Lue keskustelun säännöt.
Oletteko saaneet mieheltänne (puolisoltanne) tukea, kun lapset ovat lähteneet kotoa?
03.09.2021 |
Minusta tuntuu, että mies ei ymmärrä tai välitä minun tunteistani yhtään tässä tilanteessa. Hän on maanviljelijä ja on pellolla päivät pitkät niin myöhään kuin valoa piisaa tai ainakin jossakin ulkotöissä. Minulla ei ole työni (kotona tehtävää työtä) lisäksi mitään muuta. Harrastuksetkin ovat koronan takia tauolla. Tuntuu, että millään ei ole mitään väliä eikä minua tarvita. Eroa tässä mietin, tosin se on ollut mietinnässä jo kauan aikaisemminkin. Kyse ei siis ole vain siitä, että koti on lapsista tyhjä, vaan myös meidän suhteestamme, joka on jo kauan ollut petseellään. Ja kyllä, olen tämän saman sanonut myös miehelle. Eipä ole ottanut juurikaan kantaa asiaan.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin. Vuoden verran oli outoa, kun oli niin hiljaista ja helppoa (ainokainen on nepsy), kahden jälkeen en osaisi enää kuvitella kolmea aikuista saman katon alle. Hanki ihmeessä muutakin sisältöä elämään kuin lapset ja työ.
Eihän nepsy voi asua itsenäisesti.
Miksei voi? Meidän 22v. ADHD-tyttö on asunut pitkään itsenäisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi olla ihmettelemättä näitä tunnekylmiä vastauksia, joita tässäkin ketjussa on suurin osa. Älä odota puolisoltasi mitään, ole iloinen kun lapset lähti, mene tekemään pihalle hommia niin et ehdi miettiä turhia.. Ei ihme, että uutiset on täynnä koskelaa, kun tällaiset tunnevammaiset aikuiset kasvattavat lapsia..
Halaus sinulle ap! Yritä sisällyttää ikävääsi hitunen ylpeyttä. Sun lapsilla on aina mukana palanen äitiä sydämessään siellä maailmalla.
Vierailija kirjoitti:
Ja taas kukaan ei vastaa alkuperäiseen kysymykseen.
Toiset sopeutuvat paremmin elämänmuutoksiin kuin toiset. Ymmärrän hyvin ap:n kannan, kun hän ei hypi riemusta, kun koti on tyhjä, vaikka onkin hienoa, että lapset ovat onnellisesti omillaan. Onhan se raju elämänmuutos, kun talo on tyhjä ja hiljainen.
Sinä et vastannut alkuperäiseen kysymykseen.
Ap kysyi jo otsikossa, "Oletteko saaneet mieheltänne (puolisoltanne) tukea, kun lapset ovat lähteneet kotoa?" ja muutamat olivat vastanneet siihen. En tiedä vain itseään ihmeen tukea ap haluaa mieheltään. Ihan samalla tavalla se mies saattaa siellä traktorin kopissa tai muualla pohtia lapsia, mutta saako hän tukea vaimoltaan? Ei, vaan vaimo märisee keskenään eikä tee mitään hyödyllistä.
Kun meillä vanhin lähti opiskelemaan, niin koko perhe osallistui muuttopuuhiin. Toisen lähtiessä tulikin hiljaisempaa, mutta toisaalta nuoret olivat ennenkin olleet aika paljon kavereillaan tai omissa huoneissaan, että ei sitä loppujen lopuksi paljoa huomannut muuten kuin tyhjänä huoneena. Tai ruokamäärissä ja ostoslaskujen summissa asian huomasi hyvin ja se oli mukava huomata. Nuoret myös soittelivat aika usein ja tulivat syömään viikonloppuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietinmie kirjoitti:
Mitenkäs se mies ymmärtäisi, kun sen elämässä ei mikään ole muuttunut? Yhä painaa pitkää päivää ulkotöissä ja tuskin huomaa, ettei lapset enää asu kotona. Sen näkökulmasta sinä puhut täysin käsittämättömiä. Yritä nyt vaan 1)puhua samaa kieltä ja 2) kerro selkeästi, mitä haluat.
