Korkeakoulutettu, mutta ei kiinnosta luoda uraa - onko täällä muita samoin ajattelevia?

Kiva avaus tämä ja kiva, että löytyi myös muita, jotka rankkaavat terveyden, hyvinvoinnin ja perheen uran edelleja.

En voi edetä enää seuraavalle tasolle päällikön tehtävissä. Siinä hommassa ei ole enää työaikaa ja lomilta soitetaan takaisin töihin pikkuasioissa. Jos olisin halunnut yrittäjäksi, olisin nyt yrittäjä.

Nostan kiinnostavaa aihetta

Vierailija kirjoitti:

Kun nainen täyttää 30 vuotta, hänen on korkea aika päättää, haluaako hän perheen vai ei; 20 vuotta aikaa saada lapsia, mutta jos ei ole miestä ja jos toiveena on useampi lapsi, pitää oikeasti miettiä asiaa ajoissa sillä muuten tulee tilanne, jossa parhaimmat miehet on viety.

Onko naisen ura mielestäsi sama kuin lasten hankkiminen? Vai kommentoitko vahingossa väärään ketjuun? 

Otan nyt vähän yhteiskunnallisemman näkökulman asiaan.

Selkeästi ap sopii paremmin muihin hommiin kuin mitä varten ne korkeakoulut on olemassa. On jokseenkin hullua, että Suomessa valtion tavoitteena on nykyään korkeakouluttaa puolet ikäluokista. Siinä menee aika paljon verorahoja hukkaan, kun moni ei ap:n tavoin ole kiinnostunut korkeakoulutusta vaativista ammateista.

Pitäisikö nostaa taas ammattiosaaminen kunniaan ja myöntää se totuus, että huomattavasti pienempi väkimäärä tarvitsee korkeakouluttaaa.

Vierailija kirjoitti:

Otan nyt vähän yhteiskunnallisemman näkökulman asiaan.

Selkeästi ap sopii paremmin muihin hommiin kuin mitä varten ne korkeakoulut on olemassa. On jokseenkin hullua, että Suomessa valtion tavoitteena on nykyään korkeakouluttaa puolet ikäluokista. Siinä menee aika paljon verorahoja hukkaan, kun moni ei ap:n tavoin ole kiinnostunut korkeakoulutusta vaativista ammateista.

Pitäisikö nostaa taas ammattiosaaminen kunniaan ja myöntää se totuus, että huomattavasti pienempi väkimäärä tarvitsee korkeakouluttaaa.

Suomessahan on jo nyt se ongelma, että monessa ammatikoulutuksellakin pärjäävässä ammatissa on korkeakoulutettuja, koska AMK:sta tulee työmarkkinoille valtava määrä ihmisiä. Kun korkeakoulutusta vaativia työpaikkoja ei ole kaikille tarjolla, niin sitten tradenomeja yms. työskentelee kauppojen kassoilla ja muissa vastaavissa aika yksinkertaisissa asiakaspalvelutehtävissä.

Tää on mielenkiintoista, että yhteiskunnalle kallis koulutus on vaan kiva yleissivistävä juttu, vaikkei siitä ammattia saisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Otan nyt vähän yhteiskunnallisemman näkökulman asiaan.

Selkeästi ap sopii paremmin muihin hommiin kuin mitä varten ne korkeakoulut on olemassa. On jokseenkin hullua, että Suomessa valtion tavoitteena on nykyään korkeakouluttaa puolet ikäluokista. Siinä menee aika paljon verorahoja hukkaan, kun moni ei ap:n tavoin ole kiinnostunut korkeakoulutusta vaativista ammateista.

Pitäisikö nostaa taas ammattiosaaminen kunniaan ja myöntää se totuus, että huomattavasti pienempi väkimäärä tarvitsee korkeakouluttaaa.

Ei ole yhteiskunnan vika, että yliopiston käynyt ei halua koulutustaan vastaavaan työhön. Ei ap olisi sinne amikseen mennyt, vaikka aloituspaikkoja sinne lisättäisiin.

Suomessa sitä paitsi ammatillinen koulutus valmistaa useammin työttömäksi kuin korkeakoulututkinto.

