Lue keskustelun säännöt.
Onko omat tekemisesi, työt, harrastukset ja hankinnat innostavia sinulle jos et pääse esittelemään niitä kenellekään?
Onko puutarhasi sinusta ihana ilman somepäivityksiä tai vieraille esittelyä? Työsaavutuksesi, perheesi lapsesi?
Minusta on tuntunut jo pidemmän aikaa, että ihmiset saa energiaa vaan toisille pauhaamisesta ja omasta erinomaisuudestaan. Ollaan niin tyhjiä kuoria aikuisina yhtäkkiä. Ennen on ehkä ajanut sisäinen palo johonkin, nyt se on sammunut ja tyydytystä yritetään saada muiden kautta.
Sitten kun ei jaksa innostua sisustuksesta tai kodinostosta tai muusta (jota esitellä muille) niin imeydytään omiin ongelmiin: onko alhainen d-vitamiini, huono ryhti tai kenties tunnelukko. Sitten sitä puuhataan taas ja saadaan merkitystä omalle olemassa ololle hetkeksi.
Oikeastaanhan me vaan olemme kasa hitaasti rapistuvaa lihaa maailmankaikkeuden silmänräpäyksessä, sätkitään tässä hetki tavaroinemme ja ferritiiniarvoinemme. Ja sitten olemme poissa ja seuraavat luulevat olevansa taas yhtä ainutlaatuisia kuin me eikä kukaan sinuakaan enää muista.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, on asioita ja harrasteita, joista nautin ilman että on mitään hinkua niistä toivottaa ulkopuolisille. Esim. tykkään siivota, selata vauvapalstaa, ja katsoa Yle Areenasta synkähköjä brittitrillereitä. 😆
On myös asioita, joita tykkään harrastaa, mutta joista kieltämättä saan lisäboostia kun ajattelen, että valmiina läväytän sen muiden ihmisten verkkokalvoille ja pääsen keräämään ihailua. Esim. työläs kuvioneulepusero. Tai maalaamani taulu.
Onhan se vähän lapsellista ja mielletään alhaiseksi, mutta olen riittävän kypsä ja rehellinen myöntääkseni, että näin minä toimin. Haen hyväksyntää ja ihailua, pönkitän egoani, haluan huomiota. En paljoa enkä koko aikaa, mutta joskus, silloin tällöin. Se on meissä ihmisissä, täysin inhimillinen tarve.
Juuri noin. Minusta on kiva katsella muiden kuvia samoista asioista, joita itse harrastan, sekä Pinterestistä, instasta että FB:n ryhmistä. Miksi en siis jakaisi myös omia kuviani? Somessa on syntynyt tuttavuuksia, jotka ovat johtaneet tapaamisiin, kun on ollut yhteinen kiinnostuksen kohde. Vaikka en läheisiä uusia ystäviä kaipaakaan, niin aina on ilo tutustua uusiin ihmisiin, joiden kanssa on jotain yhteistä.
Ja mitä niihin matkakuviin tulee, niin silloin kun aloitin yksin ulkomailla reissaamisen 39 vuotta sitten, en todellakaan tehnyt sitä jakaakseni kuvia somessa...
No nuorena sitä onkin asioista oikeasti kiinnostunut. Vanhemmiten juuri kukaan ei matkusta ilman, että jakaa siitä kuvia. Miksi?
Nuorempana monella on ihmisiä, eli kavereita, joiden kanssa jakaa asioita ihan IRL, kun tulee vanhemmaksi sitä haluaisi jakaa niitä kokemuksia jonkun kanssa, mutta muita ei enää kiinnosta mitään mitä teet tai sanot. Hyvä jos puheluihin edes viitsivät vastata.
Nuorena matkustat kavereiden kanssa ja voit puhua niistä kokemuksista heidän kanssaan,. Aikuisena ainoa mahdollinen illuusio itsellesi omien asioiden jakamisesta muille, alkaa olla kuvien laittaminen someen. Voit vielä ehkä kuvitella, että joku ne katsoo ja tietää mitä sinäkin elämässäsi olet tehnyt. Että jotain vielä kiinnostaa sinunkin tekemisesi.
Totuus on, ettei ketään kiinnosta ja se asia kerrotaan tälläkin palstalla uudestaan ja uudestaan. Ei haluttaisi, että jaat kokemuksistasi mitään. Sanotaan,” etkö voisi olla hiljaa, etkö voisi olla jakamatta sitä mitä reissuja teet, mitä siellä olet nähnyt ja kokenut”, ”ketään ei kiinnosta ja vaikutat vain itsekeskeiseltä, jos haluat niitä jakaa.”
Somessa oletetaan olevan sisältöä, jotta sitä voisi katsoa, mutta sitten ei kuitenkaan haluttaisi, että joku sitä sisältöä tuottaisi. Tai ei ainakaan ne omat tutut ja kaverit. Ehkä joku amerikkalainen julkkis voi vielä, mutta se naapurin Pirkko, hänen ei nyt ainakaan sovi laittaa kauniita kuvia sieltä Karibialta tai Lapista.
