Koska tuo taaperon uhma lakkaa?
Jos et pompi millilleen lapsen tahdon mukaan, siitä seuraa itkua ja porua. Mut jos annan kaikessa periksi, ei tulevaisuudessa sekään ole hyvä veto. Mut en jaksa, tuo lapsi imee kaikki mehut. Päiväkodissa on kuulemman iloinen ja toiset huomioon ottava, mut itse saan kaiken kuran niskaan. Lapsi on 2-vuotias eikä puhu, vaikuttaako se?
Kommentit (48)
Pitkät päivät isossa huutavassa lapsilaumassa, liian vähän huomiota ja syliä. Tiukka aikataulu, kaikki revitään käsistä, osa mätkii turpaan, eikä osaa vielä kertoa kunnolla tästä kaikesta. Väsyttää, harmittaa, haluaisi olla äidin ja isän kanssa.
Ota syliin ja tehkää jotain hauskaa, joka vie huomion harmituksesta. Anna täysi huomio lapselle. Leikkikää rauhassa, syökää rauhassa, hassutelkaa. Valitse taistelut. Jos päivät on kovin pitkiä, niin mieti onko mahdollista mistään lyhentää.
Edelleen, olen osa-aikatöissä ja mies vkl vapaalla niin viikossa on keskimäärin 3 6h hoitopäivää
Ap
Vierailija kirjoitti:
Edelleen, olen osa-aikatöissä ja mies vkl vapaalla niin viikossa on keskimäärin 3 6h hoitopäivää
Ap
Siis kolmena päivänä viikossa max 6h ajan*
Ap
Uhma lakkaa muutama vuosi sen jälkeen, kun on muuttanut omilleen ja alkaa tottua siihen, että Kelan tukihakemusten käsittely nyt vaan ottaa oman aikansa, eikä lattialle heittäytyminen nopeuta asioita yhtään.
Se uhma lakkaa siinä kohtaa, kun muuttavat pois kotoa. Eli vastaus: EI KOSKAAN. Se muuttaa vaan muotoaan.
Jep.
Jos nyt et pärjää 2 vuotiaan uhman kanssa niin miten pärjäät 14 -vuotiaan murkun kamssa joka osaa avata oven ja hävitä tuhka tuuleen vastaamatta puhelimeen kun ei saa tahtoaan läpi.
Opetteleppa käsittelemään lastasi. Puhu neuvolassa tai siellä päikyssä, mistä saisit tukea ja opastusta vanhemmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Jep.
Jos nyt et pärjää 2 vuotiaan uhman kanssa niin miten pärjäät 14 -vuotiaan murkun kamssa joka osaa avata oven ja hävitä tuhka tuuleen vastaamatta puhelimeen kun ei saa tahtoaan läpi.Opetteleppa käsittelemään lastasi. Puhu neuvolassa tai siellä päikyssä, mistä saisit tukea ja opastusta vanhemmuuteen.
Ei oo koskaan auennut tämä ajatuskuvio. Taapero toimii ihan eri periaatteilla kuin isompi lapsi. Isomman lapsen kanssa asioista voi keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi on 3,5-vuotias ja puhuu hyvin, mutta ihan sama juttu edelleen.
Päiväkodissa hän on kaikkien kaveri ja hoitajien lemmikki, iltaisin kotona kontrollifriikki, jonka pitää saada tehdä asiat aina samassa järjestyksessä, ja jota kaikkien pitää kuunnella hiiskahtamatta. Tai vaihtoehtoisesti hän on aivan nauruhepulissa ja lisää joka sanaan ”pissa” tai ”kakka”. Lapsi on kuopus, ja harvoin saa sellaista arkea kuin toivoisi, joten sittenpä kiukkuaa.
Olen huomannut, että auttaa jos päiväkotipäivät ovat mahdollisimman lyhyitä.
Kuulostaa pilalle lellityltä.
No sitten kannustan kaikkia muitakin lellimään lapsensa pilalle. Lapsi saa koko ajan päiväkodista hyvää palautetta, miten leikkii nätisti kaikkien kanssa ja tuo iloa arkeen.
Niin kauan kuin asenteesi on aloituksen mukainen, ap, toisen uhma vain vaihtaa muotoaan.