Maanviljelijän puolisona en oikein ymmärrä miksi mies ei huomaisi lasten kotoa poismuuttoa. Tuleeko se todella jollekin yllätyksenä?
Tuossa varmaankaan ei tarkoitettu ihan kirjaimellisesti. Lähinnä sitä, että isän elämään lasten poismuutto ei vaikuta käytännössä mitenkään (koska hän on siellä peltohommissa jne. entiseen malliin). Sen sijaan äidin elämään vaikuttaa, koska äiti on tottunut istumaan kotona lasten hääriessä ympärillä. Näistä lähtökohdista äidille muutos on huomattavasti suurempi kuin isälle. Kun äiti joutuu nyt istumaan yksin siellä kotona samalla kun isä jatkaa töitään minkään muuttumatta.
Ei siellä peltohommissa aina olla. Meillä maanviljelijä isä on lasten kanssa ehkä jopa enemmän kuin minä. Nykyisin (ovat varmaan pian muuttamassa kotoa) jopa siellä peltohommissa isänsä kanssa joten vähän vaikea uskoa että se pois muutto ei mitään isän arkeen vaikuttaisi.
Ei sitten tullut sinulle mieleen, että kaikki maanviljelijän lapset eivät ole isin mukana peltotöissä ja osa maanviljelijöistä tekee melkein ympäripyöreää päivää. Jokseenkin hämmentävää, että tilallisen puoliso ei ole tietoinen siitä, että tiloja on erilaisia ja erilaiset tilat vaativat eri määrän hommaa. Ja eri perheissä on erilaiset työnjaot mm. lasten suhteen. Kaikilla ei ole niin kuin teillä.
Vierailija kirjoitti:
En voi olla ihmettelemättä näitä tunnekylmiä vastauksia, joita tässäkin ketjussa on suurin osa. Älä odota puolisoltasi mitään, ole iloinen kun lapset lähti, mene tekemään pihalle hommia niin et ehdi miettiä turhia.. Ei ihme, että uutiset on täynnä koskelaa, kun tällaiset tunnevammaiset aikuiset kasvattavat lapsia..
Halaus sinulle ap! Yritä sisällyttää ikävääsi hitunen ylpeyttä. Sun lapsilla on aina mukana palanen äitiä sydämessään siellä maailmalla.
Melkoista idiotismia vetää Koskelaa tähän. Se, ettei itke kaikkia päiviä palstalla lasten "menettämistä", ei tarkoita, etteikö rakastaisi lapsiaan ja pitäisi heistä hyvää huolta. Ihmiset nyt vaan eivät ole identtisiä ja siksi kaikki eivät halua kilpaa ulvoa ikäväänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi olla ihmettelemättä näitä tunnekylmiä vastauksia, joita tässäkin ketjussa on suurin osa. Älä odota puolisoltasi mitään, ole iloinen kun lapset lähti, mene tekemään pihalle hommia niin et ehdi miettiä turhia.. Ei ihme, että uutiset on täynnä koskelaa, kun tällaiset tunnevammaiset aikuiset kasvattavat lapsia..
Halaus sinulle ap! Yritä sisällyttää ikävääsi hitunen ylpeyttä. Sun lapsilla on aina mukana palanen äitiä sydämessään siellä maailmalla.
Reagoi erilailla kuin sinä=tunnevammainen sadistisen m''rhaajan kasvattaja? Sääliksi käy lapsia, jotka ovat kasvaneet tuollaisen minäminä-äidin kanssa. Varmaan pakotettu heidätkin toimimaan juuri niin kuin äiti haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua ihmisiä, jotka valittavat, kun lapset lähtevät kotoa. Sen pitäisi olla onnellinen päivä ja kaiken täyttymys.
