Kerrotteko/oletteko kertoneet kumppanille kaiken menneisyydestänne?

Olen kertonut. Mies on ainut ihminen joka tuntee minut täysin menneisyyteni mukaan lukien. On ihanaa tietää että hän silti hyväksyy mut ja rakastaa mua sellaisena kuin olen ja voin aina luottaa siihen että hän on mun tukena silloin kun sitä tarvitsen. Haluan myös vastavuorousesti tietää kaiken miehen menneisyydestä.

En eikä kiinnosta kuulla kaikkea hänenkään menneisyydestä.

Parempi että aiemmat intiimit asiat pysyy julki tulematta. Etenkin jos elämäntyyli on vaihtunut niin voi löytyä semmoisia mikä ällöttää kumppania, alkaen kumppaneiden lukumäärästä ja heidän elimistään. Vallitseva kaksinaismoralismi ei myöskään hyväksy kaikkien sukupuolten samanlaista toimintaa. Voi toisen itsetuntokin kärsiä jos tulee ilmi mitä toinen on puuhaillut ja kuinka paljon.

Vastaavasti nykyisessä suhteessa voi olla hyvä että kumpikin voi luottaa ettei sänkyasioista kukaan muu saa kuulla jälkikäteen.

Meillä on suhteessa hyvä olla. Kaiken kertominen menneisyydestä ei toisi siihen mitään lisäarvoa. Enkä itsekään haluaisi kuulla jokaikistä asiaa kumppanini menneisyydestä. Vain sairaalloisen mustasukksiset ja kontrollinhaluiset vaativat tekemään tiliä menneisyydestä ja käyttävät sitten myöhemmin kipeimpiä asioita lyömäaseena. Tiettyjen asioiden tivaaminen paljastaa nopeasti häiriintyneet luonnevikaiset ja narsistit.

Meillä on vähän ns epätasa-arvoinen suhde siinä mielessä, että olen miestäni huomattavasti vahvempi (henkisesti). Olen kokenut asioita, joista tiedän, ettei hän oikein kestäisi kuulla vaan jäisi esim. märehtimään ihan turhaan, koska ei menneisyyttä voi muuttaa.

Hänen äitinsä kuoli kun hän oli teini, ja isä meni vuoden sisällä uusiin naimisiin. Hän ei ole koskaan päässyt noista yli, vaan ottaa ne silloin tällöin esiin. Näen, että tuo taakka on hänelle yhä hyvin raskas.

Asiat, jotka vaikuttavat suhteeseemme, olen kertonut. Hänen antamansa tuki noissa vaikeissa asioissa on ollut aika vähäistä, joten en usko, että hän kykenisi antamaan minulle tukea vielä vaikeammista tapahtumista kuullessaan. Olen siis pitänyt ne sisälläni. Ei millään pahalla. Kestän kyllä tuollaiset yksinkin, tapasimme aika myöhään elämässä joten olen ollut yksin niiden kanssa monet vuodet jo ennestään.

Kertoisin tietysti, jos hän sattuisi jostain sellaisesta erikseen kysymään - jos vaikka käytökseni aiheuttaisi kysymysmerkkejä, niin selittäisin tietysti.

Olen entiselle aviomiehelleni ollut liian rehellinen asioista ja kertonut hänelle liikaa. Hän on onneksi sellainen ihminen, joka ei käytä niitä asioita aseena minua vastaan eikä harrasta juoruilua tms.

Jos vielä joskus alan seurustelemaan, tuskin tulen menneisyyttäni juurikaan jakamaan kumppaniehdokkaalle vaan pidän sen omana tietonani ja keskityn nykyhetkeen. Tämän saman suon tietenkin myös kumppaniehdokkaalleni, eli ei kaivella menneisyyttä kiitos. Itse olen asioitani työstänyt terapiassa ja vertaistukiryhmässä jne., toivon saavani asiani loppuunkäsitellyiksi ennen mahdollista uutta suhdetta, jotta se voi alkaa puhtaalta pöydältä.