Minua ärsyttää "sanoittaminen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka vaatii (ehkä jopa pakotti?) ap:ta kuvailemaan tunteitaan, että siitä tuli noin paha mieli?

Varmaan minä. Yritin jutella (ex)mieheni kansa eilen asioista, mutta hän vain mökötti ja jurotti tyypilliseen tapaansa. En ikinä tiedä mikä vaivaa ja miksi kiukkuaa. Koitin saada puhumaan, mutta ei..

Tällaiset muiden elämään puuttujat ovat niitä sanoittajia pahimmasta päästä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen muutahan tuota käytetään siitä, kun lapselle selitetään, miltä tästä nyt tuntuu. Eli kun lapsi paiskoo nalleaan, kerrotaan sille, että sinua kiukuttaa nyt.

Jos minun tunteitani olisi lapsena sanoitettu, olisin hävennyt ja yrittänyt häpeissäni kadota olemattomiin. En ikinä olisi enää näyttänyt mitään tunteitani, sanoittamisen pelossa.

Eihän tuo "sanoittaminen", jota 70-luvulla sanottiin aktiiviseksi kuunteluksi, ole sama asia kuin että jotenkin yritettäisiin nähdä lapsen läpi. Tulkitseminen ja ylitulkitseminen ovat kaksi eri asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Sanoittamisen on keksineet elämästä vieraantuneet sosiaalitantat!

Eipäs vaan tunne-elämältään epävakaisen lasten ja aikuisten kanssa työskennelleet ammattilaiset. Se, että sitä käytetään lässyttämisenä, on sit väärinymmärtäneiden ihmisten ”vika”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoittamisen on keksineet elämästä vieraantuneet sosiaalitantat!

Eipäs vaan tunne-elämältään epävakaisen lasten ja aikuisten kanssa työskennelleet ammattilaiset. Se, että sitä käytetään lässyttämisenä, on sit väärinymmärtäneiden ihmisten ”vika”.

Alunperin sen ovat kyllä keksineet psykoterapeutit.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin omien lasteni kanssa huomasin, että joskus tuli "sanoitettua" ihan väärinkin. Yritin lässyttää "sinua nyt harmittaa, kun ei ehditty puistoon" ja kotona huomasin, että lapsi oli kylmissään. Siis noin esimerkiksi. Mistä h*lvetistä vanhempi tietää, miksi lapsi on huonolla tuulella? On varmaan tosi opettavaista lapselle, kun vanhempi alkaa höpöttää jotain ihan outoa. Siis jossain määrin ymmärrän tuon "sanoituksen", mutta niinhän sitä nyt on ennenkin tehty, jos vanhempi on yhtään ollut kontaktissa lapsen kanssa. Kuopuksen kanssa onneksi jo vähän relasin ja hänellä on ihan loistokkaat sosiaaliset taidot ja osaa ilmaista itseään. 

Voihan lapselta kysyä, miksi hän on niin huonolla tuulella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin omien lasteni kanssa huomasin, että joskus tuli "sanoitettua" ihan väärinkin. Yritin lässyttää "sinua nyt harmittaa, kun ei ehditty puistoon" ja kotona huomasin, että lapsi oli kylmissään. Siis noin esimerkiksi. Mistä h*lvetistä vanhempi tietää, miksi lapsi on huonolla tuulella? On varmaan tosi opettavaista lapselle, kun vanhempi alkaa höpöttää jotain ihan outoa. Siis jossain määrin ymmärrän tuon "sanoituksen", mutta niinhän sitä nyt on ennenkin tehty, jos vanhempi on yhtään ollut kontaktissa lapsen kanssa. Kuopuksen kanssa onneksi jo vähän relasin ja hänellä on ihan loistokkaat sosiaaliset taidot ja osaa ilmaista itseään. 

Voihan lapselta kysyä, miksi hän on niin huonolla tuulella.

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä tunteitaan pitäisi erityisesti sanoittaa? Eikö se riitä, että tuntee ja ilmaisee sen jollain tapaa - jos haluaa ja on aihetta. Aina ei ole.

Jos ne tunnereaktiot on adekvaatteja, mikäs siinä. Mutta, jos ei osaa sanoa että vituttaa ja sen vuoksi mätkii muita ja viskoo tavaroita, niin olisiko parempi opetell sanomaan, että vituttaa?