Vierailija kirjoitti:
Vähän erikoista kyllä, ettei puhu tuonikäinen. Entäs onko suvussa autismia? Meidän lapsilla oli aika vähän tunnistettavaa uhmaa, ei edes läheskään joka päivä tuossa parivuotiaana. Yksilöllistä, yksilö ja ympäristö. Koita nyt ainakin tuon ikäiselle vielä olla vanhempi.
En minäkään puhuisi ap:lle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän erikoista kyllä, ettei puhu tuonikäinen. Entäs onko suvussa autismia? Meidän lapsilla oli aika vähän tunnistettavaa uhmaa, ei edes läheskään joka päivä tuossa parivuotiaana. Yksilöllistä, yksilö ja ympäristö. Koita nyt ainakin tuon ikäiselle vielä olla vanhempi.
Voi hyvää päivää! Joo, toki on normaalista poikkeavaa, että lapsi ei puhu vielä kaksivuotiaana, mutta ei se vieäl tarkoita yhtään mitään muuta. Oma kuopus oli täysin sanaton 2v3kk ikäiseksi ja sitten, joululomalla pkodista, aloitti suoraan puhumaan 3-4 sanan lauseita. Nyt 8:lla luokalla, futisjenginsä kapteeni ja keskiarvo koulussa oli nyt viime keväällä 8,9. Eikä ole kyllä autismista puhunut kukaan koskaan missään kouluasteella, ei edes se puheterapeutti, kellä ehdittiin kolme kertaa käydä ennen kuin juttua alkoi tulla.
No mutta olisitko ollut huolissasi jos sinun tai lapsen suvussa olisi tiedettävästi autismia? Sitähän minä aloittajalta kysyin. En sanonut että lapsi on autistinen. Voi että kun on vaikea keskustella herkkä aikaisten ihmisten kanssa... no se uhma varmaan helpottaa hymistelemällä, että sitten joskus helpottaa ja minun poikani pelaa jalkapalloa...
Autstinenkin voi pelata jalkapalloa, se ei ollut mun pointti. Pointti oli, että KAKSIvuotiaan puhumattomuus EI tarkoita autismia. Ja eiköhän tuo puoli ole jo neuvolassa hoidossa, omallakin kohdalla neuvola sen puheterapeutin halusi kuvioon mukaan, vaikka itse en ollut niin kovin huolissani tilanteesta, kaksi isompaa lasta kun oli jo siinä kasvamassa, niin jotain jo tuosta hommasta tiesin jo minäkin. Mutta turhautunut se lapsi varmasti on, kun ei saa asiaansa sanottua ja se lisää tuota uhmaa. Joku tuolla niistä kuvakorteista jo mainitsikin, yksi syy, miksi lapsi ei kiukuttele pkodissa voi olla myös se, että siellä ne kortit on käytössä ihan kaikille, joten hän saa asiansa ilmaistua siellä. Ja osa on sitä, että kaikki p****a nyt vaan kaadetaan vanhempien niskaan, ei sinne pkodin porukoille. Se on myös vanhemmuutta.
No enhän minä sanonut sitäkään, ettei autistinen voisi pelata jalkapalloa :D kylläpä rouva kiihtyy... Niin et vastannut olisitko ollut enemmän huolissasi jos suvussa olisi ollut autismia. Ap:n suvussa ilmeisesti jopa on kun teillä ei ja sinulla ennestään kaksi tervettä lasta.... Ei tietenkään autismia diagnosoida sen perusteella, että 2 v ei puhu. Minä vain kysyin onko suvussa autismia. Jos omassa suvussani olisi autismia ja lapsi ei kovin puhu ja on yhtä herkkähermoinen kuin vaikkapa sinä niin olisin aika huolissani.
