä vaan terveellisiin elämäntapoihin siltä osin mitä niitä pystyy noudattamaan, ja keskittyä siihen, ettei se paino enää nousisi.. jos terveys huolettaa, voi yrittää tehdä muita terveyteen vaikuttavia elämäntapamuutoksia (jotka pystyy helpommin lopettamaan, esim. itse olen lopettanut tupakoinnin ajat sitten, ja alkoa käytän vain jouluna ja juhannuksena ja silloinkin kohtuudella. jne..)

Skippasin laihdutusosuuden. Kun joka tapauksessa laihempana kuluttaa vähemmän kaloreita, päätin siirtyä syömään sen verran kuin kuluttaisin ollessani tavoitepainossani. En halunnut jatkaa sillä tiellä, että joka vuosi painoa tulee nelisen kiloa lisää. Tämä päätös on pitänyt sisällään jokapäiväisen makean kahvileivän jättämisen pois sekä viikonlopputissuttelun sekä siihen yhdistyneen napostelun lopettamisen. 1,5 vuotta ja -12 kg.

Sama juttu täällä. Sain viime vuonna painoa pois 7kg, nyt on tullut siitä 10 kg lisää ja olen kaikkien aikojen ennätyspainossa. :( Olen pyöreä, en valtavan ylipainoinen. Liikun monta kertaa viikossa rankasti, mutta ei se mitään auta, kun ruokavalio ei ole kunnossa. Minulla on todettu lievä BED-syömishäiriö. Ainoa tapa pudottaa painoa, joka minulle sopii, on syödä pieniä aterioita kuusi kertaa päivässä. En jaksa sitä kovin pitkään, koska koko elämä pyörii seuraavan välipalan ja ruoan ympärillä. Mutta ehkä minun on vain hyväksyttävä, että se on ainoa tapa syödä, joka minulle sopii! Se estää ahmimista, kun ei koskaan tule hurja nälkä. Olen pohtinut, että jos saisin painoni edes normaalipainon ylärajalle, ja koettaisin sitten pitää sen siinä.. Minulle toimii herkuista täyskieltäytyminen, mutta sitten tulee joku juhla tai joulu ja homma repsahtaa taas täysin. :(

Minä onnistuin vasta sitten, kun olin sairastunut vakavasti, en pelkästään ylipainon takia mutta se nopeutti sairauden kehittymistä. Kun sain erikoislääkäriltä kuulla, että olen perinyt heikkolaatuisen sydänlihaksen, joka ei kestä ylipainoa, ei enää ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin laihduttaa. Nyt olen normaalipainon ylärajalla, mutta en olisi ikinä onnistunut ellei se olisi ollut kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymys.

Mäkin mietin,että laihtuuko sitä sitten kun se diabetes pamahtaa päin plättyä. Musta tuntuu,nuori kun tosiaan vielä olen,että mun nuoruuteni menee niin etten pysty 100% olemaan se ihminen mitä sisimmissäni olen. Ulkokuori ei vastaa yhtää,ei yhtään sisintä. Ja näitä kiloja(113kg/166cm,alunperin 123kg) On oikeasti tosi tosi raskas kantaa. Työni on fyysistä,hikoan paljon,kun hoikka työkaveri ei ole koskaan hikinen. Työmatka 20min suuntaansa tuntuu jo jaloissa työpäivän jälkeen ja kotona jalkoja kolottaa,selkää kolottaa,kynkkään kuin vanhat ihmiset,tiedttekö ihmeellisesti nilkuttaen,jalat ja jokapaikka tuntuu jäykälle..

itsekkin ajattelin nyt vain keskittyä terveelliseen ja järkevään syömiseen, unohtaa laihtumisen. kaippa se paino putoaa kun en suklaata mussuta. Usein mietin,että onko se herkku sen arvoista,onko tosiaan ne donitsit ja suklaat sen arvoista että vuodesta toiseen mietin näitä,joka pv,joka ilta,lueskelen juttuja..kakkos kirjoittama teksti oli kuin suoraan mun elämästä ja suoraan sanoen,en vielä 38vuotiaana halua olla tässä samassa tilanteessa,sinkkuna,lihavana,pian katkeroituneena ja kateellisena. AP

Up