Kihlauksen purkautuminen hävettää valtavasti

Olen 24-vuotias nainen. Minä ja mieheni erosimme muutama kuukausi sitten lähes neljän yhteisen vuoden jälkeen. Olen nyt hiukan pääsemässä takaisin jaloilleni, uudessa asunnossa (asun ensimmäistä kertaa yksin) ja muutenkin uusissa kuvioissa. Henkistä toipumista jarruttaa kuitenkin yksi asia, eli se, että häpeän niin voimakkaasti kihlauksemme purkautumista. Menimme kihloihin yhteisestä päätöksestä puoli vuotta ennen eroa. Nyt jälkikäteen katsottuna tiedän että se oli vain yritys pelastaa huonoksi mennyttä suhdetta. Järjestimme jopa juhlat sukulaisille ja ystäville, ja puhe oli oikeasti naimisiinmenosta.

Kukaan ei ole puhunut asiasta minulle, mutta olen ihan varma että osa ihmisistä nauraa minulle ja pitää säälittävänä. Että ihan puolen vuoden "teinikihlat". Pidän itseänikin naurettavana. En tiedä miksi edes suostuin kihlaukseen, kun alitajunnassa oli jo tieto siitä että ero tulee jossain vaiheessa. Päädyin ihan omaa syytäni siihen naurettavaan joukkoon, joka menee kihloihin nuorena pariksi kuukaudeksi. Murehdin sitäkin, että jos löydän uuden miehen, niin en varmasti kehtaa kihlautua ennen kuin häät ovat oikeasti tulossa.

Miten pääsisin yli tästä häpeästä? On vaikea olla tekemisissä läheisten tai puolituttujenkaan kanssa, kun kaikki tässä pienessä kaupungissa tietävät asiasta ja varmasti ainakin osa nauraa minulle. Tiedän, että paisuttelen asiaa päässäni, mutta näille kihlaustarinoille nauretaan ihan yleisestikin joten miksei minulle. Kihloihin meneminen oli tähänastisen elämäni suurin virhe.