Esitelmäpelko estää opiskelun! Unelma olisi uusi ammatti, mutta nyt kuukauden opiskelun jälkeen pakko lopettaa koulu :(

Aloittajan toiveena on uusi ammatti? Eli hän on joskus jossain opiskellut jotakin. Joko esitelmillä tai ilman. 

Itse pelkäsin aina esitelmiä ja niiden pitäminen loppui siihen kun koko luokka nauraa räkätti kun tärisin ja huojuin puhuessani. Lopulta erosin koko koulusta koska kukaan opettaja ei vaivautunut auttamaan. Esiintyä vaan olisi pitänyt häväistynä ja nöyryytettynä. No enpä esiintynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa yleisöstäsi tuntee sinua kohtaan vain myötätuntoa, jos jännittämisesi näkyy. Jos pyörryt, pudotat paperisi, sotkeudut sanoissasi tai rupeat itkemään, kukaan ei naura. Ja jos yleisön joukossa olisikin joku ilkimys, ei sinun tarvitse häntä pelätä tai miellyttää.

Voit ihan hyvin sanoa heti ensimmäiseksi, että tämä esitelmän pitäminen jännittää ihan kamalasti. Saat kuuntelijat heti puolellesi. Olet urasi alussa, eikä sinun tarvitse osata esitelmöidä. Olet harjoittelemassa.

Usko pois. Olen esitelmöinyt ja opettanut muita viestimään kolmisenkymmentä vuotta.

Minä olen 20 vuotta vältellyt esitelmiä, enkä aio aloittaa niiden tekemistä nytkään.

Opelle laiton viestiä. Jos ei onnistu pelkälle opettajalle, niin sitten ei auta kuin lopettaa. Kiitos vastauksista

Ap

No jos sulla ei ole haluakaan saada toimintakykyä niin ei varmaan mikään auta. Välttämiskäyttäytyminen pahentaa ahdistusta, se on fakta. Tarvitsisit lääkehoidon lisäksi kognitiivist käyttäytymisterapiaa missä olisi myös altistusharjoitteita. Ahdistus on mahdollista saada hallintaan mutta ei sun asenteella.

Olen saanut yllättävän avun kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, englanniksi CBT.

Kannattaa googlata ”performance anxiety CBT”

Myös lääkehoito tilannekohtaisesti on tukena; propral 10-40 mg ja/tai diapam 5 mg.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi Suomen niin ylistetty koululaitos ei opeta esiintymaan yleison edessa? USAssa ihan pienetkin pystyvat siihen kun sita on harjoiteltu tarpeeksi.

Toisella luokalla jo pystyvat kirjoittamaan lyhyen esitelman kun sitakin on opeteltu.

Onneksi ei ole

Ap

Sinuakaan ei nyt pelottaisi.

Kyllä pelottaisi, alakoulustahan tämä pelko on lähtöisin.

Jospa vaan ihmisten annettaisiin opiskella rauhassa ja esiitymiset jätettäisiin niille esiitymis-hulluille-intohimo-teatteri-ihmisille ja laulajille.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa yleisöstäsi tuntee sinua kohtaan vain myötätuntoa, jos jännittämisesi näkyy. Jos pyörryt, pudotat paperisi, sotkeudut sanoissasi tai rupeat itkemään, kukaan ei naura. Ja jos yleisön joukossa olisikin joku ilkimys, ei sinun tarvitse häntä pelätä tai miellyttää.

Voit ihan hyvin sanoa heti ensimmäiseksi, että tämä esitelmän pitäminen jännittää ihan kamalasti. Saat kuuntelijat heti puolellesi. Olet urasi alussa, eikä sinun tarvitse osata esitelmöidä. Olet harjoittelemassa.

Usko pois. Olen esitelmöinyt ja opettanut muita viestimään kolmisenkymmentä vuotta.

Minä olen 20 vuotta vältellyt esitelmiä, enkä aio aloittaa niiden tekemistä nytkään.

Opelle laiton viestiä. Jos ei onnistu pelkälle opettajalle, niin sitten ei auta kuin lopettaa. Kiitos vastauksista

Ap

No jos sulla ei ole haluakaan saada toimintakykyä niin ei varmaan mikään auta. Välttämiskäyttäytyminen pahentaa ahdistusta, se on fakta. Tarvitsisit lääkehoidon lisäksi kognitiivist käyttäytymisterapiaa missä olisi myös altistusharjoitteita. Ahdistus on mahdollista saada hallintaan mutta ei sun asenteella.