Ongelma ei ole kuvien laittajat, vaan niiden tuomitsijat. Mikä siinä on ettei ihmiset, jota sitä haluavat tehdä, voi jakaa niitä omia kokemuksiaan laajasti? Kaikille niille, joita se aihepiiri kiinnostaa. Oli se sitten reissut, puutarha tai leipomukset. Jos aihe tai ihminen ei kiinnosta ketään ei pakoteta seuraamaan ja katsomaan niitä kuvia. Jokaisessa somekanavassa on mahdollista estää henkilöitä, jos ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä. Innostun työstä, kunnes tylsistyn. Innostun terveydestä, ruokavaliosta ja veriarvoista ja alkuvehnästä ja suolistobakteereista - kunnes tajuan että niilläkään ei ole niin iso merkitys. Hyvä oloni ei johtunut bifidoista, vaan siitä että koin merkitystä. Mielialani nousi tarkoituksesta, ei ravinnosta.
"Mielialani nousi tarkoituksesta, ei ravinnosta"
Hyvin sanottu. Moni ammattituputtaja tuputtaa juttujaan, eikä havaitse että hänelle tärkeät jutut tuntuvat hänestä niin hyvältä, koska ne antavat merkitystä.
Aikuiset nyt ovat ylikasvaneita lapsia pohjimmiltaan. Pitää saada hyväksyntää, jonkun ulkopuolisen kertomaan, onko hyvä. Ihanko sitä omaa kehittymistä ei aikuinen itse huomaisi.
Minun harrastukset on minun, ihan sama jos ketään ei kiinnosta, ne tuottavat itselleni iloa. Inspiroidun muiden postauksista, mutten päivitä someen mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen opetellut tavallaan pitämään ne ilon aiheet vaan itselläni, kun ei ole ketään jolle voisi kertoa asiosta. En voi silti sanoa, etteikö se välillä veisi sitä ilon tunnetta pois, kun ei pysty jakamaan kokemuksia. En silti koskaan lähtisi siihen, että tavallaan hakisin huomiota joillakin kokemuksillani, kuvillani tai esim jollain harrastuksilla. Kyllä jokatapauksessa tekisin niitä vain oman itseni vuoksi. Siinä mielessä en voi kuvitella itseäni ottamassa kuvia ja kyttäämässä tykkääkö kukaan. Enemmän kaipaan sitä, että olisi jokin samantyylinen ihminen jolle voisi joskus puhua ja jakaa ajatuksia jostain mikä kiinnostaisi meitä molempia. Tykkään kuunnella muutenkin ihmisten tarinoita ja hiedän kokemuksiaan. Minulla ei vaan ole oikeastaan ketään.
Samalla huomaan sen, että nyt kun ikää on tullut vähän enemmän (olen alle 30) niin en itsekään jaksa kiinnostua enää niin helposti mistään uudesta. Tosin itsellä vaikuttaa moni muukin asia ja mieliala ei ole aina niin hyvä. Olen todella yksinäinen ja muutenkin tottunut jo liikaakin siihen. Vaikeaa ajatella, että olisi joskus ihminen jonka kanssa olisimme hyvin samankaltaisia. Tarkoitan tällä siis sitä, että voisin ajatella toisesta tulevan niin tärkeä ihminen, että hän olisi minulle se paras ja hyvä ystävä. En halua olla toivoton, mutta joskus vaikeaa edes ajatella saavansa elämäänsä sellaista ihmistä.
Muuten tykkään paljon luonnosta. Kaikki siihen liittyvä kiinnostaa. Samoin laittaisin kyllä pihaani kuntoon ja tykkäisin istuttaa kaikenlaista jos vaan minulla se oma piha olisi. Tähän ei vaikuta se, ettei olisi ketään jolle esim sitä pihaa esitellä. Tykkään myös eläimistä ja niitä tosin on ikävä, kun oma koira kuoli ja en ole uutta ottamassa. Joskus mietin, että tarvisin "lainakoiran" välillä hoitoon, mutta tähän vaikuttaa paljon juuri se kun en tunne ketään jolla on koira. Ja ne aiemnat koiratutut jäivät muuton jälkeen. Samoin tykkään edelleen musiikista ja joskus olisi kiva jakaa ajatuksia siihen liittyen. Nyt tuntee itsensä olevan monesti yksin sen asian kanssa ja kaipaa sitä, että joku muukin saisi ehkä samoja kivoja kokemuksia siitä biisistä kuin itsekin. Samalla toinen voisi myös auttaa löytämään uutta kuunneltavaa jos pitäisimme vähän samanlaisesta. Tykkään myös edelleen esim vanhoista tavaroista, kirjoista, eri maista ja kulttuureista (vaikka en oikeastaan ole matkustellut) sekä rekoista ja kaikista niihin liittyvistä kanavista ja videoista. Samalla kaikenlainen fanifiktio eri elokuviin ja sarjoihin kiinnostaa minua. Pakko myöntää.
