Lue keskustelun säännöt.
Onko omat tekemisesi, työt, harrastukset ja hankinnat innostavia sinulle jos et pääse esittelemään niitä kenellekään?
Onko puutarhasi sinusta ihana ilman somepäivityksiä tai vieraille esittelyä? Työsaavutuksesi, perheesi lapsesi?
Minusta on tuntunut jo pidemmän aikaa, että ihmiset saa energiaa vaan toisille pauhaamisesta ja omasta erinomaisuudestaan. Ollaan niin tyhjiä kuoria aikuisina yhtäkkiä. Ennen on ehkä ajanut sisäinen palo johonkin, nyt se on sammunut ja tyydytystä yritetään saada muiden kautta.
Sitten kun ei jaksa innostua sisustuksesta tai kodinostosta tai muusta (jota esitellä muille) niin imeydytään omiin ongelmiin: onko alhainen d-vitamiini, huono ryhti tai kenties tunnelukko. Sitten sitä puuhataan taas ja saadaan merkitystä omalle olemassa ololle hetkeksi.
Oikeastaanhan me vaan olemme kasa hitaasti rapistuvaa lihaa maailmankaikkeuden silmänräpäyksessä, sätkitään tässä hetki tavaroinemme ja ferritiiniarvoinemme. Ja sitten olemme poissa ja seuraavat luulevat olevansa taas yhtä ainutlaatuisia kuin me eikä kukaan sinuakaan enää muista.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Itselleni minä harrastan, vaikka toki somessa olevana jaan kauniita hetkiä välillä myös kavereilleni.
Jaan siellä lähinnä tunnelmia, en varsinaisesti esittele tekemisiäni.
Olen muutenkin enempi ajattelija ja olija, kuin tekijä.
Kun mäkin esittelen kypsyneitä tomaattejani Suomessa, olen oikeasti innostunut siitä, että olen kasvattanut tomaatteja. Olisin kyllä aivan yhtä innostunut tomaateistani, vaikka en pääsisi jakamaan. Samalla seuraan muita puutarhureita ja leipureita, ja otan oppia ja vinkkejä. Kiva, että jakavat aikaansaannoksiaan meille muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välillä hävettää kun huomaan papattavani vain omia asioitani. Mitä se toinen niistä loputtamasti saa?
Riippuu varmaan ihmisestä, mutta mulle tulee ainakin todella hyvä mieli, kun joku kertoo innostuneena jostain omasta jutusta.
Minä en avaa omaa elämääni somessa kenellekään enkä ole kiinnostunut, kuinka monta kanankakkakikkaretta joku on laittanut kukkaruukkuunsa keväällä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en avaa omaa elämääni somessa kenellekään enkä ole kiinnostunut, kuinka monta kanankakkakikkaretta joku on laittanut kukkaruukkuunsa keväällä.
Tämä on nykyisin niin yleinen ajatusmalli ja moni suorastaan kehuu sillä.
”Ei kiinnosta mitä muut tekevät, eikä kiinnosta muille kertoa heille mitään itsestäni.” Mikä ihme ihmisiä nykyisin oikeastaan kiinnostaa? Oman navan ympärillä pyöriminen? Koko muu ihmiskunta on muuttunut monelle vain rasitteeksi ja vältellyn kohteeksi, josta ei vaan enää saada mitään iloa ja hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en avaa omaa elämääni somessa kenellekään enkä ole kiinnostunut, kuinka monta kanankakkakikkaretta joku on laittanut kukkaruukkuunsa keväällä.
Tämä on nykyisin niin yleinen ajatusmalli ja moni suorastaan kehuu sillä.
”Ei kiinnosta mitä muut tekevät, eikä kiinnosta muille kertoa heille mitään itsestäni.” Mikä ihme ihmisiä nykyisin oikeastaan kiinnostaa? Oman navan ympärillä pyöriminen? Koko muu ihmiskunta on muuttunut monelle vain rasitteeksi ja vältellyn kohteeksi, josta ei vaan enää saada mitään iloa ja hyvää.
Taisit ymmärtää väärin, kuten moni täällä:
Ongelman ydin ei ole siinä, että kertoo muille. Ongelman ydin on siinä, että ei kuuntele muita tai saa iloa ja nautintoa asioista ilman, että alistaa muita ihmisiä oman lähetyksen vastaanottajaksi loputtomasti.
Kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Ennen joku porho saattoi tilata muotokuvan itsestään taiteilijalta. Nykynuori ottaa selfieitä. Kumpi on itserakkaampi?
Porho työllisti taiteilijan, kehystäjän ja taidetarvikekauppiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en avaa omaa elämääni somessa kenellekään enkä ole kiinnostunut, kuinka monta kanankakkakikkaretta joku on laittanut kukkaruukkuunsa keväällä.
Tämä on nykyisin niin yleinen ajatusmalli ja moni suorastaan kehuu sillä.
”Ei kiinnosta mitä muut tekevät, eikä kiinnosta muille kertoa heille mitään itsestäni.” Mikä ihme ihmisiä nykyisin oikeastaan kiinnostaa? Oman navan ympärillä pyöriminen? Koko muu ihmiskunta on muuttunut monelle vain rasitteeksi ja vältellyn kohteeksi, josta ei vaan enää saada mitään iloa ja hyvää.Taisit ymmärtää väärin, kuten moni täällä:
Ongelman ydin ei ole siinä, että kertoo muille. Ongelman ydin on siinä, että ei kuuntele muita tai saa iloa ja nautintoa asioista ilman, että alistaa muita ihmisiä oman lähetyksen vastaanottajaksi loputtomasti.
Kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Kuka sinua alistaa katsomaan työkaverisi tai tuttusi tai edes ystäviesi sometilejä? Luulet olevasi tärkeämpi kuin olet, jos luulet muiden loukkaantuvan siitä. Joku saattaa kysyä miksi lopetit, mutta huomenna ei edes muistaisi asiaa.
Miksi ihmeessä seuraat tilejä, jos et sitten kuitenkaan halua, että niissä on heidän valitsemaansa sisältöä? Miksi ihmeessä? Luulet, ettei muut saa iloa ilman, että niistä ottaa kuvia someen? Oletko sinä juuri sellainen ihminen? Vai ajatteletko, että muut ovat sellaisia, mutta sinä et? Kukaan ei ole sitä myöntänyt, mutta sinä tunnistat ilmiön, koska olet sellaisen päättänyt nyt nähdä muissa.
Puhut, että ongelma on vastavuoroisuuden puute. Vaikeaa se on olla vastavuoroinen, jos muut ei niitä kuviaan laita sinne someen. Miten joku puutarhuritaituri voi olla kovin vastavuoroinen sen työkaverin kanssa, kun se työkaveri postaa yhden kuvan kerran vuodessa ja ite haluaisi laittaa kuvia kerran viikossa, kun seuraajissa ehkä löytyy myös niitä kerran päivässä postaavia? Ei, kaikille yksi kuva puolessa vuodessa, ettei joku ahdistu liioista puutarhakuvista.
Mikä ongelma sekään on, jos postaaja itse ei saa iloa tai kokee sen ilon vasta kun se on kuvassa ja julkaistavaan? Eikö tärkeintä ole se, että kuvien katsoja saa? Ja jos ei saa, niin kannattaa lopettaa sen tilin ja niiden kuvien katsominen. Ei kaveruuden nimessä itseään sentään tarvitse kiusata. Emme asu jossain diktatuurissa, jossa sinua alistetaan joillekin kuville. Tiesithän sen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en avaa omaa elämääni somessa kenellekään enkä ole kiinnostunut, kuinka monta kanankakkakikkaretta joku on laittanut kukkaruukkuunsa keväällä.
Tämä on nykyisin niin yleinen ajatusmalli ja moni suorastaan kehuu sillä.
”Ei kiinnosta mitä muut tekevät, eikä kiinnosta muille kertoa heille mitään itsestäni.” Mikä ihme ihmisiä nykyisin oikeastaan kiinnostaa? Oman navan ympärillä pyöriminen? Koko muu ihmiskunta on muuttunut monelle vain rasitteeksi ja vältellyn kohteeksi, josta ei vaan enää saada mitään iloa ja hyvää.Taisit ymmärtää väärin, kuten moni täällä:
Ongelman ydin ei ole siinä, että kertoo muille. Ongelman ydin on siinä, että ei kuuntele muita tai saa iloa ja nautintoa asioista ilman, että alistaa muita ihmisiä oman lähetyksen vastaanottajaksi loputtomasti.
Kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Kuka sinua alistaa katsomaan työkaverisi tai tuttusi tai edes ystäviesi sometilejä? Luulet olevasi tärkeämpi kuin olet, jos luulet muiden loukkaantuvan siitä. Joku saattaa kysyä miksi lopetit, mutta huomenna ei edes muistaisi asiaa.