Ikävä omia lapsia, läheisiä ihmisiä, joiden kanssa on asunut monta vuotta. Onko siinä jotain kummallista?
Näinpä minäkin sen ajattelen. Kaksikymmentä vuotta olette olleet toistenne elämässä ja yhtäkkiä lasta/nuorta ei olekaan enää siinä lähellä, niin onhan se järkytys. Meidänkin nuoret asuvat yli kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa. Ei siis joka päivä tavata, ei edes joka viikko. Ap
Ei mekään tavata aikuisia lapsia joka viikko, vaikka asuvat 15 km matkan päässä lapsuuskodista. Nuorilla on omat harrastukset, kaverit ja parisuhteet. Välillä taas tavataan useammin. Mielestämme tämä ei puolin ja toisin ole ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No vastaus kysymykseen, että kyllä me miehen kanssa on aloitettu harrastamaan enemmän yhdessä. Ryhdyttiin karavaanareiksi ja reissataan. Ulkoillaan ja käydään katselemassa uusia maisemia. Nyt kun on enemmän vapautta tuohon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua ihmisiä, jotka valittavat, kun lapset lähtevät kotoa. Sen pitäisi olla onnellinen päivä ja kaiken täyttymys.
Ikävä omia lapsia, läheisiä ihmisiä, joiden kanssa on asunut monta vuotta. Onko siinä jotain kummallista?
Näinpä minäkin sen ajattelen. Kaksikymmentä vuotta olette olleet toistenne elämässä ja yhtäkkiä lasta/nuorta ei olekaan enää siinä lähellä, niin onhan se järkytys. Meidänkin nuoret asuvat yli kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa. Ei siis joka päivä tavata, ei edes joka viikko. Ap
Ei mekään tavata aikuisia lapsia joka viikko, vaikka asuvat 15 km matkan päässä lapsuuskodista. Nuorilla on omat harrastukset, kaverit ja parisuhteet. Välillä taas tavataan useammin. Mielestämme tämä ei puolin ja toisin ole ongelma.
Onhan se nyt ihan eri asia, asuvatko lapset 15 km:n päässä vai 200 km:n päässä. Lähellä, kun asuvat, niin voitte koska vain piipahtaa yhtäkkiä käymään, jos tulee sellainen tilanne. He ovat kuitenkin siinä lähellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas kukaan ei vastaa alkuperäiseen kysymykseen.
Toiset sopeutuvat paremmin elämänmuutoksiin kuin toiset. Ymmärrän hyvin ap:n kannan, kun hän ei hypi riemusta, kun koti on tyhjä, vaikka onkin hienoa, että lapset ovat onnellisesti omillaan. Onhan se raju elämänmuutos, kun talo on tyhjä ja hiljainen.
Sinä et vastannut alkuperäiseen kysymykseen.
Ap kysyi jo otsikossa, "Oletteko saaneet mieheltänne (puolisoltanne) tukea, kun lapset ovat lähteneet kotoa?" ja muutamat olivat vastanneet siihen. En tiedä vain itseään ihmeen tukea ap haluaa mieheltään. Ihan samalla tavalla se mies saattaa siellä traktorin kopissa tai muualla pohtia lapsia, mutta saako hän tukea vaimoltaan? Ei, vaan vaimo märisee keskenään eikä tee mitään hyödyllistä.
Kun meillä vanhin lähti opiskelemaan, niin koko perhe osallistui muuttopuuhiin. Toisen lähtiessä tulikin hiljaisempaa, mutta toisaalta nuoret olivat ennenkin olleet aika paljon kavereillaan tai omissa huoneissaan, että ei sitä loppujen lopuksi paljoa huomannut muuten kuin tyhjänä huoneena. Tai ruokamäärissä ja ostoslaskujen summissa asian huomasi hyvin ja se oli mukava huomata. Nuoret myös soittelivat aika usein ja tulivat syömään viikonloppuna.