Mutta ap:n lapsi siis puheleekin jo jotain ja ilmeisesti myös kuormittuu päiväkotipäivän aikana. Päiväkotipäivän pituus ja säännöllisyys voivat vaikuttaa. Noin pienen lapsen vanhemman saattaa olla mahdollista tehdä lyhennettyä työpäivää, tämä kannattaa selvittää Jos näin ei vielä ole. Lapsen kanssa voisi miettiä erilaisia jippoja ilmaista itseään tilanteissa, joissa lapsella menee hermo. Pettymysten sietokin paranee ajan myötä sitä paremmin, mitä tasaisempaa on lapsen arki. Alussa sitä voi helpottaa sitenkin, että lapselle epämiellyttäviä asioita seuraa jotain positiivista, askareesewn tai esim. siirtymätilanteeseen muodostuu positiivinen assosiaatio ja lapsen pinna paranee. Kenkiä riisuessa pääsee vaikkapa äidin syliin halimaan ennen kuin kilahtaa tms. Kun lapsi jättää kaupassa kahmimatta tavaraa, äiti/isä vaikka vähän pompottaa ja hauskuuttaa korkealle ilmaan, sitten jatketaan matkaa. Eikä päästetä kahmimaan tavaraa.
Säännöllinen arkirytmi ja lepääminen kotona pk:n jälkeen olisi varmaan hyväksi. Se, että lapsesta yritetään saada selvää rauhallisesti ja kannustetaan itseilmaisuun niin, että tulee ymmärretyksi ja aikuinen on silloin kuulolla ja läsnä. Ja on läsnä muutenkin koska pienellä on ikävä päiväkodin vuoksi kuitenkin jonkin verran. Mahdollisesti lyhennetään työpäiviä.
Aivan ohiksena: onko sinulla todettu autismin kirjon häiriö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän erikoista kyllä, ettei puhu tuonikäinen. Entäs onko suvussa autismia? Meidän lapsilla oli aika vähän tunnistettavaa uhmaa, ei edes läheskään joka päivä tuossa parivuotiaana. Yksilöllistä, yksilö ja ympäristö. Koita nyt ainakin tuon ikäiselle vielä olla vanhempi.
Hei pliis, älkää alkako heitellä diagnooseja muutaman lauseen avauksen perusteella!
Avaus kertoo enemmäin kuin tuhat kuvaa.
Koska ap:n asenne lakkaa, on oikea kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Jep.
Jos nyt et pärjää 2 vuotiaan uhman kanssa niin miten pärjäät 14 -vuotiaan murkun kamssa joka osaa avata oven ja hävitä tuhka tuuleen vastaamatta puhelimeen kun ei saa tahtoaan läpi.Opetteleppa käsittelemään lastasi. Puhu neuvolassa tai siellä päikyssä, mistä saisit tukea ja opastusta vanhemmuuteen.
Tässä on esimerkki ihmisestä, joka ei ymmärrä yhtään mitään psykologiasta. Parempi ottaa vaikka koira, jos ajattelee että 2-vuotiaan uhman nujertamalla ”pärjää” 14-vuotiaan teinin kanssa.
Joka ikävaiheessa on omat haasteensa. Olennaisinta on säilyttää kommunikaatioyhteys lapseen ja saada arki pysymään mielekkäänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep.
Jos nyt et pärjää 2 vuotiaan uhman kanssa niin miten pärjäät 14 -vuotiaan murkun kamssa joka osaa avata oven ja hävitä tuhka tuuleen vastaamatta puhelimeen kun ei saa tahtoaan läpi.Opetteleppa käsittelemään lastasi. Puhu neuvolassa tai siellä päikyssä, mistä saisit tukea ja opastusta vanhemmuuteen.
Ei oo koskaan auennut tämä ajatuskuvio. Taapero toimii ihan eri periaatteilla kuin isompi lapsi. Isomman lapsen kanssa asioista voi keskustella.
Ei välttämättä voi. Minun sukupolveni tarpeet tukahdutettiin pienenä, ja ei meidän kanssamme teini-iässä voinut kovin kummoisesti keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän erikoista kyllä, ettei puhu tuonikäinen. Entäs onko suvussa autismia? Meidän lapsilla oli aika vähän tunnistettavaa uhmaa, ei edes läheskään joka päivä tuossa parivuotiaana. Yksilöllistä, yksilö ja ympäristö. Koita nyt ainakin tuon ikäiselle vielä olla vanhempi.
Hei pliis, älkää alkako heitellä diagnooseja muutaman lauseen avauksen perusteella!
Avaus kertoo enemmäin kuin tuhat kuvaa.
