Voisiko joku selittää paradoksin työvoimapulan ja työttömyyden suhteen?
Suomessa on
- työvoimapula
- työttömyyttä
Ongelma tuntuu olevan, että työttömät eivät suostu menemään nollasopimuksella tai alipalkalla töihin tai muuttamaan kommuuniasumiseen toiselle puolelle maata pariksi kuukaudeksi tarvittaessa. Työttömät eivät myöskään suostu kouluttautumaan kaikki lähäreiksi ja putkimiehiksi.
Tästä syystä eläkeikää pitää nostaa jonnekin n. 80 vuoteen, ja pitää ihmiset töissä kunnes ovat puoleksi vainaita. Näin eläkkeitä ei tarvitse maksaa ja työvoimaa riittää. Eläkeikää lähestyvien arvellaan, siis sellaistan reilusti yli kuusikymppisten, seiskytvuotiaiden jne, kouluttautuvan uudestaan, muuttavan vihannesviljelmälle ja tunturikeskukseen alipalkattuna.
Olen varmaan tyhmä, mutta olen miettinyt, että miksei
1. työntekijöille voida maksaa ihan ookoo palkkaa
2. tarjota määräaikaista ja kokoaikaista vähintään vuoden työsuhdetta
3. tarjota vakituisia työpaikkoja
Kommentit (2036)
Aika monessa työpaikkailmoituksessa vaaditaan suomen kielen kirjallista ja suullista osaamista.
Toivottavasti joku kansanedustaja lukee näitä postauksia, ottaa jokaisesta kommentista kopion, jakaa jokaiselle Eduskunnassa istuvalle ksnsanedustajalle nämä vadtaukset.
Siinä sitä pulmaa kerrakseen purtavaksi ! Ei oo helppo nakki todellakaan.
No, helpompi on tietty päätyäjien lässyttää puuta heinää ja esittää, että ulkomaista työvoimaa. Siinä se ratkaisu.
PAKKO saada ulkomaista työvoimaa, työnantajat haluu !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymyksessäsi piilee jo osavastaus tähän paradoksiksi nimittämääsi asiaan,
- Työpaikat ja työttömät sijaitsevat eri paikkakunnilla.
- Kaikki työttömät eivät halua tehdä työtä, vaan elää sosiaalituilla.
- Kaikki työttömät eivät pysty tekemään tarjolla olevia töitä nykyajan vaatimustasolla.
- Työn vaativuus ja siitä maksettava palkka eivät ole molempia osapuolia tyydyttävällä tasolla.
- Työttömällä ei ole työhön vaadittavaa koulutusta.
- Työttömällä ei ole työhön vaadittavaa työkokemusta.
- Työttömällä puuttuu juuri tuo yksi vaadittava osaaminen.
- Työttömällä ei ole sopivaa suosittelijana.
- Työttömän työtodistuksia ei jakseta lukea.
- Työttömän cv on tylsä, toisella on video laskuvarjohypystä.
- Työttömän harrastukset ovat tylsiä, halpoja.
- Työttömällä ei ole tuttua työpaikalla.
- Työttömällä on väärä koulutus, mistä tehdään johtopäätös, ettei työtön halua tulla tähän työhön, vaikka työtä hakee.Tässä syitä miksi työnantaja ei palkkaa työtöntä. Syy on työnantajassa, ei työttömässä.
Niin no, jos paikkaa hakee myös tyyppi jonka cv on parempi, työkokemus laajempi, koulutus sopivampi, on hyvä suosittelija jne., niin tokihan hänet todennäköisesti palkataan. Ei kai työnantajan kuulu olla mikään hyväntekeväisyysjörjestö joka ottaa työttömät töihin eikä valitse omasta mielestään parasta?
