Onko vastasyntyneen kanssa hirveän rankkaa?

Voi olla vaikeaa tai helppoa tai siltä väliltä. Aina helpottaa, jos oma pää ja on kunnossa, lisäksi ekstrovertilla tai paljon virikkeitä kaipaavalla vaativa vauva on ymmärrettävästi vaikeampi kestää, eli vähän se on itsestäkin kiinni. Itsellä myös lapsen saanti paiskasi muistojen hautuumaalta kaikenlaisia kurjia lapsuusmuistoja ylös, joita en olisi halunnut enää tässä elämässä ajatella ja se itsellä lisäsi omaa kuormaa kyllä.

Minulla ensimmäinen oli vauva, joka alkoi itkeä koliikki-itkua jo synnärillä ekana päivänä. Huusi joka päivä täyttä huutoa lohduttamisesta, sylissä olosta ja imettämisestä huolimatta 6-10 tuntia, yleensä iltapäivällä aloittaen ja tuonne keskiyöhön painottuen. Imuote oli aina huono, vauva oli hypotoninen, kaikki korvikkeet ripuloi ja oksensi, painokin laski. Käytännössä asui sylissäni, heräsi herkästi (luultavasti mahakipuun) jos en ollut vieressä. Kuplivaa vihreää ripulikakkaa teki. Sitten kun lopulta ymmärsin ja uskoin, että reagoi äidinmaidon kautta allergisoiville ruoka-aineille ja siirryin imetysdieettiin, huuto loppui ja tilalle tuli iloinen, hyväntuulinen vauva, joka nukkui pari kolme tuntia päivänia ja yöllä heräsi kerran syömään. Sen jälkeen olikin pelkästään mukavaa, lisäksi siinä hirveinä koliikkiaikoina olin oppinut keskittymään olennaiseen ja nukuin esim. päikkärit vauvan kanssa jos väsytti. Toki se allergia toi haastetta myöhemminkin, mutta oma imetysdieetti oli helppo. Vauvana ja taaperona oli hyvin paljon allergioita, joista oireiltiin sitten aina jtn aikoja ruokaa kokeillessa tai vahinko-altistuksien takia, mutta onneksi ne isompana helpotti.

Toisen synnyttyä ja alettua ripuloida samannäköistä setti n. kolmen vkon iässä ja sitten nopeasti vertakin, siirryin samaan imetysdieettiin samantien ja se tilannekin helpotti siinä aika nopeasti. Oli tyytyväinen, paljon nukkuva vauva. Tän kanssa olisi voinut olla tylsääkin, jos ei esikoista olisi jo ollut. Varsin helppo kaikin puolin, itki hyvin vähän ja oli aina lohdutettavissa, jos jtn tuli. Raskainta ensimmäisen kanssa oli se, että vaikka itse otti rauhallisesti ja ns. ymmärsi sen kuvion, niin kokemus siitä, että vauva vaan päivittäin itkee ja itkee pitkiä aikoja ja mikään mitä teet, on hajottava. Siinä jossain kohtaa hiipii epäilys, että kai tässä jotain väärin tekee, vaikka tekeekin kaiken oikein.

Terveen vauvan kanssa on kyllä oikeasti tosi ihanaa. En itse kokenut koskaan mitään ahdistusta siitä, että piti olla jatkuvasti ns. saatavilla, hormonit piti niin emomoodissa, että se oli ihan mukavaa suurimmaksi osaksi. Isompien eli tosta 4-vuotiaasta vanhempien lasten kanssa siihen ”äitiii!”-huutoon minuutin välein menee välillä vähän hermo. Kun ei ole edes asiaa, kuhan vaan äiti-huomion tarve. Vauvan kohdalla se on niin eri juttu. Juttelin tänkin kirjoittaessani ”äitiiii!” -juttuja seitsemän kertaa. Aika vähän siis.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä jaksaa jos kaikki omat nautinnot on mahdottomuus.

Ihan normipäivä hyvin tienaavalle.

Sun täytyy nyt vaan itse kokea se vauvan syntymä ja saapuminen perheenjäseneksi. Sitten tiedät oliko se työlästä vai helppoa ja mistä sait nautintoa.

Riippuu itsestä ja vauvasta. Yleisesti ottaen vauvan kanssa on helppoa ja se on ikäänkuin pehmeä lasku sille taaperoajalle, joka mielestäni on vaativampaa.