Uppista uppista

Vierailija kirjoitti:

Otan nyt vähän yhteiskunnallisemman näkökulman asiaan.

Selkeästi ap sopii paremmin muihin hommiin kuin mitä varten ne korkeakoulut on olemassa. On jokseenkin hullua, että Suomessa valtion tavoitteena on nykyään korkeakouluttaa puolet ikäluokista. Siinä menee aika paljon verorahoja hukkaan, kun moni ei ap:n tavoin ole kiinnostunut korkeakoulutusta vaativista ammateista.

Pitäisikö nostaa taas ammattiosaaminen kunniaan ja myöntää se totuus, että huomattavasti pienempi väkimäärä tarvitsee korkeakouluttaaa.

Ehkä Suomessa korkeakoulutetaankin ihmisiä niin paljon siksi, että korkeakoulutetuilla olisi enemmän korkeakoulutettua seuraa? Vaikka kaikki korkeakoulutetut eivät  päätyisikään korkeakoulutusta vastaavaan työhön, voivat he kuitenkin keskustella akateemisesti muiden korkeakoulutettujen kanssa ja tuntea yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Todennäköisesti opiskeluaikaiset ihmissuhteet muiden korkeakoulutettujen kanssa jatkuvat myös koulutuksen päätyttyä. Ja toivottavasti asema työelämässä ei niihin kuitenkaan vaikuta, vaan tuo yhteinen koulutustausta ja yhdessä koettu opiskelijaelämä on tärkeämpi. Jos vain pieni osa ihmisistä korkeakoulutettaisiin, korkeakoulutetut voisivat tuntea itsensä yksinäisemmiksi pienessä joukkiossaan ja masentua.  

Mielenkiintoinen avaus! Itse olen omaa yliopistotutkintoani (yhteiskuntatieteiden maisteri) vastaavassa työssä, mutta kerron kuitenkin hieman ajatuksiani tähän liittyen.

Nyt kun viime aikoina on ollut tätä keskustelua luokkataustan vaikutuksesta yliopistossa opiskelevien elämään, olisikin kiinnostavaa tietää millainen luokkatausta on teillä korkeakoulutetuilla, jotka ette ole kiinnostuneita tekemään koulutustanne vastaavaa työtä? Ovatko vanhempanne kenties työväenluokkaisia? Tai työelämässä muuten heikommin menestyneitä, vaikkakin korkeakoulutettuja? Voisiko edellisen sukupolven esimerkillä olla vaikutusta tässäkin asiassa? En halua olla ilkeä, mutta väistämättä nämäkin asiat tulevat mieleen.

Oman alan työt ja uran luominen menevät ketjussa sekaisin.

Ap puhui uran luomisesta. Olen lman alani töissä korkeakoulutettuna, mutten halua edetä uralla esim päälliköksi.

Vrt esim terveyskeskuslääkäri, joka haluaa pysyä terveyskeskuksessa perustehtävässään.

Olen kummallinen maailmojen välisessä tilassa elävä neksus.

Koulutukseltani olen metsätalousinsinööri (=pohjasakkaa, myönnä pois että mietit heti niin!). Piste miinukselle.

Omassa suvussani olen kuitenkin ensimmäinen koulussa pidempään viihtynyt ihminen. Sikäli piste plussalle.

Alan sisäisessä arvoasteikossa olen päätynyt tietotekniikan kanssa puuhasteluun. Suhtautuminen on hakusessa ja vaihtelee joka ihmiskohtaamisen yhteydessä; minut voivat mieltää samaan porukkaan niin koneiden kuljettajat (it-tuki, järjestelmäpuoli) kuin yliopistoprofessoritkin (tutkimustieto, ananysointia).

Itse en samaistu mihinkään ammattiryhmään. Muihin korkeakoulututkintoihin verraten tämähän on ihan tusinatutkinto, mutta kun työssä kohtaa enemmälti suorittavan työn tekijöitä niin heille käyn jo käyvästä korkeakoulutetusta. 

