Työpaikalla ei muistettu viimeisenä työpäivänä
Olin siis puoli vuotta töissä eikä minua muistettu mitenkään.. Lähdin siis toisiin tehtäviin määräaikaisen työn loputtua. Onko teistä outoa ettei esimies sanonut mitään eikä minua muistettu mitenkään? Aika työpaikoilla minua on muistettu jotenkin joten tämä tuntui oudolta. Siis on tökeröä, että esimies ei edes sanonut mitään.. Millaisia lähtökokemuksia teillä on?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset vaatii jatkuvaa huomiota sekä huomioimista
Ihan sama, vaikka työkaverit eivät sanoisi mitään, mutta esimiehen tehtäviin kuuluu kiittää alaista työpanoksesta ja asianmukaisesti hyvästellä.
Tällä linjalla itsekin olen. Kuuluisi esimiehen vähintään käydä hyvästelemässä ja kiittämässä. No esimies loisti muutenkin poissaolollaan ja johtamistaidottomuudellaan, että ihan oli näköisensä lähtö muistaminen, kun taisi joko unohtaa tai ei pitänyt tärkeänä käydä sanomassa heipat. No kertoo kyllä yleisesti jo johtamisen tasosta. Varmaan mun onni, kun pääsin pois. Ap
Minua ei ole koskaan muistettu, vaikka olen aina osallistunut keräyksiin kun täytin 50 vein työpaikalle paljon suklaata. Kolme ihmistä onnitteli, no aivan sama otan silti jatkossakin osaa keräyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset vaatii jatkuvaa huomiota sekä huomioimista
Ihan sama, vaikka työkaverit eivät sanoisi mitään, mutta esimiehen tehtäviin kuuluu kiittää alaista työpanoksesta ja asianmukaisesti hyvästellä.
Jos ei edes ilmaista kiitosta lähtiessä anneta, voi olla että ihmisillä on jotain petrattavaa palautteen antamisessa (ja käytöstavoissa), eikä siinä mistään huomionhakuisuudesta ole kyse.
On tökeröä minusta jos ei mitenkään muisteta. Antaisi nyt edes kortin tai henkilökohtaiset hyvästit kasvokkain.
Meidän firmassa annetaan pieni läksiäislahja kaikille kesätyöntekijöille.
Kun olin itse eräässä tehtaassa tuotannossa kesätöissä, niin siellä pomo kävi sanomassa viimeisellä viikolla kaikille kesäduunareille kiitokset kesästä. Sekin oli mukava ele josta jäi hyvä mieli. Ei sen muistamisen tarvitse edes olla mitään materiaa.
Olin 9,5 vuotta samassa paikassa, eikä mitään muistamista. Pomo ei toivotellut edes hyviä jatkoja, vaikka olin aina hoitanut työni hyvin, ja joustanut kaikessa tarvittaessa. Duunariala. Onneksi kouluttaudun nykyään ihan muihin hommiin, eikä toivon mukaan tarvitse koskaan samanlaisten junttien kanssa enää työskennellä, joilla ei ole edes alkeellisia käytös- ja kommunikointitaitoja.
No ei kai tuollaisia pätkiä muisteta. Luultavasti siellä lappaa läpikulkuporukkaa koko ajan joten kekkereitä saisi olla järkkäämässä koko ajan.
Minä lähdin viime perjantaina paikasta, jossa olin 19v. Sain kukkapuskan ja sähköhammasharjan. Itse vein omenapiirakkaa.
Juu.
Samassa yrityksessä töissä yli 7 vuotta - lähtö tuli yt:den seurauksena, tultiin työpäivän loputtua sanomaan että tämä oli tässä, joudumme irtisanomaan. Työvelvoite loppui onneksi samalla minuutilla, itku silmässä luovutin avaimet ja koneen salasanat ja sen jälkeen en ole heistä mitään kuullut.
Toimii kai tuo noinkin 😁
Määräaikainen...
Sori mutta ei teitä kaikkia voi muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset vaatii jatkuvaa huomiota sekä huomioimista
Ihan sama, vaikka työkaverit eivät sanoisi mitään, mutta esimiehen tehtäviin kuuluu kiittää alaista työpanoksesta ja asianmukaisesti hyvästellä.
Tällä linjalla itsekin olen. Kuuluisi esimiehen vähintään käydä hyvästelemässä ja kiittämässä. No esimies loisti muutenkin poissaolollaan ja johtamistaidottomuudellaan, että ihan oli näköisensä lähtö muistaminen, kun taisi joko unohtaa tai ei pitänyt tärkeänä käydä sanomassa heipat. No kertoo kyllä yleisesti jo johtamisen tasosta. Varmaan mun onni, kun pääsin pois. Ap
Miksi et itse käynyt sanomassa heippoja esimiehelle? Eikö sulla muka ollut mitään avaimia tms. työpaikan omaisuutta palautettavana viimeisenä päivänä?
Olin 7 vuotta puhelintöissä. Itse vein viimeisenä päivänä suklaarasian, josta sai ottaa. niin siellä teki kaikki muutkin.
Pomo sanoi, että voit tulla joskus moikkaamaan, mutta enpä sitten mennyt. Sitä lafkaa ei ole nykyään enää olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Juu.