Näin en voi mitään jakaa kenenkään kanssa ja se harmittaa välillä. Olisi kiva joskus jakaa se ilo ja kiinnostus johonkin toisen kanssa. Samalla en kaipaa huomiota ja nämä kaikki asiat ovat silti rakkaita minulle, mutta joskus olisi kiva jutella ihmisen kanssa joka olisi samoista kiinnostunut. Tai toinen voisi taas löytää minulle jonkun uuden jutun, mistä voisin pitää. Kokemuksia olisi kiva jakaa. Samalla täytyy sanoa, että ymmärrän kyllä ihmisten tarvetta jakaa asiota keskenään ja muistoja myös. Minusta on ihan inhimillistä, että moni tahtoo tulla nähdyksi. Näkymättömänä olo ei ole mukavaa kaikille. Sori pitkä viesti.
On ja itse asiassa nautin nimenomaan omasta eklusiivisesta elämästä kulissien takana minne tavalliset ihmiset eivät pääse näkemään. Tämä on välttämättömyyskin kateellisten suomalaisten keskuudessa jos on ihan oikeasti rikas ja harrastukset pyörivät satasten sijaan satojen tuhansien budjeteilla. En ymmärrä mitä se kenellekään muulle kuuluu miten elän ja miksi ärsyttäisin itseäni esittelemällä kateellisille ihmisille sellaisia asioita joista nämä eivät mitään ymmärrä ja joita tavallinen yksinkertaisen maailmankuvan omaava kadunmies ei muutenkaan osaisi arvostaa millään tavalla. Kukin pysyköön oman sosioekonomisen luokkansa keskuudessa, niiden sekoittamisesta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa asioita jakamalla ei johda mihinkään hyvään. Luultavasti se onkin yksi syy nykyiseen koetun eriarvoisuuden lisääntymiseen, vaikka todellisuudessa Suomessa köyhätkin ovat vuosi vuodelta varakkaampia kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihan sama se oli silloin ennen sosiaalista mediaakin kun esiteltiin matkakuvia dioilta ja matkamuistoja kun tultiin kahville. Enää vaan ei käydä kahvilla samalla tavalla. Tunnistan kuitenkin ilmiön siitä, että tehdään asioita jotta saadaan sisältöä someen. Tästä hyvänä esimerkkinä influensserit ja bloggaajat; uusi koira, uusi sisutus, uusi kampaus, uutta kosmetiikkaa, lapsille sitä ja tätä jne. sama rulla pyörii.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen opetellut tavallaan pitämään ne ilon aiheet vaan itselläni, kun ei ole ketään jolle voisi kertoa asiosta. En voi silti sanoa, etteikö se välillä veisi sitä ilon tunnetta pois, kun ei pysty jakamaan kokemuksia. En silti koskaan lähtisi siihen, että tavallaan hakisin huomiota joillakin kokemuksillani, kuvillani tai esim jollain harrastuksilla. Kyllä jokatapauksessa tekisin niitä vain oman itseni vuoksi. Siinä mielessä en voi kuvitella itseäni ottamassa kuvia ja kyttäämässä tykkääkö kukaan. Enemmän kaipaan sitä, että olisi jokin samantyylinen ihminen jolle voisi joskus puhua ja jakaa ajatuksia jostain mikä kiinnostaisi meitä molempia. Tykkään kuunnella muutenkin ihmisten tarinoita ja hiedän kokemuksiaan. Minulla ei vaan ole oikeastaan ketään.
Samalla huomaan sen, että nyt kun ikää on tullut vähän enemmän (olen alle 30) niin en itsekään jaksa kiinnostua enää niin helposti mistään uudesta. Tosin itsellä vaikuttaa moni muukin asia ja mieliala ei ole aina niin hyvä. Olen todella yksinäinen ja muutenkin tottunut jo liikaakin siihen. Vaikeaa ajatella, että olisi joskus ihminen jonka kanssa olisimme hyvin samankaltaisia. Tarkoitan tällä siis sitä, että voisin ajatella toisesta tulevan niin tärkeä ihminen, että hän olisi minulle se paras ja hyvä ystävä. En halua olla toivoton, mutta joskus vaikeaa edes ajatella saavansa elämäänsä sellaista ihmistä.
Muuten tykkään paljon luonnosta. Kaikki siihen liittyvä kiinnostaa. Samoin laittaisin kyllä pihaani kuntoon ja tykkäisin istuttaa kaikenlaista jos vaan minulla se oma piha olisi. Tähän ei vaikuta se, ettei olisi ketään jolle esim sitä pihaa esitellä. Tykkään myös eläimistä ja niitä tosin on ikävä, kun oma koira kuoli ja en ole uutta ottamassa. Joskus mietin, että tarvisin "lainakoiran" välillä hoitoon, mutta tähän vaikuttaa paljon juuri se kun en tunne ketään jolla on koira. Ja ne aiemnat koiratutut jäivät muuton jälkeen. Samoin tykkään edelleen musiikista ja joskus olisi kiva jakaa ajatuksia siihen liittyen. Nyt tuntee itsensä olevan monesti yksin sen asian kanssa ja kaipaa sitä, että joku muukin saisi ehkä samoja kivoja kokemuksia siitä biisistä kuin itsekin. Samalla toinen voisi myös auttaa löytämään uutta kuunneltavaa jos pitäisimme vähän samanlaisesta. Tykkään myös edelleen esim vanhoista tavaroista, kirjoista, eri maista ja kulttuureista (vaikka en oikeastaan ole matkustellut) sekä rekoista ja kaikista niihin liittyvistä kanavista ja videoista. Samalla kaikenlainen fanifiktio eri elokuviin ja sarjoihin kiinnostaa minua. Pakko myöntää.