Mulla on yliopistokoulutustani vastaava kokopäiväinen, vakituinen työ, joka on kuitenkin ihan perustasoa. Ei ole esihenkilövastuuta eikä tarvitse erityisemmin kehittää. Olen ihan tyytyväinen työhöni enkä oikeastaan edes haluasi vaihtaa työtä; käyn töissä ja vapaa-ajalla teen muita juttuja. Tuntuu, että kaikki ympärillä häsäävät eteenpäin ja työpaikasta toiseen. Haluan kehittyä toki työssäni ja koko ajan oppia lisää, mutta ei mulla ole mitään kunnianhimoa varsinaisesti edetä uralla.

Hyvin samankaltaisia asioita olen pyöritellyt itsekin mielessäni, DI-koulutus myös taustalla.

Monet esimerkiksi yhtiöiden ylimpään johtoon tavalla tai toisella päätyneet huippulahjakkuudet, kuten uskoa haluan, ovat hyvin usein DI taustaisia. Satumaisia tuloja tahkovat myös sellaiset DI-tutkinnon suorittaneet huippukyvykkyydet, jotka ovat paitsi omaksuneet hyvin jonkin specifin teknologian ja löytäneet potentiaalisen markkinan, myös uskaltaneet kantaa merkittäviä riskejä ryhtyessään yrittäjäksi.

Katson että spekulatiivisempaa on se, olisiko tällaisten tyyppien edes todellisuudessa tarvinnut viihtyä viittä vuotta yliopistolla verrattain työläiden opintojen parissa "menestyäkseen elämässään"?

Monelle etenkin tekniikan alalla uraansa aloittavalle nuorelle voikin perustellusti tulla yllätyksenä, kun työmarkkinoilla ei olekaan kysyntää tyypeille joilla ei ole hyvän tutkintotodistuksen ja erinomaisten sosiaalisten taitojen lisäksi muuta näytettävää. Harjoittelu- ja lopputyöpaikat jaetaan suhteilla tai ehdot ovat mitä sattuu.

Tekniikan tutkintoja on valmistunut ja valmistuu Suomessa aivan valtavasti liikaa tarpeeseen nähden. Lisäksi maan verotuskäytännöt pitänevät myös jatkossa huolen siitä, että tänne tuskin syntyykään tuhansittain sellaisia yritysten "taimia", jotka mahdollistaisivat Nokian huippuvuosien kaltaisia tarinoita jatkossa. Sanomattakin on lienet selvää, että myöskään ulkomaalaiset jo menestyvät huippuyhtiöt eivät tänne siirrä toimintojaan isossa mittakaavassa.

Tiivistäen, tekniikan opinnoista kuten opiskeluista yleisesti on mahdollista ammentaa vaikka mitä, mutta toisin kuin vaikkapa lääkäreillä, opinnot eivät vielä ole tae hyvistä ansioista. Insinöörit ,kauppatieteiden maisterit ja joissain tapauksissa jopa tradenomit saattavat kilpailla samoista työpaikoista ja osaamisen osalta on omalla vastuulla pysyä aallon harjalla. Teknologiat vanhenevat käsiin.

Olen korkeakoulutettu, koulutustani vastaavassa työssä. Olen menestyneiden korkeakoulutettujen vanhempien jälkeläinen. Yhtään ei nappaisi nykytyöelämä, en vastaa yhteenkään wa-viestiin töistä (tai puheluun tai sähköpostiin) lomalla, arki-iltaisin vapaalla ollessani tai viikonloppuisin. Työpuhelin menee kiinni heti, kun päätän päivän työni. En halua elää tehdäkseni töitä, vaan teen töitä mahdollistaakseni riittävän elintason itselleni. En aio 'edetä uralla', jos kouluttaudun jossain vaiheessa lisää, teen sen silkasta mielenkiinnosta. 

En juokse mammonan tai maineen perässä, nekään eivät kiinnosta. Jos taloudellisesti kykenisin, jättäytyisin jo nyt pois työelämästä ja viettäisin loppuelämän luonnossa liikkuen, kirjoja lukien ja perheen sekä ystävien kanssa aikaa viettäen. Muiden elätettäväksi en ikinä ryhtyisi, jokainen on vastuussa omasta elintasostaan.

Ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä, mitä uran luominen tarkoittaa. On paljon korkeakoulutettuja, jotka viihtyvät asiantuntijatehtävissä, eivätkä havittele ylennyksiä tai lisäkouluttautumisia.

Itse vähän ihmettelen, jos ihmisellä on vaikkapa AMK-tutkinto ja ei kuitenkaan tee sillä mitään. Kilpailluilla aloilla siinä olennaisessa kohdassa, kun etsii harjoittelupaikkaa tai kesätöitä, pitäisi ajatella strategisesti ja mennä vaikka puoli-ilmaiseksi töihin hyvään paikkaan. Näin minä tein, toki jouduin sitten viikonloppuisin tekemään baarissa palkkatöitä, koska rahat ei muuten riittäneet.

Pointti on kuitenkin se, että palkkakehitys korkeakoulutetun koulutusta vastaavissa tehtävissä on usein merkittävästi parempi kuin vaikkapa vaatekaupassa tai tarjoilijana tai Alepan kassalla. Se mahdollinen palkaton jakso harjoittelussa tulee siis moninkertaisesti takaisin myöhempänä ansiotulona.

Toki jos tietää, että viihtyy osa-aikaisena työntekijänä samoissa tehtävissä kuin opiskeluaikana, niin mikäs siinä. Usein ne ns vaativammat tehtävät eivät ole sen stressaavampia kuin yksinkertaiset hommat, mutta stressin aiheuttajat ovat vain eri asioita. Vastaavasti työsuhde-edut ja joustavuus saattaa lisääntyä. Siksikin kannustaisin kaikkia kokeilemaan, käsitys voi muuttua!

Itse olen utelias ja vaihdoin alaa muutamia vuosia sitten. Nyt työskentelen julkisella ja tavoitteena on kehittää ja syventää omaa ammattitaitoa erilaisten projektien myötä. Minun urani on siis polkumainen seikkailu, ei niinkään tikapuut kulmahuoneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen avaus! Itse olen omaa yliopistotutkintoani (yhteiskuntatieteiden maisteri) vastaavassa työssä, mutta kerron kuitenkin hieman ajatuksiani tähän liittyen.

Nyt kun viime aikoina on ollut tätä keskustelua luokkataustan vaikutuksesta yliopistossa opiskelevien elämään, olisikin kiinnostavaa tietää millainen luokkatausta on teillä korkeakoulutetuilla, jotka ette ole kiinnostuneita tekemään koulutustanne vastaavaa työtä? Ovatko vanhempanne kenties työväenluokkaisia? Tai työelämässä muuten heikommin menestyneitä, vaikkakin korkeakoulutettuja? Voisiko edellisen sukupolven esimerkillä olla vaikutusta tässäkin asiassa? En halua olla ilkeä, mutta väistämättä nämäkin asiat tulevat mieleen.

Toinen vanhemmistani oli korkeakoulutettu (alempi ja ylempi tutkinto oikeustieteessä) ja teki töitä ison yrityksen keskijohdossa. Toinen vanhemmistani oli käynyt vain kansakoulun.

Kunnianhimoa minulla oli nuorena, mutta olen kai sen verran epäitsenäinen, etten alkanut panostaa uraan, kun puolison mielestä työpaikkani oli riittävän hyvä muutenkin. Lisäksi tuli muita tekijöitä, jotka veivät voimani. En olisi pystynyt keskittymään ylenemiseksi vaadittujen asioiden opetteluun.

Joku voi ajatella, että olen tuottanut "tappiota" yhteiskunnalle. Minuun on panostettu, mutta en ole antanut yhteiskunnalle takaisin sellaista tuottoa, jota joku on ehkä odottanut. Minua on myös kuvattu laiskaksi.

Toisaalta olen koulutukseltani humanisti, joten uskon, ettei ihmisarvoa voi mitata rahalla.

Mun tuttavapiiriin kuuluu tyyppi, jolla olisi älyä vaikka professoriksi. On maisteri. Mutta tekee just simppeliä työtä. Samoin sukulainen, on sekä ylioppilaspohjainen amistutkinto ja maisteri. Tekee sitä amistyötä. On näitä.

Ei ketään kiinnosta, mutta useimpien on pakko.