Niin, toinen kysymys on että kenestä. Usein kommentoija, joka sitkeästi jankkaa omaa näkemystään faktoista piittaamatta, ajattelee pohjimmiltaan itseään ja omaa tilannettaan.
Lue vinkkejä netistä ja kasvatusoppaista. Uhma saattaa kestää vielä vuoden-pari, välillä pahempana ja välillä helpompana.
Uhmakohtauksiin ei auta juuri muu kuin se, että pysyy itse rauhallisena ja jämäkkänä, ei menetä hermojaan eikä huuda lapselle tai kohtele kovakouraisesti.
Syliin pitää ottaa ja lohduttaa jos lapsi haluaa. Hänellä on valtava tunnekuohu mitä hän ei vielä osaa hillitä, lapsi ei uhmaa ilkeyttään.
Mihinkään herkuilla lahjomiseen ei kannata lähteä, siitä ei seuraa mitään rakentavaa.
Meillä toimii parhaiten nuo edellä mainitut vinkit. Syliin pääsee aina, ja lasta kohdellaan koko ajan lempeästi. Kun tilanne alkaa rauhoittua, niin siinä vaiheessa voi yrittää kiinnittää lapsen huomion johonkin muuhun, leluihin yms. Kielletään vain välttämättömät asiat, ja niistä pidetään kiinni. Lapselle annetaan aikaa tehdä asiat rauhassa ja vapaaehtoisesti. Jos usean kehotuksen jälkeen ei tottele, sitten noudamme hänet ja teemme yhdessä sen mitä pitikin, riippumatta siitä kuinka paljon lapsi vastustelee.
Lapsen voi antaa valita sopivissa asioissa, esim. kahden paidan välillä, jotta lapsestakin tuntuu että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa. Se voi vähentää kiukkua ja uhmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se siitä ajan kanssa tasoittuu. Kuulostaa tutulta, tsemppiä, koita jaksaa.
Yritä jaksaa ponnistella ja laittaa turvalliset rajat, huomiointi jo nyt. Lapsen on opittava tietämään, että vanhempina te määräätte. Jos niitä rajoja ei laiteta varhaisessa vaiheessa, niin isompana on vastassa isommat ongelmat.
Tämän takia tänne avauduin kun vaikka on esikoinen kyseessä, tiedän että jos lapsi saa nyt "niskalenkin" se on häneltä vaikeampi ottaa pois. Eikä sekään mutta lapsen loppuelämän kannaltakin se on ongelma kun tajuaa ettei maailma pyörikkään hänen ympärillään
Ap
Ongelman ydin on tässä, sun omassa käytöksessä. Teette normaalista taaperon kehitysvaiheesta valtataistelun, jossa ajatus on että jos lasta ei nujerreta nyt niin isona on sitten vaikeaa. Tätä ”luulot pois” -lähestymistapaa ei käytetä enää edes eläinten koulutuksessa. Ei ainakaan menestyksekkäästi.
Lapsesi aivot vasta kehittyvät, hän ei ole kykenevä juonittelemaan, vaan suuret tunteet lyövät täysillä myrskynä päälle koska itsesääntely ei vielä toimi. (Ja toimiiko monella aikuisellakaan se täydellisesti?) Jos haluat auttaa, ja luoda yhteyden lapseesi, esim täällä on hyvät ohjeet ja käsikirjoitus. Jos sen sijaan laitat kovan kovaa vastaan, on ilo pois myös omasta vanhemmuudestasi jatkossakin.
https://biglittlefeelings.com/wp-content/uploads/2020/06/5-Tips-to-Stop…
Vierailija kirjoitti:
Lue vinkkejä netistä ja kasvatusoppaista. Uhma saattaa kestää vielä vuoden-pari, välillä pahempana ja välillä helpompana.
Uhmakohtauksiin ei auta juuri muu kuin se, että pysyy itse rauhallisena ja jämäkkänä, ei menetä hermojaan eikä huuda lapselle tai kohtele kovakouraisesti.
Syliin pitää ottaa ja lohduttaa jos lapsi haluaa. Hänellä on valtava tunnekuohu mitä hän ei vielä osaa hillitä, lapsi ei uhmaa ilkeyttään.