Miksi ihmeessä seuraat tilejä, jos et sitten kuitenkaan halua, että niissä on heidän valitsemaansa sisältöä? Miksi ihmeessä? Luulet, ettei muut saa iloa ilman, että niistä ottaa kuvia someen? Oletko sinä juuri sellainen ihminen? Vai ajatteletko, että muut ovat sellaisia, mutta sinä et? Kukaan ei ole sitä myöntänyt, mutta sinä tunnistat ilmiön, koska olet sellaisen päättänyt nyt nähdä muissa.
Puhut, että ongelma on vastavuoroisuuden puute. Vaikeaa se on olla vastavuoroinen, jos muut ei niitä kuviaan laita sinne someen. Miten joku puutarhuritaituri voi olla kovin vastavuoroinen sen työkaverin kanssa, kun se työkaveri postaa yhden kuvan kerran vuodessa ja ite haluaisi laittaa kuvia kerran viikossa, kun seuraajissa ehkä löytyy myös niitä kerran päivässä postaavia? Ei, kaikille yksi kuva puolessa vuodessa, ettei joku ahdistu liioista puutarhakuvista.
Mikä ongelma sekään on, jos postaaja itse ei saa iloa tai kokee sen ilon vasta kun se on kuvassa ja julkaistavaan? Eikö tärkeintä ole se, että kuvien katsoja saa? Ja jos ei saa, niin kannattaa lopettaa sen tilin ja niiden kuvien katsominen. Ei kaveruuden nimessä itseään sentään tarvitse kiusata. Emme asu jossain diktatuurissa, jossa sinua alistetaan joillekin kuville. Tiesithän sen?
Siis luulet heidän loukkaantuvan, jos lopetat heidän seuraamisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en avaa omaa elämääni somessa kenellekään enkä ole kiinnostunut, kuinka monta kanankakkakikkaretta joku on laittanut kukkaruukkuunsa keväällä.
Tämä on nykyisin niin yleinen ajatusmalli ja moni suorastaan kehuu sillä.
”Ei kiinnosta mitä muut tekevät, eikä kiinnosta muille kertoa heille mitään itsestäni.” Mikä ihme ihmisiä nykyisin oikeastaan kiinnostaa? Oman navan ympärillä pyöriminen? Koko muu ihmiskunta on muuttunut monelle vain rasitteeksi ja vältellyn kohteeksi, josta ei vaan enää saada mitään iloa ja hyvää.Taisit ymmärtää väärin, kuten moni täällä:
Ongelman ydin ei ole siinä, että kertoo muille. Ongelman ydin on siinä, että ei kuuntele muita tai saa iloa ja nautintoa asioista ilman, että alistaa muita ihmisiä oman lähetyksen vastaanottajaksi loputtomasti.
Kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Kuka sinua alistaa katsomaan työkaverisi tai tuttusi tai edes ystäviesi sometilejä? Luulet olevasi tärkeämpi kuin olet, jos luulet muiden loukkaantuvan siitä. Joku saattaa kysyä miksi lopetit, mutta huomenna ei edes muistaisi asiaa.
Miksi ihmeessä seuraat tilejä, jos et sitten kuitenkaan halua, että niissä on heidän valitsemaansa sisältöä? Miksi ihmeessä? Luulet, ettei muut saa iloa ilman, että niistä ottaa kuvia someen? Oletko sinä juuri sellainen ihminen? Vai ajatteletko, että muut ovat sellaisia, mutta sinä et? Kukaan ei ole sitä myöntänyt, mutta sinä tunnistat ilmiön, koska olet sellaisen päättänyt nyt nähdä muissa.
Puhut, että ongelma on vastavuoroisuuden puute. Vaikeaa se on olla vastavuoroinen, jos muut ei niitä kuviaan laita sinne someen. Miten joku puutarhuritaituri voi olla kovin vastavuoroinen sen työkaverin kanssa, kun se työkaveri postaa yhden kuvan kerran vuodessa ja ite haluaisi laittaa kuvia kerran viikossa, kun seuraajissa ehkä löytyy myös niitä kerran päivässä postaavia? Ei, kaikille yksi kuva puolessa vuodessa, ettei joku ahdistu liioista puutarhakuvista.
