Tyttäreni kaveri on monilahjakkauus ja tämä syö lapseni itsetuntoa

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 10:27"]

Tiedettehän tyypin joka on hyvä ihan kaikessa? Piirtää kuin taiteilija, on erittäin musikaalinen, saa kokeista vain kymppejä ja kaiken lisäksi loistava urheilijakin. Tyttäreni paras kaveri on tällainen ja kun ikää on vasta 11v lapseni peilaa koko ajan itseään tähän kaveriin ja on alkanut pitää itseään surkimuksena. Totuus on ettei lapseni ole kaveriaan parempi millään saralla ainakaan kouluaineissa, vaikka hänkin on ihan hyvä "yhdeksikön oppilas". Kaiken lisäksi tuo huippulahjakkuus on myös hyvin kaunispiirteinen ja poikien suosiossa.

Miten saisin lapseni lopettamaan vertailun?

[/quote]

Arvaa kuinka kivaa on perheemme kuopukselle kun se "monilahjakkuus" on oma isosisko? 

5, aika hurjalta kuulostaa tavallaan. Oletko käyttänyt älykkyyttäsi hyväksesi ja opiskellut lukion/ammattikoulun jälkeen? Sustahan olisi varmasti vaikka mihin! Ja tämä ei ole kettuilua :)

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 12:29"]

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 12:16"]Minun pojan kaveri on samalainen: keskiarvo 9.5 peruskoulun lopussa, suomen mestari useassa eri lajissa, muikaalinen, hyvännäköinen.mukava, fiksu jne   Mutta ei meidän poika itseään vertaa tuohon kaveriin..  [/quote]ihan varmasti vertaa

[/quote]

Muistuttaa minun nuoruutta. Ei minuakaan harmittanut tai en nähnyt aihetta vertailla. Kerran saunassa vertailin ja minulla nyt vain on niin jäätävän kokoinen lenkki että herra liikunnanopettajakin osoitti kunnioitusta.

Koska vertailu on tyhmää. Aina joku on parempi. Olisin iloinen, jos tuollainen ihminen olisi kaverina ja toivottavasti tyttäresiki.

Ne pari tuollaista yleislahjakasta tyttöä, jotka olivat koulussani, niin ei heistä mitään suurnaisia tullut. Tavalliset akateemiset ammatit.

Ne muutamat, jotka menestyivät todella, heillä oli jokin erikoislahjakkuus, ja satsasivat siihen paljon & suhtautuivat siihen intohimoisesti.

Ehdottaisin keskustelua aiheesta "Jokaisella on omat vahvuutensa, jokainen on hyvä jossain, mutta kukaan ei ole täydellinen".

Miettikää vaikka lapsen kanssa, mitkä ovat hänen omat vahvuutensa ja miksi muut haluavat olla hänen kavereitaan. Jos lapsen parhaalta kaverilta kysyttäisiin, mitä tämä sanoisi? Kenties lapsesi on hyvä kaveri, koska pelaa reilusti sääntöjen mukaan, on avulias, vitsikäs ym. Ehkä hän on kekseliäs, osaa piirtää hyvin, sinnikäs, hyvä kuuntelemaan toisten huolia tms. Jos "suorittaminen" ei ole lapsen vahvuus, miettikää muunlaisia luonteenpiirteitä. Mutta ysin oppilas on kyllä aivan riittävän hyvä!