Vierailija kirjoitti:
Liian suuret tuet, ei kannusta töihin kun saman saa sohvalla makoilusta
Vaikka olenkin demari, niin myönnän, että tuo on totta. Itsekin tunnen muutaman noin kolmekymppisen tyypin, joille ei kelpaa mikään tarjolla olevista töistä, palkka liian pieni heidän mielestään. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ennen pitkää noita nykyisiä tukia on muutettava enemmän työntekoon pakottaviksi, en voi hyväksyä sitä, että vuosia voidaan elää tukien varassa ja kieltäytyä ottamasta vastaan työtä, vaikka se ei niin korkeapalkkaista olisikaan, eihän näillä lorvehtijoilla usein ole edes mitään varsinaista koulutusta, jonka perusteella voisivat vaatia parempipalkkaisia töitä.
Niin kuin sairaanhoitajat ovat kertoneet, ongelma alalla ei ole niinkään huono palkka kuin huonot työolosuhteet. Huonot työolosuhteet takaa huono johto.
Tämä voikin olla monessa paikassa "työvoimapulan" takana. Työolosuhteet ovat sellaiset, että työntekijät eivät pysy. Työvoimapula on siis kroonista.
Pysyvä ja toimiva ratkaisu tähän ongelmaan on AINOASTAAN työolosuhteiden parantaminen.
Muut ratkaisut eivät tule toimimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian suuret tuet, ei kannusta töihin kun saman saa sohvalla makoilusta
Vaikka olenkin demari, niin myönnän, että tuo on totta. Itsekin tunnen muutaman noin kolmekymppisen tyypin, joille ei kelpaa mikään tarjolla olevista töistä, palkka liian pieni heidän mielestään. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ennen pitkää noita nykyisiä tukia on muutettava enemmän työntekoon pakottaviksi, en voi hyväksyä sitä, että vuosia voidaan elää tukien varassa ja kieltäytyä ottamasta vastaan työtä, vaikka se ei niin korkeapalkkaista olisikaan, eihän näillä lorvehtijoilla usein ole edes mitään varsinaista koulutusta, jonka perusteella voisivat vaatia parempipalkkaisia töitä.
Mistä löytyy näitä töitä, joista voi kieltäytyä? Pistä vaikka muutaman lista, kun ei tunnu löytyvän.
Työvoimapulaa on ammattitaitoisista, työkykyisistä ja työhaluisista henkilöistä, jotka ovat valmiita siirtymään työn perässä oikeille asuinpaikoille. Useimmilta työttömiltä puutuu joitakin näistä edellä mainituista. He ovat tyytyväisiä kotona makuuseen kaikenlaisten sosiaalitukien turvin.

Tuo on työnantajan näkemys. Mitä mieltä luulet olevan sellaisen ammattilaisen joka on jäänyt työttömäksi tehtaan lopetuksen vuoksi?

Varmaan silloinkin syy on työvoimapula... Vai olisikohan sittenkin pula palkanmaksajista?
Olen yrittänyt puolen vuoden ajan rekrytä ihan tavallisia teollisuuden kokoonpanijoita ja logistiikan työntekijöitä, niin kesäksi kuin vakituiseen työsuhteeseen, haasteena ovat:
- Hakijat ovat täysin eri alalta olevia työttömiä, joita ei voi vaativaan teollisuustyöhön perehdyttää ei oikein edes pitkälläkään ajanjaksolla.
- Teollisuudenalan kokemuksen omaavat ovat vuosia olleet työttöminä, eivät ole työelämäkelpoisia, on alkoholinkäyttöä, persoonallisuushäiriöitä yms.
- Monella ei ole haluakaan tulla töihin, koska tuet ovat niin hyvät, moni kirjoittaa rehellisesti suoraan, että hakee siksi, että työkkäri käskee...
Yhtään nuorta metallialan koulutettua, joka olisi vastavalmistunut ei ole hakenut töihin.
Meillä palkkaus on vähintään sen, mitä muillakin ja puitteet työn tekemiseen seutukunnan moderneimmat ja töitä olisi niin, että joudutaan jo rajoittamaan myyntiä käsiparien puutteen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimapulaa on ammattitaitoisista, työkykyisistä ja työhaluisista henkilöistä, jotka ovat valmiita siirtymään työn perässä oikeille asuinpaikoille. Useimmilta työttömiltä puutuu joitakin näistä edellä mainituista. He ovat tyytyväisiä kotona makuuseen kaikenlaisten sosiaalitukien turvin.
