Lue keskustelun säännöt.
Onko omat tekemisesi, työt, harrastukset ja hankinnat innostavia sinulle jos et pääse esittelemään niitä kenellekään?
Onko puutarhasi sinusta ihana ilman somepäivityksiä tai vieraille esittelyä? Työsaavutuksesi, perheesi lapsesi?
Minusta on tuntunut jo pidemmän aikaa, että ihmiset saa energiaa vaan toisille pauhaamisesta ja omasta erinomaisuudestaan. Ollaan niin tyhjiä kuoria aikuisina yhtäkkiä. Ennen on ehkä ajanut sisäinen palo johonkin, nyt se on sammunut ja tyydytystä yritetään saada muiden kautta.
Sitten kun ei jaksa innostua sisustuksesta tai kodinostosta tai muusta (jota esitellä muille) niin imeydytään omiin ongelmiin: onko alhainen d-vitamiini, huono ryhti tai kenties tunnelukko. Sitten sitä puuhataan taas ja saadaan merkitystä omalle olemassa ololle hetkeksi.
Oikeastaanhan me vaan olemme kasa hitaasti rapistuvaa lihaa maailmankaikkeuden silmänräpäyksessä, sätkitään tässä hetki tavaroinemme ja ferritiiniarvoinemme. Ja sitten olemme poissa ja seuraavat luulevat olevansa taas yhtä ainutlaatuisia kuin me eikä kukaan sinuakaan enää muista.
Kommentit (218)
En ole sosiaalisessa mediassa. En siis esittele missään mitään. Näin on mulla tosi hyvä olla💋
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sidon perhoja. Kun onnistun tekemään oikein kalastavan en tietenkään kerro siitä kenellekään.
En ole ollut 12 vuoteen sosiaalisessa mediassa. Sain asiasta mielenrauhaa ja keskityin enemmän oikeisiin asioihin.. tai ainakin melkein. Yleensähän ihminen tuppaa täyttämään elämänsä jollain turhalla kuitenkin. En siis juurikaan jaa mitään kivojakaan asioita juuri kenellekään. On sekin vähän ankeaa. Olisi mukava fiilistellä omista mielenkiinnonkohteista muidenkin kanssa. No on siihen toki muitakin keinoja kuin sosiaalinenmedia. Vaikka olenkin introvertti, niin kyllä sitä jotain jakamista kaipaa muiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ovatpa hyvinkin. En edes halua kenenkään tietävän harrastuksistani mitään. Kumppanille olen uskaltanut niistä puhua, mutta ei tulisi mielenkään huudella niistä sosiaalisessa mediassa.
Hamppuako kasvattelet vaatehuoneessa?
Minun harrasteeni tällä hetkellä: opettelen itsekseni soittamaan pianoa ja kitaraa, sekä puran traumaattista lapsuuttani ja nuoruuttani tekstin muodossa, kun terapiaan ei ole varaa. En kykene soittamaan muiden edessä, traumaa varmaan sekin, joten ei kukaan kuule edistymistäni. Laulaakin osaan, ja onneksi olen laulanut lapsille pienestä pitäen, sillä kynnys lauleskella muuten vain kotona on madaltunut koko ajan. Miestäni harmittaa, etten laula enempää enkä julkisesti.
Sisustan myös mielelläni, mutta enpä sitä esittele somessa juurikaan. En saa kaunista kotiani vangittua kuviin! En osaa.
Ainoa mikä tulee esille muille on, kun joskus piirrän jollekin onnittelukortin.