Näin en voi mitään jakaa kenenkään kanssa ja se harmittaa välillä. Olisi kiva joskus jakaa se ilo ja kiinnostus johonkin toisen kanssa. Samalla en kaipaa huomiota ja nämä kaikki asiat ovat silti rakkaita minulle, mutta joskus olisi kiva jutella ihmisen kanssa joka olisi samoista kiinnostunut. Tai toinen voisi taas löytää minulle jonkun uuden jutun, mistä voisin pitää. Kokemuksia olisi kiva jakaa. Samalla täytyy sanoa, että ymmärrän kyllä ihmisten tarvetta jakaa asiota keskenään ja muistoja myös. Minusta on ihan inhimillistä, että moni tahtoo tulla nähdyksi. Näkymättömänä olo ei ole mukavaa kaikille. Sori pitkä viesti.
Aivan, ihmiset haluaisivat jakaa elämäänsä, ei mitenkään esitellä, vaan ihan vaan jakaa, vastavuoroisesti jopa. Mutta nykyisin tämäkin haluttaisiin kieltää. Kaikki pitäisi tehdä yksin ja vain omaksi iloksi. Eikä muille saisi jäädä jälkeä. Ettei vaan vaikuta paremmalta, tehokkaammalta tai aikaansaavammalta.
Introverttisyys on se nykyinen tavoiteltavuus. Auta armias, jos olet luonteeltasi ekstrovertti. Pahinta mitä ihminen voi nykyisin olla. Nyt pitää tehdä hiljaa, itselleen ja muille kertomatta, muuten et tee oikealla tavalla ja jaloin ajatuksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ihan sama se oli silloin ennen sosiaalista mediaakin kun esiteltiin matkakuvia dioilta ja matkamuistoja kun tultiin kahville. Enää vaan ei käydä kahvilla samalla tavalla. Tunnistan kuitenkin ilmiön siitä, että tehdään asioita jotta saadaan sisältöä someen. Tästä hyvänä esimerkkinä influensserit ja bloggaajat; uusi koira, uusi sisutus, uusi kampaus, uutta kosmetiikkaa, lapsille sitä ja tätä jne. sama rulla pyörii.
En kutsuisi sitä ilmiöksi, vaan monelle ihan vaan työ. Teet sisältöä, muutut kiinnostavaksi ja sen jälkeen firmat maksavat, jotta sinä mainostat ja siitä saat palkkaa ja sijoitat ne taas uusiin juttuihin, josta teet sisältöä ja saat taas uusia sopimuksia ja lisää rahaa.
Suomen parhaiten palkatut alle 30 vuotiaat naiset ovat lähes kaikki näitä someammattilaisia. Joten kyllähän sen rahan eteen sitä eteisen pöytää kannattaakin vaihtaa ja kokeilla uutta huulipunaa.
Teininä pidin bändipaitoja ja muuta krääsää jotta kaikki näkisivät miten hyvä musiikkimaku mulla on. Nykyisin ei ole samaa tarvetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ja itse asiassa nautin nimenomaan omasta eklusiivisesta elämästä kulissien takana minne tavalliset ihmiset eivät pääse näkemään. Tämä on välttämättömyyskin kateellisten suomalaisten keskuudessa jos on ihan oikeasti rikas ja harrastukset pyörivät satasten sijaan satojen tuhansien budjeteilla. En ymmärrä mitä se kenellekään muulle kuuluu miten elän ja miksi ärsyttäisin itseäni esittelemällä kateellisille ihmisille sellaisia asioita joista nämä eivät mitään ymmärrä ja joita tavallinen yksinkertaisen maailmankuvan omaava kadunmies ei muutenkaan osaisi arvostaa millään tavalla. Kukin pysyköön oman sosioekonomisen luokkansa keskuudessa, niiden sekoittamisesta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa asioita jakamalla ei johda mihinkään hyvään. Luultavasti se onkin yksi syy nykyiseen koetun eriarvoisuuden lisääntymiseen, vaikka todellisuudessa Suomessa köyhätkin ovat vuosi vuodelta varakkaampia kuin ennen.
No onko joku sinua pakottanut esittelemään sitä elämääsi? Mikä tässä sinulle on ongelma?
Sinä et halua etkä esittele elämääsi ja moni vaikuttaa olevan tyytyväinen siihen, kuten ap ja hänen tavallaan ajattelevat. Toiset taas, jotka ajattelevat eri tavoin, julkaisevat niitä omia kuviaan, joita oletan, ettet sinä halua katsoa, koska eihän muiden elämät sinunlaisia kiinnosta. Nämä itsekin julkaisevat katselevat muiden kuvia ja iloitsevat, että somessa on sisältöä.
