Lue keskustelun säännöt.
Onko muita jotka häpeävät koko ajan itseään? Sanomisiaan, olemassaoloaan jne..
25.08.2021 |
Vähän hankalaa joskus itsensä kanssa.
Joka päivä häpeän jotain itsessäni.
Olen niin nolo ja yksinkertainen toisinaan. Saatan sanoa ihan mitä sattuu tai olemukseni on muuten typerä ja myöhemmin facepalmaan itselleni. No tämä lähes joka kerta kun olen ihmisten kanssa tekemisissä.
Häpeän itseäni, menneisyyttä ja nykyisyyttä. Tukala olo on koko ajan ja se korostuu varsinkin silloin kun olen ulkomaailmassa, eli siis en täällä turvallisessa koirankopissani.
Silloinkin häpeän itseni mutta en ainakaan saa lisäboostia häpeään kun kotoa poissa ollessani mietin, miten tyhmänä minua pidetään.
Tämä on kamalaa! Yritän rauhoitella itseäni ja miettiä, että olen vain ihminen tai jotain muuta sellaista. Silti päässä vain huutaa kuinka epäonnistunut olen, typerä kertakaikkiaan.
Ketään tuskin edes kiinnostaa mutta silti tänä vaikuttaa elämään.
Ulkoa minussa tätä ei niinkään näe ja pystyn vetämään roolia tuolla ihmisten ilmoilla joskus tai yritän olla vain ihmisiksi.
Liian lähelle en päästä ketään vaikka saatankin olla erittäin mukava ja paljon puhuva mutta en uskalla enää tuntea ketään oikeasti.
En vain halua, että kenellekään paljastuu menneisyyteni ja virheet, omat typerät ratkaisut ja vähäjärkisyys.
Noin. Tuollainen olen joka päivä itselleni.
Hävettää vain niin paljon.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelen juuri kuukausia sitten kesken jäänyttä kirjaa storytelistä:
Häpeän hoito - Katja Myllyviita.Kyllä osuu ja uppoaa. En nyt kuuntele tuota alusta vaan olen jossain puolivälissä, en kirjasta muista juuri mitään kun mitä joskus kuuntelin mutta juuri nyt on tätä käymäämme asiaa pohdiskeltu kirjassa terapeutin näkökulmasta, tietenkin häpeää kantavan ja myös sen hoidosta. Kyllä erittäin tutulta kuulostaa nuo jutut ja sitten se mihin häpeä on johtanut eli yksinäisyyteen, välttelyyn ja vie voimia jokapäiväisessä elämässä.
Ihan samaa tekstiä mitä aloituksessa oli ja teidän kommenteissa. No mutta käsittelyä se vaatii ja syytä tälle kaikelle.Ehkä se olisi sitten se terapia. Psykoterapiaa minulle on satoja kertoja suositeltu (myös B-lausunto kelaa varten roikkumassa) ja sinne tahdon mutta olen köyhä opiskelija tällä hetkellä. Silti joskus tulee olo, että tekisin ihan mitä vain, että pääsisin sinne terapiaan. Mutta ei vain ole nyt varaa ja energiatasot alhaiset.
Silti joka solu huutaa, että sinne pitäisi jo mennä, aika on nyt.
Ap
Aloituksesi olisi voinut olla minun kirjoittamani! Itselläni ei terapiakaan ollut avain onneen, kävin kolme vuotta kerran viikossa ja viikko käynnin jälkeen kului aina siihen, että häpesin asioita joita oli terapiassa tullut puhuttua. Kunnes oli taas uusi käynti ja uudet häpeänaiheet seuraavaksi viikoksi. Viimeinen tuettu terapiavuosi päättyi runsas vuosi sitten, tuntuu että nyt on ollut huomattavasti helpompaa kun on yksi viikottainen häpeänaihe vähemmän.
(Bonuksena se, että terapiakirjaukseni vuodettiin verkkoon Vastaamon hakkeroinnin yhteydessä, nyt saa hävetä sitä kuinka moni tuttu ja puolituttu niille naureskelee.)
Olen varannut kirjastosta tuon mainitsemasi kirjan Häpeän hoito, vaikuttaa kyllä juuri sellaiselta kirjalta josta voisi olla hyötyä.
Tosi kiva on lukea myös muiden itseään alituisesti häpeävien kokemuksia, tai ymmärtää ettei ole se ainoa, olen iloinen että teit tämän aloituksen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua, häpeän kaikkea itsessäni. Itselläni iso syy varmasti on koulukiusaaminen, josta on nyt jo yli 15 vuotta.
Psykoterapiassa käyn, odotus on että siitä olisi apua.
Ihmisten seurassa mietin kokoajan miltä näytän, miten olen, mitä uskallan sanoa jne. Etten vaan nolaa itseäni, näytä tyhmältä, kuulosta jotenkin oudolta.
Vuosikausia hain hyväksyntää, päihteet, irtosuhteita jne.. häpeän menneisyyttänikin, mutta myös ymmärrän miksi kaikki meni kuten meni. Koulukiusaaminen jättää jälkensä.
Taitaa olla Pääkaupunkiseudun tapa tuo jatkuva itsensä häpeäminen. " En halua mokata" - asenne, jota muualla harvemmin näkee tai kuulee.
Terveyskirjastosta:
"Tunneilmaisultaan köyhässä ilmapiirissä kasvanut lapsi oppii yleensä välttelevän turvattoman kiintymyssuhdemallin, jossa kaikenlaisten tunteiden ilmaisua pyritään välttelemään. Usein taustalla on vanhempien masennus. Vanhemmilla ei ole ollut kykyä ottaa vastaan lapsen negatiivisia tunneilmaisuja eikä myöskään positiivisia tunteita ole ilmaistu avoimesti.
Vanhemman ollessa masentunut lapsi saattaa vähitellen passivoitua, kun hän kokee, ettei hänen tarpeillaan ja tunneilmaisuillaan tunnu olevan vaikutusta aikuisen käyttäytymiseen. Lapsi vetäytyy ja pyrkii kontrolloimaan omia tunneilmaisujaan. Lapsi hakee hyväksyntää toiminnan avulla ja saattaa olla hyvin ankara itseään kohtaan.
Välttelevän kiintymyssuhdemallin omaksuvan vanhemman on vaikea tunnistaa lapsensa tunteita, ottaa vastaan suoria tunneilmaisuja ja tuoda esiin omia tunteitaan. Lapsen ilmaistessa voimakkaita tunteitaan vanhempi saattaa jättää lapsen yksin tai pyrkiä kieltämään lapsensa negatiiviset tunneilmaisut. Suomalaisessa kulttuurissa välttelevä kiintymyssuhde on kaikkein yleisin."