Samassa yrityksessä töissä yli 7 vuotta - lähtö tuli yt:den seurauksena, tultiin työpäivän loputtua sanomaan että tämä oli tässä, joudumme irtisanomaan. Työvelvoite loppui onneksi samalla minuutilla, itku silmässä luovutin avaimet ja koneen salasanat ja sen jälkeen en ole heistä mitään kuullut.
Toimii kai tuo noinkin 😁
Olipa harvinaisen tökeröä toimintaa. Eikö irtisanomisessa pitäisi olla joku varoitusaika, esim. 2 viikkoa?
Onko tuo edes laillista?
Kyllä minua on muistettu joka työpaikassa. Joskus myös lähtijä on muistanut jääviä ja ostanut pieniä lahjoja tai tarjonnut pullaa/herkkuja tms. Jos ei muuta niin pieni kahvihetki ja pari sanaa olisi tärkeä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Juu.
Samassa yrityksessä töissä yli 7 vuotta - lähtö tuli yt:den seurauksena, tultiin työpäivän loputtua sanomaan että tämä oli tässä, joudumme irtisanomaan. Työvelvoite loppui onneksi samalla minuutilla, itku silmässä luovutin avaimet ja koneen salasanat ja sen jälkeen en ole heistä mitään kuullut.
Toimii kai tuo noinkin 😁
Yt:iden kohdalla tuo on aika yleinen toimintatapa. Heti vaan pihalle, kollegoita ei edes välttämättä ehdi hyvästellä. Raakaa peliä.
Silti hyviin tapoihin kuuluisi että esimies kiittää tehdystä työstä ja toivottaa hyvää jatkoa. Aina.
Paitsi poikkeus: jos työntekijälle annetaan lähtöpassit jonkun selkeiden virheiden tai rikkeiden takia, sitten ymmärrän ettei kiitellä ja muisteta.
Puoli vuotta on aika lyhyt aika ja siellä voi olla moniakin määräaikaisia samaan aikaan, joiden lopetusta ei ole juhlittu.
Jos ei työporukka ollut oikeasti läheinen, niin en ottaisi loukkauksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu.
Samassa yrityksessä töissä yli 7 vuotta - lähtö tuli yt:den seurauksena, tultiin työpäivän loputtua sanomaan että tämä oli tässä, joudumme irtisanomaan. Työvelvoite loppui onneksi samalla minuutilla, itku silmässä luovutin avaimet ja koneen salasanat ja sen jälkeen en ole heistä mitään kuullut.
Toimii kai tuo noinkin 😁Olipa harvinaisen tökeröä toimintaa. Eikö irtisanomisessa pitäisi olla joku varoitusaika, esim. 2 viikkoa?
Onko tuo edes laillista?
On laillista. Työnantaja voi lopettaa työvelvoitteen heti ja silloin työntekijän pitää vaan lopettaa työt. Palkka toki maksetaan siltä lain määräämältä irtisanomisajalta. Paitsi jos työsuhde puretaan yhteisellä sopimuksella, silloin loppuu myös palkanmaksu. Mutta yt:issä näin ei tietysti yleensä ole.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne muistamiset yleensä vaatii sen yliaktiivisen joka jaksaa töiden ohella alkaa häärimään tällaisten asioiden kanssa.
Ei tässä nyt kukaan mitään paraatia ole vaatimassa.
Muistamiseksi riittää yksinkertaisesti vaikka se, että esimies ja mahdolliset tiimiläiset kiittää henkilökohtaisesti annetusta työpanoksesta ja toivottaa hyvää jatkoa.
Ei maksa mitään ja kuuluu normaaleihin käytöstapoihin tuo. Kaikki tuohon päälle on sitten toki plussaa, mutta ei mitenkään pakollista.
Olin viimeisessä työpaikassani n.3,5 v ja eläköidyin. Minua muistettiin kuin olisin tehnyt koko työurani siinä paikassa. Se oli muuten ehdottomasti paras paikka muutoinkin tehdä töitä. Lämmöllä muistan heitä!
Varmaan riippuu alastakin. Olen itse sosiaalityöntekijä ja yhtä työpaikkaa lukuunottamatta aina on muistettu. Jopa monissa 2 kuukauden kesäsijaisuuksissakin on muistettu. Mulle on kyllä sattunut pääasiassa todella ihania esimiehiä. Lisäksi meidän alalla on valtava työvoimapula ja työpaikat joutuu kilpailemaan työntekijöistä, joten työntekijöille ollaan mielin kielin.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama kokemus, itku tuli viimeisenä päivänä kun tajusin, ettei muisteta. Muita oli muistettu. Ja kun itse vein kuivakakun ja kortin.
Työelämä on hanurista :/
Törkeää. Älä välitä. Se on heidän häpeänsä.
Kun täytin 50, kävimme erään työkaverini, jolla lähes samaan aikaan viisikymppiset, kertomassa lähiesimiehelle ettemme halua minkäänlaista muistamista syntympäivinämme.
Sitä narinaa, kuinka jatkuvasti pitää laittaa rahaa erilaisiin keräyksiin oli työpaikallamme kuultu jo vuosia. En halunnut että kenenkään tarvitsee uhrata muistamiseeni yhtään mitään. Aika moni tekee nykyään näin hoitoalalla.