Vauva nukkuu paljon ja imettäessä voi katsoa lempisarjoja ja syödä herkkuja ja vaan olla. Kun vauva nukkuu (jotkut nukkuvat useita tunteja putkeen) niin voi saunoa ja tehdä niitä omia juttuja.

Suurin muutos tässä on se, että et ole enää vastuussa vain itsestäsi vaan myös pienestä avuttomasta ihmisestä, jonka tarpeet täytyy tyyydyttää vähintäänkin heti ja omat tarpeet täytyy sivuuttaa siksi aikaa kunnes vauva on tyytyväinen. Sitä se tarkoittaa kun kaikki puhuvat siitä että kaikki muuttuu ja kaikki todellakin muuttuu. Hormonit kyllä huolehtivat siitä että jaksat ja haluat vauvaa hoitaa.

Sitten on tottakai nämä paljon itkevät ja sairaat vauvat. Se on asia erikseen ja siihen sopeutuu koska on pakko.

Minulla on kolme lasta, nuorin on vähän alle 2 v. Jos tämänhetkinen elämäni vaihtuisi yhden vastasyntyneen kanssa olemiseen niin olisi todellakin helppoa. Se suurin vaikeus sen vauvan kanssa olemiseen liittyy juurikin siihen elämänmuutokseen.

Omat vauvat ovat olleet vastasyntyneinä huonosti nukkuvia (nukkuvat päivisin vain kanniskeltuina, öisin heräävät pahimmillaan 20 min välein) ja imetyksen alku on takkuillut, joten ei ollut mitään leppoisaa aikaa. Varsinkin esikoinen itki paljon ja pitkiä aikoja kerralla, häntä oli vaikea saada rauhoittumaan. Tuttia ei ottanut, ei auttanut syli tai hytkyttely. Sekunniksikaan ei voinut laskea sitteriin/lattialle/vaunuihin, kun alkoi selkä kaarella huutaa. Elämä helpottui siinä puolen vuoden jälkeen, kun tuli uusia taitoja ja hän alkoi viihtyä hereillä esim. leluja katsellen ja alkoi nukkua päiväunia vaunuissa. Omaa aikaa ei juurikaan ollut, eikä esim päiväuniaikoja voinut hyödyntää mitenkään, kun nekin menivät vauvaa hyssytellessä ja kanniskellessa. Parisuhde rakoili, eikä koskaan palannut ennalleen, sillä puolisostani paljastui väsyneenä ja stressaantuneena väkivaltainen tyranni, jonka mielialojen ympärillä oma elämäni pyöri sen mitä vauvanhoidolta jäi aikaa. Älysin lopulta erota, kun kuopus oli 3-vuotias ja tajusin, että puolison käytös ei johtunutkaan vain väsymyksestä, vaan paheni jatkuvasti. Olen vähän kateellinen niille äideille, jotka ovat pystyneet nauttimaan vauva-ajasta hyvin nukkuvien ja rauhallisten vauvojen kanssa. Mutta niitäkin on, lähipiirissänikin on näitä ”ei meidän Matti itke edes nälkäisenä, maiskuttelee vaan suutaan. Ja väsyneenä nukahtaa itsekseen leikkimatolle”-perheitä. Mulle vaan sattui vähän rankempi kokemus. Ja sekin on sentään normaalin rankka, meillä ei ollut mitään sairauksia tai muuta ekstravaikeutta siihen päälle.

Vierailija kirjoitti:

Sun täytyy nyt vaan itse kokea se vauvan syntymä ja saapuminen perheenjäseneksi. Sitten tiedät oliko se työlästä vai helppoa ja mistä sait nautintoa.

Riippuu itsestä ja vauvasta. Yleisesti ottaen vauvan kanssa on helppoa ja se on ikäänkuin pehmeä lasku sille taaperoajalle, joka mielestäni on vaativampaa.

Vauva nukkuu paljon ja imettäessä voi katsoa lempisarjoja ja syödä herkkuja ja vaan olla. Kun vauva nukkuu (jotkut nukkuvat useita tunteja putkeen) niin voi saunoa ja tehdä niitä omia juttuja.

Suurin muutos tässä on se, että et ole enää vastuussa vain itsestäsi vaan myös pienestä avuttomasta ihmisestä, jonka tarpeet täytyy tyyydyttää vähintäänkin heti ja omat tarpeet täytyy sivuuttaa siksi aikaa kunnes vauva on tyytyväinen. Sitä se tarkoittaa kun kaikki puhuvat siitä että kaikki muuttuu ja kaikki todellakin muuttuu. Hormonit kyllä huolehtivat siitä että jaksat ja haluat vauvaa hoitaa.