No näiden takia sitä sanoittamista tarvitaan. Moniko vankilassa oleva pystyy sanoittamaan tunteitaan? Veikkaan että ne joita sanoittaminen kismittää ei itsekään osaa sanoittaa.

Höpöhöpö. Sinunkin kannattaa opetella ymmrtämään ihmisten käyttäytymistä ja ilmeitä. Ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Rautalangasta: tyyppi paiskoo tavaroita. Selitys: tyyppiä veetuttaa. 👌

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoittamisen on keksineet elämästä vieraantuneet sosiaalitantat!

Eipäs vaan tunne-elämältään epävakaisen lasten ja aikuisten kanssa työskennelleet ammattilaiset. Se, että sitä käytetään lässyttämisenä, on sit väärinymmärtäneiden ihmisten ”vika”.

Alunperin sen ovat kyllä keksineet psykoterapeutit.

Just. 😁 Kun terapoitava sanoo jotakin, suoraan tai kertomalla esimerkin, terapeutti toistaa sen. Eli tuplasanoitus. Tämä jos mikä on toooodella ärsyttävää lässytystä. Itsestäänselvyyksien toistamista.

Kai sinäkin, ap, haluat joskus ilmaista jollekin toiselle miltä sinusta tuntuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoittamisen on keksineet elämästä vieraantuneet sosiaalitantat!

Eipäs vaan tunne-elämältään epävakaisen lasten ja aikuisten kanssa työskennelleet ammattilaiset. Se, että sitä käytetään lässyttämisenä, on sit väärinymmärtäneiden ihmisten ”vika”.

Alunperin sen ovat kyllä keksineet psykoterapeutit.

Just. 😁 Kun terapoitava sanoo jotakin, suoraan tai kertomalla esimerkin, terapeutti toistaa sen. Eli tuplasanoitus. Tämä jos mikä on toooodella ärsyttävää lässytystä. Itsestäänselvyyksien toistamista.

Ei se nyt aina ole itsestäänselvää, mitä joku tarkoittaa. Itse ainakin huomasin psykologilla käydessäni, että psykologi ymmärsi hyvin usein väärin, mitä yritin sanoa. Mutta jos hän ei olisi "sanoittanut", emme kumpikaan olisi ehkä huomanneet väärinkäsitystä.

Eikös tuo nyt lähinnä liity lasten kasvatukseen?

Voin itsestäni sanoa, että mikäli kokemani ahdistus lapsuudessani olisi käsitelty ja olisin saanut puhua siitä, olisin ehkä oppinut keinoja miten selviytyä eri tilanteista. Olisin voinut saada tukea vanhemmilta ja jopa saada ihan hyvän lapsuuden sen sijaan, että mielenterveyteni oli vaakalaudalla.

Vierailija kirjoitti:

Voin itsestäni sanoa, että mikäli kokemani ahdistus lapsuudessani olisi käsitelty ja olisin saanut puhua siitä, olisin ehkä oppinut keinoja miten selviytyä eri tilanteista. Olisin voinut saada tukea vanhemmilta ja jopa saada ihan hyvän lapsuuden sen sijaan, että mielenterveyteni oli vaakalaudalla.

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus.

Näinkö se meni?

Ehkä tuo sanoitus toimii lapsilla.

Aikuiset sen sijaan ovat niin komplisoituja, että puhuvat helposti puuta heinää.

Olen huomannut, että varsinkin miehillä (yleistys!) on sekä omien että toisesten tunteiden tunnistus niin hataraa, että saattavat (kysyttäessä) sanoa ihan outoja, mistä huomaa, että eivät ole yhtään kartalla omasta käytöksestään ja sen seurauksista.

Kärjistetysti: miehillä asiat ovat joko/tai; hyvin/huonosti, eikä niitä osata eritellä sen kummemmin. Saati pohtia, mistä johtuu, tai miten voisi toimia rakentavasti.

Vierailija kirjoitti:

Mua ärsyttää myös todella paljon. Tähän liittyy myös vallankäytön elementti : niitä asioita ku sanoitetaan toisen puolesta.

Ai meinaat että joku tulkkaa sun puhetta jollekin kolmannelle 🙂

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tuo sanoitus toimii lapsilla.

Aikuiset sen sijaan ovat niin komplisoituja, että puhuvat helposti puuta heinää.

