Lapsen jättäminen päiväkotiin tuntuu hyvin vaikealta

Ap, koita tietoisesti muuttaa ajatuksesi positiivisemmiksi. Ei siis, että jätät (!) lapsen päiväkotiin, vaan siten, että annat lapsellesi mahdollisuuden (!)  kehittyä sosiaalisemmaksi ihmiseksi, kun hän saa olla pk:ssa. Huomaatko eron? Me voimme muuttaa ajattelutapojamme, jos vain haluamme.

Mutta, varmaan suurin osa meistä vanhemmista on kokenut syyllisyyden tunteita lapsen aloittaessa päivähoidon. Ja ne kakarat kun ovat vielä niin hyviä meitä syyllistämään:)

Koin ihan samoja tuskan tunteita kun omani jätin päiväkotiin. Aloituksesta on nyt vuosi aikaa ja täytyy sanoa että onneksi jätin. Lapsi on tykännyt ihan hirveästi. On oppinut paljon uusia juttuja joita itse en olisi tajunnutkaan opettaa (jotenkin sitä aina pitää lasta pienempänä ja taidottomampana kuin mitä hän on). On oppinut tulemaan toisten lasten ja aikuisten kanssa toimeen. Tämä on minusta se tärkein juttu. 

Yritä muistaa että äitinä sinä valmistelet lasta kohtaamaan maailman ja tulemaan siinä toimeen. Pikkuhiljaa lapsi oppii ja pärjää kun annetaan mahdollisuus ja välineet. 

Jos lasta pitäisi sylissään piilossa ja pumpulissa vuosikaudet, olisi sille aika järkytys kun yhtäkkiä kohtaisi maailman, sellaisena kuin se on. 

Mun 1v9kk tyttö on alottanu päiväkodin muutama viikko sitten ja aluksi luulin että kuolen siihen ahdistukseen kun tyttö jää itkustamaan pihaan... Me oltiin synnytyksen jälkeen muutama päivä erossa ilmarinnan takia, ja siitä lähtien koko ajan yhdessä.

Nyt vien lapsen mielelläni päiväkotiin, on oppinut hirveästi uusia juttuja, saanut kivoja kavereita ja tykkää kovasti yhdestä hoitajasta. Lapsilla on ihan ikioma juttu, päiväkoti,välillä  mutta se mitä me äidit ollaan tehty lapsien hyväksi on se pohja, jonka mukaan ne toimii vaikka onkin erossa meistä.

Mieti miten kivaa lapsella vertaisryhmässä, mitä uusia elämyksiä se saa ja miten se voi opettaa ja kertoa sulle kaikki uudet oppimansa jutut! 

Jos ei ole mahdollisuutta kotona hoitaa, niin sitten ei vaan voi muuta kuin jättää ja kestää siitä seuraavat ahdistuksensa. Kyllä siihen varmasti tottuu ajan kanssa, ei sitä kukaan jaksa vuosia yhtä intensiivisesti ahdistua samasta asiasta joka päivä.

Itse en laittanut ikinä lapsia päiväkotiin, kun oli mahdollisuus jäädä kotiäidiksi. Tiedän että olisi kyllä sydäntä särkenyt jättää vieraiden hoiviin mutta pakon edessä siitä olisi toki selvinnyt, niin lapset kuin äitikin.

Sulla ap varmasti tulee vanhat, vauvan syntymän aikaiset tunteet nyt pintaan ja käsittelet niitä samalla. Jokaiselle äidille on vaikeaa jättää lapsi hoitoon,mutta ymmärrän että sinulle vielä vaikeampaa.

T: äiti jonka lapsi ole ensimmäisen kuukauden sairaalassa ja vieläkin joudutaan viikottain kulkemaan.

Jokaiselle terveelle äiti-lapsi-suhteelle tuo on rankkaa aikaa. Esikoinen päiväkotiin 1.5 vuotiaana, sydäntä särki koska hän ei osannut puheella kertoa miten päivä meni. Toivottavasti tämä kuopus sopeutuu isoweljen mukana helpommin kun menevät. On olemassa niitäkin äitejä jotka kiikuttaa jo vauvaa hoitoon jatkuvasti, yksikin tuttavapiirin äiti roikkuu enemmän miehessään kuin lapsissaan, mutta kyseessä onkin mt-ongelmainen

Onneksi sentään lapsi sanoo, että oli kivaa hoidossa, mutta silti kamppailen itseni kanssa.

Varmasti se alun trauma jotenkin palautuu mieleen.

Ap