Aivan varmasti kaveristakin löytyy asioita, joihin hän ei ole tyytyväinen. Kenties kaveri pelkää pimeää, ei vielä saa tulla yökylään teille, tuntee saavansa liian vähän viikkorahaa tai pitää itseään lastasi huonompana, koska lapsesti uskaltaa kiivetä kiipeilytelineessä korkeammalle. Kenties kaverille suorittaminen on tärkeää ja hän lukee läksyjä kolme tuntia illassa. Sen hän tekee hyvin ja saa hyviä arvosanoja, mutta sen vuoksi hänellä ei ole aikaa käydä niin monessa harrastuksessa tai leikkiä nin kauaa metsässä kuin lapsellasi. Elämä on valintoja, jokainen tekee niin kuin itselle (vanhemmille...) parhaiten sopii.
Satavarmasti yksikään lapsi ei ole täydellisen tyytyväinen elämäänsä. Jos kaksikolla on hyvät välit (eikä lapsesi ole sen tyyppinen, että alkaisi pilkata toista), lapsesi voisi ehkä kysyä kaverilta, mitä tämä mieluiten muuttaisi elämässään, minkä ominaisuuden tämä lapseltasi mieluiten haluaisi ja mitä tämä vielä haluaisi oppia. Mutta jos lapsesi on sen tyyppinen, että kääntää epävarmuutensa toisen lällättelyksi, ei tähän kannata kannustaa. Muuten meillä on pian kaksi onnetonta lasta. Ehkä heitä voi kannustaa johonkin yhteiseen uuteen toimintaa, esim. opettelemme tekemään ruokaa, jossa molemmat lähtevät matalalta osaamistasolta.

Heitä vielä lopuksi kehiin jokin aivan älytön esimerkki, esim. kumpi on "parempi", äiti vai isä. Äiti osaa leipoa, isä polttaa vedenkin pohjaan. Toisaalta isä osaa paremmin suunnistaa tieliikenteessä, äiti eksyy takapihallekin. Molemmat sentään osaavat viihdyttää lapsia. Pointti: Kumpi nyt sitten on parempi, kun molemmat osaavat ihan eri asioita? Onko järkeä vertailla kahta ihmistä? Ja sitten vain pidetään peukkuja, että lapsesi vastaa ei ;)

Keskity vahvistamaan omaa lastasi. Älä sen vuoksi vedä kaveria suohon, vaikka oman lapsesi tukahdutettu aggressio sinne päin suuntautuukin. Ihmiset ovat erilaisia. Joku tulee aina olemaan tietyissä asioissa parempi kuin lapsesi, on tärkeää oppia elämään sen kanssa. Hän tulee kuitenkin pysymään omana, ainutlaatuisena itsenään. Tärkeintä on, että on tyytyväinen elämäänsä ja löytää kavereita, joista tykkää. Ystävyys on arvokas asia.

Nyt tyttäresi taitaa tarvita erityisen paljon hyväksyntää ihan omana itsenään ja hänen ominaisuuksien huomiointia ilman vertailua muihin. Varmasti hänestä löytyy niitä hänen vahvoja osa-alueitaan. Näitä voi miettiä yhdessä, korostaen ehkä juuri jotain muuta kuin kaverin paremmin osaamia taitoja. Se mitä aiemmin oli kirjoitettu, että aina tulee löytymään joku häntä taitavampi, on totta. Siihenkin on hyvä oppia suhtautumaan.

Meillä yksi lapsista on tälläinen monessa taitava ja joskus mietin miten se muihin lapsiin vaikuttaa, erityisesti koulussa ja harrastuksessa kavereihin. Joskus on tullut nuivaa kommenttia, mutta moni suhtautuu hyvin. Eniten se on ehkä ottanut isosisaruksen itsetunnolle. Hänen kanssaan on sitten yritetty korostaa sitä mitä huippua häneltä löytyy, joka on kouluosaamisen sijasta sosiaalisuus, käytös ja huumori. Lisäksi jokaisen lapsen kohdalla on yritetty tuoda sitä näkökulmaa ettei se jonkun muun osaaminen ole itseltä pois, vaan siitä voi jopa olla hyötyä. Onneksi lastemme harrastuksissa pyritään iloitsemaan toistenkin menestyksestä, joka onkin ollut hyvää oppia.