Tätä samaa ajattelin minäkin, eli ovatko ap:n lapset nyhjänneet äiteen helmoissa sitten tähän asti koko ajan? Meilläkin lapset ovat tykänneet olla kotona, mutta he olivat myös kavereiden luona, oli harrastuksia, leirejä ja muita menoja koulun lisäksi ja sen lisäksi he olivat huoneissansa paljon.
Lasten muutettua pois kotoa välimme pysyivät tietenkin lämpiminä ja oli kiva huomata kuinka he soittelivat niin minulle kuin isälleenkin, kun jotain kysymyksiä ja asiaa tuli mieleen.
Tuhjän pesän syndroomaa on, mutta kyllä aikuisen ihmisen pitäisi keksiä muutakin tekemistä kuin lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua ihmisiä, jotka valittavat, kun lapset lähtevät kotoa. Sen pitäisi olla onnellinen päivä ja kaiken täyttymys.
Ikävä omia lapsia, läheisiä ihmisiä, joiden kanssa on asunut monta vuotta. Onko siinä jotain kummallista?
Näinpä minäkin sen ajattelen. Kaksikymmentä vuotta olette olleet toistenne elämässä ja yhtäkkiä lasta/nuorta ei olekaan enää siinä lähellä, niin onhan se järkytys. Meidänkin nuoret asuvat yli kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa. Ei siis joka päivä tavata, ei edes joka viikko. Ap
Ei mekään tavata aikuisia lapsia joka viikko, vaikka asuvat 15 km matkan päässä lapsuuskodista. Nuorilla on omat harrastukset, kaverit ja parisuhteet. Välillä taas tavataan useammin. Mielestämme tämä ei puolin ja toisin ole ongelma.
Onhan se nyt ihan eri asia, asuvatko lapset 15 km:n päässä vai 200 km:n päässä. Lähellä, kun asuvat, niin voitte koska vain piipahtaa yhtäkkiä käymään, jos tulee sellainen tilanne. He ovat kuitenkin siinä lähellä.
No kyllä ne lapset usein haluaa itsenäistyä ja elää omaa elämäänsä, eikä vanhempiaan koska vain piipahtamaan yhtäkkiä käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua ihmisiä, jotka valittavat, kun lapset lähtevät kotoa. Sen pitäisi olla onnellinen päivä ja kaiken täyttymys.
Ikävä omia lapsia, läheisiä ihmisiä, joiden kanssa on asunut monta vuotta. Onko siinä jotain kummallista?
Näinpä minäkin sen ajattelen. Kaksikymmentä vuotta olette olleet toistenne elämässä ja yhtäkkiä lasta/nuorta ei olekaan enää siinä lähellä, niin onhan se järkytys. Meidänkin nuoret asuvat yli kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa. Ei siis joka päivä tavata, ei edes joka viikko. Ap
Ei mekään tavata aikuisia lapsia joka viikko, vaikka asuvat 15 km matkan päässä lapsuuskodista. Nuorilla on omat harrastukset, kaverit ja parisuhteet. Välillä taas tavataan useammin. Mielestämme tämä ei puolin ja toisin ole ongelma.
Onhan se nyt ihan eri asia, asuvatko lapset 15 km:n päässä vai 200 km:n päässä. Lähellä, kun asuvat, niin voitte koska vain piipahtaa yhtäkkiä käymään, jos tulee sellainen tilanne. He ovat kuitenkin siinä lähellä.
Ehkä se 200 km on vain ja ainoastaan hyvä asia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua ihmisiä, jotka valittavat, kun lapset lähtevät kotoa. Sen pitäisi olla onnellinen päivä ja kaiken täyttymys.
Ikävä omia lapsia, läheisiä ihmisiä, joiden kanssa on asunut monta vuotta. Onko siinä jotain kummallista?
