Lue keskustelun säännöt.
Lapsi/ lapsia vai ei?
19.09.2014 |
Olen 36v. nainen. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä reilun 5 vuotta. Mies on minua jonkin verran vanhempi ja hänellä on jo aikuiset lapset entisestä suhteestaan. Itselläni ei lapsia ole.
Olen aina ajatellut, että lapset "kuuluvat asiaan sitten joskus". Koskaan tuo "sitten joskus" ei ole vielä ollut eikä minulla ole koskaan ollut vauvakuumetta. En koe olevani mitenkään erityisen äidillinen tai lapsirakas, en ole ollut lapsista mitenkään erikoisen kiinnostunut. Lapset ja vauvat ovat mukavia/ ihania, mutta eivät ole olleet minulle "ajankohtaisia". Mieheni ei haluaa lisää lapsia. Hän on lapsirakas ja vauva voisi olla "kiva", mutta kun hänen lapsensa ovat jo aikuisia, hän nauttii vapaudestaan tehdä ja harrastaa asioita. Hänellä on myös jo jonkin verran ikää, omasta mielestään jo liikaa uuden vauvan yrittämiseen.
Suhteemme alkuvuosina lapsi-asia oli käsittelyssä. Mieheni mietti asiaa omalta kohdaltaa, samoin minä. Mieheni päätyi siihen, ettei halua lapsia lisää. Minä en ollut tuohon mennessä koskaan kaivannut lapsia ja ajattelin, etten varmaankaan tule niitä kaipaamaankaan kun ei "siihen ikään" mennessä kaipuuta ole ollut. En kokenut lapsia "välttämättömiksi".
Jokunen aika sitten eräs tuttava tuli kysymään minulta, olenko raskaana. Hän oli asiasta varma, olemukseni oli kuulemma jotenkin muuttunut. Minulla oli juuri tuolloin menkat päivän pari myöhässä vaikka normalisti tulevat lähes kellon tarkasti. Olin siirtänyt menkojani e-pillereiden avulla ja mieleeni hiipi mahdollisuus, että olin jotenkin töpeksinyt pilleireiden oton kanssa ja näin ollen raskaus voisi olla mahdollinen. Mielen valtasi jännitys, mitä jos!? Tunne oli ehdottoman positiivinen vaikka mietinkin, mitä mieheni asiasta sanoisi. Ehdin ajatella asiaa niin pitkälle, etten taatusti tekisi aborttia ja mieheniki asian varmasti hyväksyisi eikä abortista tarvitsisi edes puhua.
Menkat sitten kuitenkin alkoivat, mutta tuosta mieleeni jäi ajatus, mitä jos sittenkin haluaisin lapsen? Nyt asiaa useamman kuukauden pyöriteltyäni voin sanoa, että haluaisin lapsen. En vieläkään osaa sanoa olisiko se "välttämättömyys", voisinko elää täysin tyytyväisenä elämäni loppuun asti ilman lasta. Jos mieheni sanoisi, että jätetään vain ehkisy pois, olisin heti valmis. Mutta toisin päin asia ei olekaan niin helppo.
Hyvä mies ja parisuhde vaihtoon ja uuden etsintään? Vai elämä hyvä miehen kanssa lapsettomana? Ikää tämän verran ja tieto munasarjasairaudesta, mikä todennäköisesti hankaloittaa mahdollista raskaaksi tuelmista. Eli voin hyvinkin päätyä olemaan lapseton vaikka miestä vaihtaisinkin. Ero miehestäni tuntuu mahdottomalta ajatukselta, mutta päädymmekö kuitenkin eroon jos emme edes yritä lasta ja katkeroidun asiasta? Mistä tietäisin mitä pitäisi tehdä?
Kommentit (5)
Ei sitä voi tietääkään, mitä pitäisi tehdä. Tuossa sinun tilanteessasi on niin monta mahdollista skenaariota. Suosittelen tekemään niin kuin nro 2 kehotti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a. Jos se on hyvä suhde, niin kaipa asiasta voi puhua. Ota ihan sellainen avoin asenne ja miettikää kaikki pohdiskeltavat asiat läpi. Voittehan kokeilla niinkin, että tulee jos tulee, onhan teillä siihen vielä mahdollisuus. Kannattaa todellakin puhua myös siitä, että jos ei tule. Kannattaa kuitenkin selventää ne omat päänsisäiset ajatukset, juurikin ettet sitten katkeroidu.
Lähdet kuitenkin hyvällä pohjalla liikenteeseen, etkä ole mitenkään neuroottinen asiasta, niin pidä ihmeessä tuo ajatus matkassa. (siis ettet ala panikoimaan:)
Toki olen asiasta mieheni kanssa jutellut. Hänen kantansa lapsiin ei ole muuttunut, hän ei halua lisää lapsia. Jos haluan yrittää lasta, saan tehdä sen jonkun muun kanssa. Muutoin hän ei juuri asiaa kommentoi. Hän odottaa, että minä teen päätökseni ja ilmoitan siitä sitten. Ajatuksiini hän ei ole yrittänyt vaikuttaa millään tavalla. Hän ei esim. ole mitenkään yrittänyt vakuuttaa, miten voisimme elää mukavasti ihan kahdestaankin. Toisalta tuollaista kaipaisin.
Ei se kai auta kuin vielä pohtia asiaa jonkin aikaa. Ehkä pitäisi asettaa jokin takaraja pohdinnoilleni. Muutoin saatan pähkäillä asiaa vielä liiankin pitkään uskaltamatta tehdä lopullista päätöstä.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 17:51"]
Toki olen asiasta mieheni kanssa jutellut. Hänen kantansa lapsiin ei ole muuttunut, hän ei halua lisää lapsia. Jos haluan yrittää lasta, saan tehdä sen jonkun muun kanssa. Muutoin hän ei juuri asiaa kommentoi. Hän odottaa, että minä teen päätökseni ja ilmoitan siitä sitten. Ajatuksiini hän ei ole yrittänyt vaikuttaa millään tavalla. Hän ei esim. ole mitenkään yrittänyt vakuuttaa, miten voisimme elää mukavasti ihan kahdestaankin. Toisalta tuollaista kaipaisin.
Ei se kai auta kuin vielä pohtia asiaa jonkin aikaa. Ehkä pitäisi asettaa jokin takaraja pohdinnoilleni. Muutoin saatan pähkäillä asiaa vielä liiankin pitkään uskaltamatta tehdä lopullista päätöstä.
[/quote]
Ymmärrän miestäsi, koska tulin itse äidiksi 23-vuotiaana. Se oli minulle hyvä ikä, ja olen sittemmin tehnyt uraa ja lapseni alkavat olla teini-ikäisiä. Voisin periaatteessa biologian kannalta saada lapsen varmaan vielä 40-v., jolloin esikoiseni on jo lähes täysi-ikäinen, mutta se olisi katastrofi. En todellakaan haluaisi lasta enää tässä iässä, ja se sotkisi kaikki suunnitelmani, eikä minulla olisi kiinnostusta hoitaa tai kasvattaa lasta vauvasta aikuisuuteen enää tässä iässä. Joten älä ainakaan suostuttele miestäsi tai suutu siitä, että hän ei halua (vaikka et varmaan niin teekään). Jos ei halua, ei halua. Sinuna vaihtaisin miestä tai tyytyisin tilanteeseen.
Ensin kannattaisi puhua tuntemuksistasi miehen kanssa ja kuulla hänen kantansa muuttuneisiin tunteisiisi lapsen suhteen.