Yritä tsempata tytärtäsi säilyttämään itsetuntonsa. Eikä ns. superlahjakkaan lapsen elämä ole aina helppoa... joskus se tulee hankala paikka hänellekin. Itse olin näitä lapsia, jotka lukee 5-vuotiaana, laskee 3-luokan laskuja ekalla, voittaa piirustuskisoja, soittaa pianoa ja laulaa laulukisoissa jne. Olin kaikessa älyttömän hyvä. En koskaan tehnyt mitään minkään asian eteen. Lukionkin vedin läpi lähes lukematta. Läksyjä en tehnyt koskaan, kokeeseen luin edellisenä iltana tunnin. Peruskoulussa keskiarvo oli aina joku 9.6-9.8 ja lukiosta kirjoitin huippupaperit. Mutta... Ennemmin tai myöhemmin pitäisi oppia tekemään töitä. Olen laiska ja opin kyllä asioita, mutta olen tottunut, ettei mun tarvi tehdä mitään pärjätäkseni. Se on kostautunut yliopistossa ja työelämässä. En ole ollut kovinkaan kummoinen, kun en ole oppinut sitkeyttä ja pelkään epäonnistumista hirveästi, kun siihen ei lapsena tottunut.

Ei kai vielä 11-vuotiaat ole "poikien suosiossa"? Muuten tyttäresi kannattaa ottaa asia hyvältä kannalta: hänen kaverinsa on hyvä ja positiivinen vaikute häneen ja jopa kannustin, joka auttaa tytärtäsi tsemppaamaan lisää sekä fiksua seuraa. Tyttäresi kannattaa mieluummin vertailla itseään niihin luokan huonompiin oppilaisiin.

Annat lapsellesi positiivista palautetta hänen luonteestaan. Sanot että moni ei voisi olla tällaisen "täydellisyyden" kaveri, kun olisi niin kateellinen ja alkaisi helposti mollata ja vähätellä toista.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 10:34"]

Ei kai vielä 11-vuotiaat ole "poikien suosiossa"?

[/quote]

Voi, kyllähän 11-vuotiaakin katsovat jo toisiaan sillä silmällä. Toki ihastumisia ei yleensä näytetä suoraan, mutta huomaahan sen ketkä tytöt kutsutaan poikein synttäreille, ketkä saa poikien äänet jos äänestetään vaikkapa hymypatsaasta jne.

Opeta lapsellesi, että ihmisen ei kannata kilpailla kenenkään muun kuin itsensä kanssa. Jos kilpailee itseään huonompia vastaan, pääsee liian helpolla, ja jos iteään parempia vastaan, asettaa rimansa liian korkealle. Oma itse (omat aiemmat suoritukset, esim. koenumerot) on se paras "vastustaja". 

Voit myös mainita, että lahjakkailla ei välttämättä ole aivan niin hauskaa kuin muut kuvittelevat. Itse olin kaikessa muussa paitsi liikunnassa niin lahjakas, että peruskoulu ei tarjonnut minulle minkäänlaista haastetta. Se oli kammottavaa elämää, koska jouduin siitä huolimatta viettämään päiväni koulussa. Tunnista tuntiin istuin luokkahuoneissa ja yritin keksiä erilaisia keinoja joilla jaksaa sitä tylsyyttä kuitenkaan häiritsemättä muita oppilaita. Koin olevani vankilassa. Sain kymppejä tekemättä niiden eteen juuri mitään, ja koin syyllisyyttä siitä että luokkatoverini tekivät paljon enemmän töitä numeroidensa eteen ja pärjäsivät silti huonommin. Tämä on jättänyt jälkensä mielenterveyteeni, vaikka silloin lapsena olinkin iloinen ja hyvinvoivan oloinen (aikuisena olen ymmärtänyt sen olleen näytelmää; en halunnut muiden saavan tietää tunteistani).

Kolmosella oli myös hyvä vastaus. On tosiaankin taitolaji olla ystävä minunlaiseni ihmisen kanssa. Minulla on vain harvoja ystäviä, koska yleensä ihmisten seura on minulle liian raskasta. Joudun todella paljon sensuroimaan puhettani, että etevyyteni ei tulisi ilmi, koska se tulkitaan heti ylimielisyydeksi. Silloin kun jokin onnistumiseni tulee väkisin ilmi (täysin niitä ei voi sensuroida keskusteluista, koska sekään ei ole hyvä että puhuu vain epäonnistumisistaan ja ongelmistaan), joudun vähättelemään sen arvoa ja merkitystä, jotta tulen hyväksytyksi. Vain pari henkilöä elämässäni kestää sen, että puhun asioista suoraan, sensuroimatta ja vähättelemättä. He ymmärtävät, että en ylpeile saavutuksillani, ja että ne eivät ole heiltä pois. Tahdon vain puhua niistä siinä missä kaikki muutkin ihmiset omistaan.

