Lue keskustelun säännöt.
Onko muita jotka häpeävät koko ajan itseään? Sanomisiaan, olemassaoloaan jne..
25.08.2021 |
Vähän hankalaa joskus itsensä kanssa.
Joka päivä häpeän jotain itsessäni.
Olen niin nolo ja yksinkertainen toisinaan. Saatan sanoa ihan mitä sattuu tai olemukseni on muuten typerä ja myöhemmin facepalmaan itselleni. No tämä lähes joka kerta kun olen ihmisten kanssa tekemisissä.
Häpeän itseäni, menneisyyttä ja nykyisyyttä. Tukala olo on koko ajan ja se korostuu varsinkin silloin kun olen ulkomaailmassa, eli siis en täällä turvallisessa koirankopissani.
Silloinkin häpeän itseni mutta en ainakaan saa lisäboostia häpeään kun kotoa poissa ollessani mietin, miten tyhmänä minua pidetään.
Tämä on kamalaa! Yritän rauhoitella itseäni ja miettiä, että olen vain ihminen tai jotain muuta sellaista. Silti päässä vain huutaa kuinka epäonnistunut olen, typerä kertakaikkiaan.
Ketään tuskin edes kiinnostaa mutta silti tänä vaikuttaa elämään.
Ulkoa minussa tätä ei niinkään näe ja pystyn vetämään roolia tuolla ihmisten ilmoilla joskus tai yritän olla vain ihmisiksi.
Liian lähelle en päästä ketään vaikka saatankin olla erittäin mukava ja paljon puhuva mutta en uskalla enää tuntea ketään oikeasti.
En vain halua, että kenellekään paljastuu menneisyyteni ja virheet, omat typerät ratkaisut ja vähäjärkisyys.
Noin. Tuollainen olen joka päivä itselleni.
Hävettää vain niin paljon.
Kommentit (25)
Estynyt persoonallisuus, terapiaan! Hyvin yleinen meillä, joita on esim. koulukiusattu ja/tai kasvatettu välttelevän kiintymyssuhteen malliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Tunnen tuskasi, mutta en tiedä mikä siihen auttaa. Häpeän ihan normaaleja juttuja ja välillä jopa muidenkin häpeällisiä tekoja. Se ainakin helpottaa vähän, ettei päästä sitä häpeää vellomaan vaan pyrkii estämään Häävävälää(*) nousemasta pintaan.
(*) kts. kirja Elimäen tarkoitus
Paljon tsemppiä muillekin vaikeaan olemiseen. Kiva jos tästä ketjusta saisi muutkin häpeää tuntevat vertaistukea.
Itseäni hävettää se miten olen elänyt elämääni itseäni kaltoinkohdellen. Päihteitä, vääriä miehiä, jatkuvaa elämänsä sabotointia ja talous kuralla.
Se kaikki taas juonsi rajattomasta ja turvattomassa lapsuudesta alkoholistien ympärillä.
Siksi olen yksi häpeäpilkku enkä halua kenenkään tuntevan minua vaikka olen sittemmin rauhoittunut. Silti tulee harhaan astuttua joskus mutta maltillisemmin.
Tuntuu vain, että olen pilannut elämääni ihan liikaa. Olen vieläkin nuori mutta jokatapauksessa taistelen itseni kanssa, tämän häpeä puolen ja sen vahvan puolen kanssa.
Joskus tekisi mieli oksentaa tai huutaa mutta enpä osaa laukaista tätä tai näitä tunteita kunnolla.
Illat tosin itken, joten aamut ovat parempia.
Ap
Minäkin ennen uskoin olevani maailman hävettävin, alhaisin otus. Terapia auttoi suunnattomasti, enää en häpeä itseäni. Inhimilliset hölmöilyt toki välillä nolottaa, se on normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ennen uskoin olevani maailman hävettävin, alhaisin otus. Terapia auttoi suunnattomasti, enää en häpeä itseäni. Inhimilliset hölmöilyt toki välillä nolottaa, se on normaalia.
Millaisessa terapiassa kävit? Miten pitkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi. Lyön itseäni ihan kirjaimellisesti sanallisen sättimisen lisäksi. Aloitan kohta psykoterapian ja toivottavasti saan apua siihen, että en enää ajattelisi itsestäni näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Siksi viihdynkin parhaiten yksin. Nykyisin en sentään vello vanhoissa "mokissa" joskus painetta aiheuttaa kun tiedän että ihmetellään kun en ole aktiivinen ottamaan kontaktia muihin.
Vierailija kirjoitti:
Minä. Tunnen tuskasi, mutta en tiedä mikä siihen auttaa. Häpeän ihan normaaleja juttuja ja välillä jopa muidenkin häpeällisiä tekoja. Se ainakin helpottaa vähän, ettei päästä sitä häpeää vellomaan vaan pyrkii estämään Häävävälää(*) nousemasta pintaan.
(*) kts. kirja Elimäen tarkoitus
Täällä myös yksi. Tiedän myös mikä auttaa.
Hyvä koulutus. Kun järkevä mutta lytätyksi tunteva hankkii hyvän koulutuksen niin se auttaa. Koko se entisyys jää taakse, koulutus ei ole muiden käyttämistä vaan itsen korjaamista. Suosittelen.