Vierailija kirjoitti:
Aivan, ihmiset haluaisivat jakaa elämäänsä, ei mitenkään esitellä, vaan ihan vaan jakaa, vastavuoroisesti jopa. Mutta nykyisin tämäkin haluttaisiin kieltää. Kaikki pitäisi tehdä yksin ja vain omaksi iloksi. Eikä muille saisi jäädä jälkeä. Ettei vaan vaikuta paremmalta, tehokkaammalta tai aikaansaavammalta.
Introverttisyys on se nykyinen tavoiteltavuus. Auta armias, jos olet luonteeltasi ekstrovertti. Pahinta mitä ihminen voi nykyisin olla. Nyt pitää tehdä hiljaa, itselleen ja muille kertomatta, muuten et tee oikealla tavalla ja jaloin ajatuksin.
Ei ole mitään tekemistä introverttiyden kanssa. Introvertitkin jakavat asioita toisten kanssa eivätkä elä vain hiljaa itselleen.
Erikoinen ilmiö kyllä tämä, ettei yhteyttä toisiin saisi kaivata. Ei kukaan yksin kuplassa kasva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kukin pysyköön oman sosioekonomisen luokkansa keskuudessa, niiden sekoittamisesta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa asioita jakamalla ei johda mihinkään hyvään."
Tuli tähän itsellä mieleen se, että moni voi silti pitää hyvinkin erilaisista jutuista, vaikka olisikin kuinka köyhä tai kouluttamaton. Ei saisi niputtaa ihmisiä liikaa sen perusteella. Olen itsekin köyhä ja ainakin tällä hetkellä vielä hyvin alhaisella koulutuksella, mutta on minulla silti tietämystä asiosta. Voin myös lukea toisten matkakertomuksia, harrastusjuttuja tai vaikka katsoa vaatekuvia ilman kateutta, vaikka oma varallisuuteni ei niihin riittäisikään. Ei se koulutus tai varallisuus tai niiden puute saisi myöskään olla mittari ihmisen asemalle täällä tai hänen järjelleen. Kyllä jokainen ihminen voi silti omata viisautta muutenkin. Jokaisessa ihmisryhmässä on myös ikävät tyyppinsä ja kaikkia ei edes varakkuus tai koulutus pelasta jos käyttäytyvät ikävästi muita kohtaan. Nämä vaan omia ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen opetellut tavallaan pitämään ne ilon aiheet vaan itselläni, kun ei ole ketään jolle voisi kertoa asiosta. En voi silti sanoa, etteikö se välillä veisi sitä ilon tunnetta pois, kun ei pysty jakamaan kokemuksia. En silti koskaan lähtisi siihen, että tavallaan hakisin huomiota joillakin kokemuksillani, kuvillani tai esim jollain harrastuksilla. Kyllä jokatapauksessa tekisin niitä vain oman itseni vuoksi. Siinä mielessä en voi kuvitella itseäni ottamassa kuvia ja kyttäämässä tykkääkö kukaan. Enemmän kaipaan sitä, että olisi jokin samantyylinen ihminen jolle voisi joskus puhua ja jakaa ajatuksia jostain mikä kiinnostaisi meitä molempia. Tykkään kuunnella muutenkin ihmisten tarinoita ja hiedän kokemuksiaan. Minulla ei vaan ole oikeastaan ketään.
Samalla huomaan sen, että nyt kun ikää on tullut vähän enemmän (olen alle 30) niin en itsekään jaksa kiinnostua enää niin helposti mistään uudesta. Tosin itsellä vaikuttaa moni muukin asia ja mieliala ei ole aina niin hyvä. Olen todella yksinäinen ja muutenkin tottunut jo liikaakin siihen. Vaikeaa ajatella, että olisi joskus ihminen jonka kanssa olisimme hyvin samankaltaisia. Tarkoitan tällä siis sitä, että voisin ajatella toisesta tulevan niin tärkeä ihminen, että hän olisi minulle se paras ja hyvä ystävä. En halua olla toivoton, mutta joskus vaikeaa edes ajatella saavansa elämäänsä sellaista ihmistä.
Muuten tykkään paljon luonnosta. Kaikki siihen liittyvä kiinnostaa. Samoin laittaisin kyllä pihaani kuntoon ja tykkäisin istuttaa kaikenlaista jos vaan minulla se oma piha olisi. Tähän ei vaikuta se, ettei olisi ketään jolle esim sitä pihaa esitellä. Tykkään myös eläimistä ja niitä tosin on ikävä, kun oma koira kuoli ja en ole uutta ottamassa. Joskus mietin, että tarvisin "lainakoiran" välillä hoitoon, mutta tähän vaikuttaa paljon juuri se kun en tunne ketään jolla on koira. Ja ne aiemnat koiratutut jäivät muuton jälkeen. Samoin tykkään edelleen musiikista ja joskus olisi kiva jakaa ajatuksia siihen liittyen. Nyt tuntee itsensä olevan monesti yksin sen asian kanssa ja kaipaa sitä, että joku muukin saisi ehkä samoja kivoja kokemuksia siitä biisistä kuin itsekin. Samalla toinen voisi myös auttaa löytämään uutta kuunneltavaa jos pitäisimme vähän samanlaisesta. Tykkään myös edelleen esim vanhoista tavaroista, kirjoista, eri maista ja kulttuureista (vaikka en oikeastaan ole matkustellut) sekä rekoista ja kaikista niihin liittyvistä kanavista ja videoista. Samalla kaikenlainen fanifiktio eri elokuviin ja sarjoihin kiinnostaa minua. Pakko myöntää.