Mulla on toimintakykyä normaaliin elämään, muuta en tarvitse. Olen pärjännyt ilman esitelmiä 20v, en tarvitse esitelmiä mihinkään. Aion pärjätä ilman niitä loppuelämäni.

Jos keskiviikkona en saa esittää asiaa opettajalle yksin, niin haen työkyvyttömyyseläkettä, helpompaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni on auttanut ajatus, että joko yleisö on 1) tuttuja koulukavereita, jotka tuntevat minut omana itsenäni eivätkä tuomitse minua huonosti menevän esitelmän takia tai 2) täysin vieraita, joita ei tarvitse nähdä enää koskaan eikä silloin ole merkitystä mitä he ajattelevat minusta esitelmäni perusteella. Lisäksi koitan muistaa, että he kaikki ovat ihmisiä ja varmasti ovat jännittäneet ja mokailleet itsekin vaikka mitä elämänsä varrella, kukaan ei oikeasti ole täydellinen. Minä olen tehnyt esitelmäni, tutkinut aihealueen ja tiedän siitä enemmän kuin yleisö, joten olen ”vahvemmilla” kuin he.

Minulle on ihan sama onko tuttuja vai vieraita. Ihmettele, että miten esim Sanna Marin uskaltaa pokkana pitää puheen tv:ssä, tai joku Voutilainen laulaa livenä. Itkettää ja pelottaa ajatuskin.

Ap

Ap: niin tiedän tunteen. Todellinen jännittäjä ihmettelee ja pelkää myös muiden puolesta. Jos ei ole kokenut kovaa esitelmäpelkoa, niin on vaikea ymmärtää millaista se on. Siihen ei auta, että kuvittelee joukkoon tuttuja, harjoittelee hyvin tai ei vaadi itseltä paljon. Hyvä, että olet ottanut yhteyttä opettajaan. Varaa myös itsellesi psykiatri, jotta saat lääkkeet opiskelujen läpivientiin. Itse olen ollut todella vaikea esiintymispelkoinen, pelkästään ajatus esiintymisestä sai itkemään. Jo asian ääneen sanominen psykiatrille itketti. Lääkkeet kuitenkin auttoivat itsellä. Sitä ennen kokeilin hypnoosin, mindfullnessit ymv., ne auttoivat, mutta eivät riittävästi. Olisinpa osannut hakea apua ja lääkkeet psykiatrilta monta vuotta aikaisemmin. Lääkkeiden saamisen jälkeen olen suorittanut kolme tutkintoa, joissa on pitänyt pitää esitelmiä. Olen ylpeä, että olen selvinnyt niistä, en häpeä, että olen tarvinnut apua.

Puollan kanssa lääkityksen hankkimista. Itse hankin aikanaan paniikkihäiriöön paroxetin lääkityksen, ja sen jälkeen ei ole jännittänyt mikään. Lunkina tilanteessa, kuin tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan toiveena on uusi ammatti? Eli hän on joskus jossain opiskellut jotakin. Joko esitelmillä tai ilman. 

Ammattitutkinto löytyy, kesti 9kk opiskelu, 70% oli työssäoppimista ja esitelmiä ei ollut yhtään. Ap

Lamaannuttava pelko voi olla paljon pahempaa kuin päänsärky. Päänsärkyynkin otetaan lääkettä, myös pelkoon on lääkkeitä.

Oppilaitoksissa on ymmärrystä tällaisista asioista. Opintojen suoritustapoja sovitetaan tarpeen mukaan. Et ole ainoa, joka kärsii pahasta esiintymisjännityksestä. Ja monilla on muita esteitä/haasteita.

Tärkeintä on juuri ottaa asia puheeksi opettajan kanssa. Ja jos hän ei suostu toisenlaiseen suoritukseen, ole yhteydessä opinto-ohjaajaan. Älä nyt ainakaan heti lopeta opintoja. Jos et saa vastausta ennen tuota tulevaa esitystä, jätä se välistä ja hoida asiaa eteenpäin sen jälkeen.

Tsemppiä, asia ratkeaa kyllä!

Mulla esiintymispelkoon auttoi paniikkikohtaus kesken esitelmän. Katsojia oli opettajan lisäksi varmaan viisi ja esitelmä pidettiin ryhmässä, mutta mä menin siinä jotenkin ihan lukkoon ja aloin itkemään ennen kuin sain sanaa suustani. Ja itkin ihan kunnolla ulvoen samalla. Sain vissiin jokusen lauseen sanottua ja opettaja sanoi, että läpi meni ja voin mennä vessaan rauhoittumaan.

