Puoliso on tehnyt kodin asumiskelvottomaksi

Hei. Tuot esiin perheessäsi olevan tilanteen, jossa puolisosi elintavat vaikeuttavat sinun hyvinvointiasi. Kertomasi mukaan hän ei ole halukas muuttamaan tilannetta.

Vaikka sanoit, ettei keskustelu ole kannattavaa, se on kuitenkin ainoa vaihtoehto, olipa lopputulos sitten mikä tahansa. Teidän kannattaa opetella puhumaan arkeenne ja elämäänne suuresti vaikuttavista asioista. Esim. pariterapiassa (mm. kirkon perheasiain neuvottelukeskukset) voidaan turvallisesti kuulla kumpaakin osapuolta ja miettiä, mikä neuvoksi.   Joskus keskustelun tuloksena on se, että toinen tai molemmat osapuolet muuttavat käytöstään, esimerkiksi, että kumppanisi suostuu luopumaan suuresta osasta tavaroitaan. Joskus taas joudutaan toteamaan, että elämäntyylit ovat niin vastakkaiset, ettei yhdessä asuminen onnistu. Keskustelun lopputulosta ei voi tietää etukäteen, jos on avoimin mielin, voi rakentaa keskusteluyhteyttä toiseen ja kuulla hänestä kenties asioita, joita ei ole tiennyt tai tullut ajatelleeksi. Toivottavasti voitte saada tällaisen mahdollisuuden asioidenne selvittämiseksi. 

Ei suostuisi moiseen. Pitää olla pinnat siistit ja lattiat helposti imuroitavissa. Olisi ero kyllä. Ahdistaa sotku.

Hamstraus on tuolla tasolla jo sairaus. Sinä et voi sitä parantaa tai lopettaa keskustelemalla.

Puolisosi pitää hakea ulkopuolista ammattiapua. 

Vierailija kirjoitti:

Ota sinä vastuu siitä että lapsillanne on kunnollinen koti jossa asua. Hamstraajien kanssa ei hienotunteisuus auta kun pitävät kynsin hampain kiinni roinastaan. On myös järjetöntä tuhlausta maksaa varastosta jossa romujaan säilyttää. Pitäisi tehdä kunnolla selväksi miten heidän käytöksensä tekee kodin asumiskelvottomaksi. Lapset kärsivät. Minä ainakin hävittäisin roinat kylmästi vaikka toinen siinä itkis ja parkuis.

Ei ole helppoa luonnevikaisen kanssa eläminen.

ja kahden kuukauden päästä kaikki on taas takaisin vanhassa. Syy, miksi joku hamstraa on löydettävä ja hoidettava. Ja sitten pääsee siitä kamastakin eroon. Toinen vaihtoehto toki, japarempi lasten kannalta on se, että ap ottaa eron ja hommaa uuden kämpän lasten kanssa ja jättää hamstraajan kiehumaan omaan sotkuunsa. 

Tee huoli-ilmoitus sosiaalityöhön.

Juu ei ole satu. Aina muutaman vuoden välein on muutettu perheen tai työn takia isompaan asuntoon ja kaappitilaa on taas ollut. Nyt on ostettu aina pari kaappia lisää vuodessa, mutta kaappien paikat on loppu. Sillä olen pärjännyt kun ns. oma tila on ollut roinavapaa, mutta nyt sitä ei saa enää siivottu ilman konfliktia. Syynä hamstraukseen voi olla puolison omassa lapsuudessa kokema köyhyys. Alle nelikymppisiä ollaan. Sen verran olen tullut vastaan että olen laittanut omat ns. "jemma vaatteet ja harrastusvälineet" pois.

Meillä sama homma vaimon kanssa, ostaa kokoajan lisää tavaraa, tulee hetkeksi onnelliseksi kun saa jotain uutta mutta sitten ne ikäänkuin unohtuvat kaapin perälle, mistään ei suostu luopumaan vaikka on monta kertaa luvannut.

Siivoaminen on lähes mahdotonta ja turhauttavaa kun on kaikki kaapit sekaisin ja täynnä tavaraa. Jos jollain opilla saakin kaikki järjestykseen niin parin päivän päästä on samanlainen sotku ja yleensä jokin uusi tavata ilmestynyt. Roskat lojuvat lattialla ja keittiön pöydillä ja kun niistä vaikka parin päivän jälkeen huomauttaa niin vetää herneen nenään. Olen monta vuotta siivonnut hänen sotkut ja koittanut eri tavoin kehottaa siivoamaan. Pari päivää meneekin ihan hyvin vaan siihen se aina jää.

Vielä viimevuonna alakerta oli jokseenkin roinavapaa, pari kasaa nurkissa, mutta sitten vanhemman puolisot muuttivat ja toivat hänen kaikki lapsuudentavaransa meille. Siitä on nyt muutama kuukausi. Nyt on pakko tehdä jotain että pienellä lapsella on leikkitila kotona, ja itsekin pitäisi palata etätöihin.