Sitten on tottakai nämä paljon itkevät ja sairaat vauvat. Se on asia erikseen ja siihen sopeutuu koska on pakko.

Minulla on kolme lasta, nuorin on vähän alle 2 v. Jos tämänhetkinen elämäni vaihtuisi yhden vastasyntyneen kanssa olemiseen niin olisi todellakin helppoa. Se suurin vaikeus sen vauvan kanssa olemiseen liittyy juurikin siihen elämänmuutokseen.

Rankinta on ollut laittaa omat halut sivuun siksi aikaa, kunnes vauvan tarpeet on tyydytetty. Se kahvi kylmenee kupissa, koska vauva tarvitsee huomiota juuri silloin. Tai se oma suihkuhetki odottaa, kunnes tulee sopiva hetki. Kaikki asiat jää kesken tai puolitiehen. Mutta sitten, kun olisi sitä omaa aikaa, niin huomaakin tuijottaneensa lumoutuneena sitä vauvaa, eikä rynninneen suihkuun. Etenkin ensimmäiset viikot sitä vain tuijotti vauvaa, vaikka järki sanoi, että olisi hyvä sauma nukkua päiväunet tai syödä kaikessa rauhassa.

Luin eilen instasta miten eräs äiti oli lähtenyt 8pvä vaellukselle lappiin 4kk vauvan kanssa. Sitä se on siis parhaimmillaan, että vauva rajoittaa hyvin vähän, lähinnä muuttaa vaan tapoja tehdä asioita.

Pahimmillaan se on sitten paljon muuta. Meillä oli helppoa ekat neljä viikkoa. Vauva nukkui heti synnäriltä päästyä 8h yöunia, ei herännyt syömään siis kertaakaan yössä. Sitten alkoi katastrofi, johon loppujen lopuksi löytyi syyksi pahat allergit. 1-11kk ajan vauva nukkui vartin, huusi kaksi tuntia, nukkui vartin, huusi kaksi tuntia. Päivisin oli aavistuksen helpompaa, rattaissa nukkui päiväunet 1-2h. Mutta muuten hyvin pitkälti tuota. Asuttiin pienessä kaksiossa ja oltiin molemmat aivan loppu. Mitään omaa aikaa / harrastamista / nautintoja ei voinut edes harkita. Pari kertaa vauva oli isoäidin luona yötä, ja se aika vain nukuttiin.

Mutta silti sanon, että useimmiten se arki on just sitä mitä haluat siitä tehdä. Normaalin vauva-arki ei ole tuollaista. Nyt meillä on toinen vauva ja arki on toistaiseksi hyvin erilaista.

Ensinnäkin, hyödynnä sitä puolisoa mahdollisimman paljon. Mulla on ihana puoliso, joka on töistä huolimatta osallistunut alusta asti valtavasti. Jos olisin jaksanut, olisin saanut omaa aikaa reilusti.

Osta hyvä kantoreppu. Vauvan kanssa voi liikkua paljon luonnossa! Rattaiden kanssa toki myös, mutta repun kanssa pääsee paremmin vaikka metsään ja luontopoluille (osa toki niistäkin on esteettömiä).

Varsinkin alkuun vauva lähinnä syö ja nukkuu..syöttäessä voi hyvin katsella lempisarjoja tai lukea kirjaa. Illalla voi hyvin juoda viinilasillisen.

Jos imetät, koita pumpata maitoa pakkaseen, mies voi hoitaa osan syötöistä pullolla.

Vauvatarvikkeissa on paljon vaihtoehtoja jotka helpottaa arkea. Meillä on stokken tripp Trapp ja siihen new born set. Sillä vauvan saan ruokapöydän ääreen, jos itse syön tai vaikka laitan ruokaa. Lisäksi meillä on babybjörnin sitteri, siihen saa laskettua jo vastasyntyneen. Unipesässä vauva koisaa sohvalla mun vieressä. Lattialla makoilee leikkimaton päällä. Meillä on oma vanha kaukalo kylppäriin, vauva voi makoilla siinä, kun saunon/suihkuilen/makoilen vaahtokylvyssä (jos vauva nukkuu). Nukkuu vaunuissa 2-3h päiväunet. Ulkoillaan paljon ja touhutaan omalla pihalla.