Esitelmät hermostuttavat minua edelleenkin, mutta opin tuosta kokemuksestani sen, ettei se enää paljon huonommin voisi mennä, joten miksi stressata esitelmästä liikaa. Yleensä ihmiset ovat tosi mukavia, jos joku potee hirveää esiintymisjännitystä, koska lähes kaikki tietävät millaista se on. Kerro tosiaan opettajalle tilanteestasi ja jos sinne luennolle asti pääset (toivottavasti rohkaistut), niin kerro pelostasi myös muille opiskelijoille, koska todennäköisesti he kannustavat sinua ja ovat heti paljon sympaattisempia esitystäsi kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni on auttanut ajatus, että joko yleisö on 1) tuttuja koulukavereita, jotka tuntevat minut omana itsenäni eivätkä tuomitse minua huonosti menevän esitelmän takia tai 2) täysin vieraita, joita ei tarvitse nähdä enää koskaan eikä silloin ole merkitystä mitä he ajattelevat minusta esitelmäni perusteella. Lisäksi koitan muistaa, että he kaikki ovat ihmisiä ja varmasti ovat jännittäneet ja mokailleet itsekin vaikka mitä elämänsä varrella, kukaan ei oikeasti ole täydellinen. Minä olen tehnyt esitelmäni, tutkinut aihealueen ja tiedän siitä enemmän kuin yleisö, joten olen ”vahvemmilla” kuin he.

Minulle on ihan sama onko tuttuja vai vieraita. Ihmettele, että miten esim Sanna Marin uskaltaa pokkana pitää puheen tv:ssä, tai joku Voutilainen laulaa livenä. Itkettää ja pelottaa ajatuskin.

Ap

Jos et halua tehdä asialle yhtään mitään (kuten tämän ketjun perusteella voi päätellä) niin on unohdettava koulut ja mentävä vaikka siivoamaan tai tehtaaseen liukuhihnan ääreen. Olet kuitenkin käynyt peruskoulun vähintään, siellä piti myös pitää esitelmiä eri aineissa. Skippasitko nekin jollain syyllä? 

Meillä ei ollut esitelmiä yksin, vaan ryhmässä. Sellaista uskallan tehdä, koska "uhka" (muiden katseet ja arvostelu) jakautuu, eikä kohdistu vain minuun. Ap

Vierailija kirjoitti:

Muuten olen ihan "normaali", pystyn tekemään normaali asioita. Ap

Itsellä oli sama. Hain ja sain diapamia. Auttoi. Otin myös toisen kerran.

Nämä kaksi lääkittyä kertaa paransivat esiintymispelon sille tasolle, etten enää tarvinnut lääkettä sen jälkeen. Tärkeintä oli ylittää se ekan esiintymiskerran kynnys. - Ja pelkoni oli sitä luokkaa, että olisin voinut saada sydärin - tai siltä tuntui: veret valuivat raajoihin ja pulssi oli kauhea. Pyörtynyt ehkä olisin.

Tsemppiä! Selviät kyllä!

Kuulijat ovat ystäväsi ja he ovat puolellasi. Etkä ole ainut jännittäjä siinä joukossa.

Liitä esitelmääsi powerpoint, jossa on kiinnostavia kuvia sekä jonkin verran tekstiä, niin porukka katsoo sitä niin voit rentoutua.

En nyt lukenut koko ketjua, mutta jos esiintymisjännitys menee kovin pahaksi pitää yrittää selvittää itselleen, mikä siinä tilanteessa on niin kauhean jännittävää? Itse olen kova jännittäjä myöskin, mutta itselleni kyllä auttaa se, että pyrin vain keskittymään itse asiaan enkä omaan itseeni. Eli tietoisesti ottaa sen asiantuntijan roolin, joka kertoo asiasta A yleisö B.lle. Mikä aiheessa on minusta kiinnostavaa ja miten haluan välittää sen muille. 

Ota mieluummin itseni h e n giltä kuin esiintyisin. Olen pian 40 v. ja kärsinyt paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilaneiden pelosta koko ikäni. Olen ahdistunut ja estynyt. Olen lapseton enkä ole seurustellut koskaan. Koko elämä on mennyt pilalle jännittämisen takia. Lääkäristä ei saa mitään apua.

Sain kiitettäviä arvosanoja peruskoulussa, mutta koulumenestys meni hukkaan, koska en ole kyennyt jatko-opintoihin. Elän melko erakkomaista elämää. Tapaan vain vanhempiani. En ole koskaan elämässäni saanut töitä työhaastattelun jälkeen. Jännitän niin paljon, että purskahdan itkuun enkä saa vastatuksi kuin yhdellä sanalla. Sain sitten työpaikan työkokeilupaikastani. Olen tehnyt siellä määräaikaisuuksia, mutta en saa vakituista paikkaa, koska jännitän omien pomojenkin haastatteluita niin paljon. Saan soperrettua yhden sanan vastauksia, koska saan paniikkikohtauksen. En luonnollisestikaan pääse toiselle haastattelukierrokselle.