Minulle uuden oppiminen tuo valtavaa iloa ja tavallisen pianorenkutuskappaleen osaaminen alusta loppuun virheettä ja ilman nuotteja on minulle iso juttu. Tai se, kun Youtuben avulla sain laulettua Shallow-kappaleen korkeinta nuottia myöten. Tuntui, kuin parantaisin nuorta minääni näyttämällä, että en ole sen huonompi kuin muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole sosiaalisessa mediassa. En siis esittele missään mitään. Näin on mulla tosi hyvä olla💋
Olen kyllä sosiaalisessa mediassa mutta en ikinä kehuskele lapsillani, remonteillani, hankinnoillani, matkoillani, töilläni, en millään. Oma nyt jo vanha kuva siellä on. Minulle riittää tekemisieni itselle ja muille tuoma mielihyvä eikä ole edes viisasta paljastaa joitain asioita elämästä.
Aina ihminen on halunnut kertoa tekemisistään muille. Ennen sosiaalista mediaa kerrottiin työpaikalla ikkunan pesut, leipomiset, kylppäri remontit, lasten koulut ja matkat. Suorastaan keksittiin parhaimpia juttuja. Ei ole outoa nykyisinkään. Hän seuraa ketä kiinnostaa ja kateellisia riittää aina. Itseä ei jaksa kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiat itsessään ovat minulle tärkeitä riippumatta siitä, mitä muut niistä ajattelevat ja kadehtitaanko minua niistä. Eli hankin kaikki ja teen jutut itseäni varten enkä välttämättä edes kerro niistä muille, ehkä kysyttäessä.
"Oikeastaanhan me vaan olemme kasa hitaasti rapistuvaa lihaa maailmankaikkeuden silmänräpäyksessä, sätkitään tässä hetki tavaroinemme ja ferritiiniarvoinemme. Ja sitten olemme poissa ja seuraavat luulevat olevansa taas yhtä ainutlaatuisia kuin me eikä kukaan sinuakaan enää muista."
Huh, kun oli hienosti kirjoitettu aloituksessa tämä. :O Mutta joo, kysymystä tuli mietittyä. Teenkö asioita sen vuoksi, että saisin päivityksiä someen? No, poistin kaikki somet, ja nyt vuoden jälkeen huomaan, että teen edelleen samoja asioita. Pois on kuitenkin jäänyt pari yleisöä vaativaa harrastusta: kirjoitan enää pöytälaatikkoon, ja valokuvausinto kadonnut. Someja ei kuitenkaan mulle enää tule, koska stressi ja draama ovat vähentyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän omia teoksia on mahtava ihastella pikku päissään, mutta valehtelisin jos en kertoisi, että isoimmat kiksit saan siitä kun työ lähtee yleisölle ja sitä kautta saadusta palautteesta.
Kaikki toimivat luontaisesti omalla tyylillään ja hyvä niin. Luulen että ketjun vahvat tunteet syntyvät kun liian erilaiset ihmiset ja odotukset kohtaavat. Some on tavallaan niin kaikenkattava, että jos et osallistu, et todella ole mukana. Kun taas ennen oli ok olla vaikka enemmän hiljaa keskusteluissa tai käydä vähemmän tapahtumissa. Sitten kun erilailla suhtautuvat ihmiset yrittävät toimia yhdessä, tulee pettymyksiä.
Somettaja/jakaja odottaa että toinen yhtä luonnollisesti ottaa osaa jakamiseen, kun taas "introvertti" stressaa odotuksesta muistaa osallistua asiaan joka ei ole itselle prioriteetti (some/arkiasioiden viestittely jne.). Se täytyy tehdä muiden odotusten vuoksi. Siitä ei kuitenkaan saa sitä aidon vuorovaikutuksen positiivista vastetta, kuten muiden huomioimisessa yleensä. Sitten jos yrittää tykkäillä muiden jutuista, jotta on "sosiaalinen", pitäisi vielä huomioida ettei vain kyttäile muita vaan huomioi some-presenssin :D Joo siinä menee monen raja, väkisin vääntää jotain postattavaa jotta voi osallistua asiaan jota muut odottavat sinulta heidän itsensä takia.
Some tekee ehkä sellaisen vääristymän, että ihmiset kuvittelevat antavansa muille jotain, kun antavat oman kuvan, tunnelman tai mielipiteen. Että se olisi yhtä huomaavaista kuin läsnäolo tai auttaminen tai jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pornoharrasteitani en esittele kellekään.