Tuo on työnantajan näkemys. Mitä mieltä luulet olevan sellaisen ammattilaisen joka on jäänyt työttömäksi tehtaan lopetuksen vuoksi?
Tuon makoilukommentin heittänyt on asiasta mitään tietämättömän puhetta. Varmaan toistaa sanasta sanaan sitä, mitä hänelle on koko elämänsä ajan toitotettu
Kyllähän aina on ollut matalapalkka-aloja. Tietyt alat on vaan niin kilpailtuja, ettei palkkoja ole mahdollista nostaa, sillä sitten asiakkaat ja tilaajat menee muualle. Tulee nyt mieleen esim. juuri ravintola-ala ja siivous.
Jos samaan lounaspöperöä on tarjolla kahdessa vierekkäisessä ravintolassa, menetkö siihen kalliiseen vai siihen halpaan?
Lisäksi tietysti niillä aloilla, johon ei kauheasti koulutusta tarvita ei tietysti voi odottaakaan mitään huippuliksaa.
Ketjussa on tosiaan jo mainittu että työttömiä on monelaisia: niitä jotka kiivaasti hakee, niitä joille kelpaa vain tietyt paikat, niitä jotka on ikäsyrjitty, niitä jotka ovat päihdeongelmisia, niitä jotka ovat jostain syystä syrjäytyneet (sairaus, vamma) ja niitä jotka eivät halua töihin.
Kyllä on oikeasti iso ongelma, jos kotona istumisella tienaa suurin piirtein saman kuin töissä.
Työn kannattavuutta pitää siis lisätä. Yksi tapa on tietysti leikata tukia ja toinen on alentaa pienempien palkkojen verotusta.
Lisäksi pitäisi lisätä koulutuspaikkoja, tehostaa ja tukea uudelleenkouluttautumista ja luoda työnantajille kannustinjärjestelmiä esin. yli 50 vuotiaiden palkkaamisesta.
Yksinkertainen vastaus on ahneus osassa ihmisistä.
Halutaan aina vain enemmän itselle, sekä jättää muille vähemmän ja vähemmän.
Monet työttömät ovat syrjäytyneitä ja mielenterveysongelmaisia, ei heistä ihan yhtäkkiä saada full-stack -koodareita. Minulla on yksi tällainen sukulainen, ja hänen kuntouttamisensa vaatisi vähän enemmän kuin TE-toimiston tädeille juttelua.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt puolen vuoden ajan rekrytä ihan tavallisia teollisuuden kokoonpanijoita ja logistiikan työntekijöitä, niin kesäksi kuin vakituiseen työsuhteeseen, haasteena ovat:
- Hakijat ovat täysin eri alalta olevia työttömiä, joita ei voi vaativaan teollisuustyöhön perehdyttää ei oikein edes pitkälläkään ajanjaksolla.
Tiedät kyllä, miksi näin on. Työttömiä käsketään hakemaan kaikkea mahdollista eikä olemaan nirsoja.
Monet sellaiset ihmiset, jotka 80-luvulla olisivat kelvanneet töihin, eivät nykyään kelpaa.
Monet sellaiset ihmiset jotka nykyään kelpaavat töihin, eivät enää kymmenen vuoden kuluttua kelpaa.
Tauno 56, hieman yksinkertainen heppu, kelpasi täysin sahalle latomaan lankkuja pinoon 80-luvulla tai rakennussiivoojaksi. Reiska 56, hieman yksinkertainen heppu, ei nykyään ikänsä ja älykkyytensä puolesta enää kelpaa kuin 9 euron kulukorvauksella tai hitonmoisella palkkatuella tekemään mitään.