Kun käyttää aikaa itseen ja opiskelee niin se koko muta karisee päältä ja oppii suhtautumaan. Kiusatut ja lytätyt yleensä luovia ja älykkäitä ja vain näiden asioiden keskeytetty toteuttamisen jatkaminen parantaa ihmisen. Kaikki kiusaajat unohtuu vaikka ei titteleitä kunnioittaisikaan. Suosittelen opiskelua kaikille, kiusatuille ja ei-kiusatuille ja myös kiusaajille (vankilassa!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin häpeän välillä ihan tosi paljon.
Pahimmasta häpeästä oon päässyt eroon ja se tulee nykyään vaan ajoittaisena kohtauksina. Pahimmat jos olen sanonut mielipiteeni johonkin tai tehnyt niinkuin minä haluan tai ollut eri mieltä. Voi luoja sitä häpeän määrää.
Arkipäivän häpeästä pääsin eroon ajattelemalla aktiivisesti että minä olen vaan tosi nolo ja paska 😅 siis en päässyt siitä muuten kuin hyväksymällä sen että oon tosi nolo. Nytkin saatan katsoa peilistä ja ajatella että oon vaikka kaunis, hoikka ja pukeutunut kivasti ja on hyvä että minä oon tyytyväinen itseeni ja se tekee mut iloiseksi, koska kaikkien muiden mielestä mä olen niin nolo kuitenkin. Ei ole enää niin kovia paineita kun ajattelen että oletuksena mä vaa olen outo ja nolo ja vaivaannuttava.
Näin meidät suomalaiset on kasvatettu. Lähenen kuuttakymmentä vuotta ja hiljalleen olen alkanut oppia nauramaan. Aika myöhään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla paljon samaa. Olen työtön yksinhuoltaja, koronan myötä entistä enemmän syrjäytynyt ja kotona kököttävä. Välillä jopa mietin että onpa hyvä kun on maskit kaupassa, niin muut ei näe mun naamaa. Tuttujen ihmisten kanssa kyllä pystyn melko hyvin juttelemaan, puolituttujen kanssa on vaikeampaa. Syytän myös itseäni ihan kaikesta.
Kuuntelen juuri kuukausia sitten kesken jäänyttä kirjaa storytelistä:
Häpeän hoito - Katja Myllyviita.
Kyllä osuu ja uppoaa. En nyt kuuntele tuota alusta vaan olen jossain puolivälissä, en kirjasta muista juuri mitään kun mitä joskus kuuntelin mutta juuri nyt on tätä käymäämme asiaa pohdiskeltu kirjassa terapeutin näkökulmasta, tietenkin häpeää kantavan ja myös sen hoidosta. Kyllä erittäin tutulta kuulostaa nuo jutut ja sitten se mihin häpeä on johtanut eli yksinäisyyteen, välttelyyn ja vie voimia jokapäiväisessä elämässä.
Ihan samaa tekstiä mitä aloituksessa oli ja teidän kommenteissa. No mutta käsittelyä se vaatii ja syytä tälle kaikelle.
Ehkä se olisi sitten se terapia. Psykoterapiaa minulle on satoja kertoja suositeltu (myös B-lausunto kelaa varten roikkumassa) ja sinne tahdon mutta olen köyhä opiskelija tällä hetkellä. Silti joskus tulee olo, että tekisin ihan mitä vain, että pääsisin sinne terapiaan. Mutta ei vain ole nyt varaa ja energiatasot alhaiset.
Silti joka solu huutaa, että sinne pitäisi jo mennä, aika on nyt.
Ap
Aina joskus.
Masennusjaksojen aikana enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Estynyt persoonallisuus, terapiaan! Hyvin yleinen meillä, joita on esim. koulukiusattu ja/tai kasvatettu välttelevän kiintymyssuhteen malliin.
Mikä tuo välttelevä kiintymyssuhde kasvatus on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ennen uskoin olevani maailman hävettävin, alhaisin otus. Terapia auttoi suunnattomasti, enää en häpeä itseäni. Inhimilliset hölmöilyt toki välillä nolottaa, se on normaalia.
Millaisessa terapiassa kävit? Miten pitkään?
Terapeutin suuntaus oli transaktioanalyysi, jolla ei sinänsä ollut mulle merkitystä. Hän vain oli tapaamistani ammattilaisista ainoa, joka tunnisti dissosiaatio-oireilun ja vakuutti pystyvänsä auttamaan mua. Käsiteltiin traumatisoivia kokemuksia varhaislapsuudesta lähtien, mikä ajan myötä ikään kuin sulatti myrkyllisen häpeän pois. Kävin terapiassa neljä vuotta ja lisäksi tein paljon itsenäistä työtä parantuakseni.
Kannattaa mennä sinne terapiaan viipymättä. Voisitko rahoittaa omavastuun jollain osa-aikatyöllä? Mitä nuorempana menet terapiaan, sen parempi ennuste. Tapaa useampia terapeutteja jotta tiedät mistä valita sopivin.
Täällä yksi, tuttua lähes kaikki mitä sanoit.