Mihinkään herkuilla lahjomiseen ei kannata lähteä, siitä ei seuraa mitään rakentavaa.
Meillä toimii parhaiten nuo edellä mainitut vinkit. Syliin pääsee aina, ja lasta kohdellaan koko ajan lempeästi. Kun tilanne alkaa rauhoittua, niin siinä vaiheessa voi yrittää kiinnittää lapsen huomion johonkin muuhun, leluihin yms. Kielletään vain välttämättömät asiat, ja niistä pidetään kiinni. Lapselle annetaan aikaa tehdä asiat rauhassa ja vapaaehtoisesti. Jos usean kehotuksen jälkeen ei tottele, sitten noudamme hänet ja teemme yhdessä sen mitä pitikin, riippumatta siitä kuinka paljon lapsi vastustelee.
Lapsen voi antaa valita sopivissa asioissa, esim. kahden paidan välillä, jotta lapsestakin tuntuu että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa. Se voi vähentää kiukkua ja uhmaa.
Tässä oli paljon asiaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että uhma liittyy lapsen egon ja maailman välisen ristiriitaan, hän haluaisi olla iso ja taitava ja tehdä kaikkea mitä aikuinenkin, mutta tuntee epäonnistuvansa surkeasti ison tahtonsa käytössä.
Siksi kannattaa tukea kaikkea konkreettista, mikä saa lapsen tuntemaan itsensä isoksi ja taitavaksi. Esimerkiksi kauppareissuilla uhmaikäiseni ovat todella mielellään kantaneet WC-paperipaketteja ja saaneet tuntea itsensä isoiksi ja vahvoiksi. Siinä on turhanpäiväisistä asioista kiukkuaminen unohtunut, hetkeksi ainakin.
No enhän minä sanonut sitäkään, ettei autistinen voisi pelata jalkapalloa :D kylläpä rouva kiihtyy... Niin et vastannut olisitko ollut enemmän huolissasi jos suvussa olisi ollut autismia. Ap:n suvussa ilmeisesti jopa on kun teillä ei ja sinulla ennestään kaksi tervettä lasta.... Ei tietenkään autismia diagnosoida sen perusteella, että 2 v ei puhu. Minä vain kysyin onko suvussa autismia. Jos omassa suvussani olisi autismia ja lapsi ei kovin puhu ja on yhtä herkkähermoinen kuin vaikkapa sinä niin olisin aika huolissani.
Mutta ap:n lapsi siis puheleekin jo jotain ja ilmeisesti myös kuormittuu päiväkotipäivän aikana. Päiväkotipäivän pituus ja säännöllisyys voivat vaikuttaa. Noin pienen lapsen vanhemman saattaa olla mahdollista tehdä lyhennettyä työpäivää, tämä kannattaa selvittää Jos näin ei vielä ole. Lapsen kanssa voisi miettiä erilaisia jippoja ilmaista itseään tilanteissa, joissa lapsella menee hermo. Pettymysten sietokin paranee ajan myötä sitä paremmin, mitä tasaisempaa on lapsen arki. Alussa sitä voi helpottaa sitenkin, että lapselle epämiellyttäviä asioita seuraa jotain positiivista, askareesewn tai esim. siirtymätilanteeseen muodostuu positiivinen assosiaatio ja lapsen pinna paranee. Kenkiä riisuessa pääsee vaikkapa äidin syliin halimaan ennen kuin kilahtaa tms. Kun lapsi jättää kaupassa kahmimatta tavaraa, äiti/isä vaikka vähän pompottaa ja hauskuuttaa korkealle ilmaan, sitten jatketaan matkaa. Eikä päästetä kahmimaan tavaraa.
Säännöllinen arkirytmi ja lepääminen kotona pk:n jälkeen olisi varmaan hyväksi. Se, että lapsesta yritetään saada selvää rauhallisesti ja kannustetaan itseilmaisuun niin, että tulee ymmärretyksi ja aikuinen on silloin kuulolla ja läsnä. Ja on läsnä muutenkin koska pienellä on ikävä päiväkodin vuoksi kuitenkin jonkin verran. Mahdollisesti lyhennetään työpäiviä.