Tykkäsin lapsena Enid Blytonin kirjoista

Ei varmaan mitään. Ilmeisesti kuvittelin että kirjailija olisi kirjojen kaltainen..

ap

Niin minäkin. Enid kuulosti lapsen korvaan miehen nimeltä.

Että siis syö paljon kylmää kieltä ja inkiväärjuomaa luolassa papukaija olallaan :D 

Mieheksi minäkin luulin. Ulkonäöltään semmoinen Alfred Hitchcockin näköinen oli mun mielikuva. Ihan totaalisesti hämmennyin kun tajusin että niin, nainenhan se Enid olikin.

No, en minä kyllä päästäisi tenavalaumaa jonnekin saarelle itekseen rosvojen perään ties miten pitkäksi aikaa. Että siinä mielessä, jos on kyvytön vanhempi niin eikös se tule kirjoissakin ilmi? Hyvä äiti kirjoittaisi kirjan jossa lapset pysyy kiltisti kotona koko kesäloman, käy korkeintaan leikkikentällä valvotusti, tulee ruoka-ajaksi kotiin eikä haihattele rikollisten perään. :)

Ne olivat hyviä kirjoja. Ihana oli lapsuuteni. Oma tyttöni ei ole vilkaissutkaan koko kirjasarjaan. Harmi.

Minuakin häiritsi yksi kirjailija, joka vaikutti olevan huomaavainen ja ajattelevainen kirjojensa pohjalta, ei pitänyt yksilökeskeisyydestä ym. No, luin miehen yksityiselämästä ja selvisi, että oli kirjoittanut parhaimman kirjansa ilmeisesti omantunnontuskissaan. Oli itsekäs pettäjä ja ajoi vaimonsa mielisairaalaan sekä itsemurhaan jne. Olihan se pettymys omalla tavallaan. 

Enid Blytonia luin myös lapsena, suosikkejani.

Mulla meni tuon elokuvan myötä nyt maku koko naisesta :( nykyaikana hänet varmaan tulkittaisiin narsistisia piirteitä omaavaksi.

Tulee mieleen elokuva Elämä on ihanaa. Siinähän tämä ärsyttävä, sosiopaatti äijänkäppyrä kirjoitti suosittuja rakkausromaaneja niin että naiset olivat ihan lääpällään. :D Ei kai sitä tarvi kuin hyvän mielikuvituksen ja sananssäilän hallintaansa. Romaanit on kuitenkin vain fiktiota.