Huudettiinko teille koskaan, jos rikoitte lapsina vahingossa jonkun astian?

:(

Halusin vain rakkautta, mutta ei sitä saanut juurikaan meidän perheessä. 

Kyllä huudettiin, raivottiin ja remmiä tuli. Tämä siis 50-luvulla. Oliko se rakkautta? No eipä todellakaan. Omat lapseni ovat säästyneet tämmöiseltä ja sen olen tietoisesti päättänyt.

Ei meillä koskaan huudettu mutta remmiä tuli etenkin jos rikkomisen lisäksi temppuili ruokapöydässä. Kerrankin sanoin ruoka on pahaa, en syö, tönäisin lautasen lattialle. Remmin jälkeen kysyttiin otatko ruokaa vai lisää remmiä ?

n55

Heh, riitti kun kaatoi jonkun astian, niin tuli ympäri korvien. Uskomatonta, että vahingoista rankaistiin. Oma lapsi jos pudottaa lasin lattialle vahingossa ja se särkyy, en huuda lapselle siksi, vaan ÄLÄ LIIKU, jotta ei viiltäisi jalkaansa sirpaleisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus. Mielestäni se oli (ja on) epäreilua, jos sattuu tahaton vahinko. Usein näkee äitejä, jotka huutavat täysin palkein pienelle lapselle. Ihmettelen, mikä niitä naisia vaivaa? Lasta syyllistetään ja mitättömistä pikkuasioista huudetaan esim. kaupassa. Näitä näkee lähes päivittäin.

Jos hermot on kireällä, niin miksi se viha pitää purkaa kaikkein avuttomimpaan? Tatuoidut ryhävalaat saisi huutaa vaikka toisilleen. Ottaa pannuun, kun jollekin neljävuotiaalle huudetaan kaupassa. Idiootit ämmät!

Alapeukku siitä, että syytät vain äitejä.

Kokemuksieni mukaan nimenomaan äidit huutaa lapsilleen.

Huudettiin ja mulkoiltiin vihaisesti melkein joka kerta, kun niin tapahtui.

Kaikesta huudettiin ja sai turpiin. Kerran kiusaaja kirjoitti minun nimeni johonkin pölyiseen lasiin ja faija sai raivarin ja käski mennä putsaaman sen.

Desibeleissä löytyi aina, kun jokin vahinko kävi. Isä ei ymmärtänyt vahinkoja, hänen mielestään ne johtuivat tyhmyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä koskaan huudettu mutta remmiä tuli etenkin jos rikkomisen lisäksi temppuili ruokapöydässä. Kerrankin sanoin ruoka on pahaa, en syö, tönäisin lautasen lattialle. Remmin jälkeen kysyttiin otatko ruokaa vai lisää remmiä ?

n55

Ai, että kun tulee oma lapsuus ja vanhanajan kasvatus mieleen. Remmiä tuli takapuolelle vähän joka asiasta. Se oli sitä aikaa eikä sitä kukaan kyseenalaistanut.

Jos lapsi vahingossa rikkoo astian niin se ei ole lapsen syytä. Aikuisten pitää ymmärtää minkä ikäiselle voi antaa lasisia/posliinisia astioita ja minkä ikäiset syövät Ikean muoviastioista.

Meillä karjuttiin kurkku suorana jo siitä että maitolasi kaatui (vaikka olisi säilynyt ehjänä) tai jos joku vähän läikytti jotain pöydälle.

Ei huudettu enkä tee niin omallekaan lapselle. Vahinko on vahinko. Jos se tahallaan on kikkaillut ja särkenyt, keskustellaan napakasti mutten karju. Olen itse yksi räppäkäpälä ja tiputan tavaroita, miksi suuttuisin lapselle samasta asiasta. Meillä ei edes ole mitään niin arvokasta . Tunnearvolliset ovat visusti pois tieltä. Miehellä on huonot hermot ja voi karjua vahingosta kun palosireeni,tosi kurjaa sille jolle vahinko käy. Karjuu Tosin itselleenkin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä karjuttiin kurkku suorana jo siitä että maitolasi kaatui (vaikka olisi säilynyt ehjänä) tai jos joku vähän läikytti jotain pöydälle.

Sama juttu meillä. Plus, että jos joku muu oli tehnyt jotain pahaa, syyllisiä olimme me siskoni kanssa. Esim. bussipysäkin katokseen oli kirjoiteltu jotain törkeyksiä: saimme hirveät huudot ja ympäri korvia.

Serkkutyttö kaatui ja alkoi itkemään. Sisko sattui olemaan samassa huoneessa. Isämme nosti hiuksista ilmaan ja ravisteli niin kauan, että siskokin itki.

Meillähän ei vanhemmat ole koskaan kohdellut lapsia huonosti, omasta mielestään.

Minulle huudettiin ja minua syytettiin sisarustenkin vahingoista ja tahallisista pahanteoista.

Olen 80-luvun lapsi. Erityisesti isä suuttui ja haukkui huutaen, jos vahingossa rikoin astian tai läikytin maitoa lattialle. Äitini suuttui myös, muttei yhtä voimakkaasti. Jälkikäteen ajateltuna mielestäni molemmilta melko sairasta käytöstä. Kaiketi olivat oppineet mallin omilta vanhemmiltaan. Pelkäsin vanhempiani, enkä voinut myöskään puhua heille asioista, jotka vaivasivat. Oma lapseni ei joudu tuollaista kokemaan ikinä. ❤

Huvittavaa, että kun minä kaadoin tai rikoin jotain lapsena, niin siitä suututtiin ja joskus huudettiin, mutta kun mun siskoni lapset kaatavat, rikkovat tai rääkkäävät eläimiä, niin kas kummaa niin vanhempani ja siskoni vaan sanovat "oho", "voi ei", "vahinkoja sattuu", "upsis" !! Ja siitä ne sen jälkeen nauravat ja siivoavat jäljet!!!!!!!

Mulle on aina huudettu, muttei mun pikkusiskolleni...

Ei huudettu mutta nykyisin palosireeni jota vaimoksi kutsutaan huutaa jos tiputan astian vaikka se ei menisi edes rikki.

Ei todella huudettu. Äitini rikkoi yleensä puoli tusinaa laseja vuodessa, kun pesi niin vauhdilla menemään. Se oli hänen mielestä hauskaa, kun ei osannut säilyttää astioita ehjinä. Jos jotain meni rikki, niin isä vitsaili, että äitiinsä tullut.