Lue keskustelun säännöt.
Taipumus erakkomaisuuteen estää parisuhteiden muodostaminen
26.09.2014 |
Tuskinpa aikuisena on mahdollista saada tällaista suhdetta: Nähtäisiin 1-5 krt/kk, yhteydenpito päivittäin tai joka toinen päivä, kuitenkin siten ettei mitenkään intensiivistä. Olin juuri vuoden tuon kaltaisessa 'suhteessa', ja nyt vasta tajuan miten mahdotonta on varmasti saada uudestaan tällaista järjestelyä. Tuokin mahdollistui vain sillä, että miehellä ei ollut tunteita (mulla oli) vaan sille ok järjestely siinä elämänvaiheessa.
Mulle tuollainen suhde olisi vieläkin optimaalinen. Ennen tuota ja tuon suhteen päättymisen jälkeen olen vaan kerta toisensa jälkeen tajunnut, että ei miehille niiden ihastuessa riitä pari tekstiviestiä ja edes se kerta viikkoon -näkeminen. Mutta mulle riittäis :( En mä tiedä enää jaksanko edes tapailla kun tuskinpa tulen löytämään ketään miestä jonka kanssa intressit kohtais. Vittu miksen voi olla normaali.
Kommentit (51)
Toiset ihmiset vaan ovat introvertteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse ollut naimisissa jo yli kymmenen vuotta, vaikka olen aika samantyyppinen. En aikanaan täysin tunnistanut tätä luonteenpiirrettäni, vaikka olenkin aina tiennyt (pikkulapsesta asti) viihtyväni hyvin yksin ja tarvitsevani paljon omaa aikaa. Jos olisin itse osannut tarkastella itseäni rohkeammin ja analyyttisemmin, olisin ehkä lähtenyt deittailemaankin avoimesti niillä korteilla. Maailma on TÄYNNÄ miehiä joille jatkuva yhdessäolo tuntuu liian rajoittavalta, sitoutumisfoobikoistakaan ei ole niukkuutta. Minä taas olen koko aikuisikäni taistellut sen kanssa että elämäni miehet kokevat etten ole tarpeeksi täysillä mukana.
Kuvittelin kuitenkin silloin alle 30-vuotiaana vielä että kun vain tapaisin sen oikean miehen niin haluaisin kyllä sitten sitä symbioottista elämää jota ihmiset ympärillä tuntuivat onnellisissa parisuhteissaan elävän. Siihen oli helppo uskoa, sillä toisin kuin ap:n kohdalla, minulla on aina ollut ihan suhteen alussa ihastumisvaihe jonka aikana olen tosiaan halunnut olla yhdessä koko ajan. Se on vain sitten aina loppunut, ja tässä iässä tajuan jo että parhaiten voisin sellaisessa parisuhteessa jossa esim. ei asuttaisi yhdessä.
Paradoksaalista kyllä olen alkanut voida paremmin avioliitossani nyt kun se on päässyt tarpeeksi huonoksi. Olen muuttanut eri makuuhuoneeseen mieheni kanssa, ja usein menen sinne olemaan yksin heti kun lapset on saatu nukkumaan. Tämä voisi olla minulle oikein hyväkin tapa olla parisuhteessa, jos mieheni olisi samoilla linjoilla, mutta ikävä kyllä hän on tilanteesta ahdistunut ja kokee minun hyljeksivän häntä (minkä sinänsä ymmärrän, vaikka voisin olla hänen kanssaan naimisissa vaikka loppuelämäni kunhan en joutuisi viettämään hänen kanssaan koko ajan aikaa).
Lasten jatkuva läsnäolo rajoittaa käytännön tekemisiäni paljon, mutta se ei tunnu samalla tavalla sosiaalisesti rasittavalta kuin muiden aikuisten seura. Omien lasteni kanssa oleminen tuntuu minusta melkein kuin olisin omissa oloissani.
Sulle sopii etäsuhde tai joku, jolla matkatyö! Monilla paljon työkseen matkustavilla on ongelmana, että parisuhdekumppani riutuu kotimaassa/kaupungissa ja sitten kyllästyy.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 09:48"]
Sulle sopii etäsuhde tai joku, jolla matkatyö! Monilla paljon työkseen matkustavilla on ongelmana, että parisuhdekumppani riutuu kotimaassa/kaupungissa ja sitten kyllästyy.