Näin en voi mitään jakaa kenenkään kanssa ja se harmittaa välillä. Olisi kiva joskus jakaa se ilo ja kiinnostus johonkin toisen kanssa. Samalla en kaipaa huomiota ja nämä kaikki asiat ovat silti rakkaita minulle, mutta joskus olisi kiva jutella ihmisen kanssa joka olisi samoista kiinnostunut. Tai toinen voisi taas löytää minulle jonkun uuden jutun, mistä voisin pitää. Kokemuksia olisi kiva jakaa. Samalla täytyy sanoa, että ymmärrän kyllä ihmisten tarvetta jakaa asiota keskenään ja muistoja myös. Minusta on ihan inhimillistä, että moni tahtoo tulla nähdyksi. Näkymättömänä olo ei ole mukavaa kaikille. Sori pitkä viesti.
Aivan, ihmiset haluaisivat jakaa elämäänsä, ei mitenkään esitellä, vaan ihan vaan jakaa, vastavuoroisesti jopa. Mutta nykyisin tämäkin haluttaisiin kieltää. Kaikki pitäisi tehdä yksin ja vain omaksi iloksi. Eikä muille saisi jäädä jälkeä. Ettei vaan vaikuta paremmalta, tehokkaammalta tai aikaansaavammalta.
Introverttisyys on se nykyinen tavoiteltavuus. Auta armias, jos olet luonteeltasi ekstrovertti. Pahinta mitä ihminen voi nykyisin olla. Nyt pitää tehdä hiljaa, itselleen ja muille kertomatta, muuten et tee oikealla tavalla ja jaloin ajatuksin.
No minä jolle vastasit olen kyllä itsekin introvertti. Kai minullakin silti on jokin tarve jakaa asioita jonkun kanssa. Se ei ole vielä poistunut, vaikka olenkin tottunut pitämään asiat vaan itselläni. Samalla ymmärrän kyllä jos joku kokee merkitykselliseksi myös toisten kanssa jaetut kokemukset ja muistot. Jotain sellaista kaipaan itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen opetellut tavallaan pitämään ne ilon aiheet vaan itselläni, kun ei ole ketään jolle voisi kertoa asiosta. En voi silti sanoa, etteikö se välillä veisi sitä ilon tunnetta pois, kun ei pysty jakamaan kokemuksia. En silti koskaan lähtisi siihen, että tavallaan hakisin huomiota joillakin kokemuksillani, kuvillani tai esim jollain harrastuksilla. Kyllä jokatapauksessa tekisin niitä vain oman itseni vuoksi. Siinä mielessä en voi kuvitella itseäni ottamassa kuvia ja kyttäämässä tykkääkö kukaan. Enemmän kaipaan sitä, että olisi jokin samantyylinen ihminen jolle voisi joskus puhua ja jakaa ajatuksia jostain mikä kiinnostaisi meitä molempia. Tykkään kuunnella muutenkin ihmisten tarinoita ja hiedän kokemuksiaan. Minulla ei vaan ole oikeastaan ketään.
Samalla huomaan sen, että nyt kun ikää on tullut vähän enemmän (olen alle 30) niin en itsekään jaksa kiinnostua enää niin helposti mistään uudesta. Tosin itsellä vaikuttaa moni muukin asia ja mieliala ei ole aina niin hyvä. Olen todella yksinäinen ja muutenkin tottunut jo liikaakin siihen. Vaikeaa ajatella, että olisi joskus ihminen jonka kanssa olisimme hyvin samankaltaisia. Tarkoitan tällä siis sitä, että voisin ajatella toisesta tulevan niin tärkeä ihminen, että hän olisi minulle se paras ja hyvä ystävä. En halua olla toivoton, mutta joskus vaikeaa edes ajatella saavansa elämäänsä sellaista ihmistä.
Muuten tykkään paljon luonnosta. Kaikki siihen liittyvä kiinnostaa. Samoin laittaisin kyllä pihaani kuntoon ja tykkäisin istuttaa kaikenlaista jos vaan minulla se oma piha olisi. Tähän ei vaikuta se, ettei olisi ketään jolle esim sitä pihaa esitellä. Tykkään myös eläimistä ja niitä tosin on ikävä, kun oma koira kuoli ja en ole uutta ottamassa. Joskus mietin, että tarvisin "lainakoiran" välillä hoitoon, mutta tähän vaikuttaa paljon juuri se kun en tunne ketään jolla on koira. Ja ne aiemnat koiratutut jäivät muuton jälkeen. Samoin tykkään edelleen musiikista ja joskus olisi kiva jakaa ajatuksia siihen liittyen. Nyt tuntee itsensä olevan monesti yksin sen asian kanssa ja kaipaa sitä, että joku muukin saisi ehkä samoja kivoja kokemuksia siitä biisistä kuin itsekin. Samalla toinen voisi myös auttaa löytämään uutta kuunneltavaa jos pitäisimme vähän samanlaisesta. Tykkään myös edelleen esim vanhoista tavaroista, kirjoista, eri maista ja kulttuureista (vaikka en oikeastaan ole matkustellut) sekä rekoista ja kaikista niihin liittyvistä kanavista ja videoista. Samalla kaikenlainen fanifiktio eri elokuviin ja sarjoihin kiinnostaa minua. Pakko myöntää.