Mikä ongelma sekään on, jos postaaja itse ei saa iloa tai kokee sen ilon vasta kun se on kuvassa ja julkaistavaan? Eikö tärkeintä ole se, että kuvien katsoja saa? Ja jos ei saa, niin kannattaa lopettaa sen tilin ja niiden kuvien katsominen. Ei kaveruuden nimessä itseään sentään tarvitse kiusata. Emme asu jossain diktatuurissa, jossa sinua alistetaan joillekin kuville. Tiesithän sen?Siis luulet heidän loukkaantuvan, jos lopetat heidän seuraamisen.
En itse asiassa edes ensisijaisesti puhu somesta. Some on vain yksi reitti käyttää muita ihmisiä oman merkityksellisyydentunteen hankkimiseen. Kutsut vieraita, kokkaat, ajattelet että oletpas kiva ja hieno ystävä. Sitten puhua papatat vaan ja ainoastaan omia asioitasi tai kysyt ystäviltäsi vain asioita joista itse haluat puhua ja mietit, miksi ystäväsi ovat niin kiittämättömiä etteivät pidä yhteyttä, sinä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kyllä laitan kotia meille, en muille. Mä tykkään väreistä ja vanhoista esineistä. Laitan kuvia instaan, jos haluan. Ja lapsesta, jos huvittaa ja hänelle sopii. Lapseni on kaunis ja ihana. Ja joskus laitan kuvia itsestäni, kun tykkään asustani. Tai leipomuksistani. Muitten mielipiteillä ei ole väliä. Insta on kuulumisten vaihtopaikka ja kuva-albumi. Ei julkinen profiili tutuille. Seuraa ketä kiinnostaa tai on seuraamatta. Miksi eläisin muille. Elämä on kivaa, eikä sitä kannata ottaa niin vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en avaa omaa elämääni somessa kenellekään enkä ole kiinnostunut, kuinka monta kanankakkakikkaretta joku on laittanut kukkaruukkuunsa keväällä.
Tämä on nykyisin niin yleinen ajatusmalli ja moni suorastaan kehuu sillä.
”Ei kiinnosta mitä muut tekevät, eikä kiinnosta muille kertoa heille mitään itsestäni.” Mikä ihme ihmisiä nykyisin oikeastaan kiinnostaa? Oman navan ympärillä pyöriminen? Koko muu ihmiskunta on muuttunut monelle vain rasitteeksi ja vältellyn kohteeksi, josta ei vaan enää saada mitään iloa ja hyvää.Taisit ymmärtää väärin, kuten moni täällä:
Ongelman ydin ei ole siinä, että kertoo muille. Ongelman ydin on siinä, että ei kuuntele muita tai saa iloa ja nautintoa asioista ilman, että alistaa muita ihmisiä oman lähetyksen vastaanottajaksi loputtomasti.
Kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Kuka sinua alistaa katsomaan työkaverisi tai tuttusi tai edes ystäviesi sometilejä? Luulet olevasi tärkeämpi kuin olet, jos luulet muiden loukkaantuvan siitä. Joku saattaa kysyä miksi lopetit, mutta huomenna ei edes muistaisi asiaa.
Miksi ihmeessä seuraat tilejä, jos et sitten kuitenkaan halua, että niissä on heidän valitsemaansa sisältöä? Miksi ihmeessä? Luulet, ettei muut saa iloa ilman, että niistä ottaa kuvia someen? Oletko sinä juuri sellainen ihminen? Vai ajatteletko, että muut ovat sellaisia, mutta sinä et? Kukaan ei ole sitä myöntänyt, mutta sinä tunnistat ilmiön, koska olet sellaisen päättänyt nyt nähdä muissa.
Puhut, että ongelma on vastavuoroisuuden puute. Vaikeaa se on olla vastavuoroinen, jos muut ei niitä kuviaan laita sinne someen. Miten joku puutarhuritaituri voi olla kovin vastavuoroinen sen työkaverin kanssa, kun se työkaveri postaa yhden kuvan kerran vuodessa ja ite haluaisi laittaa kuvia kerran viikossa, kun seuraajissa ehkä löytyy myös niitä kerran päivässä postaavia? Ei, kaikille yksi kuva puolessa vuodessa, ettei joku ahdistu liioista puutarhakuvista.