[/quote]
Joo, tuo alun suhde olikin juuri etäsuhde. Mutta esim. juuri viime viikolla laitoin tapailulle taas pisteen, sillä vaikka mies asui yli 100 km päässä halusi hän, että oltaisiin paljon yhteydessä joka päivä (ja vielä enemmän kuin aiempi mies), ja aloin vaan ahdistumaan liikaa enkä enää jaksanut sellaista. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon sillee hassu tapaus, että olen sosiaalinen ja olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Tämän vastapainoksi kaipaan paljon täysin omaa rauhaa. En siis perinteinen erakko, paitsi tietenkin parisuhteen kannalta. Reissaan myös paljon ja viihdyn luonnon rauhassa. Ruoanlaitot, siivoukset jne. hyvin hallussa, kuten myös "miesten" työt. Pakko olla, tai jää tekemättä. Naissuhteissa noussut usein ongelmalliseksi toisen osapuolen kummastelu elämäntapaani kohtaan, vaikka olen tehnyt selväksi että olen oikeasti tällainen eikä aika tule suhteen laatua tältä osin muuttamaan. Myöskään pettämis epäilyittä ei ole aina selvitty. Ymmärrän toki, että vaikuttaa hämärältä, jos ukko pyörii ulkomailla jne. välillä kuukaudesta toiseen. M36
Ja ihan turhaan mä tän tänne kirjoitin, mutten tiedä muutakaan paikkaa avautumiselleni. Kellään kavereilla ei ole tällaista ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö sä sitten ihastu takaisin kun haluat nähdä vain kerran viikossa?
Estää parisuhteiden MUODOSTAMISEN.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 17:50"]
Etkö sä sitten ihastu takaisin kun haluat nähdä vain kerran viikossa?
[/quote]
En ole koskaan ollut ihastuneempi kehenkään kuin tuohon, kenen kanssa olin vuoden tuossa järjestelyssä. Enkä oikeastaan vieläkään päässyt sen yli, saa nähdä koska sellainen ihme edes tapahtuu. Yksilöt on niin erilaisia. Mulle ei ole vielä koskaan tullut miestä, johon koettu ihastuminen olisi ylittänyt tarpeen yksinololle vaikka olisin miten ihastunut. ap
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 17:52"]
Estää parisuhteiden MUODOSTAMISEN.
[/quote]
Pilasko toi kirjoitusvirhe nyt sun pe illan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja varmaan jo tuokin, ettei ihmiset ymmärrä miten ei voi haluta nähdä koko aikaa sitä kehen on ihastunut. Niinpä, olen mä itsekin sitä miettinyt ja paljon. ap
Miks sun edes pitää olla parisuhteessa, kun et pysty muodostamaan normaalia sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen samanlainen. Eikä ole tunteista kiinni, vaan siitä, että tarvitsen omaa aikaa puuhastella ja rentoutua.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 17:56"]
Miks sun edes pitää olla parisuhteessa, kun et pysty muodostamaan normaalia sellaista.
[/quote]
Koska mä olen inhimillinen ihminen kuten muutkin, haloo :D Joka kyllä ihastuu ja tapailee miehiä, ja haluaa olla vaan sen yhden miehen nainen. Mutta siinä vaiheessa, kun juttu alkaa tiivistymään tajuan kerta toisensa jälkeen, ettei meidän kummankaan odotukset ole yhteneviä sen suhteen. ap
Olihan tää typerä veto tänne kirjottaa kun ette te tätäkään taas näytä tajuavan, ylläri <3
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 17:57"]
Mä olen samanlainen. Eikä ole tunteista kiinni, vaan siitä, että tarvitsen omaa aikaa puuhastella ja rentoutua.
[/quote]
Ihanaa, kun joku ymmärtää. Onko sulla millaisia suhteita takana vai juuri tästä syystä ei yhtäkään? ap
Jos olet Ihastunut, haluat olla sen kohteen kanssa kyllä paljon enemmän. Sille ei vaan voi mitään. Eli et ole kai sitten ollut oikeasti Ihastunut.