Jonne 23, äo 90 kelpaa vielä nykyään töihin. Lähitulevaisuudessa Oliver, jonka ikä ja äö ovat samat, ei kelpaa työelämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian suuret tuet, ei kannusta töihin kun saman saa sohvalla makoilusta
Vaikka olenkin demari, niin myönnän, että tuo on totta. Itsekin tunnen muutaman noin kolmekymppisen tyypin, joille ei kelpaa mikään tarjolla olevista töistä, palkka liian pieni heidän mielestään. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ennen pitkää noita nykyisiä tukia on muutettava enemmän työntekoon pakottaviksi, en voi hyväksyä sitä, että vuosia voidaan elää tukien varassa ja kieltäytyä ottamasta vastaan työtä, vaikka se ei niin korkeapalkkaista olisikaan, eihän näillä lorvehtijoilla usein ole edes mitään varsinaista koulutusta, jonka perusteella voisivat vaatia parempipalkkaisia töitä.
Mistä löytyy näitä töitä, joista voi kieltäytyä? Pistä vaikka muutaman lista, kun ei tunnu löytyvän.
Olen ehdottanut yhdelle kavereistani, ikä 32, useampaakin työpaikkaa paikallislehdestä ja paikallisista facebookryhmistä, joissa on haettu työvoimaa, mutta aina hänellä on ollut joku syy kieltäytyä, ollut kuitenkin työttömänä jo useamman vuoden, pärjää kuulema hyvin ilman työtäkin ellei se täydellinen unelmatyö tule vastaan. Hyväkuntoinen ja terve kaveri, mutta ei oikein tykkää, kun jatkuvasti kyselen, että joko hän on saanut töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian suuret tuet, ei kannusta töihin kun saman saa sohvalla makoilusta
Vaikka olenkin demari, niin myönnän, että tuo on totta. Itsekin tunnen muutaman noin kolmekymppisen tyypin, joille ei kelpaa mikään tarjolla olevista töistä, palkka liian pieni heidän mielestään. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ennen pitkää noita nykyisiä tukia on muutettava enemmän työntekoon pakottaviksi, en voi hyväksyä sitä, että vuosia voidaan elää tukien varassa ja kieltäytyä ottamasta vastaan työtä, vaikka se ei niin korkeapalkkaista olisikaan, eihän näillä lorvehtijoilla usein ole edes mitään varsinaista koulutusta, jonka perusteella voisivat vaatia parempipalkkaisia töitä.
Vai "tunnetkohan" yhtä monta työstä kieltäytyvää lorvehtijaa, kuin on niitä tunti viikossa töitä tekeviä työllisiksi laskettuja. Vai olisiko tilastollisesta havainnoinnista kysymys tässäkin.
Ennen pitkää velan anto Suomelle loppuu ja korot vievät 10 miljardia budjetista.
Loppuu se rottien ilmainen eläminen täällä viimeinkin.
Tässähän näitä avoimia työpaikkoja, tuöttömät ! Eikun hakemaan !
mol.fi avoimet työpaikat:
We are looking for part-time or full-time employees in our interview team to conduct telephone interviews remotely in various projects in the following languages:
Languages:
- Dutch
- Japanese
- Korean
tai:
Haemme pizzakokkia.
Toivomme sinulta:
Hygieniapassia
Kokemusta alan työstä
Suomen kielen taitoa, englannin kieli katsotaan plussaksi
Hyviä vuorovaikutustaitoja sekä asiakaspalveluhenkisyyttä
Paineensietokykyä ja reipasta työotetta, sillä päivät voivat olla kiireisiä
tai:
JAPANESE COOK/CHEF
We are looking for an employee for a busy buffet in the center of Tampere. We are on the same team and in the same kitchen as the sushi bar.
Our goal is to create delicious Japanese taste experiences, take-away dishes for busy lunchers and develop dishes that make Japanese flavors easily accessible.
tai:
Henkilökohtainen avustaja, Hakijoilta toivotaan hyvää suomenkielen taitoa ja hakemukset toivotaan suomeksi.
Ja vielä. Suomi huutaa kokkeja ja tarjoilijoita , Miksi ei perusteta kokkikouluja joka niemen notkoon ja saarelmaan ?