Mitäköhän miehen päässä liikkui mahdollisesti?
Ihastuin varattuun mieheen alkuvuodesta ja hän ihastui minuun. Olimme samassa työpaikassa pari kuukautta. Erehdymme töissä suutelemaan muutamaan kertaan. Kuitenkin mies otti lopputilin, koska ei halunnut ihastua minuun enempää ja satuttaa kumppaniaan enempää. Hän kuitenkin kertoi tyttöystävälleen kaiken meistä kahdesta.
Vierähti päälle 3 kuukautta ja mies otti minuun yhteyttä ja kertoi kuinka haluaisi tavata minut vielä edes kahvin merkeissä. En suostunut tähän, koska luulin hänen seurustelevan vielä.
Vierähti pari viikkoa ja mies pyysi uudestaan voidaanko tavata vielä ennen kuin hän lähtee ulkomaille. Tällä kertaa kysyin onko hän sinkku, johon vastasi kyllä. Olivat eronneet exänsä kanssa pian sen jälkeen kun lopetti työt.
No me tapasimme muutaman kerran ja juttelimme molempina kertoina pitkään niin elämästä ylipäätään kuin tapahtuneista asioita. Erittäin syvällisestä asioista myös. Mies kertoi kuinka paljon pitää minusta ja kuinka ei saa minua mielestään. Kuinka minun tietyt piirteet ovat kuin huumetta hänelle.
Hänen viimeisenä Suomen päivänään me harrastimme seksiä jonka jälkeen mies kylmeni hieman. Ei suudellut minua sängyssä eikä halannut kovinkaan paljon. Oli kuitenkin kokoajan sanomassa jotain, mutta lopetti sen kesken..
Kun hyvästien aika oli, hän halasi minua pitkään ja tiukasti, viimeisenä suuteli minua otsalle ja sanoi ”take care”.
Mä mietin tätä vieläkin vaikka hyvästeistä on jo pari viikkoa.. Miksi hän muuttui lämpimästä ja huolehtivasta ihmisestä tuollaiseksi? Tuntuu pahalta, ettei edes suudellut suulle hyvästellessämme.
Typerää miettiä enää, mutta en enää tämän ajan jälkeen kehtaa enää kysyäkään.
Kommentit (32)
Tykkäsi sinusta varmasti ja paljon. Ei kuitenkaan ollut teidän aika, ainakaan vielä.
Pakeni tunteitaan. Oli rakastumassa sinuun ja sinä et häntä huolinut. Mitä siinä voi muuta tehdä, kuin alistua, kerätä haaveittensa riekaleet, suudella kiitokseksi kaikesta ihanista muistoista otsalle ja lähteä hiljaa pois.
Olet ns. kohtalokas nainen.
Miekkonen oli varmaan sanomassa, että take care of your personal hygiene, muttei saanut sanaa suustaan. Lopulta ulos tulivat vain sanat "take care."
Vierailija kirjoitti:
Olit ns. huono pano.
Tässä voi olla pointti. Seksi ei synnyttänyt sellaisia tunteita, joita ne oli mielikuvissa ja mies pettyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sai mitä halusi, eli seksiä. Sen pituinen se.
Tällaisten takia ei kannata sydäntään särkeä. Ensi kerralla viisampana naisena, joohan?
Kyyninen ja kateellinen av mamma :D
Hih hih
Ei witttu näitä juttuja. Katsoisit vähemmän romantiikkahömppää, se on selvästi sekoittanut pääsi.
Ota alapää paljaaksi ja vaikka käsipeili ja kurkkaa sinne jalkojesi väliin. Mitä näet?
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Pakeni tunteitaan. Oli rakastumassa sinuun ja sinä et häntä huolinut. Mitä siinä voi muuta tehdä, kuin alistua, kerätä haaveittensa riekaleet, suudella kiitokseksi kaikesta ihanista muistoista otsalle ja lähteä hiljaa pois.
Olet ns. kohtalokas nainen.
Täähän se ois.
Hitsi, miten mainio kommentti, alkoi ihan naurattamaan tuo nasevuus.
Kyllä täällä sanavalmiutta löytyy. Hyvin oivallettu ja kiteyttey ap:n selostukset.