Olen huomannut, että varsinkin miehillä (yleistys!) on sekä omien että toisesten tunteiden tunnistus niin hataraa, että saattavat (kysyttäessä) sanoa ihan outoja, mistä huomaa, että eivät ole yhtään kartalla omasta käytöksestään ja sen seurauksista.

Kärjistetysti: miehillä asiat ovat joko/tai; hyvin/huonosti, eikä niitä osata eritellä sen kummemmin. Saati pohtia, mistä johtuu, tai miten voisi toimia rakentavasti.

Itse en ole sanaan ainakaan häiritsevästi törmännyt mutta eiköhän tuossa ole taustalla rakentava kommunikointi riitelyn ja väärinkäsitysten sijaan. Samaan sarjaan kuuluu kuullun ymmärtäminen.

Joku sanoittaa, joku kuvittaa, maalaa, piirtää. Onko toi nyt niin kummallista. Koitetaan jotenkin haarukoida asiaamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä tunteitaan pitäisi erityisesti sanoittaa? Eikö se riitä, että tuntee ja ilmaisee sen jollain tapaa - jos haluaa ja on aihetta. Aina ei ole.

Jos ne tunnereaktiot on adekvaatteja, mikäs siinä. Mutta, jos ei osaa sanoa että vituttaa ja sen vuoksi mätkii muita ja viskoo tavaroita, niin olisiko parempi opetell sanomaan, että vituttaa?

No näiden takia sitä sanoittamista tarvitaan. Moniko vankilassa oleva pystyy sanoittamaan tunteitaan? Veikkaan että ne joita sanoittaminen kismittää ei itsekään osaa sanoittaa.

Höpöhöpö. Sinunkin kannattaa opetella ymmrtämään ihmisten käyttäytymistä ja ilmeitä. Ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Rautalangasta: tyyppi paiskoo tavaroita. Selitys: tyyppiä veetuttaa. 👌

Tämä, on olemassa myös muunlaista kommunikaatiota kuin sanallista.

Vierailija kirjoitti:

Kai sinäkin, ap, haluat joskus ilmaista jollekin toiselle miltä sinusta tuntuu?

Eivät kaikki halua tai osaa. Tuntuisi olevan paljon ihmisiä jotka oikeasti luulevan muiden voivan lukea heitä kuin avointa kirjaa ilman että päästää pihaustakaan. Ehkä kasvaneet mykässä kodissa.

Ehkä joidenkin mielestä kaikki tunteista puhuminen/kertominen on heikkoutta ja vaarallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä tunteitaan pitäisi erityisesti sanoittaa? Eikö se riitä, että tuntee ja ilmaisee sen jollain tapaa - jos haluaa ja on aihetta. Aina ei ole.

Jos ne tunnereaktiot on adekvaatteja, mikäs siinä. Mutta, jos ei osaa sanoa että vituttaa ja sen vuoksi mätkii muita ja viskoo tavaroita, niin olisiko parempi opetell sanomaan, että vituttaa?

No näiden takia sitä sanoittamista tarvitaan. Moniko vankilassa oleva pystyy sanoittamaan tunteitaan? Veikkaan että ne joita sanoittaminen kismittää ei itsekään osaa sanoittaa.

Höpöhöpö. Sinunkin kannattaa opetella ymmrtämään ihmisten käyttäytymistä ja ilmeitä. Ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Rautalangasta: tyyppi paiskoo tavaroita. Selitys: tyyppiä veetuttaa. 👌

Tämä, on olemassa myös muunlaista kommunikaatiota kuin sanallista.

Minulla on yksi tuttava joka ei paljon itsestään puhele. Urheilusta ja säästä hänen kanssaan voi puhua, samoin kotimaansa politiikasta. Mutta kaikki vähänkin tunnepitoisemmat jutut, ei sisäänkäyntiä.

Olen välillä miettinyt onko hänellä tunne-elämää ollenkaan mutta sen verran on minulle taustaansa raottanut että muutama rankka hylkäämiskokemus sieltä löytyy.

Surullista vaan jos tuon elämä jumahtaa vain noin kapeaksi - minun näkökulmastani.

Ja olen itse ollut nuorempana myös sanaton. Sen tajuan että tuossa ne muutokset eivät tapahdu ihan äkkiä.