Teen asiat itseni ja/tai läheisteni vuoksi siitä riippumatta, jaanko niitä kenenkään kanssa. Kuitenkin niiden asioiden jakaminen on kivaa. Ehkä se liittyy siihen, että saa tavallaan fiilistellä sitä asiaa lisää. Himmailen kaikessa intoilussani, ettei se vaikuttaisi kehuskelulta, mutta varmasti se silti on jonkun mielestä sitä. Tykkään myös jakaa oivalluksia ja vinkkejä, joista voisi olla hyötyä muillekin. Jaan myös aika avoimesti negatiivisia asioita.
Joitakin asioita jaan somessa kaikille, joitakin vain joillekin läheisille joita asia voisi kiinnostaa tai joihin luotan, joitakin en kenellekään. Tämä pätee niihin tekemisiin ja kiinnostuksenkohteisiin, mutta myös tapahtuneisiin asioihin, hyviin ja huonoihin. Minulla on joitakin melko salaisia harrastuksia, joista moni ei tiedä. Joskus tapahtuu niin jänniä asioita, että olisi mahtavaa jakaa niitä jonkun kanssa, kun tuntuu että muuten halkeaa innostuksesta, mutta ei ole oikein sellaista ihmistä tai hyvää luottoystävää. Siinä pitää sitten halkeilla itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä oliko tämä jo ketjussa mutta: itseäni hämmentää eniten päivitykset, joissa ollaan keskellä luontoa yksin. Sitten on hashtageina omaa tilaa, rauhaa, hiljaisuutta, oleelliseen keskittymistä, hengittämistä (!), hiljaisuuden voimaa... Mun logiikka sanoo että joku ei mätsää.
Mikä tässä on outoa? Yksinolo luonnossa on monille tärkeää. Miksei sitä voisi jakaa? Ei se tarkoita että siellä luonnossa plärätään vain somea, vaan siellä ollaan hiljaa ja ehkä otetaan muutama kuva, jotka sitten jaetaan someen jälkikäteen.
On mielekästä tehdä yksin, harva kaveri jaksaa kiinnostua joogaamisistani enää 30 vuoden jälkeen :D
Aina on tietysti kiva, jos pääsee esittelemään huonekasveja tai keskustelemaan lukemistaan kirjoista. Siksi kuulun lukupiiriin.
Samalla linjalla kuin ap, me eletään täällä silmänräpäys ja kadotaan tyhjyyteen. Elämästä on hyvä nauttia sillä omalla tavalla, riippumatta muiden näkemyksistä, etenkin jos se ei vahingoita ketään muuta.
No, minä tykkään kauniista ja laadukkaista vaatteistani. Niitä on hieman liikaa, mutten luovu niistä. Tykkään hipelöidä, hypelöidä ja fiilistellä niitä ihan itsekseni. Someen en postaa mitään. Saan tästä esteettistä nautintoa kuten myös hiljaisuudesta, omista musiikki- ja lukuhetkistä. Yleisesti ottaen kuitenkin jaettu ilo on paras ilo! Ps. En kuulu instasukupolveen
Miksi omasta onnesta ja onnistumisista näkyvästi iloitseminen leimataan leuhkimiseksi? Puuttuuko silloin itseltä jotain, jos ei voi iloita toisen kanssa?
Jaan joskus omia tekemisiäni, harrastuksiani ja hankintojani muillekin, vaikka oma iloni siinä pääroolissa on. Tietysti.
No tykkään itse katsella kavereiden somepäivityksiä ja olisi pöljää siellä roikkua postaamatta mitään. JOten kyllä, saatan laittaa jostain kukkapuskasta, golfkierroksesta, lasten kanssa touhuilusta siis kuvia. Ei ole kenenkään pakko katsoa ja silti tiedostan kuolevaisuuteni, vaikka niitä laittelenkin