Mikä ongelma sekään on, jos postaaja itse ei saa iloa tai kokee sen ilon vasta kun se on kuvassa ja julkaistavaan? Eikö tärkeintä ole se, että kuvien katsoja saa? Ja jos ei saa, niin kannattaa lopettaa sen tilin ja niiden kuvien katsominen. Ei kaveruuden nimessä itseään sentään tarvitse kiusata. Emme asu jossain diktatuurissa, jossa sinua alistetaan joillekin kuville. Tiesithän sen?Siis luulet heidän loukkaantuvan, jos lopetat heidän seuraamisen.
En itse asiassa edes ensisijaisesti puhu somesta. Some on vain yksi reitti käyttää muita ihmisiä oman merkityksellisyydentunteen hankkimiseen. Kutsut vieraita, kokkaat, ajattelet että oletpas kiva ja hieno ystävä. Sitten puhua papatat vaan ja ainoastaan omia asioitasi tai kysyt ystäviltäsi vain asioita joista itse haluat puhua ja mietit, miksi ystäväsi ovat niin kiittämättömiä etteivät pidä yhteyttä, sinä vain.
Ikäviä ystäviä sulla. ☹️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua vaivasi jonkin aikaa epäterve itsetunto. Tein paljon asioita muita miellyttääkseni kunnes aloin väsyä enkä saanut enää siitä hyväksynnän tavoittelustakaan nautintoa. Mulla on melko rankka tausta sinällään ja lapsuudessa raskaita menetyksiä ja turvattomuutta. Monesti asetettiin lapsena vaaraan eikä huolehdittu kuinka pärjään, mutta ankaria oltiin ja arvostusta ei tietenkään saanut jos en pärjännyt. Hyväksynnän ja arvostuksen tavoittelu oli minulle silloin jollainlailla palkitsevaa ja lisäsi turvan tunnetta ja itsearvostusta... kunnes sain omia lapsia, asia josta olin aina haaveillut enkä saanut hyväksyntää tai arvostusta tälle asialle. Tunsin sen arvostuksen puutteen niin raskaaksi ja petyin läheisiin ihmisiin siten, että aloin eritäytyä enkä kokenut miellyttämistä mitenkään palkitsevaksi kun se kerran oli ristiriidassa omien arvojeni ja haaveiden kanssa. Oli ehkä hyväksikin, että ihmiskuvani muuttui vaikka ensin ehkä liikaakin. Aloin tunnistaa itselleni tärkeitä ja arvokkaita asioita, mikä oli minulle tärkeää ja tavoiteltavaa vaikka hyväksyntää en saisi. Mitä haluan kaikista eniten. Lopulta tunnen itseni paremmin ja tiedän mitä elämästäni toivon. Mm. oma ala löytyi ja elämäntapa ja olen sinut valintojeni kanssa vaikka kaikki eivät niitä arvostaisi.
Minua ei kiinnosta työ "saavutukset", koska oikea elämä on siellä vapaa-ajalla, jossa saa olla aidosti oma itsensä. Työelämä on niin muiden määräilemää, että siellä ei voi olla oma itsensä, on vain koneiston mitättömän pieni osanen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, on asioita ja harrasteita, joista nautin ilman että on mitään hinkua niistä toivottaa ulkopuolisille. Esim. tykkään siivota, selata vauvapalstaa, ja katsoa Yle Areenasta synkähköjä brittitrillereitä. 😆
On myös asioita, joita tykkään harrastaa, mutta joista kieltämättä saan lisäboostia kun ajattelen, että valmiina läväytän sen muiden ihmisten verkkokalvoille ja pääsen keräämään ihailua. Esim. työläs kuvioneulepusero. Tai maalaamani taulu.
Onhan se vähän lapsellista ja mielletään alhaiseksi, mutta olen riittävän kypsä ja rehellinen myöntääkseni, että näin minä toimin. Haen hyväksyntää ja ihailua, pönkitän egoani, haluan huomiota. En paljoa enkä koko aikaa, mutta joskus, silloin tällöin. Se on meissä ihmisissä, täysin inhimillinen tarve.
Iso ongelma on, jos tekee tätä aika paljon ja on sitten ystävänä tai tuttavana sellaiselle, joka ei tee tätä juurikaan. Joutuu toisen alustaksi, egon boostaajaksi. Ja kun itsellä ei ole tarvetta niin tuttavuus ei ole vastavuoroista. Toinen vain imee energiaa itsestä.