Näinpä minäkin sen ajattelen. Kaksikymmentä vuotta olette olleet toistenne elämässä ja yhtäkkiä lasta/nuorta ei olekaan enää siinä lähellä, niin onhan se järkytys. Meidänkin nuoret asuvat yli kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa. Ei siis joka päivä tavata, ei edes joka viikko. Ap
Ei mekään tavata aikuisia lapsia joka viikko, vaikka asuvat 15 km matkan päässä lapsuuskodista. Nuorilla on omat harrastukset, kaverit ja parisuhteet. Välillä taas tavataan useammin. Mielestämme tämä ei puolin ja toisin ole ongelma.
Onhan se nyt ihan eri asia, asuvatko lapset 15 km:n päässä vai 200 km:n päässä. Lähellä, kun asuvat, niin voitte koska vain piipahtaa yhtäkkiä käymään, jos tulee sellainen tilanne. He ovat kuitenkin siinä lähellä.
En näin keski-iässäkään haluaisi vanhempieni piipahtavan yhtäkkiä käymään. En tekisi sitä myöskään lapselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua ihmisiä, jotka valittavat, kun lapset lähtevät kotoa. Sen pitäisi olla onnellinen päivä ja kaiken täyttymys.
Ikävä omia lapsia, läheisiä ihmisiä, joiden kanssa on asunut monta vuotta. Onko siinä jotain kummallista?
Näinpä minäkin sen ajattelen. Kaksikymmentä vuotta olette olleet toistenne elämässä ja yhtäkkiä lasta/nuorta ei olekaan enää siinä lähellä, niin onhan se järkytys. Meidänkin nuoret asuvat yli kahden tunnin ajomatkan päässä kotoa. Ei siis joka päivä tavata, ei edes joka viikko. Ap
Ei mekään tavata aikuisia lapsia joka viikko, vaikka asuvat 15 km matkan päässä lapsuuskodista. Nuorilla on omat harrastukset, kaverit ja parisuhteet. Välillä taas tavataan useammin. Mielestämme tämä ei puolin ja toisin ole ongelma.
Onhan se nyt ihan eri asia, asuvatko lapset 15 km:n päässä vai 200 km:n päässä. Lähellä, kun asuvat, niin voitte koska vain piipahtaa yhtäkkiä käymään, jos tulee sellainen tilanne. He ovat kuitenkin siinä lähellä.
Muutin lapsuudenkodista Amerikkaan. Kävin ekan kerran Suomessa reilun vuoden päästä ja vain siskoni kävi luonani siinä välissä. Aikaeroa oli 10 tuntia. Olin perheemme nuorin ja lähdin viimeisenä, mutta vanhempani olivat vain onnellisia puolestani.
Nyt olisi todella hyvä paikka alkaa tekemään parisuhteen eteen enemmän. Miestä voi mennä auttamaan kyselemättä, jutella, tehdä illalla hyvää ruokaa, lämmittää sauna ja sisustaa vaikka kotia kahden aikuisen kodiksi.
Onhan se haikeeta, se kuuluu elämään. Ei ne miehet kaupngissakaan kauheesti teinien kanssa ole. Sitten vasta huomaavat sen tyhjän huoneen. O nni on että ollaan kaikki sovussa kun itaialainen suusrperhe.Yhdessä juhlitaan ja uutta on tuoneet lapsenlapset. Pidämme koneen kautta yhtä ja tiedämme ainaa mit kuuluu. Joku käy melkein joka päivä. Jännää seurata lasten ja lastenlasten elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietinmie kirjoitti:
Mitenkäs se mies ymmärtäisi, kun sen elämässä ei mikään ole muuttunut? Yhä painaa pitkää päivää ulkotöissä ja tuskin huomaa, ettei lapset enää asu kotona. Sen näkökulmasta sinä puhut täysin käsittämättömiä. Yritä nyt vaan 1)puhua samaa kieltä ja 2) kerro selkeästi, mitä haluat.
Maanviljelijän puolisona en oikein ymmärrä miksi mies ei huomaisi lasten kotoa poismuuttoa. Tuleeko se todella jollekin yllätyksenä?