Näin en voi mitään jakaa kenenkään kanssa ja se harmittaa välillä. Olisi kiva joskus jakaa se ilo ja kiinnostus johonkin toisen kanssa. Samalla en kaipaa huomiota ja nämä kaikki asiat ovat silti rakkaita minulle, mutta joskus olisi kiva jutella ihmisen kanssa joka olisi samoista kiinnostunut. Tai toinen voisi taas löytää minulle jonkun uuden jutun, mistä voisin pitää. Kokemuksia olisi kiva jakaa. Samalla täytyy sanoa, että ymmärrän kyllä ihmisten tarvetta jakaa asiota keskenään ja muistoja myös. Minusta on ihan inhimillistä, että moni tahtoo tulla nähdyksi. Näkymättömänä olo ei ole mukavaa kaikille. Sori pitkä viesti.
Aivan, ihmiset haluaisivat jakaa elämäänsä, ei mitenkään esitellä, vaan ihan vaan jakaa, vastavuoroisesti jopa. Mutta nykyisin tämäkin haluttaisiin kieltää. Kaikki pitäisi tehdä yksin ja vain omaksi iloksi. Eikä muille saisi jäädä jälkeä. Ettei vaan vaikuta paremmalta, tehokkaammalta tai aikaansaavammalta.
Introverttisyys on se nykyinen tavoiteltavuus. Auta armias, jos olet luonteeltasi ekstrovertti. Pahinta mitä ihminen voi nykyisin olla. Nyt pitää tehdä hiljaa, itselleen ja muille kertomatta, muuten et tee oikealla tavalla ja jaloin ajatuksin.No minä jolle vastasit olen kyllä itsekin introvertti. Kai minullakin silti on jokin tarve jakaa asioita jonkun kanssa. Se ei ole vielä poistunut, vaikka olenkin tottunut pitämään asiat vaan itselläni. Samalla ymmärrän kyllä jos joku kokee merkitykselliseksi myös toisten kanssa jaetut kokemukset ja muistot. Jotain sellaista kaipaan itsekin.
Vaikea on uskoa, että ekstrovertit paheksuisivat muiden tarvetta kertoa ja jakaa muille asioita, joten oletan, että joku osa niistä introverteistä näitä tuomitsijoita on. Jollekin se on suurikin ongelma, kun toiset tykkäävät puhua ja esitellä kuvia puutarhastaan ja reissustaan ja lapsistaan ja ties mistä. Ekstrovertit eivät siitä häiriinny. Päinvastoin, mitä enemmän tarinaa ja kuvaa sen kivempää heille.
Täällä av:lla on kummallinen harhakuva, että ihmiset tekisivät kaikkea vain päästäkseen esittelemään sitä somessa. Mitä ihmettä? Useimmat ihmiset elävät vain omaa elämäänsä. Eikä se tee ihmisestä hienompaa, ettei hän kerro tekemisistään kenellekään.
Minua vähän kiehtoo, millainen ihmistyyppi kehittelee teorioita muiden ihmisten elämän tyhjyydestä milloin milläkin perusteella (en nyt tarkoita erityisesti ap:ta). Veikkaan sellaista, jonka elämässä ei tapahdu mitään ja joka yrittää tehdä siitä hyveen muita paheksumalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
öiseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen opetellut tavallaan pitämään ne ilon aiheet vaan itselläni, kun ei ole ketään jolle voisi kertoa asiosta. En voi silti sanoa, etteikö se välillä veisi sitä ilon tunnetta pois, kun ei pysty jakamaan kokemuksia. En silti koskaan lähtisi siihen, että tavallaan hakisin huomiota joillakin kokemuksillani, kuvillani tai esim jollain harrastuksilla. Kyllä jokatapauksessa tekisin niitä vain oman itseni vuoksi. Siinä mielessä en voi kuvitella itseäni ottamassa kuvia ja kyttäämässä tykkääkö kukaan. Enemmän kaipaan sitä, että olisi jokin samantyylinen ihminen jolle voisi joskus puhua ja jakaa ajatuksia jostain mikä kiinnostaisi meitä molempia. Tykkään kuunnella muutenkin ihmisten tarinoita ja hiedän kokemuksiaan. Minulla ei vaan ole oikeastaan ketään.
Samalla huomaan sen, että nyt kun ikää on tullut vähän enemmän (olen alle 30) niin en itsekään jaksa kiinnostua enää niin helposti mistään uudesta. Tosin itsellä vaikuttaa moni muukin asia ja mieliala ei ole aina niin hyvä. Olen todella yksinäinen ja muutenkin tottunut jo liikaakin siihen. Vaikeaa ajatella, että olisi joskus ihminen jonka kanssa olisimme hyvin samankaltaisia. Tarkoitan tällä siis sitä, että voisin ajatella toisesta tulevan niin tärkeä ihminen, että hän olisi minulle se paras ja hyvä ystävä. En halua olla toivoton, mutta joskus vaikeaa edes ajatella saavansa elämäänsä sellaista ihmistä.