En koe näin, itse ei-päivittävänä ihmisenä. Ihmiset on erilaisia, eikä ole minulta pois jos toinen nauttii erilaisista asioista. Kuten vaikka huomiosta minua enemmän. Tai jaksaa ja viitsii päivittää asioitaan someen. Mielelläni ilahdutan muita, jos hyväksyvät vastavuoroisesti minut omana itsenäni.
Ehkä tuollaisessa epätasa-arvon kokemuksessa on kyse vaille jäännistä, haluaisi huomiota tiedostamattaan itsekin enemmän tmv. mutta jostain syystä tekeytyy vaatimattomaksi.
Käyn lomareissuilla ihan itseni takia enkä esitelläkseni kuvia somessa, jota harvoin muutenkin päivitän. Myönnän kyllä pukeutuvani hienommin muiden takia. Viimeisimmät vuodet olen ollut pääasiassa tehdastöissä tuotannon puolella ja varastolla, joten siistimmät vaatteet ovat jääneet kaapin pohjalle ja meikattuakin tulee todella harvoin (töihin ei koskaan). En siis pukeudu nätisti ja meikkaa itseni takia.
Minä en KEHTAA esitellä hajustekokoelmaani kuin harvoille ja valituille lähipiirini jäsenille. Suurin osa pitäisi sitä outona ja epämiehekkäänä touhuna.
Tykkään panostaa hinta-laatuun tehdessäni hankintoja. Esimerkiksi viihde-elektroniikassa ja tietotekniikassa tämä tarkoittaa keskimääräistä kalliimpaa hintatasoa. Minua ei kiinnosta laadun ja luksuksen tuoma sosiaalinen status, vaikka tiedän, että tietyissä piireissä statusta olisi helppo näillä hankinnoilla pönkittää (esimerkkinä Mikael Jungner julkisesti hehkuttamassa uutta kymppitonnin tv:tään). Minä pikemminkin välttelen hankinnoistani kertomista, koska vastustan jo ihan periaatteen vuoksi materiaan liitettyä statusajattelua.
Minulla ei ole mitään sometilejä joiden kautta esittelisin mitään, mutta ap:lla on silti kiinnostavia huomioita. Usein tuntuu että ihmiset hakemalla hakevat elämästään kiinnostavia ja/tai salonkikelpoisia asioita, joita sitten jakavat muille. Toisaalta on vaikea hahmottaa että missä menee raja itsensä mainostamisen ja itsensä esittelyn kanssa. Mielestäni jälkimmäinen edustaa myös kaikkea sitä mitä kerromme kaverille arkikeskustelssa. Ihmiseen on kuitenkin hyvin hankala tutustua ja keskustelua on vaikea käydä, jos ei paljasta mitään itsestään.
Minä olen ainakin sinut sen faktan kanssa, että ihmisenä kuulun laumaeläimiin. Jokin osa ihmisen olemassaoloa on vuorovaikutusta, siis asioiden jakamista, muiden lajitovereiden kanssa. Ilman tätä mahdollisuutta ihminen tuskin kestäisi kantaa tietoisuuttaan, johon kuuluu kyky elää samaan aikaan sekä menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa mielensä voimin. Oman aikani ja kulttuurini tuotteena jakamiseen käytetään ehkä eri kanavia kuin ennen. Mutta ilmiö on minusta ihan sama. Ehkä esimerkiksi häät voivat nyt pienentyä pieniksi perhetapahtumiksi, koska asian pystyy jakamaan somessa ja osallistaa laajempikin porukka elämän tärkeään tapahtumaan.
Kun mulle tapahtuu jotain tärkeää, negatiivista tai positiivista, tuntuu kuin se ei olisi oikeasti tapahtunut ennen kuin voin jakaa sen mieheni, mieluiten myös parin parhaimman ystävän kanssa. Olen myös huomannut, että jos jotain on pielessä kaikkein lähimmissä ihmissuhteissani, jaan enemmän asioitani somessa. Silloinkaan ne eivät ole kuitenkaan mitään henkilökohtaista tai tärkeää, vaan jotain miellyttävän neutraalia ja vaaratonta. Yritän myös hahmottaa jatkuvasti paljonko olen esillä suhteessa muihin, esim paljonko muut laittaa someen juttujaan. Näinhän se tapahtuu suorassakin kanssakäymisessä. Yritetään olla tasaväkisiä sen suhteen, että itsestään täytyy antaa jotain, mutta on pidettä huolta ettei vie muilta tilaa. Tuntuu kuitenkin, että kaikki somessa jakaminen vähenee hiljalleen ikääntymisen myötä.