Tuossa varmaankaan ei tarkoitettu ihan kirjaimellisesti. Lähinnä sitä, että isän elämään lasten poismuutto ei vaikuta käytännössä mitenkään (koska hän on siellä peltohommissa jne. entiseen malliin). Sen sijaan äidin elämään vaikuttaa, koska äiti on tottunut istumaan kotona lasten hääriessä ympärillä. Näistä lähtökohdista äidille muutos on huomattavasti suurempi kuin isälle. Kun äiti joutuu nyt istumaan yksin siellä kotona samalla kun isä jatkaa töitään minkään muuttumatta.
Ei siellä peltohommissa aina olla. Meillä maanviljelijä isä on lasten kanssa ehkä jopa enemmän kuin minä. Nykyisin (ovat varmaan pian muuttamassa kotoa) jopa siellä peltohommissa isänsä kanssa joten vähän vaikea uskoa että se pois muutto ei mitään isän arkeen vaikuttaisi.
Ei sitten tullut sinulle mieleen, että kaikki maanviljelijän lapset eivät ole isin mukana peltotöissä ja osa maanviljelijöistä tekee melkein ympäripyöreää päivää. Jokseenkin hämmentävää, että tilallisen puoliso ei ole tietoinen siitä, että tiloja on erilaisia ja erilaiset tilat vaativat eri määrän hommaa. Ja eri perheissä on erilaiset työnjaot mm. lasten suhteen. Kaikilla ei ole niin kuin teillä.
Ammatinvalintaan tuo ei kyllä mitenkään liity. Tietysti on miehiä jolle työ ja kaikki muu on tärkeämpää kuin lapset, mutta itsepähän olette puolisonne valinneet. Aika pitkälle luultavasti senkin että miehen ei tarvitse osallistua mihinkään.
Ympäripyöreitä päiviä tehdään toki ajoittain mutta ei joka ikinen päivä vuodessa, jos ei sitten puoliso satu olemaan muutenkin työnarkomaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietinmie kirjoitti:
Mitenkäs se mies ymmärtäisi, kun sen elämässä ei mikään ole muuttunut? Yhä painaa pitkää päivää ulkotöissä ja tuskin huomaa, ettei lapset enää asu kotona. Sen näkökulmasta sinä puhut täysin käsittämättömiä. Yritä nyt vaan 1)puhua samaa kieltä ja 2) kerro selkeästi, mitä haluat.
Maanviljelijän puolisona en oikein ymmärrä miksi mies ei huomaisi lasten kotoa poismuuttoa. Tuleeko se todella jollekin yllätyksenä?
Tuossa varmaankaan ei tarkoitettu ihan kirjaimellisesti. Lähinnä sitä, että isän elämään lasten poismuutto ei vaikuta käytännössä mitenkään (koska hän on siellä peltohommissa jne. entiseen malliin). Sen sijaan äidin elämään vaikuttaa, koska äiti on tottunut istumaan kotona lasten hääriessä ympärillä. Näistä lähtökohdista äidille muutos on huomattavasti suurempi kuin isälle. Kun äiti joutuu nyt istumaan yksin siellä kotona samalla kun isä jatkaa töitään minkään muuttumatta.
Miksi äiti joutuisi istumaan yksin kotona? Eikö se ole ihan oma valinta jos haluaa istua kaiket päivät kotona.
Sinä haluat elämänmuutosta. Et vaan ole vielä täysin tiedostanut sitä. Mieti, mitä oikeasti haluat elämältäsi. Voitko tehdä sen siellä tai sieltä käsin, missä nyt asut? Mitä voit tehdä kotona tai kotisi lähiympäristössä? Tarviiko siihen välttämättä jonkun kaveriksi? Jos tarvii, löytyykö kotikylältäsi ihmisiä, jotka lähtisivät kaveriksesi?
Vaikea uskoa, että kaikilla ei työhommat mene samoin kuin teillä? Ok.