Minun pojan kaveri on samalainen: keskiarvo 9.5 peruskoulun lopussa, suomen mestari useassa eri lajissa, muikaalinen, hyvännäköinen.mukava, fiksu jne

Mutta ei meidän poika itseään vertaa tuohon kaveriin.. 

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 12:16"]

Minun pojan kaveri on samalainen: keskiarvo 9.5 peruskoulun lopussa, suomen mestari useassa eri lajissa, muikaalinen, hyvännäköinen.mukava, fiksu jne

Mutta ei meidän poika itseään vertaa tuohon kaveriin.. 

[/quote]

Pojat onkin poikia. Hyvässä mielessä. Naisilla on niin paljon opittavaa tuolta vastakkaiselta sukupuolelta, kuten itsetunto.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 12:16"]Minun pojan kaveri on samalainen: keskiarvo 9.5 peruskoulun lopussa, suomen mestari useassa eri lajissa, muikaalinen, hyvännäköinen.mukava, fiksu jne

Mutta ei meidän poika itseään vertaa tuohon kaveriin.. 
[/quote]ihan varmasti vertaa

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 12:22"]

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 12:16"]

Minun pojan kaveri on samalainen: keskiarvo 9.5 peruskoulun lopussa, suomen mestari useassa eri lajissa, muikaalinen, hyvännäköinen.mukava, fiksu jne

Mutta ei meidän poika itseään vertaa tuohon kaveriin.. 

[/quote]

Pojat onkin poikia. Hyvässä mielessä. Naisilla on niin paljon opittavaa tuolta vastakkaiselta sukupuolelta, kuten itsetunto.

[/quote]

Ei ei, pojilla on jopa vaikeampaa olla se luokan hikari tai vaikka lahjakas viulisti! Menestyä "saa" vain urheilussa, kaikki muu on pahasta.

Mulla oli lapsena tällainen kaveri. Noh, hän oli reilu ja kiva tyyppi kuitenkin, joten kateudesta ei tullut ylitsepääsemätöntä. Aikuisuuden kynnyksellä löysin omat vahvuualueeni - kaikilla on joku asia jossa ovat hyviä oli se sitten empaattisuus, käden taidot, autolla ajaminen tms. Huomasin, että minäkin olen hyvä ja kelpaan. Minulla oli myös poikaystäviä enemmän kuin ystävälläni, koska luonteeltani olen iloisen rempseä ja puhelias, ihan nättikin kai. Kaunotar-ystäväni oli enemmän sellainen viileä ja kaukaa ihailtava monen pojan mielestä. Meillä ystävyys ei ole ollut koskaan katkolla ja minulla on hyvä itsetunto. Asiassa auttoi vanhempien tuki ja ihailu, jota sain osakseni ihan riittävästi minäkin vaikka olin suorastaan huono koulussa, ystävälläni melkein kymppi keskiarvo.

Eri luokille / eri kouluun?

Eikö tuo kuulu ihan normaaliin kasvuu ja itsetunnon kehitykseen vertailla itseään muihin ja kokea sitä huononmuutta?! Vuoden päästä on jo uudet huolet ja murheet. Pidät vaan huolen, että syö terveellisesti, liikkuu ja nukkuu tarpeeksi.

Jaa. Meillä tytär on ylpeä siitä että tuntee tällaisen samanlaisen monilahjakkuuden, joka pärjää hyvin koulussa, on yhdessä urheilulajissa ikäluokkansa maailmankärkeä ja kakkoslajissaan suomen kärkeä. Konsertoi sitten siinä sivussa vielä parilla instrumentilla.