Tuntuu, että elämäni on ollut aika turha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä esiintymispelosta pääsee esiintymällä. Harjoittele vaikka pienemmän porukans kanssa ensiksi.

Ei siitä kyllä aina harjoittelemalla pääse. Itselläni meni niin, että jokainen esiintyminen oli vain entistä pahempi.

Ikä ja elämänkokemus ovat auttaneet enemmän kuin väkisin esiintyminen.

Juuri näin. Minulle opiskelu oli siksi välillä tosi vaikeaa. Nykyisin olen tehtävissä jossa ei tarvitse liiemmin esiintyä. Olen kohta 50 ja vanhemmiten suhtautuminen on muuttunut ja jännittäminen on helpottanut. Harjoittelun tulosta se ei varsinaisesti ole, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni on auttanut ajatus, että joko yleisö on 1) tuttuja koulukavereita, jotka tuntevat minut omana itsenäni eivätkä tuomitse minua huonosti menevän esitelmän takia tai 2) täysin vieraita, joita ei tarvitse nähdä enää koskaan eikä silloin ole merkitystä mitä he ajattelevat minusta esitelmäni perusteella. Lisäksi koitan muistaa, että he kaikki ovat ihmisiä ja varmasti ovat jännittäneet ja mokailleet itsekin vaikka mitä elämänsä varrella, kukaan ei oikeasti ole täydellinen. Minä olen tehnyt esitelmäni, tutkinut aihealueen ja tiedän siitä enemmän kuin yleisö, joten olen ”vahvemmilla” kuin he.

Minulle on ihan sama onko tuttuja vai vieraita. Ihmettele, että miten esim Sanna Marin uskaltaa pokkana pitää puheen tv:ssä, tai joku Voutilainen laulaa livenä. Itkettää ja pelottaa ajatuskin.

Ap

Jos et halua tehdä asialle yhtään mitään (kuten tämän ketjun perusteella voi päätellä) niin on unohdettava koulut ja mentävä vaikka siivoamaan tai tehtaaseen liukuhihnan ääreen. Olet kuitenkin käynyt peruskoulun vähintään, siellä piti myös pitää esitelmiä eri aineissa. Skippasitko nekin jollain syyllä? 

Meillä ei ollut esitelmiä yksin, vaan ryhmässä. Sellaista uskallan tehdä, koska "uhka" (muiden katseet ja arvostelu) jakautuu, eikä kohdistu vain minuun. Ap

Eli ethän sinä pelkää esiintymistä vaikka väität niin.

Aloittaja on hyvä ja valitsee näistä vaihtoehdoista: a)toinen ammattitutkinto, b)oppisopimus, c)jatkaa nykyisellä alalla, c)hakee apua ja tukea jännittämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ota mieluummin itseni h e n giltä kuin esiintyisin. Olen pian 40 v. ja kärsinyt paniikkihäiriöstä ja sosiaalisten tilaneiden pelosta koko ikäni. Olen ahdistunut ja estynyt. Olen lapseton enkä ole seurustellut koskaan. Koko elämä on mennyt pilalle jännittämisen takia. Lääkäristä ei saa mitään apua.

Sain kiitettäviä arvosanoja peruskoulussa, mutta koulumenestys meni hukkaan, koska en ole kyennyt jatko-opintoihin. Elän melko erakkomaista elämää. Tapaan vain vanhempiani. En ole koskaan elämässäni saanut töitä työhaastattelun jälkeen. Jännitän niin paljon, että purskahdan itkuun enkä saa vastatuksi kuin yhdellä sanalla. Sain sitten työpaikan työkokeilupaikastani. Olen tehnyt siellä määräaikaisuuksia, mutta en saa vakituista paikkaa, koska jännitän omien pomojenkin haastatteluita niin paljon. Saan soperrettua yhden sanan vastauksia, koska saan paniikkikohtauksen. En luonnollisestikaan pääse toiselle haastattelukierrokselle.

Tuntuu, että elämäni on ollut aika turha.

Sama olo. Tuntuu, että vain alkoholin vaikutuksen alaisena sitä on normaali ja rohkea, kuten muut ihmiset.

Selvinpäin olen sitten arka ja pelokas.

AP