Muuten tykkään paljon luonnosta. Kaikki siihen liittyvä kiinnostaa. Samoin laittaisin kyllä pihaani kuntoon ja tykkäisin istuttaa kaikenlaista jos vaan minulla se oma piha olisi. Tähän ei vaikuta se, ettei olisi ketään jolle esim sitä pihaa esitellä. Tykkään myös eläimistä ja niitä tosin on ikävä, kun oma koira kuoli ja en ole uutta ottamassa. Joskus mietin, että tarvisin "lainakoiran" välillä hoitoon, mutta tähän vaikuttaa paljon juuri se kun en tunne ketään jolla on koira. Ja ne aiemnat koiratutut jäivät muuton jälkeen. Samoin tykkään edelleen musiikista ja joskus olisi kiva jakaa ajatuksia siihen liittyen. Nyt tuntee itsensä olevan monesti yksin sen asian kanssa ja kaipaa sitä, että joku muukin saisi ehkä samoja kivoja kokemuksia siitä biisistä kuin itsekin. Samalla toinen voisi myös auttaa löytämään uutta kuunneltavaa jos pitäisimme vähän samanlaisesta. Tykkään myös edelleen esim vanhoista tavaroista, kirjoista, eri maista ja kulttuureista (vaikka en oikeastaan ole matkustellut) sekä rekoista ja kaikista niihin liittyvistä kanavista ja videoista. Samalla kaikenlainen fanifiktio eri elokuviin ja sarjoihin kiinnostaa minua. Pakko myöntää.
Näin en voi mitään jakaa kenenkään kanssa ja se harmittaa välillä. Olisi kiva joskus jakaa se ilo ja kiinnostus johonkin toisen kanssa. Samalla en kaipaa huomiota ja nämä kaikki asiat ovat silti rakkaita minulle, mutta joskus olisi kiva jutella ihmisen kanssa joka olisi samoista kiinnostunut. Tai toinen voisi taas löytää minulle jonkun uuden jutun, mistä voisin pitää. Kokemuksia olisi kiva jakaa. Samalla täytyy sanoa, että ymmärrän kyllä ihmisten tarvetta jakaa asiota keskenään ja muistoja myös. Minusta on ihan inhimillistä, että moni tahtoo tulla nähdyksi. Näkymättömänä olo ei ole mukavaa kaikille. Sori pitkä viesti.
Aivan, ihmiset haluaisivat jakaa elämäänsä, ei mitenkään esitellä, vaan ihan vaan jakaa, vastavuoroisesti jopa. Mutta nykyisin tämäkin haluttaisiin kieltää. Kaikki pitäisi tehdä yksin ja vain omaksi iloksi. Eikä muille saisi jäädä jälkeä. Ettei vaan vaikuta paremmalta, tehokkaammalta tai aikaansaavammalta.
Introverttisyys on se nykyinen tavoiteltavuus. Auta armias, jos olet luonteeltasi ekstrovertti. Pahinta mitä ihminen voi nykyisin olla. Nyt pitää tehdä hiljaa, itselleen ja muille kertomatta, muuten et tee oikealla tavalla ja jaloin ajatuksin.No minä jolle vastasit olen kyllä itsekin introvertti. Kai minullakin silti on jokin tarve jakaa asioita jonkun kanssa. Se ei ole vielä poistunut, vaikka olenkin tottunut pitämään asiat vaan itselläni. Samalla ymmärrän kyllä jos joku kokee merkitykselliseksi myös toisten kanssa jaetut kokemukset ja muistot. Jotain sellaista kaipaan itsekin.
Vaikea on uskoa, että ekstrovertit paheksuisivat muiden tarvetta kertoa ja jakaa muille asioita, joten oletan, että joku osa niistä introverteistä näitä tuomitsijoita on. Jollekin se on suurikin ongelma, kun toiset tykkäävät puhua ja esitellä kuvia puutarhastaan ja reissustaan ja lapsistaan ja ties mistä. Ekstrovertit eivät siitä häiriinny. Päinvastoin, mitä enemmän tarinaa ja kuvaa sen kivempää heille.
Ei se introverttiydestä johdu. Minäkin olen introvertti, enkä kyllä viitsi paheksua muiden jakamisia. Luen ne, jotka kiinnostavat. Joku katkeruus pikemminkin on kyseessä. Jos jollain näyttää olevan kivaa, niin eihän se voi olla oikeasti totta!
Tuosta kehumisesta. Mä olen alkanut tehdä niin että kehun vuolaasti niitä jotka kehuvat minua, ja ne jotka onnistuttuani jossain vaihtavat tympeinä puheenaihetta, heitä kohtelen samoin kuin he minua. Lopputulos, kateelliset sitruunan nielleet ovat hävinneet ympäriltä ja nykyään lähellä on enää muita vuolaasti kehuvia ja toisten puolesta onnellisia ei-kateellisia ihmisiä :)
Ai niin, some. Eipä kuulu elämään sekään, pl vauvapalsta.