Minä tunnistan itseni tekstistäsi. Olen kolmannessa pitkässä suhteessa (olen jo viisikymppinen) ja nautin siitä, kun mies tekee pitkää päivää (yleensä 21: een ja ylikin) ja saan olla omissa oloissani. Kuitenkin ihastumisvaiheessa halusin tavata häntä ainakin joka toinen päivä, ihan vain kosketellakseni ja halaamisen tarpeen takia. Nytkin halailemme paljon, mutta silti en tarvitse häntä koko aikaa vierelleni.
Ensimmäinen avioliiittoni oli sitä, että mies oli kaikki illat ja viikonloput paikalla ja tuntui, että tukehdun. Vaikka rakastinkin häntä. Toinen suhde oli sellainen, etten halunnut muuttaa yhteen, koska halusin omaa aikaa. Olin kuitenkin koko sen 7 vuotta hyvin rakastunut. Alkuaikana halusin olla koko ajan yhdessä. Loppua kohti mies alkoi ahdistaa yhteenmuuttohaluineen.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 17:54"]Ja varmaan jo tuokin, ettei ihmiset ymmärrä miten ei voi haluta nähdä koko aikaa sitä kehen on ihastunut. Niinpä, olen mä itsekin sitä miettinyt ja paljon. ap
[/quote]
Olen tuo joka kysyi ihastumisesta. Joo minun on vaikea ymmärtää mekanismia jolla sinä toimit, sillä kun itse hullaannun, minun on saatava nähdä mahd. Paljon. Suhteeni ensimmäiset 2 vuotta ennenkuin muutettiin yhteen oli mulle kauheeta ikävöinnin ja epätyytyväisyyden aikaa. Mun mies sanoikin elävänsä ristiriitaa kun tarttis enemmän yhteistä aikaa jolloin tehtäs omiamme (esim. Surffailu saman pöydän ääressä. Yhdessäolomme oli hyvin intensiivistä) ja sitten kuitenkin häntä hellyytti ja imarteli se miten hyvin viihdyin hänen seurassaan.
Kyllä sulle varmaan pari löytyy. Vinkiksi voisit etsiä tooosi aktiivista miestä. Joku sporttihirmu kuluttaa paljon aikaa salilla ja lenkkipolulla. Sellanen vois tykätä siitä että annat aikaa harrastaa :)
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 18:01"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 17:57"]
Mä olen samanlainen. Eikä ole tunteista kiinni, vaan siitä, että tarvitsen omaa aikaa puuhastella ja rentoutua.
[/quote]
Ihanaa, kun joku ymmärtää. Onko sulla millaisia suhteita takana vai juuri tästä syystä ei yhtäkään? ap
[/quote]
En tajunnut tätä oman tilan tarvetta vuosiin ja sen tähden löysin itseni aina tiiviistä parisuhteista ja voin huonosti. Miehessä ei siis välttämättä ollut mitään vikaa, mutta omat aivot eivät vain jaksaneet sitä jatkuvaa toisen näkemistä/läsnäoloa.
Nyt olen hyvässä avoliitossa, jonka aikana olen ekaa kertaa tajunnut mistä on kyse. Suhde on siis hyvä, mutta kärsin sisäisesti kun omaa tilaa ja aikaa ei ole riittävästi. Tulevaisuudessa haaveena esim. ns. kakkosasunto. Tällä hetkellä ei ole taloudellisesti siihen vielä varaa.
Onneksi tein tämän keskustelun, en kyllä arvannut että näin monta samalla tavalla ajattelevaa löytyisi! Ehkä tässä sittenkin on vielä toivoa joskus löytää joku jonka kanssa asiat sujuu. Vielä sitten se, että vaikka haluan viettää aikaani yksin niin tapailemani miehet ovat aina löytyneet näistä perinteisistä kohtaamispaikoista, kuten baarit, työpaikat, you name it, joten toisaalta en ole mikään perinteinen erakko joka on vain kotona :D
Enkä mä alussa ala todellakaan selvittämään miehelle, että jaksan vaan x määrän yhteydenpitoa viikossa, vaan katselen sen mukaan miten homma etenee ja miltä musta itsestäni tuntuu. Musta joku omien mieltymysten luetteleminen alusta asti kuulostaa varsin oudolta, mutta pitäisikö mun jo alussa kertoa, että millaiset odotukset mulla on asian suhteen? ap