Eroa

Kamat kylmästi kaatikselle tai se maksaa varaston kenen romut siellä on ja jos ei onnistu, ero.

Hamstraajan kohdalla ei kyllä auta se, että toinen vain kärrää kamat kaatikselle, ongelmaan täytyy hommata apua, ettei kierre ala uudestaan.

Suomeen pitäisi saada jonkinlainen hamsterinhoitoyksikkö, joissa näihin voitaisiin paneutua. Menee hiukan anoreksian suuntaan jo mielestäni se maailma mutta päinvastaisena versiona. Anorektikko kieltäytyy syömästä, hamsteri taas kieltäytyy elämästä. Eli toinen on naimisissa ruokasuhteensa kanssa, toinen tavarasuhteensa kanssa. Tuossa on siis surtavaa paljon muutakin kuin tilanahtaus.

Suostuuko hamsteri luovuttamaan pankkikorttinsa? Uutta tavaraahan ei kai tule jos hän ei sitä jostain hanki, vai imuroiko muiden ylijäämätavaroita teille? 

Oli miten oli, yhdestä olkaa kiitollisia. Puoliso ei hamstraa eläimiä. Varokaa, ettei tilanne mene ainakaan siihen. 

Hamstraamisen ikäviä puolia on myös että sinne kasoihin pesiytyy haittaeläimiä. Turkiskuoriaiset ja koit syövät vaatteet piloille. Ei pääse siivoamaan ja pölyä on epäterveellisen paljon. Lapset kärsivät ja häpeävät todella paljon eivätkä kehtaa pyytää kavereita kylään.

Ammattiapu on tarpeen, sillä ajan kanssa tilanne vaan pahenee. AP:llakin lapsineen on oikeus terveelliseen ja turvalliseen elintilaan.

Olet jotenkin ulkoistanut itsesi omasta kodistasi. Puolisollasi on elämänhallinnan/mielenterveyden ongelma, johon hänen pitäisi hakea apua, mutta onko niin että itse hän ei ongelmaa näe tai myönnä.

Muistat itse miten kamalaa oli hamsterin lapsena, nyt saman kohtalon kokevat omat lapsesi. Älä katso vierestä, toimi jotta lapsillasi on kunnollinen koti!

Monesti noi tavaravuorien kerääjät on kokeneet lapsuudessaan jotain traumaattista ja sen päälle muita traumaattisia kokemuksia aikuisiässä, ja tavaroilla luovat itselleen turvallisuuden tunnetta. Tavaroihin on helpompi kiintyä kuin ihmisiin, ne kun pettävät, jättävät ja satuttavat. 

Puolisosi tarvitsee tukevasti psykiatria. 

Onko tämmöisiä ihmisiä ja parisuhteita oikeasti olemassa? Kuulostaa ihan uskomattomalta. 

Tuo on aivan järkyttävä palotirvallisuusriski. Ei tarvitse olla kuin pieni palopesäke ja se leviää hetkessä niin että palaa koko perhe. Mitään mahdollisuutta ei ole päästä ulos roinan ja muodostuneiden palokaasujen takia. Minuuteissa kuolleita KAIKKI! Että mietippä tuota hetki.

Se on ihan sama mitä hamsteri kotonasi sanoo. Jätelava pihalle ja kaikki ylimääräinen ulos. Hamsteri hakekoon hoitoa.

Anna säästölipas ja käske laittaa sinne summa minkä oli tuhlaamassa. Herättäisikö?

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama homma vaimon kanssa, ostaa kokoajan lisää tavaraa, tulee hetkeksi onnelliseksi kun saa jotain uutta mutta sitten ne ikäänkuin unohtuvat kaapin perälle, mistään ei suostu luopumaan vaikka on monta kertaa luvannut.

Siivoaminen on lähes mahdotonta ja turhauttavaa kun on kaikki kaapit sekaisin ja täynnä tavaraa. Jos jollain opilla saakin kaikki järjestykseen niin parin päivän päästä on samanlainen sotku ja yleensä jokin uusi tavata ilmestynyt. Roskat lojuvat lattialla ja keittiön pöydillä ja kun niistä vaikka parin päivän jälkeen huomauttaa niin vetää herneen nenään. Olen monta vuotta siivonnut hänen sotkut ja koittanut eri tavoin kehottaa siivoamaan. Pari päivää meneekin ihan hyvin vaan siihen se aina jää.

"Hoitaa" ahdistustaan noin. Hänellä voi myös olla adhd tai muuta neurologista häikkää.

Lääkitys tai terapia voi auttaa, jos saat hänet osallistumaan sellaiseen.

Minkä takia kirkko päivystää täällä vastaamassa? Eikö kirkollisverolle tosiaan ole muuta hukkaamismahdollisuutta? Meitä on täällä iso ellei suurin osa kirkkoon kuulumattomia, ja muutenkin tämä on anonyymipalsta, jossa ei kaivata jonkun diakonin lässytystä. Ap sai jo hyvän vastauksen heitä kamat helvettiin.